Äitini syyllistää minua siitä, kun en tule käymään "kotona" säännöllisesti

"äiti, mulla on nyt muita suunnitelmia täksi lomaksi/vapasksi". Ole hyvä.

Ethän sinä voi muuta tehdä kuin muistuttaa omasta iästäsi, ja siitä että olet jo itsenäinen aikuinen ihminen, jolla on oma koti.

Jos ei mene jakeluun, niin sille ei voi mitään.

Et vaan mene sinne "kotiin".

Ja seuraavaksi itkee sitten kun et ole antanut hänelle lapsenlapsia. Niitähän tietty tulee, jos viettää kaiken vapaa-aikansa äidin kanssa.

Siinähän syyllistää.

Kerro koronasta.

Vierailija kirjoitti:

Ja seuraavaksi itkee sitten kun et ole antanut hänelle lapsenlapsia. Niitähän tietty tulee, jos viettää kaiken vapaa-aikansa äidin kanssa.

Joo. Joskus äiti tivaa miksen hanki perhettä niin vastaan, kun mulla on jo kädet täynnä tämän olemassa olevankin perheen kanssa niin ei ehdi. 

Sun on vaan siedettävä se, että äitisi pahastuu. Mulla vähän sama ongelma. Ei voi mitään.

"milloin tulet käymään kotona?"

"olen jo kotonani, teidän kotona tulen käymään sitten kun kerkeän"

Äitisi ei ole ikuinen. Kun hän kuolee, tulet katumaan ettet mennyt kylään kun pyysi. 

Ei sinun tarvitse siellä joka viikonloppu ravata, mutta ehkä saisitte jonkun kompromissin aikaan käyntitiheydestä.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinun tarvitse siellä joka viikonloppu ravata, mutta ehkä saisitte jonkun kompromissin aikaan käyntitiheydestä.

Kerran vuodessa jouluna yhden päivän ajan ja juhannuksena yhden päivän on toiminut itsellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sinun tarvitse siellä joka viikonloppu ravata, mutta ehkä saisitte jonkun kompromissin aikaan käyntitiheydestä.

Kerran vuodessa jouluna yhden päivän ajan ja juhannuksena yhden päivän on toiminut itsellä. 

Liian tiuhaan. Minä näen omia ilkeitä narsistihtavia vanhempia kerta kolmeen vuoteen. Menee se 3 vuotta toipumiseen, sellaista loukkausta tulee ja kerran on käyty kimppuunikin mukiloiden.

Jos olisi hyvä vanhemmat voisi käydä vaikka kerran kuussa, mutta kun ne on aivan sietämättömän kamalat niin kerta kolmeen vuoteenkin tuntuu liialta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja seuraavaksi itkee sitten kun et ole antanut hänelle lapsenlapsia. Niitähän tietty tulee, jos viettää kaiken vapaa-aikansa äidin kanssa.

Joo. Joskus äiti tivaa miksen hanki perhettä niin vastaan, kun mulla on jo kädet täynnä tämän olemassa olevankin perheen kanssa niin ei ehdi. 

Ei, ihan väärä vastaus. Sun pitää etäännyttää itses tosta ajattelusta, että menet kotiin perheesi luo kun menet vanhempiesi kotiin.

Sanat on voimakkaitta. Jatkossa voit sanoa, että hankkisin perheen mutta kun pitää jatkuvasti sukuloida niin ei ehdi.

Ei maailma kaadu siihen jos äidillesi tulee paha mieli kun et mene häne luokseen.

Et ole vastuussa hänen tunteistaan.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi ei ole ikuinen. Kun hän kuolee, tulet katumaan ettet mennyt kylään kun pyysi. 

Minä muutin omilleni työn takia parikymppisenä. Joka loman ja viikonlopun vietin lapsuudenkodissa ja aina piti selittää miksi, jos en mennyt. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet. Enemmäkin kadun sitä, että elämä jäi elämättä. Biletystä tms. en kaivannut, mutta olisin halunnut olla kaupungissa viikonloppuja, taisin olla kaksi ja kamala itku kun olin. Kadun, että en ollut tiukempi ja sanonut, että haluan elää omaakin elämää. Mulla oli pääsykokeisiinkin luku, en itse asiassa päässyt ja hyvin pienestä sekin jäi kiinni. Pääsin muualle, aika kauaksi kotoa ja kamala pettymys kun muutin 300 km päähän. sieltäkin vaaditiin käymään usein, vaikka matka oli hankala. Kyllä mä sitten kun lapset syntyi, sanoin jo, että nyt en jaksa enää tulle tekemään teidän kotihommia, vaikka kävin keskimääräistä useammin kuin sellaisen matkan päästä käydään joka tapauksessa muutenkin. 

Älä anna läheisriippuvaisen äidin pilata elämääsi. Tuohon kuvioon kuuluu usein se, että olet vapaata riistaa äidin itsekkäille tarpeille niin kauan, kuin sinulla ei ole miestä ja lapsia.

Syyllistäminen on myös mahtava ase ja se rakennetaan lapseen ihan alusta alkaen. "Minulla on paha olla ja se on sinun syysi, sinun tehtäväsi on palvella minua ja korjata paha olo."

Tarvittaessa katkaise välit kokonaan. Riippuu äidin sairauden asteesta, pitääkö se tehdä lopullisesti vai väliaikaisesti. 

Mutta siis tuollaiset äidit ovat ihan oikeasti vähintään yhtä pahoja vainoajia kuin sairaalloisesti mustasukkaiset exät. Heistä ei vaan saa puhua, koska äitimyytti. "Kaikki äidit rakastavat lapsiaan pyyteettömästi ja epäitsekkäästi, vain lapsen omia tarpeita kuunnellen." Näin ei todellakaan ole. Ison osan kohdalla ehkä tämä on totta mutta sitten on tämä sairaiden äitien porukka, joiden hyvyyteen yritetään epätoivoisesti uskoa, kun ei haluta puuttua. 

Sinun sisäisessä puheessasi ap kuulet varmaan koko ajan sen syyllistävän äitisi äänen, joka vaatii sinua tekemään asioita hänen hyväkseen, vaikka et oikeasti halua. Kuuntele sitä sisäistä puhettasi ja mikä osa siinä on äitisi syyllistävä ääni ja mikä on se, mitä itse haluat. 

Miten se sinun äitisi jaksaa sitä, että joka viikonloppu menet hänen luokseen? Eikö hänellä ole omaa elämää?

Sama tilanne. Vieläpä kateellinen siitä että olen satunnaisesti miesystävälläni. Juuri silloin kun tarvisi apuani, hän sanoo. N48

Vierailija kirjoitti:

Miten se sinun äitisi jaksaa sitä, että joka viikonloppu menet hänen luokseen? Eikö hänellä ole omaa elämää?

Vastaus on ilmeinen, mutta aiheeseen liittyen ap voit lievittää syyllisyyden tunnettasi sillä, että vähentämällä vierailua edistät äitisi oman elämän hankintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi ei ole ikuinen. Kun hän kuolee, tulet katumaan ettet mennyt kylään kun pyysi. 

Minä muutin omilleni työn takia parikymppisenä. Joka loman ja viikonlopun vietin lapsuudenkodissa ja aina piti selittää miksi, jos en mennyt. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet. Enemmäkin kadun sitä, että elämä jäi elämättä. Biletystä tms. en kaivannut, mutta olisin halunnut olla kaupungissa viikonloppuja, taisin olla kaksi ja kamala itku kun olin. Kadun, että en ollut tiukempi ja sanonut, että haluan elää omaakin elämää. Mulla oli pääsykokeisiinkin luku, en itse asiassa päässyt ja hyvin pienestä sekin jäi kiinni. Pääsin muualle, aika kauaksi kotoa ja kamala pettymys kun muutin 300 km päähän. sieltäkin vaaditiin käymään usein, vaikka matka oli hankala. Kyllä mä sitten kun lapset syntyi, sanoin jo, että nyt en jaksa enää tulle tekemään teidän kotihommia, vaikka kävin keskimääräistä useammin kuin sellaisen matkan päästä käydään joka tapauksessa muutenkin. 

Et voinut käydä siellä noin paljon, kuin kerrot. Kun kerta miehen ja lapsetkin sait aikaiseksi.