Voisitko jättää 3,5 vuotiaan kotiin siksi aikaa kun käy lähikaupassa hakemassa maidon?
Kolmevuotias nukkumassa tai katsomassa piirrettyjä. 10-vuotias sisko kotona.
Kommentit (195)
Voi jessus. Normaaliälyinen 10-vuotias pärjää vartin jonkun pikkukakrun kanssa.
Meillä on lähikauppaan 500m, ja 10-vuotias on niin järkevä että voisin jättää. Toki itellä puhelin ja lapsella myös, niin voivat soittaa jos tulee joku hätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jättäisi. Mitä jos jäät vaikka auton alle matkalla? Tai kotona syttyy vaikka tulipalo ja 10 v pelastautuu vain itse?
En ole ap, mutta olen 35v nainen, äiti. En ole koskaan elämässäni jäänyt auton alle eikä kodissani ole ikinä syttynyt tulipaloa. Millä todennäköisyydellä niin käy juuri silloin keskellä kirkasta päivää kun kehtaan jättää lapset vartiksi keskenään? Muuten, porkkanaankin voi tukehtua!
No siinä ajassa ehtii jo lapset saada vaikka mitä ideoita ja toteuttaakin niitä.
Itse vain en näe mitään syytä sille, että miksi ihmeessä se 3,5-vuotias pitäisi jättää kotiin. Eipä ole iso vaiva ottaa mukaan sen ikäistä. Ei 10-vuotiaan kuulu olla vastuussa niin pienestä lapsesta.
Mitäs sitten jos asuntoonne tunkeutuu esimerkiksi joku ahdistelija sillä välin kun olet jättänyt lapset heitteille? Kuka kantaa vastuun?
10-vuotiaan kanssa varmaan voi jättää, riippuu lasten luonteista tietysti enkä jättäisi pitkäksi aikaa. Itselläni oli hirveä kiusaus jättää 4-vuotias 6-vuotiaan kanssa kun 6 v pärjäsi jo tosi hienosti yksin tunnin verran. En sitten uskaltanut ja ihan hyvä varmaan niin, 4 ja 6 v:llä voi tulla keskenäänkin jotain vääntöä minkä selvittämiseen tarvittaisiin aikuista. Jonkun roskapussin käyn kyllä viemässä ilman, että otan lapsia mukaan. Samoin varmaan perheissä, joissa on vaikka koira, saatetaan käyttää koira ainakin ihan pikaisesti ulkona välillä ilman lapsiakin. On ajat kyllä aika paljon muuttuneet, isäni oli nuorimpana lapsena yksin kotona 4-vuotiaasta kun vanhemmat kävivät töissä ja pistäytyivät ruokatunnilla moikkaamaan, että kaikki ok. Ei tulisi kuuloonkaan nykyaikana vaan lapsi olisi laitoksessa turvassa rakastavilta vanhemmilta saman tien. Jännä kun ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten jos asuntoonne tunkeutuu esimerkiksi joku ahdistelija sillä välin kun olet jättänyt lapset heitteille? Kuka kantaa vastuun?
Joo tää on tosi todennäköinen tapahtuma täällä etelä-savossa! Just tälleen maanantaina päivällä usein ahdistelija tunkeutuu meille.
Mitä jos joku ajaa mun ja kolmevuotiaan päälle kauppareissulla? Jätinkö sit 10-vuotiaan heitteille? Kuka on vastuussa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten jos asuntoonne tunkeutuu esimerkiksi joku ahdistelija sillä välin kun olet jättänyt lapset heitteille? Kuka kantaa vastuun?
Ei voi kuin ihmetellä kanssa miten vastuuttomia nykypäivän vanhemmat voivat olla, kun kaikenlaista sairasta väestöä hilluu nykyään vapaalla. Siellä kämpässä voi olla ties millainen lapsipornorinki ja piriorgiat käynnissä sillä välin kun äiti on jättänyt lapsensa heitteille ja lapsilla elinikäiset traumat. Myös tulipalo on täysin mahdollista syttyä ja koko koti lapsineen palaa karrelle. Ei pitäisi vastuuttomien ihmisten saada lapsia ollenkaan.
Kyllähän tuon ikäiset on yksin /keskenään sisällä kun vanhemmat ovat vaikka navetassa. Ihan normaalia täällä maalla.
3,5-vuotias varmaan ei halua jäädä 10v. kanssa kotiin kaksistaan.
Mä olin 10v kun rupesin hoitamaan 1v ja 2v sukulaislapsia, eikä sillon kukaan höpissyt mistään lasuista. Nämä lapset selvisi hengissä minun hoidossani ja on nykyään jo nuoria aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Voi.
Voi voi! - ei voi. Se olisi heitteille jättämistä. Tuon ikäinen voi saada päähänsä mitä vain. Eikä lapselle voi antaa vastuuta pienemmän sisaruksensa hoitamisesta. Eri asia jos auttaa, aikuisen läsnä ollessa.
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Eskari-ikäisenä meillä vasta oli lapsi pieniä hetkiä yksin kotona. Silloinkin oli lapsella puhelin, jota osasi käyttää ja ohjeistus mitä tehdä.
Olisit lukenut kysymyksen, niin olisit saattanut ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Et voi! Tai voit toki, mutta jos sattuu jotakin, niin annatko itsellesi koskaan anteeksi. Miksi ottaa riskiä. Tässäkin ajassa kun heilut täällä vauva sivuilla kyselemässä tyhmiä, niin olisit jo pukenut sen 3,5 vuotiaan ulkovaatteisiin ja käyneet siellä kaupassa. Eikö teillä ole mitään omaa päättelykykyä?
Todennäköisempää on ettei mitään satu. 10 vuotias osaa soittaa jollekkin , jos äitiä ei kuulu. Itse yksinhuoltajana opetin 3 vuotiaan soittamaan 112. Ja kertomaan sukunimen.
Itse en jättäisi, mutta moni muu jättää vaikka vauvan kun vie roskia. Se on mielestäni pahempi, kuin jättää 10 vuotias vahtimaan 3.5 vuotiasta 10-15 minuutiksi.
Et voi jättää alle 7v. kotiin. 10-vuotiaan ei tarvitse olla vastuussa toisesta ja periaatteessa alle 12v. ei saisi jättää kotiin.
Alakouluikäisen lapsen pitäisi pääsääntöisesti olla aikuisen seurassa.
Kerrohan ap jo vihdoin että mikä on se syy jonka vuoksi se 3,5-vuotias pitäisi jättää kotiin! Miksi ei voi ottaa mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Mitäs sitten jos asuntoonne tunkeutuu esimerkiksi joku ahdistelija sillä välin kun olet jättänyt lapset heitteille? Kuka kantaa vastuun?
Meillä kävi juuri näin kun jätin 5 ja 7v lapset kahdestaan puoleksi tunniksi. Kotiin oli jostain ilmestynyt yhtäkkiä kolme ahdistelijaa, jotka jouduin sitten hätistelemään pois. Kannattaa tosiaan olla varovainen.
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan ap jo vihdoin että mikä on se syy jonka vuoksi se 3,5-vuotias pitäisi jättää kotiin! Miksi ei voi ottaa mukaan?
No jo kerroin tuolla aiemmin että jos olisin yksinhuoltaja ja lapset olisivat kipeitä, niin voisinko jättää lapset kotiin keskenään katsomaan vaikka piirrettyjä vartin kauppareissun ajaksi. En todellakaan tiedä onko kyseinen asia sallittua vai ei. Ap
En missään nimessä. Tuon ikäinen voi tehdä ihan mitä vain sen aikana. Kiivetä hyllyyn ja jäädä sen alle, laittaa hellan päälle ja polttaa itsensä, leikkiä veitsillä, karata kotoa äitiä etsimään... Tai ihan vain ajautua kauhukohtaukseen tajuttuaan olevansa yksin.
Ei ole päättelykykyä nyt. Mietin että jos olisin yksinhuoltaja ja lapset kipeänä. Voisinko jättää heidät kotiin ja käydä esim. kaupassa ilman että kaltaisesi pätijät puuttuvat asiaan. Ap