Naiset, jutteletteko puolisonne kanssa kaikesta

Vierailija kirjoitti:

Ilmankos niillä varatuilla miehillä on niin kova tarve tulla kuulluksi, kuunnelluksi ja ymmärretyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin ovat. En siis itse tunne kuin yhden mutta muilta ystäviltä kuullut samaa. Taitaa olla niin että aika monet ovat yhdessä ilman rakkautta ja monet yksin rakastaen koska eivät juuri nyt voi olla yhdessä.

Ja nimenomaan pitää saada avautua seks. kiinnostuksen kohteelle ennen aviorikosta. Varmaan erittäin rehellistä, koska romantiikan ei pidä lässähtämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, koska en halua että hän tilaisuuden tullen käyttää sitä hyväkseen, esim. riidan yhteydessä. Ja minun mielestä kaikkea ei tarvitse kertoakkaan, en odota sitä kumppaniltakaan. Voisi käydä niin että molemmat kuulee toiselta jotain sellaista, mitä ei ehkä pystykkään käsittelemään.

Niin, tämä on oikeastaan se asia, mitä ajan takaa. Voiko uolisoon luottaa niin paljon, ettei hän koskaan käytä hyväkseen tai lyö niillä asioilla, joita toinen on kertonut.

Eikö kysymys ole luottamuksesta? Sitä joko on niin paljon, että avautuu kaikessa, josta itse hauaa tai sitten ei, koska pelkää, että toinen käyttää tietoja myöhemmin hyväkseen. AP

Olin 30 vuotta naimisissa miehen kanssa joka takertui joka sanaani. Huomasin sitten ajan saatossa ettei kaikkea tarvitse puhua/kertoa. Minulla on kyllä ystävät sitä varten. Toinen parisuhteeni oli myös sellainen että mies käytti kaikkea sanomaani minua vastaan. Joten ihan hyvä niille naisille jotka luottaavat kumppaniinsa tuossa asiassa, minulta meni luotto kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, koska en halua että hän tilaisuuden tullen käyttää sitä hyväkseen, esim. riidan yhteydessä. Ja minun mielestä kaikkea ei tarvitse kertoakkaan, en odota sitä kumppaniltakaan. Voisi käydä niin että molemmat kuulee toiselta jotain sellaista, mitä ei ehkä pystykkään käsittelemään.

Niin, tämä on oikeastaan se asia, mitä ajan takaa. Voiko uolisoon luottaa niin paljon, ettei hän koskaan käytä hyväkseen tai lyö niillä asioilla, joita toinen on kertonut.

Eikö kysymys ole luottamuksesta? Sitä joko on niin paljon, että avautuu kaikessa, josta itse hauaa tai sitten ei, koska pelkää, että toinen käyttää tietoja myöhemmin hyväkseen. AP

No uskoisin, että onnellisessa parisuhteessa voi. Ja vaikka ei olisi sellaista romanttista kipinää kuin joskus, pitäisi puolisoon aina pystyä luottamaan. On minun suhteeni omiin vanhempiin ja sisaruksiini etäisempi kuin ennen, mutta en silti halua heitä vahingoittaa, käyttäen hyväksi aiempaa läheistä suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kukaan voi elää ihmisen kanssa, jonka kanssa ei voi edes keskustella kaikesta?

Tämä. Jos ei ole luottamusta ei ole mitään. Rikotte vaan itsenne ja toisenne. Mikä ajaa tällaiseen? Mennään yhteen ja pysytään yhdessä täysin väärän ihmisen kanssa?

Kaikki eivät vaan halua puhua kaikesta. Mikä siinä on vaikea ymmärtää? Ei se tee suhteesta yhtään sen huonompaa vaikkei kaikkea kerrokkaan. Ja miksi se ihminen muka olisi "täysin väärä"? Jokainen suhde on erilainen. Suhteessa voi myös toimia kuulijana.

Puhun hyvin avoimesti kaikesta puolison kanssa. Minulla on pari hyvää ystävää, mutta koen että puolison kanssa keskustelu on jotenkin rennompaa ja helpompaa. Mies ymmärtää minua jo puolesta sanasta, eikä minun tarvitse pohjustaa asiaa pitkästi.

En todellakaan, enää.

Ennen juttelin kaikkea minkä koin tärkeäksi, mutta miehen tietyntyyliset huokailut ja pienet ilmeet kertoivat riittävästi.

Mieheltä on mennyt kokonaan ohitse mm. uskonnollinen murrokseni (en ole enää kristitty ja erosin kirkosta), arvojeni totaalinen muutos (monet asiat kääntyneet ylösalaisin) ja uudet harrastukseni (historia, puurakentaminen) ja projektini toisenlaisesta (ympäristöystävällisemmästä) elämäntyylistä. Hän ihmetteli intoani lähteä "yhtäkkiä" kouluun syventämään aikaisempaa työosaamistani. Olin pyöritellyt asiaa mielessäni lähes vuoden, mutten viitsinyt haaveistani hänelle jutella kun ei häntä jaaritteluni ole kiinnostanut sitten suhteen alkuaikojen.

Tuntuu omituiselta olla suhteessa, jossa koen, ettei toinen osapuoli tunne minua, mutta toisaalta olen iloinen, että minulla on elämässäni omia kivoja juttuja.

Joo, ihan kaikesta maan taivaan ja elämän välillä. Joskus uppoudumme tuntikausiksi keskustelemaan syvällisiä universumista, maailman historiasta ja politiikasta. Ja joskus taas höpötämme ihan käsittämättömän typerää soopaa kunnes meinataan kuolla nauruun :D Mieheni on paras ystäväni, meillä on todella syvä henkinen yhteys enkä voi kenenkään muun ihmisen kanssa puhua niin vilpittömästi ja perusteellisesti kuin hänen kanssaan. En tähän hätään keksi mitään mistä en voisi hänen kanssaan jutella. Olen avautunut menneisyydestäni ja pahimmista kamppailuista mielenterveyden kanssa, olen kertonut raiskauksesta, ihan kaikesta. Hänelle on helppo puhua ja hän on hyvä kuuntelija ja keskustelija. En voisi kuvitellakaan olevani suhteessa jossa näin ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutellaan kyllä aivan kaikesta ja mieheni on hyvä keskustelija. Ainoita juttuja joita saatan pitää ainoastaan omina ja terapeuttini tietoina ovat omiin mielenterveysongelmiin liittyvät asiat.

Jatkan vielä sen verran ettei kyse ole siitä ettenkö luottaisi mieheeni. En vaan halua häntä huolestuttaa.

Pahimmassa tapauksessa pudotat sit vaan kunnon pommin niskaan joskus myöhemmin.

Toisaalta ymmärrän mekaniikan kun jätetään puolisolle tai tärkeimmälle kertomatta jotain mikä voi satuttaa tai huolestuttaa mutta siinä samalla tullee tehneeksi päätöksen mitä toisen tarvitsee tietää koska ei luota loppupeleissä kuitenkaan hänen reaktioonsa tai jaksamiseen tms. Se satuttaa aina joka ikinen kerta enemmän kun paljastuu myöhemmin. Ja usko mua, kaikki aina paljastuu lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, koska en halua että hän tilaisuuden tullen käyttää sitä hyväkseen, esim. riidan yhteydessä. Ja minun mielestä kaikkea ei tarvitse kertoakkaan, en odota sitä kumppaniltakaan. Voisi käydä niin että molemmat kuulee toiselta jotain sellaista, mitä ei ehkä pystykkään käsittelemään.

Niin, tämä on oikeastaan se asia, mitä ajan takaa. Voiko uolisoon luottaa niin paljon, ettei hän koskaan käytä hyväkseen tai lyö niillä asioilla, joita toinen on kertonut.

Eikö kysymys ole luottamuksesta? Sitä joko on niin paljon, että avautuu kaikessa, josta itse hauaa tai sitten ei, koska pelkää, että toinen käyttää tietoja myöhemmin hyväkseen. AP

Minä en ymmärrä: mikä voisi olla sellaista, mitä puoliso voisi käyttää hyväkseen? Jos ei kerro paljastumattomasta rikoksesta.

Vaikka mikä, suvun mielenterveysongelmat, rikokset, alkoholismi, väkivalta, hyväksikäyttö. Vaikka mitä toinen voi käyttää lyömäaseena esi. huoltajuuskiistoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmankos niillä varatuilla miehillä on niin kova tarve tulla kuulluksi, kuunnelluksi ja ymmärretyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin ovat. En siis itse tunne kuin yhden mutta muilta ystäviltä kuullut samaa. Taitaa olla niin että aika monet ovat yhdessä ilman rakkautta ja monet yksin rakastaen koska eivät juuri nyt voi olla yhdessä.

Ja nimenomaan pitää saada avautua seks. kiinnostuksen kohteelle ennen aviorikosta. Varmaan erittäin rehellistä, koska romantiikan ei pidä lässähtämän.

Mistä vitusta minä tiedän miksi juuri minulle. Sosiaalisessa mediassa viesteillen, yhtä miestä ainoastaan olen kuunnellut. Tuntikausia asiaa päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Miten kukaan voi elää ihmisen kanssa, jonka kanssa ei voi edes keskustella kaikesta?

Koska vuosien varrella saattaa tulla sellaisia ratkaisemattomia riitoja, joita ei pystytäkään avaamaan. Ajattelin itse meidän suhteemme ensimmäiset 11 vuotta, ettei sellaisia hetkiä tulisi. Puhuimme kaikesta. Vaikka oli meillä ikuisuusriitojakin, joista ei koskaan päästy eteenpäin, mutta ne eivät vaarantaneet keskinäistä luottamusta. 

Sitten tuli niitä "oikeita" riitoja, eli tulinkin vahingossa raskaaksi ja jouduin tekemään abortin. Mies oli vihainen tästä raskaaksi tulosta, jätti henkisesti yksin tekemään abortin. Mietin pitkään, mitä tehdä, mutta päätin pysyä yhdessä. Se oli itselleni tosi suuri kolaus luottamukseen.

Aloin huomata tiettyjä käytösmalleja, jotka toistuivat - mies muuttui aina yhteisten kriisien tullen autoritaariseksi, hän halusi pakottaa minut toimimaan hänen tahtonsa mukaan, hän huusi ja oli pelottava. Hän ei itse huomannut huutavansa. 

Hän ei pystynyt tukemaan minua, jos olin sairaana. Hänen mielestään se oli tahallista heikoksi itsensä tekemistä. Hän koki, että olen riippakivi. 

Koin, että minun pitää kantaa enemmän, jotta en olisi taakaksi. Lopetin kertomasta hänelle asioita. 

Jossain vaiheessa ihastuin mieheen, joka oli kiltti, huumorintajuinen ja kuunteli, mutta ei yrittänyt iskeä. Hän vaikutti turvalliselta ja lempeältä, koska ei esimerkiksi HUUTANUT minulle. 

Tämä ihastus paljastui miehelle, joka tietysti suuttui asiasta aivan hirveästi. Lopetin jossain vaiheessa yhteydenpidon mieheen - se oli ollut platonisella tasolla koko ajan. Olimme vain jutelleet. Emme suunnitelleet yhteisiä menoja tai yhteistä tulevaisuutta. Saatoimme keskustella vaikka kulttuurista, historiasta, ruoanlaitosta, pelaamisesta, kaverisuhteista tai jostain omaan elämään liittyvästä - ei kuitenkaan liian intiimistä. 

Yllättäen nyt meillä onkin miehen kanssa monia asioita, mistä puhuminen on oikeastaan lähes mahdotonta. 

Minun kuuluisi olla pahoillani tästä "toisesta miehestä", mutta en oikein edes ole :/ Olen pahoillani siitä, että se on tuottanut pahaa mieltä. Se ei ollut tarkoituksenani. 

Aborttiasiasta olemme jutelleet jonkin verran. 

Nyt ehkä joku ehdottaa pariterapiaa. Olemme käyneet, vaikka kuinka paljon. Terapeutin mielestä minä olen ongelma, hän ei ymmärrä minua. Hän kehuu aina, miten hienosti mies sanottaa kaikki asiat, on nopeaälyinen ja osaa koota yhteenvetoja tilanteesta todella upealla ja älykkäällä tavalla. Hän myös edistyy hienosti (toisin kuin ns. hullu nainen)! En koe, että olisin saanut mitään hyötyä terapiasta - se oli pikemminkin ajanjakso, joka etäännytti entisestään ja sai kokemaan, että tosiaan puhuminen ei auta yhtään mitään. Se on vain keino saada lisää sytykettä ikuisuusriitaan. 

Terapeutit kuvittelevat, että kun vaikeasta asiasta keskustellaan rauhallisesti terapiassa, se jotenkin tarkoittaisi sitä, ettei sitä tarvitse käsitellä muualla. Oma kokemukseni on, että nimenomaan rauhallisen terapiakeskustelun jälkeen puoliso saattaa jopa päiväkausia kaivaa ja kaivaa merkityksiä terapiassa keskustellun jälkeen. Sanoin joskus terapeutille, että minulle nämä yhteiset keskutelut jälkikäteen muistuttavat hoitokokouksia, ne ovat kamalia. Terapeutti nauroi epäuskoisesti, luuli ilmeisesti minun vitsailevan. Sitten hän oli lisäksi niin naivi, että kun mies pyhästi lupasi, ettei enää ahdistele kysymyksillä, että hän toimisi lupauksen mukaisesti. Höpö höpö. En viitsinyt ns. blaskata miestä kuitenkaan sanomalla, että älä unta näe.

No sitten - miksi emme esimerkiksi eroa? Omalta puoleltani en halua erota esim. siitä syystä, että menettäisin lapset. En halua elää ilman heitä. Lisäksi meidän suvussa "ei erota", eli menettäisin myös suvun, kokonaan. Se olisi vähän liikaa.

En ajattele, että kyse on luottamuksesta, vaan tasavertaisuudesta. Ihmiselle, joka pitää itseään hyvänä ja muita parempana, ei kannata kertoa kaikkea. Häneltä saa vain halveksuntaa osakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, koska en halua että hän tilaisuuden tullen käyttää sitä hyväkseen, esim. riidan yhteydessä. Ja minun mielestä kaikkea ei tarvitse kertoakkaan, en odota sitä kumppaniltakaan. Voisi käydä niin että molemmat kuulee toiselta jotain sellaista, mitä ei ehkä pystykkään käsittelemään.

Niin, tämä on oikeastaan se asia, mitä ajan takaa. Voiko uolisoon luottaa niin paljon, ettei hän koskaan käytä hyväkseen tai lyö niillä asioilla, joita toinen on kertonut.

Eikö kysymys ole luottamuksesta? Sitä joko on niin paljon, että avautuu kaikessa, josta itse hauaa tai sitten ei, koska pelkää, että toinen käyttää tietoja myöhemmin hyväkseen. AP

Minä en ymmärrä: mikä voisi olla sellaista, mitä puoliso voisi käyttää hyväkseen? Jos ei kerro paljastumattomasta rikoksesta.

Luonnehäiriöiset hullut käyttävät mitä tahansa lyömäaseena ja harrastavat muutenkin iskuja vyön alle. Mutta ei sellaisen kanssa kannata jatkaa olemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, koska en halua että hän tilaisuuden tullen käyttää sitä hyväkseen, esim. riidan yhteydessä. Ja minun mielestä kaikkea ei tarvitse kertoakkaan, en odota sitä kumppaniltakaan. Voisi käydä niin että molemmat kuulee toiselta jotain sellaista, mitä ei ehkä pystykkään käsittelemään.

Niin, tämä on oikeastaan se asia, mitä ajan takaa. Voiko uolisoon luottaa niin paljon, ettei hän koskaan käytä hyväkseen tai lyö niillä asioilla, joita toinen on kertonut.

Eikö kysymys ole luottamuksesta? Sitä joko on niin paljon, että avautuu kaikessa, josta itse hauaa tai sitten ei, koska pelkää, että toinen käyttää tietoja myöhemmin hyväkseen. AP

Minä en ymmärrä: mikä voisi olla sellaista, mitä puoliso voisi käyttää hyväkseen? Jos ei kerro paljastumattomasta rikoksesta.

Esim. kerroin eksälleni, että olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minulla ei ole yhtään tosi läheistä ystävää (paras ystävä oli kuollut, pari muuta etääntynyt elämäntilanteiden vaihtuessa). Seuraavan kerran kun hän suuttui minulle, hän sanoi ettei yhtään ihmettele, ettei kukaan ei viihdy kanssani ja tuskin mitään ystäviä ikinä tulen saamaan ja, että se on hänelle raskasta, kun minulla ei ole ystäviä. Opin kerrasta, että kaikesta ei voi puhua. Tosiasiassa minulla oli silloinkin paljon enemmän ihmissuhteita kuin hänellä, mutta hänellä oli taito vähätellä kaikkea ja saada minut tuntemaan häpeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutellaan kyllä aivan kaikesta ja mieheni on hyvä keskustelija. Ainoita juttuja joita saatan pitää ainoastaan omina ja terapeuttini tietoina ovat omiin mielenterveysongelmiin liittyvät asiat.

Jatkan vielä sen verran ettei kyse ole siitä ettenkö luottaisi mieheeni. En vaan halua häntä huolestuttaa.

Pahimmassa tapauksessa pudotat sit vaan kunnon pommin niskaan joskus myöhemmin.

Toisaalta ymmärrän mekaniikan kun jätetään puolisolle tai tärkeimmälle kertomatta jotain mikä voi satuttaa tai huolestuttaa mutta siinä samalla tullee tehneeksi päätöksen mitä toisen tarvitsee tietää koska ei luota loppupeleissä kuitenkaan hänen reaktioonsa tai jaksamiseen tms. Se satuttaa aina joka ikinen kerta enemmän kun paljastuu myöhemmin. Ja usko mua, kaikki aina paljastuu lopulta.

En näe mitään syytä miksi kertoisin miehelleni mun oksentelusta, laksatiivien käytöstä yms. syömishäiriöön liittyvästä. Ei oo mikään suuri tai merkittävä salaisuus mutta sillä pahottaisin ainoastaan mieheni mielen. Mulle riittää kun voin jutella terapeutille. Ei miehen kaikkia eritejuttuja tarvitse tietää.

niin mistä ap halua jankuttaa miehelleen? esimerkkejä? siitä mitä pirjo sanoi töissä ja mitä kaisa teki tyttöjen illassa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, koska en halua että hän tilaisuuden tullen käyttää sitä hyväkseen, esim. riidan yhteydessä. Ja minun mielestä kaikkea ei tarvitse kertoakkaan, en odota sitä kumppaniltakaan. Voisi käydä niin että molemmat kuulee toiselta jotain sellaista, mitä ei ehkä pystykkään käsittelemään.

Niin, tämä on oikeastaan se asia, mitä ajan takaa. Voiko uolisoon luottaa niin paljon, ettei hän koskaan käytä hyväkseen tai lyö niillä asioilla, joita toinen on kertonut.

Eikö kysymys ole luottamuksesta? Sitä joko on niin paljon, että avautuu kaikessa, josta itse hauaa tai sitten ei, koska pelkää, että toinen käyttää tietoja myöhemmin hyväkseen. AP

Minä en ymmärrä: mikä voisi olla sellaista, mitä puoliso voisi käyttää hyväkseen? Jos ei kerro paljastumattomasta rikoksesta.

Esim. kerroin eksälleni, että olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minulla ei ole yhtään tosi läheistä ystävää (paras ystävä oli kuollut, pari muuta etääntynyt elämäntilanteiden vaihtuessa). Seuraavan kerran kun hän suuttui minulle, hän sanoi ettei yhtään ihmettele, ettei kukaan ei viihdy kanssani ja tuskin mitään ystäviä ikinä tulen saamaan ja, että se on hänelle raskasta, kun minulla ei ole ystäviä. Opin kerrasta, että kaikesta ei voi puhua. Tosiasiassa minulla oli silloinkin paljon enemmän ihmissuhteita kuin hänellä, mutta hänellä oli taito vähätellä kaikkea ja saada minut tuntemaan häpeää.

Kauheeta. Tuo on henkistä väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Jutellaan kyllä aivan kaikesta ja mieheni on hyvä keskustelija. Ainoita juttuja joita saatan pitää ainoastaan omina ja terapeuttini tietoina ovat omiin mielenterveysongelmiin liittyvät asiat.

Eli puhut kaikesta, mutta jätät mielenterveysongelmasi kertomatta, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutellaan kyllä aivan kaikesta ja mieheni on hyvä keskustelija. Ainoita juttuja joita saatan pitää ainoastaan omina ja terapeuttini tietoina ovat omiin mielenterveysongelmiin liittyvät asiat.

Eli puhut kaikesta, mutta jätät mielenterveysongelmasi kertomatta, miksi?

Kyllä se mun diagnoosit tietää ja auttaa niin paljon kuin vain voi. Se on tottunut mun masennuksiin ja pakko-oireisiin. Kaikkea syömishäiriöön liittyvää en kerro. En näe syytä miksi mun pitäisi jutella sille mun oksentelusta ja laksatiivien käytöstä. Tietää ja näkee tietysti miten vaikea mun on syödä tai pakko käyd lenkillä.

En, hän saattaisi hermostua kuullessaan että kolmesta lapsesta yksi on hänen.