Äiti skitsahti kun kerroin hankkivani koiran, haukkui pystyyn

Tilanne siis se että olen jo 29(!), työssäkäyvä ja omillani asuva, tietenkin. Minulla on ollut 2 koiraa aiemmin, viimeinen kuoli 3 vuotta sitten.

Oltiin tänään kahvittelemassa vanhempieni mökillä ja kerroin tiedustelleeni koiranpentua. Äiti katsoi kauhistuneena ja alkoi tivata mitä oikein sekoilen ja käski minun rauhoittua järjettömien päätöstenk takia. Alkoi todella halveksuvasti tivata millä aion koiran elättää ja miten aion ehtiä sen kanssa olla. Kaiveli esille sitä kun on 17-19 vuotiaana rahallisesti auttanut esim. ajokortin ja auton kustannusten kanssa. Avokäsin silloi rahaa tuputti, enpä olisi ikinä ottanut kun olisi tienny että se taas käännetään minua vastaan. Sanoin jo silloinkin että en halua ottaa rahoja vastaan ja järjestän kyllä itse mutta silloin äiti vakuutteli hymyssäsuin kuinka kovasti haluaa lastaan tukea ja että tottakai maksaa. Koirani ovat olleet hänellä välillä hoidossa hänen OMASTA TAHDOSTAAN. Itse siis soittanut yleensä ja kysynyt milloin saa ottaa hoitoon tai hakea lenkille jne.. Toki olen esim reissuun lähtiessä kysynyt hoitopaikkaa ensin heiltä kun niin ovat tykänneet koirieni kanssa olla. Ja tietty hoitanut vastavuoroisesti heidän kissat ja katsonut talon perään jne kun itse ovat reissanneet.

Ei ole tosiaan ensimmäinen kerta kun käännetään jokaikinen taloudellinen tai konkreettinen auttaminen minua vastaan. Ja huudetaan kuinka kiittämätön penikka olen kun "on sellaisiakin lapsia joiden alkoholistivanhemmat saavat hädin tuskin ruokaa pöytään". Enkai minä ole pyytänyt saada syntyä? Jostain ihan pikkulapsiajan leluhankinnoistakin saatetaan syyllistää kuinka ei todellakaan kaikki lapset ole sellaisia saaneet. Itse muistan lapsuudestani lähinnä sen että pahantuulinen äiti tiuski ja huusi jatkuvasti. Olen kyllä mielestäni aina ollut kiitollinen kuitenkin ja den ilmaissutkin.

Lopulta menetin hermot ja huusin äidille kuinka häijyä tuollainen on että ensin hymyn kera ollaan auttamassa mutta ne käännetäänkin heti minua vastaan jos jokin ei mene hänen pillinsä mukaan. Sanoin että tämän ikäinen ihminen laittaa koiran jos haluaa, ei kuulu hänelle.

Seuraavaksi sitten alkoi jälleen haukkua kuinka olen vmäinen penikka ja tuli tönimään haukkuen MINUA väkivaltaiseksi(??). Seisoin vain liiklumatta paikoillani. Sitten ivallisesti kysyi tietääkö miesystäväni todellisen luonteeni ja kuinka kamalasti kohtelen vanhempiani. "Eipä taida *mieheni nimi* tietää että millainen oikeasti olet ja kuinka vanhemmillesi puhut ja olet uhkaava,pitäisikö meidän hänelle kertoa isän kanssa". Lähdin sitten ovet paukkuen.

Kyllä, kaikki siitä että aikuinen ihminen haluaa hankkia koiran. Meni päivä totaalisen pilalle, itkettää. Anteeksi sekava avautuminen, kiva jos joku osaisi jotain kommenttia antaa tai olisi vastaavia kokemuksia.