3-vuotiaan päivunilta herättäminen, mielipiteitä?
Mieltäni alkoi askarruttaa slleinen, että teenkö väärin kun herätän 3,5 ¿vuotiaan päiväuniltaan, yleensä n. 1 tunnin päästä, maksimi aika minkä annan nukkua on 1,5tuntia, sekin vain jos on jääneet yöunet vähiin. Juttelin erään perhepäivähoitajan kanssa ja hänen mielestään pitää antaa lapsen nukkua niin kauan itse nukkuu, eikä häiritä unirytmiä eikä vuorokausirytmiä. Hällä kokemusta lapsista, jotka saattoivat isompanakin nukkua jopa 3-4 tuntia ja silti he laittoivat ajoissa nukkumaan illalla.
Kun lapset aloittivat päivähoidossa, alkoi tulla nukkumaanmeno ongelmia iltaisin. Juteltuani hoitajan kanssa (pph) selvisi, että lapsi saattoi nukkua 2-3 tuntia eli niin kauan kuin itse heräsi. Illat meni sitten siihen, että sain tapella lapsen kanssa kun häntä ei väsyttänyt. Helposti pyöri sängyssään tunninkin ja joskus pitempään. Normaalisti meni nukkumaan hoitopäivinä n. 21 aikaan, mutta jos nukkui pitkät päikät niin helposti pyöri sängyssään vielä 22 jälkeenkin, jopa 23 asti. Tästä totta kai aiheutui se, että kun herätys on 6.45, niin oli väsynyt ja kiukkuinen, ja taas hoidossa väsytti ja nukkui pitkään. Välillä jaksoin rumbaa 2-3 vkoa ja sitten kun ei uni näyttänyt maistuvan niin juttelin hoitajan kanssa ja sovin että herättää viimeistään 1,5 tunnin päästä pojan. Vaikkakin sitten olisi kiukkuinen ja itkuinen.
Keskustelu toisen hoitajan ja hänen hoitolastensa äidin kanssa pisti kuitenkin miettimään. Teenkö väärin kun en anna pojan nukkua noin kauaa? Lomalla nukkui suunnilleen sen tunnin verran ja sitten herätin, useimmiten oli kuitenkin unenpöpperöstään selvittyään hyväntuulinen, kun keksi heti jotain kivaa touhuttavaa. Illalla sai sitten kuiteskin melko kivuttomasti nukkumaan, nyt kun osaavat vihdoin ja viimein nukahtaa ilman äitiäkin. Pienempi kyllä simahtaa aina aikasemmin vaikka nukkuisikin enemmän päiväunia, mutta hän onkin alle 2-vuotias.
Osaako joku kertoa paremmin noista unirytmeistä ja ¿sykleistä? Kokemuksia ja miten olet ratkaissut? Taustana sen verran, että pojat aloittivat hoidon alkuvuodesta, sitä ennen isomman kanssa sai tapella päiväunista, useimmiten alkoi jäädä pois, mutta ilta oli ihan kamala. Väsyneenä kävi ylikierroksilla eikä uskonut mitään. Päivähoidossa alkoi nukkua päikät uudelleen ja kotona jopa itse vaatia, vaikka joskus yritin, ettei tarvitsisi nukkua (aamu-unet venähtäneet jne) . Toki ilta klo 19 jälkeen on aika vauhdikas aina, mutta ei mitään siihen verrattuna, sai sisaruskin tuntea nahkoissan isomman wirtapiikit. Nykyäänkin helposti venähtää tuo nukkumaanmeno, kun itse pääsee myöhään töistä ja ollaan kotona viiden pintaan, siihen ruokajutut ja muut niin aika vain hurahtaa eikä tajua alkaa iltatouhuja tekeen ajoissa. Olisi varmaan hyvä saada unille ennen ysiä, mutta niin se vaan aika hurahtaa. Onko 21.30-6.45 liian vähän unta? Vai onkos nää taas niitä yksilöllisiä juttuja.
Kovasti kiitän ja kumarran, jos joku jaksaa jakaa neuvonsa tai kokemuksensa. Jänskättää mennä hakemaan lapset hoidosta kun ovat pitkästä aikaa sinne menneet. Pienoinen jäi itkeen nin kovin aamulla kengät käsissää, aikoi lähteä myös töihin :( Muutoin kyllä viihtyvät hienosti hoidossa ja tosi helposti sopeutuivat uuteenkin väliaikaiseen hoitoon päiväkodissa kesällä.
Kommentit (21)
Meillä alettiin eskoisen päiväunia rajoittamaan, koska illat menivät ihan kauheiksi (poika valvoi 23-00 asti) ja aamulla herätys oli 07.00, mielestäni tuo oli aivan riittämätön uni pienelle lapselle, poika saattoi nukahtaa hoitoon vietäessä ja oli tosi väsynyt koko aamupäivän.
Tehtiin niin, että poika herätettiin 45 minuutin kuluttua (silloin kun oli kevyt univaihe menossa) ja pirteänä nousi, viikonloppuisinkin alkoi herätä 45 minuutin kuluttua. Samalla yöunille meno aikaistui 20.00 (siis silloin sänkyyn kuulemaan satua) En minä unirytmiin puuttunut siksi, etten haluaisi viettää aikaa lapsen kanssa, vaan siksi, että 7-8h yöunet ovat liian lyhyet. Vieläkin poika menee lepäämään päivällä, lepää 1/2h, silloin hänelle luetaa tai poika saa kuunnella satukasettia tms.
Mareila+Poika
En lukenut kuin osan noista saamistasi vastauksista enkä ota niihin kantaa, mutta kerron, millainen 3,5-vuotias iltakukkuja meiltä löytyy.
Poika on ollut ihan vauvasta lähtien jo sellainen, että aamut ja aamupäivät hän käyttäisi nukkumiseen, kun taas illat hän olisi ja kyllä onkin hereillä. Hän tulee ihan isänsä puoleiseen sukuunsa ja ennen kaikkea isäänsä.
Poika herätetään arkisin yleensä klo 8, sillä arvostamme sitä, että lapsen hoitopäivästä ei tule älyttömän pitkä. Juuri nyt hoitopäivä on klo 9-16.15. Yleensä herättäminen (isä vie pojan hoitoon) on vähän hankalaa, joskus se on todella hankalaa.
Pienten puolella ollessa saimme pitkän taistelun jälkeen sovittua, että päiväunet rajoitetaan korkeintaan 1,5 tuntiin, joka määrä sekin oli mielestämme liian pitkä, mutta kuitenkin jollain lailla hyväksyttävä kompromissi.
Nyt tässä kuussa lapsi siirtyi tarhassa isojen puolelle. Siellä tavoite on korkeintaan tunnin päiväunet. Toiveissa on, että päiväunet lyhenesivät ajan myötä luonnostaan siitäkin ja jäisivät kokonaan pois. Mutta aika näyttää, miten siinä käy.
Olisihan se ihanteellista, jos lapsi saisi nukkua oman luontaisen rytminsä mukaisesti, mutta meidän poikamme ei kuulu noihin keskivertolapsiin, jotka kuukahtavat yöunilleen klo 20-21. Tämän takia hän ei saa nukkua pitkiä päiväunia. Viikonloppuna ja lomilla hän ei nuku päiväunia lainkaan, mutta nukkuu kyllä pidemmät yöunet kuin arkena.
Emme ole toistaiseksi keksineet keinoa, jolla lapsen saisi nukkumaan aiemmin, siis ennen nykyistä klo 22.30-23. Hän on täysin virkeä ja hyväntuulinen nukkumaanmenoaikaansa asti. Hyvin harvoin hän käy millään kierroksilla tai on ylienerginen illan mittaan. Sen kyllä ymmärrän, että hyvissä ajoin ennen koulun alkamista pitää alkaa miettiä keinoja, joilla lapsen saisi yöunille aiemmin.
Tahkokallion sun muiden ohjeet ehkä käyvät mediaanilapsille, mutta silloin tuskin otetaan huomioon sellaisia lapsia, joiden luontainen vuorokausirytmi poikkeaa keskimääräisestä. Meillä näyttää lisäksi siltä, että lapsen unentarve on ehkä ikätovereitaan vähäisempi. Siinäkin hän taitaa tulla isäänsä, joka pärjää aika lyhyillä yöunilla.
Meidän perheessämme ei ole nähty tarvetta yrittää muuttaa rytmiä radikaalisti. Vanhemmilla ei ole iltaisin ns. omaa aikaa, mutta toisaalta yhteistä aikaa lapsen kanssa onkin sitten riittämiin ts. paljon enemmän kuin " normaaliperheissä" . Tietenkin joskus kaipaisimme sitä, mutta ihanat, pitkät viikonloppuaamut korvaavat sitten asiaa. Viikonloppuisin poika ei herää koskaan ennen klo 9:aa. Hänen aamuista " nukkumisennätystään" en viitsi edes kertoa kaikkien taivasteltavaksi. :-)
Mutta vastauksena ap:n kysymykseen: Itse en omien kokemusteni perusteella näe mitään pahaa herättää 3,5-vuotiasta kesken päiväunien, jos ongelmana on myöhäinen nukkumaanmeno. Suositukset ovat suosituksia, eivätkä ne välttämättä ota huomioon vähän erilaisia ilta- tai yökukkumiseen taipuvaisia lapsia.
Muuten ilta menee kukkumiseksi ja yöt jäävät lyhyiksi. Minusta tässä ei ole mitään ihmeellistä. Arki sujuu paremmin näin. Meillä unisyklit menevät 45 minuutin pätkissä, eli tuo 1,5 tunnin kohdalla herättäminen toimii hyvin. Samaa aion pyytää päivähoidossa.
Koskaan en ole tarkoituksella herättänyt. Unihan on tärkeää lapsen aivojen kehitkselle. Lapselle rankan aamupäivän (esim pitkä sieniretki, uinti jne) jälkeen saattaa vieläkin nukahtaa paikkäreille muutamaksi tun niksi. Toki illalla nukkumaanmeno saattaa siirtyä max tunnilla.
Taitaa pph:lla olla oma lehmä ojassa, sillä onhan hoitajalla paljon helpompaa kun lapset nukkuvat pitkään. Käsittääkseni alle 3kk vauvan unirytmiin ei saisi puuttua, unikouluja voidaan pitää yli 6kk ikäisille, joten se ettei 3,5v unirytmiin voisi puuttua, tuntuu hätävarjelun liioittelulta. Sitä paitsi itse priorisoin rauhallisen yöunen päiväunen edelle. Toki on huomattava, että lasten unentarve vaihtelee paljon, ja toiset lapset tarvitsevat unta paljon toisia enemmän.
Meillä siis 3,5v vähä-ja huonouninen tyttö. Hän rupesi jättämään kotona päiväunia pois jo alla 2v. Kun mainitsin asiasta pph:lle, hän tokaisi, että heillä kaikki lapset nukkuvat päiväunet 5v saakka (9 lapsen äiti ja 30v kokemus pph:na). Pari kuukautta myöhemmin tyttö jätti ekan kerran myös hoidossa päikkärit väliin. Viime kesänä (tyttö siis silloin 2,5v) sovimme hoitajan kanssa, että tyttö laitetaan päikkäreille, mikäli hän on selkeästi väsynyt ja herätetään noin tunnin, viimeistään 1,5 tunnin kuluttua. Meillä oli pakko mennä tuohon järjestelyyn, sillä kun tyttö nukkui pitkät päikkärit, ei häntä saanut nukkumaan ennen puoltayötä. Ja kun herätys oli 6.30 jäi yöunin todella lyhyeksi ja koko päivä oli takkuista. Olin iloinen, että pph suostui tuohon järjestelyyn, vaikka ensin empikin.
...jos joudut myös aamulla herättämään kesken unien, onko se yhtään sen parempi lapselle. Meillä oli aikanaa, nyt jo 6-vuotiaan kanssa pph:ssa sama ongelma, tyttö nukkuin lähes 4-vuotiaaksi tosi pitkiä unia. Ei haitannut muuta rytmiä, jos päiväunet olivat tarpeeksi aikaisin. Hoidossa kuitenkin laitettiin hoitajan perheen rytmin mukaan nukkumaan melko myöhään (mielestäni 2-3,5 t nukkuvalle klo 1.15 unille meno, puoli kahteen mennessä nukahtaminen oli aivan liian myöhään) jolloin illat venyi hirmu pitkiksi. Tulin ajoissa hakeen hoidosta, puoli neljän maissa, joskus lapsi oli vasta silloin herännyt. On sanomattakin selvää, ettei uni illalla tullut ajoissa aikaista aamuherätystä ajatellen ja oli tosi kurja repiä muulloin " oman tahtinsa mukaan" heräävä ja aamuvirkku lapsi sängystä hoitoon.
En tiedä, mikä on paras tapa, itse neuvottelin hoitajan kanssa ja sain sovittua, " kultaisen keskitien" , hoitaja availee ovea ja yrtittää herättää lapsen ääniin ja ennen kaikkea laittaa hänet aiemmin unille. Siis tämä oli silloin reilu kaksi vuotta sitten, päikkärit jäivät häneltä hieman ennen 4-vuotissynttäreitä vasta pois.
heseri
Jo 2-vuotiaana kävi muutaman kerran niin, että päikkärit jäivät väliin, mutta siitä seurasi tosi levoton ilta. Edelleenkin tosissaan tarvitsee ne unet ja nyt kesällä onkin pari kertaa nukahtanut jopa vaunuihin (siskon kanssa tuplilla matkataan), jos koko päivä ollaan kierrelty kesäriennoissa.
Nukahtaminen onnistuu n. 6-7 tunnin valveillaolon jälkeen. Eli jos aamulla herätään klo 8, päikkärit klo 14-15.30 ja yöunille klo 21.30. Liian usein käy niin, että päikkäreille meno venähtää syystä tai toisesta ja ilman herättämistä ne jatkuisivat loputtomiin, jopa 18 asti. Ja silloinhan ei yöunille mennä kuin vasta klo 23. Kieltämättä joskus on kiusaus pitää rauha maassa pidempään ja antaa pojan nukkua, mutta se kostautuu yöunille mennessä... Meilläkin noi kevyen unen vaiheet osuivat ennen n. 45min ja 1,5 tunnin kohtiin, mutta nyt tuo poika on todellinen unikeko ja vaikea herättää. Samassa huoneessa nukkuva sisko sen sijaan herää joka ripsahdukseen.:(
Mullei kyllä hajuakaan millaiset ne on, ei silti että koko käsite taitaa olla aika hepreaa :D
Päikkäreitä ei missään nimessä jätetä pois, vaarana pn että nukahtaa kotimatkalla autoon ja siitä se riemu vasta repeää, kun ei voi koskaan kantaa sisälle vaan herää helposti. Järkyttävää miten pahalla päällä voikaan olla jos herää autosta kesken unien huh. Vaikka kyllähän se itselläkin kiukuttaa herätä joskus kun saa päikkäriä ees nukkua ja ois aika herätä. Haluis vaan nukkuu ja nukkuu.
Kiitos paljon jo vastanneille, lisää odotetaan :)
Nyt hakeen lapset ja kyseleen miten päivä meni ja UNET ;)
Mä oon lukenut (muistaakseni joku vauva-lehden nukkumista käsittelevä artikkeli), et lapsilla noin yleisesti ottaen unisyklit menisi noin 45min pätkissä. Olen sen huomannut pitävän paikkansa, koska aivan kuin kellon tarkkuudella näillä kohden tyttö nukkuessaan äännähtää ja jatkaa unta/herää, etenkin jos kuuluu jotain meteliä. En todella usko, et mitään haittaa on herättämisestä! Mäkin jossain vaiheessa herättelin puolentoista tunnin kohdilla ja meni hyvin, kun ei ollut niin sikeässä unessa!
minä ainakin olen oppinut nuo unisyklit aivan kotona. Lapsonen oppi nukkumaan yhtenäisiä pitkiä päikkejä vasta toisella ikävuodella. Sitä ennen oli aina hyssytystä, heijausta, vaunujen vatkausta ynnä muuta kellon tarkasti 45 minuutin välein. Sama rytmi on säilynyt, joskin onneksi lapsi nukkuu nyt kevyemmän unenkin vaiheiden yli ihan omatoimisesti. Lisäksi lapsi nukkuu samassa makkarissa, joten uniäänistä ja pyörimisistä näen ja kuulen aika paljon yhä.
Herätän pojan niin, että menen hänen viereensä ja kysyn, jaksaisiko äidin rakas jo herätä. Sitten hellitään, halitaan ja heräillään kaikessa rauhassa yhdessä isolla sängyllä. Herää iloisena ja tyytyväisenä näin. Minusta on ehdottomasti pienempi paha herättää päiväunilta kuin temppuilla ilta- ja yöunien kanssa.
pikkuisen olen erilinjoilla sun kanssa. Ei tosiaankaan pph nukuta lasta siksi, että pääsee itse helpommalla. Päivähoito on lapsen työtä ja lapsi väsyy eri tavalla kuin kotona. No, tämä nyt on mun näkemys, mutta pienen lapsen unirytmiin puuttuminen on mielestäni väärin. Meillä on nukuttu, jos on nukuttanut ja aina ovat kuitenkin ennen kymmentä yöunilla, yleensä klo.20.00.Itselläni on neljä lasta ja aina ovat saaneet nukkua, jos on nukuttanut. Koskaan ei ole tullut mieleen herättää... aika julmaa mielestäni. Herättää siksi, että vanhemmat saavat olla illalla rauhassa, eikä lapsi ole häiritsemässä. Monesti haetaan lapsi viideltä päiväkodista ja pannaan seitsemältä yöunille. Eipähän tarvitse olla oman lapsen kanssa!?
herättää vaan heräävät itse, kun on illalla huolehdittu aikanaan sänkyyn. Taidan olla " Keijo Tahkokallion" linjoilla, sori!Tuttimaakari:
Mieltäni alkoi askarruttaa slleinen, että teenkö väärin kun herätän 3,5 ¿vuotiaan päiväuniltaan, yleensä n. 1 tunnin päästä, maksimi aika minkä annan nukkua on 1,5tuntia, sekin vain jos on jääneet yöunet vähiin. Juttelin erään perhepäivähoitajan kanssa ja hänen mielestään pitää antaa lapsen nukkua niin kauan itse nukkuu, eikä häiritä unirytmiä eikä vuorokausirytmiä. Hällä kokemusta lapsista, jotka saattoivat isompanakin nukkua jopa 3-4 tuntia ja silti he laittoivat ajoissa nukkumaan illalla. Tuo tappeleminen yöunille taitaa olla äidin ja lapsen valtataistelua.Kun lapset aloittivat päivähoidossa, alkoi tulla nukkumaanmeno ongelmia iltaisin. Juteltuani hoitajan kanssa (pph) selvisi, että lapsi saattoi nukkua 2-3 tuntia eli niin kauan kuin itse heräsi. Illat meni sitten siihen, että sain tapella lapsen kanssa kun häntä ei väsyttänyt. Helposti pyöri sängyssään tunninkin ja joskus pitempään. Normaalisti meni nukkumaan hoitopäivinä n. 21 aikaan, mutta jos nukkui pitkät päikät niin helposti pyöri sängyssään vielä 22 jälkeenkin, jopa 23 asti. Tästä totta kai aiheutui se, että kun herätys on 6.45, niin oli väsynyt ja kiukkuinen, ja taas hoidossa väsytti ja nukkui pitkään. Välillä jaksoin rumbaa 2-3 vkoa ja sitten kun ei uni näyttänyt maistuvan niin juttelin hoitajan kanssa ja sovin että herättää viimeistään 1,5 tunnin päästä pojan. Vaikkakin sitten olisi kiukkuinen ja itkuinen.
Keskustelu toisen hoitajan ja hänen hoitolastensa äidin kanssa pisti kuitenkin miettimään. Teenkö väärin kun en anna pojan nukkua noin kauaa? Lomalla nukkui suunnilleen sen tunnin verran ja sitten herätin, useimmiten oli kuitenkin unenpöpperöstään selvittyään hyväntuulinen, kun keksi heti jotain kivaa touhuttavaa. Illalla sai sitten kuiteskin melko kivuttomasti nukkumaan, nyt kun osaavat vihdoin ja viimein nukahtaa ilman äitiäkin. Pienempi kyllä simahtaa aina aikasemmin vaikka nukkuisikin enemmän päiväunia, mutta hän onkin alle 2-vuotias.
Osaako joku kertoa paremmin noista unirytmeistä ja ¿sykleistä? Kokemuksia ja miten olet ratkaissut? Taustana sen verran, että pojat aloittivat hoidon alkuvuodesta, sitä ennen isomman kanssa sai tapella päiväunista, useimmiten alkoi jäädä pois, mutta ilta oli ihan kamala. Väsyneenä kävi ylikierroksilla eikä uskonut mitään. Päivähoidossa alkoi nukkua päikät uudelleen ja kotona jopa itse vaatia, vaikka joskus yritin, ettei tarvitsisi nukkua (aamu-unet venähtäneet jne) . Toki ilta klo 19 jälkeen on aika vauhdikas aina, mutta ei mitään siihen verrattuna, sai sisaruskin tuntea nahkoissan isomman wirtapiikit. Nykyäänkin helposti venähtää tuo nukkumaanmeno, kun itse pääsee myöhään töistä ja ollaan kotona viiden pintaan, siihen ruokajutut ja muut niin aika vain hurahtaa eikä tajua alkaa iltatouhuja tekeen ajoissa. Olisi varmaan hyvä saada unille ennen ysiä, mutta niin se vaan aika hurahtaa. Onko 21.30-6.45 liian vähän unta? Vai onkos nää taas niitä yksilöllisiä juttuja.
Kovasti kiitän ja kumarran, jos joku jaksaa jakaa neuvonsa tai kokemuksensa. Jänskättää mennä hakemaan lapset hoidosta kun ovat pitkästä aikaa sinne menneet. Pienoinen jäi itkeen nin kovin aamulla kengät käsissää, aikoi lähteä myös töihin :( Muutoin kyllä viihtyvät hienosti hoidossa ja tosi helposti sopeutuivat uuteenkin väliaikaiseen hoitoon päiväkodissa kesällä.
Ollaan varmaan joskus odotus puolella juteltu silloin kun näitä nyt 3 vuotiaitamme odotettin ; ) Meillä siis maaliskuussa syntynyt 3 v poika. Herätän hänet päikkäreiltä 1,5 tunnin jälkeen. Useimmiten herää kyllä ihan itsekseen tämän ajan jälkeen ilman herättelyitä. Meillä myös iltaisin kukutaan tosi myöhään jos antaa pojan nukkua yli 2 tuntia, mutta kyllä hiljaista silti on viimestään klo 23. Itse en vaan jaksa valvoa niin myöhään ja muutkin lapsemme pian 6 v ja 5 kk menevät nukkumaan viimestään klo 21 joten käytännöllisestikin on pakko saada 3 v nukkumaan samaan aikaan kuin muutkin. Hän on kyllä kotihoidossa tällä hetkellä kun minä itsekin olen ettei sen puoleen tarvi aamulla herätä aikasin mutta herää kuitenkin kun toisetkin lapset heräävät 7-8 välillä .
Kerrohan kuulumisianne muutenkin. Käyn harvoi täällä taapero puolella nykyään. Vauva puolella enemmänkin oon mutta jospa yrittäisin paremmin tällekin puolelle kurkkia jatkossa. Sitä aikaa tänne vaan on niin mahdottoman vähän kun on kolme alle kouluikäistä kotona hoidettavana ; ) Mukavaa loppukesän jatkoa.
Tyttö 1v 10kk nukkuu yleensä 2h päikkäreitä. Jos nukkuu yli 2h15min alan touhuta jotain esim. laittaa pyykkiä kaappeihin tyttöjen huoneessa, joten heräilee siihen. Muuten menee illan nukkumaan meno myöhäiseksi ja tappeluksi. En halua että lapseni kukkuu puoleenyöhön ja herää puoliltapäivin. Äiti kun tahtoo sitä " omaa aikaa" illasta, jolloin saa nettailla tai vaikka panostaa parisuhteeseen.
Lila75
" Herättää siksi, että vanhemmat saavat olla illalla rauhassa, eikä lapsi ole häiritsemässä. Monesti haetaan lapsi viideltä päiväkodista ja pannaan seitsemältä yöunille. Eipähän tarvitse olla oman lapsen kanssa!?"
Hei haloo, et voi olla tosissas, tuo oli kyllä jo aika asiatonta yleistystä. Lapset ovat erilaisia, sinulla on kokemusta omistasi ja meillä muilla omistamme. Et siis voi tietää muiden lasten unentarvetta/vuorokausirytmejä, jotka varmaan tapauksesta riippuen vaihtelee huomattavasti omiesi kanssa. Mitä pahaa on, jos isä ja äiti saa tunnin tai pari kahdenkeskistä aikaa/vrk työviikon aikana?!? Niillä onnellisilla, joilla työajat yhteen sopii... :)
Meidän perheessä on tärkeää nukkua kunnon yöunet ja puhun tässä siis vain omasta puolestani. klo 22 ei arkena meillä valvo edes minä, mies on vielä silloin töissä. Jos esikoinen 3v nukkuu päikkäreitä yli 2h, niin eipä uni vain tule. Jotta arki sujuisi, on meillä ainakin nimenomaan yön koettu olevan merkittävässä asemassa. Päikkäreitä nukutaan sitten sopivasti siinä sivussa ja kun ajoissa illalla päästään nukkuun (n. klo 20), niin eipä tarvi lapsia aamulla herättää, vaan pirteinä heräävät itse. Eihän pieni lapsi osaa itse unirytmiään muodostaa esim. vanhempien töiden ja päivähoidon mukaan, täytyyhän siihen jotenkin ohjata. Meillä ainakin lapset tarvitsevat aikuista enemmän unta. Tämä tapahtuu yksinkertaisesti siten, että menvät aiemmin nukkumaan ja heräävät samaan aikaan/hieman myöhemmin.
Jos 3v meillä nukkuu tosi pitkät päikkärit, siirtää se heti yöunille menoa ja vastaavasti aamulla joutuu kiskoon kiukkusen lapsen ylös. Päikkärit sitten taas venyy ja yöunet siirtyy jne. Kun nukutaan kunnon yö, niin päikkäreiltä harvoin tarvitsee edes herättää. Tietty pitää kattoa, että mitä on tullut touhuttua päivän aikana, antaako joskus sittenkin nukkua kauemmin jne.
Ja mitä tuohon pph:n nukkuttamiseen tulee... kyllä sitä tapahtuu. On eräs tuttu pph myöntänytkin hieman juhlatuulella ollessaan, että joskus ei viitsi millään herättää lapsia aiemmin vaikka pitäis, jos on esim. hyvä kirja itsellä kesken, saa itse levätä.
Kukin toimii tyylillään. :)
Tämäpä on se aihe, jonka kimpussa välillä itsekin painiskelen tuon 1v10kk ikäisen pojan kanssa. Enkeliltä " kuulin" juuri tuosta unisyklistä keväämmällä ja aloin herätellä poikasta 2h15minuutin unien jälkeen. Ja toimi hyvin. Tosin välillä mietin, että onkohan se haitallista...
Tätä nykyä poika herää itse vajaan 2h unien jälkeen (siirtynyt sisältä ulos nukkumaan vasta, aika outo järjestys meillä:)). Vähäuniselle pojalle tuo riittää hyvin eikä siltikään yö ole kuin 9-10h maksimissaan.
Kaverin lapsonen, vuoden vanhempi kuin Tuttis sinun esikoisesi joutui viime talvena painimaan saman asian kanssa. Tai siis hänen vanhempansa. Kotona kun poika (tuolloin vajaa 4-v) ei enää nukkunut päikkyjä mutta tarhassa poika laitettiin nukkumaan. Hoitotädit perustelivat asiaa näin: " pitäähän meilläkin kahvitauko olla" . Kyseessä pieni tarha, joten kai tuo puoltaa sitten sitä... Mutta perheessäpä meni illat sitten hulinaksi ja poika haki unta lähelle puolta yötä.
Minusta silloin on syytä rajoittaa päikkyjä. Yksi hyvä perustelu on minusta sekin, että vanhemmat saavat sitä omaa aikaa. Ja yksi, mikä minusta on päivänselvää: ei näin pienten lasten kuulu valvoa enää klo 22 jälkeen! Tämä on mun mielipide ja jokaisessa perheessä tietysti toimitaan kuten parhaaksi nähdään. Joskus on toki meidänkin taaperon nukutus mennyt illalla pyllylleen ja uni tullut vasta 22.30 tienoilla vaikka nukutus on aloitettu 21..
jos minkään ikäisen unirytmiin ei tarvitsisi puuttua mutta jos on pakko niin olen samaa mieltä kuin jokunen edelläkin että parempi tehdä se päiväunista kuin yöllä/aamulla... Helppo tietysti siinä tapauksessa sanoa muuta jos pitkätkään unet eivät varsinaisesti häiritse lapsen (tai vanhemman rytmiä) mutta kyllä arkisin ainakin meillä on lapsi saatava ajoissa nukkumaan ihan jo senkin takia että jaksaa lapsi aamulla herätä ja touhuta aamupäivän ennen unia jne mutta myös sen takia että MINÄ jaksan herätä. Ei siis missään määrin ole kyse siitä että oman vapaa-ajan toivossa lasta ajoissa nukkumaan haluaisin vaan ihan siksi että onhan itsenikin päästävä jotakuinkin ajallaan nukkumaan. Eli lapsi nukahtaa toivottavasti aina viimeistään 21.30 ja minä puolta tuntia myöhemmin. Toki mielellään sitä yhdessäoloa jatkaisin vaikka puolille öin jos vaan käytännössä olisi mahdollista.
Lyytikki, oikein tunnistit, muistan hyvin sut :) Vastaan nyt sulle tähän samalla. Mukavasti meillä sujuu, kakkonen syntyi syyskuussa 2004, ikäeroa 1,5v. Töihin palasin 3 vuoden kotonaolon jälkeen. Kivaa olla aikuisten parissa välillä, vaan surettaa se kun jää loppujen lopuksi niin vähän aikaa lapsille, kun joutuu välillä tekeen viikonkin ylitöitä... Vaikka itse sain kyl päättää moneksi meen töihin ja valistin kahdeksaan menon, kun en ite jaksa aikaisin nousta plus muksuja en raaski kuudelta herättää. Tosin huono puoli on se, että pääsee vasta 16.30. Nytkin tuolla kähinää kuuluu yhäti, eivät millän meinanneet rauhoittua. Unet oli 2t ja isommalla hieman vajaa kuulemma. Saas nähdä miten sujuu. Tosi kiva kuulla kuulumisiasi, mut löytää yleensä syysmamojen pinosta, ahkeraa porukkaa kun on, työhön meno on kyl pistänyt mut vähän taustaileen.
Kyllä mä uskon että varmaan helpointa ois jos kaikki pojan viikarit nukkuisi pitempään, on sen verran vauhdikkat veljesparit pph:lla mutta kyllä hän ymmärtää munkin pointin, ainakin ennen lomia. Ja keskusteltaviahan nää asiat ovat. Ja haluaahan sitä aina itsekin työn ohessa hengähtää. Mun hermoilla ei kyl oltais pph :)))
Sinulle joka sanoit että haluisin viettää omaa aikaa ja laittaa lapset seiskalta unille, ei todellakaan pidä paikkaansa, väärää puuta kyllä haukuit. En ees haaveile moisesta ajasta enkä ikänä laittaisi lapsiani niin aikaisin unille. Ja jos mun yökupparin geenit on verissä (kuten on) niin turha luulo vaikka joskus niin tahtoisikin. Kello yhdeksän on jo hyvä saavutus meille. Toki on luxusta tääkin aika, sillä ennen meillä valvoivat 23 asti, vähintään ja nukuttin sitten kyllä 10-11. Mutta se oli ennen työelämää ja oma valintani. Luojan kiitos mulla ei oo sellaiset muksut jotka herää pling kello kuusi aamulla! Ei oo mu tyyliä ollenkaan. Viikonloppuna rytmit jää aikalailla päälle kun hoidossa ovat viikolla, mutta nukkuvat sentää 8-8.30, josku 9 astikin. Viikonloppuaamusiin sitten nautitaan pitkän kaavan mukaan ja köllitään lämpimän peiton alla pitkään (lue: mamma yrittää viel tuskissan torkkua...) ja nautitaan kiireettömyydestä...Voiko ihanampaa olla. Niin ja kyllähän se oma aika illalla on tärkeetä, jo oman ja parisuhteen hyvinvoinnin takia, mutta tuskin siitä ketään voi moittia ja kuten sanottua, en todellakaan yritä päästä lapsista " eroon" ja ihan erihän tuo ap kysymyskin oli... Kukin tyylillään ja erilaisiahan me kaikki olemme. Velikin oli aina klo 20 viimeistään nukkumassa vaan nyt taitaa olla aamu 8 ennemminkin kuin panee nukkuun...
Kiitos paljon kommenteistanne, mahtava lukea eri mammojen kokemuksia ja ottaa niistä pohdittavaa. Monta tuttuakin oli vastannut :) Toki lisää kommentteja otetaan vastaan, ainakin aihe tuntuu kiinnostavan. Tämän syys-04 lapsosen annan nukkua kyllä niin kauan kuin jaksaa, nukahta aina hyvin illallakin. Yksi ongelma esikoisen herättämisessä on se, että hänet pitää saada huomaamattomasti pois huoneesta ettei pikkuveli herää. Monesti onnistuu, mutta jos väärään aikaa herätän niin lopputuloksen tietää. Kotona isompi ei ole pitkiin aikoihin kyl nukkunut yli 1,5t, joten ehkä voisi kokeilla sitä että odottaa herääkö esim 1,5t päästä, ellei niin sitten herättää. Jos itse herää niin kyl tepsuttelee kiltisti ja hiljaa huoneesta pois ja tulee touhuamaan mun kanssa.
Nooh tää viikko taas näyttää mikä toimii, miten nukkuu. Toki varmaan uudet kuviot arjessa taas pistää pienen mielen myllertään ja on levotonta, arvaan mä.
Mukavia nukutus- ja iltahetkiä teille! Nyt nautin oamstani hetken ja meen unille. Kähinää kuuluu yhäti itkuhälyttimestä :/
ei meidän aamuntorkut ole IKINÄ heränneet itse klo 6.45, vaan aina saan heidät herättää vaikka itse herää kopisteleen ja föönaamaan klo 6.
MInä olen alkanut herättelemääm lasta, kun on nukkunut vähän alle kaksi tuntia...avaan huoneen oven, nostan pimennysverhon ylös yms, jotta lapsi alkaa itse " heräillä" äänien kuulumiseen ja valon määrän lisääntymiseen.
Minusta on tärkeää saada lapsi hyvissä ajoin yöunille ja taata riittävän pitkät yöunet. Jos illat menevät sängyssä pyörimiseen ja nukahtaminen viivästyy, niin aamulla on vastassa kiukkuinen ja valmiiksi väsähtänyt lapsi...mieluummin kuuntelen vähän iltakitinöitä ja laitan lapsen hyvissä ajoin yöunille.