Jos on 30veenä käytännössä syrjäytynyt niin onkohan enää mitään toivoa siitä nousta?

Vierailija kirjoitti:

Omasta kokemuksesta sanon että ei ole toivoa, sinä tosin olet hakemassa kouluun kun itse en edes pysty enää edes opiskelemaan tai juuri työskentelemään.

Mikä muu estää kuin itseluottamuspula? 

Vähitellen sitä nostaa itsensä vaikka suosta. Ei pidä päätellä mitään omista kyvyistä sillä perusteella, miltä ne vaikuttavat nyt kun niitä ei ole koskaan kokeiltu käytäntöön. Ihminen venyy ihan uskomattomasti kunhan luopuu uskomuksista, jotka estävät sen. Vähitellen hyviä kokemuksia keräämällä ja huonot käsittelemällä ja sitten sivuuttamalla uskomuksetkin alkavat avartua. Mökkihöpertyminen on helppoa, mutta siitä pääseminenkin on helpompaa kuin luulisi. Pari viikkoa uutta asiaa, ja se alkaa tuntua jo ihan luontevalta, jos vain tilanne ei ole sellainen, että joku vaatii olemaan seppä syntyessään.

Tosi moni vaatii sitä itseltään. Ei pitäisi. Se on vain itseinhoa, ja ihan turha energiarosvo joka pitää suitsia.

No veli oli syrjäytyneenä kolmikymppiseksi, pääsi yliopistoon sille sopivalle alalle ja tahkoo nyt rahaa.

Että ei oo peli menetetty.

Ainakin lähihoitajaksi voi työllistyä.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa valita joku työllistävä ala, eli ei miksikään media-assistentiksi tai suutariksi.

Joo... ja ei... Ei nämä ole niin kiveen hakattuja.

Minä olin kolmekymppisenä työtön, ja valuin pitkäaikaistyöttömyyteen finanssikriisin jäljiltä. Nykypäivän kolmekymppiset ei ole kokeneet finanssikriisin jälkeistä aikaa, mutta se oli vielä paaaaljon paljon paskempaa kuin nykyiset työmarkkinat korona-aikana. Toivotaan nuorten kannalta, ettei siihen mennä nyt.

Joka tapauksessa, olin 30+ ikäisenä pitkäaikaistyötön, lopettanut yliopisto-opiskelut erään eteen sattuneen sairauden ja kipeiden hoitojen takia, enkä ikinä ollut ollut kuin paskaduuneissa. Tuossa vaiheessa en ollut ollut enää missään töissäkään melkein kolmeen vuoteen. 

Sitten hain eräälle melko huonosti työllistävälle kulttuurialalle amkkiin. Moni on varmaan pitänyt minua hulluna. Pointti onkin siinä, että seuraavat 5 vuotta en tehnyt mitään muuta kuin opettelin lisää ammattiosaamista. Kävin toki sen amk-koulutuksenkin, mutta opettelin käsityöhenkisesti lisää ammattiosaamista lähes maanisesti. Opettelin myös erilaisia teknisiä taitoja, laitteiden käyttöä, koodaamista jne. 

Nyt olen alan kova osaaja, palkka 3700 e/kk joka on kulttuurityöläiselle  pk-seudun ulkopuolella varsin hyvin. En kyllä suosittele tätä polkua kuitenkaan niille, joilla ei riitä kestoa opetella asioita lisää ja lisää lähes hulluuden partaalle. Varsinkaan naisista harvoin on tähän.

Ei mitään hätää. Mä olen ollut aina työelämässä ja nyt yli nelikymppisenä möllötän kotona masentuneena ja kaiken saavuttaneena. Sinnittelin töissä vuosia ennenkuin jouduin saikulle.

Tuttavapiirissä on naisia jotka olivat lastensa kanssa kotona kaikessa rauhassa. Kouluttautuivat ja nyt ovat virkeitä työntekijöitä ja jaksavat paljon paremmin olla nykyelämässä. Huvittavaa miten vielä nykyäänkin jaksetaan jauhaa iästä. Milloin ymmärretään ettei se sanele mitään. Ihan yhtä hullu ajatus kuin minun nuoruudessani sai yhteishaussa lisäpisteitä jos haki vastakkaisen sukupuolen suosimalle alalle. Ikä eiole vuosia. Kuluttava elämä vanhentaa paljon enemmän kuin mielekäs.

Tiedän useammankin esimerkkitapauksen joilla on onnistunut. Itsekin sain ensimmäisen ammattini >30 v. AMK:sta. Aiempi työhistoriakin oli lähinnä harjoitteluja ja syrjäytymisjaksoja. Nykyään keskiluokkaisessa vakkariduunissa. Mutta koulutus kannattaa valita alalta jossa on oikeasti työtä tarjolla.

Tsemppiä AP! Älä anna sen häiritä vaikka olisit ryhmäsi vanhin. Olet koulussa itseäsi varten, rakentamassa itsellesi hyvää elämää. Vain se on ratkaisevaa, muiden (kuvitteellisille) mielipiteille voit viitata kintaalla.

Ei voi jos jatkaa asiasta jankkaamista vauvapalstalla.