Keskustellaan Sanna Marinin asiaosaamisesta
Mielestäni hänen osaamisensa tulee parhaiten esiin seuraavissa asioissa:
-
-
-.
Kommentit (227)
-Ei osallistunut puheenjohtajatenttiin ennen EU-kokousta. Marin ei ollut silloin SDP:n puheenjohtaja. No pääministerin olisi odottanut osallistuvan tenttiin, etenkin kun siellä puhuttiin EU-paketista. Marinin olisi ehdottomasti kannattanut ottaa neuvoja vastaan. Hän ei ollut pj.
-Kokouksen jälkeen kieltäytyi tapaamasta lehdistöä lentokentällä. Marin oli pitänyt neuvottelusta tiedotustilaisuuden Brysselissä juuri ennen lentoaan. Hän oli valvonut 4 vrk ja myöhään yöllä halusi kentältä nopeasti tyttärensä luo. Hän piti seuraavana aamuna tiedotustilaisuuden medialle asiasta. Yleensä on kohteliasta antaa lausuntoja näinkin isosta asiasta kuin sotakorvauksia vastaavasta summasta, jonka Suomi antaa pois. Ei tarvitse antaa lausuntoja puolikuolleena väsymyksestä kun oli 2h aiemmin antanut lausunnon medialle ja seuraavana aamuna uudestaan.
-Kielsi istunnon järjestämisen eduskunnassa, vaikka oppositiopuolue sitä vaati, vaikka oli juuri neuvotellut sotakorvauksiin verrattavat summat pois. PM ei voi kutsua lain mukaan eduskuntaa kesälomilta hätäistuntoihin, vaan eduskunnan puhemies, joka ei silloin katsonut tätä aiheelliseksi. Puhemies Vehviläinen oli kysynyt Marinilta, pitääkö eduskunta kutsua koolle Marin oli kieltäytynyt. Vehviläinen olisi muuten kutsunut. Tietysti Vehviläisen olisi ehdottomasti pitänyt olla lujempi ja kutsua istunto koolle. Vehviläisen päätös ettei kutsuttu.
-Meni naimisiin (vuosien seurustelun jälkeen ilman minkäänlaista ennakkoilmoitusta, josta demaritkin yllättyivät) heti tuon surullisenkuuluisan EU-paketin jälkeen, jolloin lehdet olivat täynnä hänen hääkuviaan. Marinin yksityiselämä ei kuule teille kellekään pätkän vertaa. Ei kuulu, enkä haluakaan kuulla ja toivoisin, ettei revittelisi sillä ja naistenlehtikuvilla enempää. Haluaisin uskoa hyvää ihmisten naimisiin menosta, mutta Marinin tuntien (oli pyytänyt Jungneria haukkumaan itseään; häistä ei ollut mitään ennakkoilmoitusta) täytyy olla aika naiivi, jos ei pieninkään epäilys herää, ettei hän tietoisesti valinnut ajankohtaa. Ne järjestettiin jopa valtion kustantamassa residenssissä. Kesäranta on Sannan ja Markuksen koti ja heillä on oikeus viettää siellä koronaturvallisia pieniä alle 20 kutsuvieraan häitä. Marin maksoi itse häänsä.
-Ei suostunut järjestämään kansanäänestystä paketista. Kansalaisaloitteiden käsittelyyn ottamisesta päättävät Eduskunnan suuri valiokunta, hallintovaliokunta ja perustuslakivaliokunta - ei hallitus tai pm. Valiokunnat eivät vieneet tätä kansanäänestystä eduskunnan käsittelyyn koska mikään muukaan EU-maa (27 valtiota) eivät ole siitä kansanäänestystä järjestäneet. Se, että muut maat eivät järjestä, ei tarkoita, etteikö Suomi voisi järjestää. Omituista, ettei PM halua kuulla kansan mielipidettä. Hallitus on kuitenkin kansaa varten eikä toisin päin. Ei ole hallituksen toimivallassa viedä kansalaisaloitteita eduskuntaan, vaan se kuuluu eduskunnan valiokunnille itselleen eikä ne tätä käsitelleet.
-Ei suostunut väittelyyn pakettia tuntevien talousasiantuntijoiden kanssa. Jos tarkoitat ns asiantuntija Tuomas Malista, hänen "pätevyydestään" onkin täällä jo linkki. Tuomas Malista siteeraavat jopa vihervasemmistolaiset valtavirtamediat. Hän on dosentti. Vaikuttaa tarkoitushakuiselta yrittää viedä tämän uskottavuutta. Laitatko vielä tänne ne valtavirtamedioiden Malista siteeraavat artikkelit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-palsta tarjoilee jälleen kerran päivän parasta viihdettä. :D
Mitä te Sanna Marinin arvostelijat oikein kuvittelette saavuttavanne sillä, että kirjoittelette hänestä tällaiselle viihdepalstalle?
Suurin osa ihmisistä käy täällä foorumilla vain ja ainoastaan silloin, kun on tarvetta saada pientä viihdettä. Sen vuoksi on täysin naurettavaa yrittää tehdä poliittista vaikuttamista tällaisessa paikassa.
Ilmeisesti näille tyypeille ei sitten ole vieläkään selvinnyt, että eivät anonyymit nettipalstat ole vakavasti otettavia areenoita poliittisille keskusteluille. Menisitte keuhkoamaan someen omalla naamalla ja nimellä. Mutta ei taida pokka riittää.
Tai vielä parempi, menkää itse politiikkaan mukaan, jos kerran osaatte niin loistavasti kuin tunnutte väittävän. Sillä tavalla saattaisitte ehkä saada jotakin aikaiseksi. Siis ainakin jos teidän kaltaisillanne kyvyt riittäisivät muuhunkin kuin keskustelupalstalla notkumiseen.
Tiedoksi nyt, että kiukkunsa purkaminen sieltä omalta kotisohvalta ei auta yhtään mitään. Se ei tule viemään teidän poliittista ageendanne mihinkään suuntaan. Teette vain oman asianne täällä vöyhöttämällä naurunalaiseksi ja siitä on teille pelkkää haittaa. Toisaalta, se ei varmasti haittaa ketään. Parempi vaan, että ammutte itseänne nilkkaan.
No miksi sitten itse luet näitä ja haluat Marinia arvostelevat kommentit pois, jos niistä ei kerran ole haittaa?
Ja miksi silakoilla ja Marinin avustajilla on täällä 24/7-päivystys, jos eivät pelkää mitään?
Tulipa tänäänkin todistettua tässäkin keskustelussa, että Marinin asiaosaaminen on nolla. Kaikki tieto on hyvästä. Onhan tällä palstalla jo tehty laajempaan tietoisuuteen nuo Marinin Whattsapp-trollit, ja ihmiset tietävät, että lähes kaikki kehut Marinille ovat masinoituja. Eli ei tämä mikään ihan turha palsta ole.
Asiat tulevat lopulta, halusit sitä tai et.
Porukalla täällä ulvotaan naurusta! :D
Kuten jo sanottu aiemmassa viestissä, tänne palstalle tullaan hakemaan viihdettä, ei tietoa. Me monien muiden ihmisten tavoin tulimme lukemaan palstaa vain siksi, koska kaipasimme pientä hauskutusta lauantai-iltaan. Poliittiset keskustelut käymme aivan muualla. Vauva-palsta ei todellakaan ole se paikka, jonne menemme kaivatessamme luotettavaa tietoa. Ei kai kukaan täällä ihan tosissaan kuvittele, että palstalla käyvät ihmiset uskovat täällä kirjoitettuja juttuja???
Nini ja emme me ainakaan ole sanoneet, että haluaisimme tämän ketjun tai muut Marinia arvostelevat viestit pois, koska silloinhan jäisimme ilman tätä kaikkea hauskaa viihdettä. Joten kirjoittele vaan kernaasti lisää juttujasi, niin me muut saamme lisää naurun aihetta. No nin, pistähän nyt parastasi, jäämme innolla odottamaan seuraavia siirtojasi. :D :D :D
ANSIOLUETTELO
Sanna Mirella Marin
Syntynyt 16.11.1985 Helsingissä
Koulutus
Hallintotieteiden maisteri 2017, Tampereen Yliopisto
Pro gradu -tutkielma: Pormestarien Suomi. Tarkastelussa poliittisen johtamisen ammattimaistuminen viidessä Suomen kaupungissa. (Arvosana: hyvä)
Hallintotieteiden kandidaatti 2012, Tampereen Yliopisto
Kandidaatin tutkielma: Lounais-Sipoon osaliitos Helsinkiin maankäytön konfliktina. (Arvosana: kiitettävä)
Ylioppilas, Pirkkalan yhteislukio 2004
Eduskuntatyö
Suomen eduskunta, kansanedustaja 4/2015−
Ympäristövaliokunta, jäsen 9/2018−6/2019, varajäsen 6/2015−12/2017
Lakivaliokunta, varajäsen 9/2018−6/2019, jäsen 6/2015−12/2017
Suuri valiokunta, jäsen 5/2019−6/2019 ja 6/2015−12/2017
Valtiovarainvaliokunta, jäsen 5/2015−6/2015
Hallintovaliokunta, varajäsen 5/2015−6/2015
Tulevaisuusvaliokunta, jäsen 5/2015−6/2015
Valtioneuvosto
Pääministeri 12/2019−
Liikenne- ja viestintäministeri 6/2019−12/2019
Luottamustehtävät
Tampereen kaupunki:
Kaupunginvaltuutettu 2017−2021 ja 2013−2017, varavaltuutettu 2009−2012
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 2013−2017
Asukasdemokratiatyöryhmän puheenjohtaja 2013−2014
Pirkanmaan sote-ohjausryhmän jäsen 2015−2017
Tampereen seudun elinvoimaselvityksen ohjausryhmän jäsen 2013−2014
Rantaväylän vaihtoehtoselvityksen työryhmän jäsen 2013
Kaupunginhallituksen varajäsen 2009−2012
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston jäsen 2009−2012
Kaupunginhallituksen edustaja Toisen asteen koulutuksen johtokunnassa 2009−2012
Pirkanmaan liitto:
Maakuntavaltuuston jäsen 2013−2017
Maakuntahallituksen varajäsen 2013−2015
Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) varajäsen 2013−2015
Sosialidemokraattinen puolue:
SDP:n 1. varapuheenjohtaja 2017−2020, 2. varapuheenjohtaja 2014−2017
Puoluevaltuuston jäsen 2010−2014
Pirkanmaan Sosialidemokraatit ry:n piirinhallituksen jäsen 2009−2014
Tampereen sosialidemokraattinen opiskelijayhdistys TASY ry:n johtokunnan varajäsen 2013−2014, jäsen 2008 ja 2012, varapuheenjohtaja 2009−2011
Puoluekokousedustaja 2014, 2012, 2010
Tampereen sos.dem. kunnallisjärjestön edustajiston jäsen 2010−2011, varajäsen 2012−2013 ja 2008–2009
Sosialidemokraattiset Nuoret:
Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n 1. varapuheenjohtaja 2010−2012, liittohallituksen varajäsen 2008−2010
Pirkanmaan Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n varapuheenjohtaja 2009, hallituksen jäsen 2008
Tampereen Demarinuoret ry:n hallituksen jäsen 2009
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta:
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (TAMY) edustajiston jäsen 2012−2013, varajäsen 2008−2011 ja 2014−2015
Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiön (TOAS) valtuuskunnan varajäsen 2008
Kunnallisalan opiskelijoiden ainejärjestö Hallat ry:n hallituksen jäsen 2008
Muita edustuksia:
Ulkoministeriön YK:n yleiskokouksen polegaattimatka 2014 / New York ja Washington, Yhdysvallat
Politiikkaklubin puheenjohtaja 2011−2012
Suomen Rauhanliiton hallituksen jäsen 2011
Paasikivi-Seuran jäsen 2009−
ECOSY kongressi 2011 / Bukarest, Romania
ECOSY työllisyysseminaari 2010 / Rooma, Italia
SONK EU-koulu 2010 / Bryssel, BelgiaECOSY kongressi 2009 / Bryssel, Belgia
Tampereen yliopiston yliopistokollegion jäsen 2009
2nd YES University 2008 / Kiova, Ukraina
Työkokemus
Amnesty International Suomen osasto, korkeakouluharjoittelija 2012
Valtiokonttori, hallinnon harjoittelija 2010
Everdeal Retail Oy, myyjä 2008−2009
Tampereen kaupunki, toimistovirkailija 2006−2007
Tampereen Sokos Oy, myyjä 2004−2005
Erilaisia kesätöitä 2000−2004
Kielitaito
Suomi / äidinkieli
Ruotsi / tyydyttävä
Englanti / hyvä
Saksa / heikko
Marin ja asia osaaminen ei vaan sovi samaan lauseeseen. Osaamista on paidatta poseeraaminen ja selkokielellä puhuminen.
Vierailija kirjoitti:
Kunnallisvaaleissa voidaan saada Trumpilta varastettu vaalivoitto ja vallanvaihto Yhdysvalloissa kumottua.
Täällä pitäisi keskustella Marinin asiaosaamisesta edelleen.
Alatte olla täysin ylityöllistettyjä. Ehkä teidän vain kannattaisi pitää vähän vapaata, kun kerran olette sitä mieltä, että nämä ketjut vain lisäävät Marinin suosiota. Relatkaa, me teemme nuo suosionnostatustyöt puolestanne.
Tämmöinen löytyi:
"Halla-aho alkanut peitellä Kiovan vuosiaan?
HerättääKysymyksiä
21.07.2017 22:45
Muutama kuukausi sitten Halla-ahon CV löytyi netistä helposti. Halla-aho mainitsi siinä myös Kiovan aikojen vuosiluvut. Enää Ukrainan vuosia ei löydy. Peitteleekö Mestari jotain? Miksi ura ulkoministeriössä ei lopulta auennut? CV:ssä Halla-aho nykyään vain toteaa olleensa myös Kiovassa. Köykäistä luettavaa 46-vuotiaan Mestarin työura on muutenkin.
Halla-aho näyttää päässeen leiville vasta vuonna 2011 tultuaan valituksi kansanedustajaksi perussuomalaisten listoilta, 40-vuotiaana. Yritystä politiikkaan oli ollut ennenkin sitoutumattona ehdokkaana."
Vierailija kirjoitti:
Äänestämällä perussuomalaisia kunnallisvaaleissa Korona saadaan muutettua tavalliseksi kausi-influenssaksi.
Täytyykin heti kertoa kaikille tutuille! Vauva-palstalta saa näköjään aina parhaimmat faktatiedot! Kiitti tästä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdestoista sivu menossa aiheesta Sannan asiaosaaminen, eikä vielä ole tullut ilmi, että sitä olisi. :D
Jollain Sannaa fanittavalla napsahti näköjään päässä, kun totesin, ettei merkkejä asiaosaamisesta ollut nähtävissä vielä kymmenennelläkään sivulla ja napsahtaminen ilmeni tällä kertaa näin. :D
Hahah, mikä kelmi meillä täällä onkaan :D Yrittääkö ap nyt tosissaan vierittää syyn muiden niskoille omasta virheestään? Hänellä on luultavasti laite ollut hetken aikaa jumissa ja siksi on hermostuksissaan painanut lähetä-nappia monta kertaa peräkkäin. Nyt hävettää, kun hän itse näyttäytyy huonossa valossa ja siksi hän yrittää vierittää syyn toisten niskoille. Kehtaakin vielä väittää Sanna Marinin olevan se, joka vierittää syyt muiden niskoille. Kukaan ei valitettavasti voi enää uskoa tämän henkilön sanoja, koska hän selkeästi yrittää pelata likaista peliä ja saada siten Sannan kannattajat näyttäytymään huonossa valossa, vaikka on itse vastuussa tekemästään virheestä.
Mistä sinä tuon revit, että minä olisin ap? Ja se on minulle se ja sama mitä kukakin täällä uskoo kenenkin tehneen.
Ja koska Sanna-fanin napsahtamista koskeva kommenttini poistettiin salamannopeasti, niin oletan ylläpídon liittyneen mukaan keskusteluun. :D
Hienoa! Ylläpito, lämpimästi tervetuloa mukaan tähän keskusteluun! :D
:D yksi ihminen täällä näköjään vaan jatkaa keskustelua yksinään, hän kirjoittelee kriittisiä puheenvuoroja mukamas eri persoonina, vaikka selvästi paistaa läpi, että kommentit ovat saman henkilön kynästä :D luovuta jo, game over!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marin osaa johtaa. Hän nousi Tampereen valtuuston johtoon erittäin nuorena ja piti paikkansa monta vuotta. Hän on saanut kyvystään johtaa kiitosta yli puoluerajojen. Hän nousi demarien johtoon ja pääministeriksi.
Kirkkoslaavi ja muut substanssinäpertelijät on niitä, jotka marssitetaan johtajien huoneeseen kertomaan asiat tiiviisti ja sen jälkeen johtaja käyttää tätä tietoa omassa toiminnassaan isossa mittakaavassa.
Marin on saanut kiitosta esim. median edustajilta sekä virkamiehiltä, että (hallintotieteiden maisterina) ymmärtää valtio-oppia ja valtioneuvoston prosesseja. Jos häneltä kysytään että mitä nyt tapahtuu, niin sen sijaan että sönköttäisi jotain epäselvää niin kertoo silmää räpäyttämättä että minkä valiokunnan,
äänestyksen ja prosessin kautta asia etenee ja missä aikataulussa.Kun ei vaikka insinööri-Sipilän tapaan tappele vuosia tuulimyllyjä vastaan (”koska mä hhhaaluuuu-uuu-un toimia perustulakia vastaan koska olen iso poika pääministeri ja yrittäjänäkin saanut tehdä mitä haluan) niin ehtii oikeasti keskittyä niihin asioihin joita hoitaa. Ei tarvitse opetella prosesseja vaan niissä voi vaan toimia.
Tästä oli hyvänä esimerkkinä syyskuun alku, kun Krista Kiuru julisti omassa tiedotustilaisuudessaan "kovat piippuun" eli että "kaikki maahantulijat laitetaan pakkokaranteeniin ja jos sitä rikkoo, voi tulla vankeutta". Eli sitä mitä nyt on puoli vuotta suunniteltu ja pilkkuja viilattu perustuslakivaliokunnassa ja oikeuskanslerilla, ja vihdoin toteutumassa. Vaikka Sanna oli silloin juuri tullut 2 vk honey moonilta ja oli täsmälleen samaa mieltä Kiurun kanssa, hän kertoi selvästi seuraavan päivän Säätytalon haastattelussa, ettei tuollainen ole lain mukaan mahdollista ja myös pykälät, miksi ei. Erinomainen asiaosaaminen hallinnon ja valtioneuvoston toiminnasta. Ongelmana liian monimutkainen hallinto virkamiesten sekoilun kanssa, eli siinä voisi olla korjattavaa eli johdettaisiin lähinnä valtioneuvoston kansliasta.
Ai mitä on valmisteltu nyt puoli vuotta? Vuosi sittenhän kaikkien suunnitelmien piti olla valmiita pandemiaan, ja valmiusvarastojen täynnä tarpeellisia tavaroita, kuten maskeja. Sitten kävikin ilmi, että maskit olivat sikainfluenssan ajalta ja hapertuneet. Yritettiin vuoroin ostaa rikollisilta ja vuoroin selittää, että eivät ne maskit välttämättä vaarallisia ole kansalle. Törkeää valehtelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luotsannut Suomea korona-kriisissä niin, että ollaan Euroopan kärkitasoa tartuntojen vähyydessä sekä talousvaikutteissa. Siinä vähän osaamista.
(ja nyt odotan alapeukkuja ilman perusteluita koska ette voi tyrmätä tilastoja)
Marinille tyypillistä, että yrittää ottaa kunnian asioista, jotka eivät hänelle kuulu. Suomessa harva asutus, ja ihmiset ovat jo luonnostaan pitäneet etäisyyttä.
Tavoitteli laumasuojaa Ruotsin malliin, elleivät presidentti ja oppositio olisi panneet häneen vauhtia. Silloin olisimme menettäneet useita ihmishenkiä.
Irvokasta, että hänelle annetaan jotain kunniaa tuosta kriisin hoidosta. Ei todellakaan hänelle kuulu.
Epäeettistä tuollainen toiminta on ehdottomasti.
Ei tavoitellut laumasuojaa. THL Salminen piti yhteyttä Tegnelliin ja suositteli laumasuojaa, josta Marin oli eri mieltä ja tarkensi strategiaa taudin painamiseen mahdollisimman alas. Realistina tiesi ettei täydellinen tukahduttaminen ole Euroopassa mahdollista. Uusi-Seelantikaan ei ole saanut tukahdutettua vaan siellä taas Auckland on lockdownissa muuntoviruksen takia.
Objektiivisuus ja totuus on sinulle näköjään täysin vierasta. Eli väität iltiksen juttua tekaistuksi, missä THL:n edustajat varoittivat hallitusta koronasta, mihin ei reagoitu riittävän nopeasti. Hallitus ei saanut hommia kuntoon edes lentoasemalla, minkä nyt luulisi olevan ensimmäinen paikka ja itsestäänselvyys, kun globaali pandemia uhkaa.
Hallitus vähätteli koko ajan uhkaa ja laiminlöi varautumisen, vaikka Arja Juvonen jo hyvin aikaisessa vaiheessa siitä kysyi. Ei ole vakuuttavaa asiaosaamista Marinilta.
JA Marin on myöntänyt nämä virheet julkisesti useita kertoja. Viimeksi sanoi että mielestään pahimmat virheet olivat lentokentän jättäminen vuotamaan koronaa maahan, ja epäselvä linjaus vanhusten eristämisestä, joka ei ollut määräys vaan suositus. Tunnusti siis nämä rehellisesti julkisuudessa viimeksi 3vk sitten Säätytalon haastattelussa. Nyt on aika mennä eteenpäin. Nämä mokat käsitellään kyllä aikanaan, mutta nyt hallitukselle pitäisi antaa työrauha.
Miksi? Hallitus ei voi koronan varjolla loputtomiin piiloutua aiheelliselta arvostelulta.
Halla-ahon cv:tä odotellessa kirjoitti:
ANSIOLUETTELO
Sanna Mirella Marin
Syntynyt 16.11.1985 Helsingissä
Koulutus
Hallintotieteiden maisteri 2017, Tampereen Yliopisto
Pro gradu -tutkielma: Pormestarien Suomi. Tarkastelussa poliittisen johtamisen ammattimaistuminen viidessä Suomen kaupungissa. (Arvosana: hyvä)
Hallintotieteiden kandidaatti 2012, Tampereen Yliopisto
Kandidaatin tutkielma: Lounais-Sipoon osaliitos Helsinkiin maankäytön konfliktina. (Arvosana: kiitettävä)Ylioppilas, Pirkkalan yhteislukio 2004
Eduskuntatyö
Suomen eduskunta, kansanedustaja 4/2015−
Ympäristövaliokunta, jäsen 9/2018−6/2019, varajäsen 6/2015−12/2017Lakivaliokunta, varajäsen 9/2018−6/2019, jäsen 6/2015−12/2017
Suuri valiokunta, jäsen 5/2019−6/2019 ja 6/2015−12/2017
Valtiovarainvaliokunta, jäsen 5/2015−6/2015
Hallintovaliokunta, varajäsen 5/2015−6/2015
Tulevaisuusvaliokunta, jäsen 5/2015−6/2015
Valtioneuvosto
Pääministeri 12/2019−
Liikenne- ja viestintäministeri 6/2019−12/2019
Luottamustehtävät
Tampereen kaupunki:
Kaupunginvaltuutettu 2017−2021 ja 2013−2017, varavaltuutettu 2009−2012
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 2013−2017Asukasdemokratiatyöryhmän puheenjohtaja 2013−2014
Pirkanmaan sote-ohjausryhmän jäsen 2015−2017Tampereen seudun elinvoimaselvityksen ohjausryhmän jäsen 2013−2014
Rantaväylän vaihtoehtoselvityksen työryhmän jäsen 2013
Kaupunginhallituksen varajäsen 2009−2012
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston jäsen 2009−2012
Kaupunginhallituksen edustaja Toisen asteen koulutuksen johtokunnassa 2009−2012Pirkanmaan liitto:
Maakuntavaltuuston jäsen 2013−2017
Maakuntahallituksen varajäsen 2013−2015Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) varajäsen 2013−2015
Sosialidemokraattinen puolue:
SDP:n 1. varapuheenjohtaja 2017−2020, 2. varapuheenjohtaja 2014−2017
Puoluevaltuuston jäsen 2010−2014
Pirkanmaan Sosialidemokraatit ry:n piirinhallituksen jäsen 2009−2014
Tampereen sosialidemokraattinen opiskelijayhdistys TASY ry:n johtokunnan varajäsen 2013−2014, jäsen 2008 ja 2012, varapuheenjohtaja 2009−2011
Puoluekokousedustaja 2014, 2012, 2010
Tampereen sos.dem. kunnallisjärjestön edustajiston jäsen 2010−2011, varajäsen 2012−2013 ja 2008–2009Sosialidemokraattiset Nuoret:
Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n 1. varapuheenjohtaja 2010−2012, liittohallituksen varajäsen 2008−2010
Pirkanmaan Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n varapuheenjohtaja 2009, hallituksen jäsen 2008Tampereen Demarinuoret ry:n hallituksen jäsen 2009
Tampereen yliopiston ylioppilaskunta:
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (TAMY) edustajiston jäsen 2012−2013, varajäsen 2008−2011 ja 2014−2015
Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiön (TOAS) valtuuskunnan varajäsen 2008Kunnallisalan opiskelijoiden ainejärjestö Hallat ry:n hallituksen jäsen 2008
Muita edustuksia:
Ulkoministeriön YK:n yleiskokouksen polegaattimatka 2014 / New York ja Washington, Yhdysvallat
Politiikkaklubin puheenjohtaja 2011−2012Suomen Rauhanliiton hallituksen jäsen 2011
Paasikivi-Seuran jäsen 2009−
ECOSY kongressi 2011 / Bukarest, Romania
ECOSY työllisyysseminaari 2010 / Rooma, Italia
SONK EU-koulu 2010 / Bryssel, BelgiaECOSY kongressi 2009 / Bryssel, Belgia
Tampereen yliopiston yliopistokollegion jäsen 2009
2nd YES University 2008 / Kiova, Ukraina
Työkokemus
Amnesty International Suomen osasto, korkeakouluharjoittelija 2012
Valtiokonttori, hallinnon harjoittelija 2010Everdeal Retail Oy, myyjä 2008−2009
Tampereen kaupunki, toimistovirkailija 2006−2007
Tampereen Sokos Oy, myyjä 2004−2005
Erilaisia kesätöitä 2000−2004
Kielitaito
Suomi / äidinkieli
Ruotsi / tyydyttävä
Englanti / hyvä
Saksa / heikko
Englanti on kyllä myös heikko. Ja kyllähän ansioluettelosta pitkän saa, kun siellä listaa kaikki seminaaritkin. :-D Ehdottomasti suurin asiaosaaminen tuolla vuosina 2000-2007 kerätty.
Vierailija kirjoitti:
Sanna on taitava esiintyjä, ja hänellä on hyvä ulosanti. Perusasiat varmaan tuntee ja on hallintotieteiden maisteri. Muuten hän on sitten poliittinen broileri, kuten toki moni muukin. Alussa olin tosi innoissani Sannasta, että nyt tulee osaava ja nuori pääministeri. Valitettavasti todellisuus on vähitellen paljastunut vuoden aikana. Koronanhoito on nyt todella huonoa, eikä hän ota siitä lainkaan vastuuta. Itse asiassa hän ulkoistaa ikävät asiat muille, mutta muiden onnistumisista ottaa kunnian itselleen. Toimittajat kirjoittavat, että hänet tiedetään itsepäiseksi, ylimieliseksi ja äkkivääräksi ihmiseksi, joka on mielestään aina oikeassa. Kuulemma hänellä ei ole omassa puolueessaankaan liittolaisia, mikä voi olla ongelma pidemmällä aikavälillä. Politiikka kun ei voi olla yhden ihmisen show. Liiallinen ideologiaan takertuminen ja muiden puoluiden, kuten nyt kokoomuksen (en ole kokoomukselainen itse) avoin halveksunta osoittaa myös jonkinlaista epäkypsyyttä ja lyhytnäköisyyttä.
Pääministerin täytyy olla rakentava ja tietyllä tapaa immuuni kritiikille. Jalan polkeminen ja kiukuttelukohtaukset eivät auta eivätkä vie asioita eteen päin. Valitettavasti kokemus oikeista töistä sekä oppineisuus eivät tämän pääministerin tietä tasoita.
Vierailija kirjoitti:
:D yksi ihminen täällä näköjään vaan jatkaa keskustelua yksinään, hän kirjoittelee kriittisiä puheenvuoroja mukamas eri persoonina, vaikka selvästi paistaa läpi, että kommentit ovat saman henkilön kynästä :D luovuta jo, game over!
Se on tuon pahasti mt-vikaisen palstapersun tavaramerkki. Spämmää samoja viestejä keskustelusta toiseen, ja peukuttaa omia viestejään sen sata kertaa teeskennellessään teskustekua. Veikkaisin, että ainakin 80 % tämän aloituksen viesteistä on siltä peräisin.
Marin kuuntelee hyvin herkällä korvalla... teleprompteria.
jaa, menipäs sitten vahingossa väärään ketjuun, noh, eipä tuo niin vakavaa ole. hauskaa la-iltaa kaikille palstailijoille. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marin osaa johtaa. Hän nousi Tampereen valtuuston johtoon erittäin nuorena ja piti paikkansa monta vuotta. Hän on saanut kyvystään johtaa kiitosta yli puoluerajojen. Hän nousi demarien johtoon ja pääministeriksi.
Kirkkoslaavi ja muut substanssinäpertelijät on niitä, jotka marssitetaan johtajien huoneeseen kertomaan asiat tiiviisti ja sen jälkeen johtaja käyttää tätä tietoa omassa toiminnassaan isossa mittakaavassa.
Marin on saanut kiitosta esim. median edustajilta sekä virkamiehiltä, että (hallintotieteiden maisterina) ymmärtää valtio-oppia ja valtioneuvoston prosesseja. Jos häneltä kysytään että mitä nyt tapahtuu, niin sen sijaan että sönköttäisi jotain epäselvää niin kertoo silmää räpäyttämättä että minkä valiokunnan,
äänestyksen ja prosessin kautta asia etenee ja missä aikataulussa.Kun ei vaikka insinööri-Sipilän tapaan tappele vuosia tuulimyllyjä vastaan (”koska mä hhhaaluuuu-uuu-un toimia perustulakia vastaan koska olen iso poika pääministeri ja yrittäjänäkin saanut tehdä mitä haluan) niin ehtii oikeasti keskittyä niihin asioihin joita hoitaa. Ei tarvitse opetella prosesseja vaan niissä voi vaan toimia.
Tästä oli hyvänä esimerkkinä syyskuun alku, kun Krista Kiuru julisti omassa tiedotustilaisuudessaan "kovat piippuun" eli että "kaikki maahantulijat laitetaan pakkokaranteeniin ja jos sitä rikkoo, voi tulla vankeutta". Eli sitä mitä nyt on puoli vuotta suunniteltu ja pilkkuja viilattu perustuslakivaliokunnassa ja oikeuskanslerilla, ja vihdoin toteutumassa. Vaikka Sanna oli silloin juuri tullut 2 vk honey moonilta ja oli täsmälleen samaa mieltä Kiurun kanssa, hän kertoi selvästi seuraavan päivän Säätytalon haastattelussa, ettei tuollainen ole lain mukaan mahdollista ja myös pykälät, miksi ei. Erinomainen asiaosaaminen hallinnon ja valtioneuvoston toiminnasta. Ongelmana liian monimutkainen hallinto virkamiesten sekoilun kanssa, eli siinä voisi olla korjattavaa eli johdettaisiin lähinnä valtioneuvoston kansliasta.
Ai mitä on valmisteltu nyt puoli vuotta? Vuosi sittenhän kaikkien suunnitelmien piti olla valmiita pandemiaan, ja valmiusvarastojen täynnä tarpeellisia tavaroita, kuten maskeja. Sitten kävikin ilmi, että maskit olivat sikainfluenssan ajalta ja hapertuneet. Yritettiin vuoroin ostaa rikollisilta ja vuoroin selittää, että eivät ne maskit välttämättä vaarallisia ole kansalle. Törkeää valehtelua.
Valmiusvarastojen ylläpidon laiminlöivät kaksi edellistä hallitusta. Tätä nyt ei vaan voi mitenkään laittaa Marinin syyksi. Jos hän käskee virkamiehiä tarkistamaan varastot ja nämä informoi vastuuministeri Pekosta että varastot on täynnä, olisiko itse pitänyt mennä repimään paketit auki ja kokeilemaan onko nauhat hapertuneet?
Asiaosaaminen kovin ohutta, kyllä pääministerin tehtävässä pitäisi olla enemmän kokemusta. Luonteeltaan vaikuttaa kiukuttelijalta, pääministerin tulisi olla yhteistyökykyinen ja kansaa yhdistävä ei repivä.

Olisi, kuten näkyy. Ylijohdon kannattaa välillä jalkautua ja käydä katsomassa mitä kentällä tapahtuu. Erityisesti silloin kun ovat ensimmäistä kertaa tulessa ja jotain asiaa pidetään niin tärkeänä, että sitä oikein hehkutetaan kansakunnan käännekohtana ("HVK:n ovet avautuu ekaa kertaa ja rekat lähtee ympäri maata").
Aika jännä miten MEP-aikanaan Jussi Halla-aho kävi suurieleisesti näyttäytymässä Krimin valloituksen vastaisessa mielenosoituksessa Venäjän suurlähetystön edessä Helsingissä ja Brysselissä hän sitten äänesti muiden Putinin hallinnon rahoittamien äärioikeistolaisten joukossa Venäjä-pakotteita vastaan.