Vaimon seurassa ei saa edes mainita sanaa seksi. Ei suostu terapiaankaan
Niin, seksiä meillä on viimeksi ollut jouluna ja silloinkin oli työn ja tuskan takana, että siihen ryhdyttiin kun vaimo tuhahti, että "hoidetaas nyt äkkiä sitten pois alta!" Viime vuonna kokonaiset 3 kertaa (vaimon syntymäpäivä, kesälomapäivä, joulu) ja tänä vuonna ei siis vielä kertaakaan. Viimeksi viime viikolla sanoin, että tämä peli ei vetele ja kysyin että suostuisiko edes esim. seksiterapeutin puheille, mutta ei ole kuulemma tarvetta, koska halut eivät ole kadonneet, mutta se seksi nyt vain ei ole "väliaikaisesti" tärkeää. Alaspäinhän tässä ollaan tultu seksin saralla jo muutama vuosi. Ennen jaksoin sentään yrittää, mutta ne omatkin halut vaimoa kohtaan lähtevät siinä kohtaa kun saat kuudennenkymmennen kerran peräkkäin kuulla, että "ei nyt, katsellaan myöhemmin" ja kun se myöhemmin tulee niin vaimo on 13 vaatekerraston kanssa sängyssä ja haukottelee teatraalisesti. Lähde siinä sitten ehdottelemaan kun toinen jo ilmoittaa, että nyt nukutaan.
Jos TV:ssä on joku seksikohtaus niin vaimo joko itse vaihtaa heti kanavaa tai tuhahtaa, että "vaihda nyt jonnekin muualle se kanava" tai lähtee vain siksi aikaa pois huoneesta. Mitään muutakaan seksiin liittyvää ei saa edes mainita. Kun telkkarissa on kaikkia kaalimato ja satisfier mainoksia ja jos niistä vaikka keksii jonkun kaksimielisen vitsin tai jutun niin alkaa kauhea kiukuttelu, että olisihan se pitänyt tietää, että sulla on vain tuollaiset mielessä.
Näin etätöissä ja korona-aikana on vaikea edes tavata ketään, jonka kanssa halut voisi hoitaa pois, joten kärvistellään sitten seksittömässä suhteessa sen aikaa. Pettämiseen tämä kyllä varmasti jossain vaiheessa ajautuu kun kolmenkympin puolessa välissä seksi kotona on loppu.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan käsittämätöntä, päälle kolmikymppiset elää seksittömässä suhteessa. Meillä on seksiä ihan joka päivä, muutama kerta vuodessa voi jäädä väliin. Ja samaa ikäluokkaa ollaan. Joskus miehen halut voi olla ehkä vähän suuremmat kuin omat, mutta rakastan häntä ja haluan niinä vähän väsähtäneempinäkin päivinä huomioida hänet, kun hänkin huomioi minua arjessa päivittäin. Ihmisten itsekkyys on jotain ihan käsittämätöntä, ihan kuin seksi oman puolison kanssa olisi liikaa vaadittu! Poikkeuksena tietenkin sairaudet ym., jotka voi tehdä seksistä tilapäisesti oikeasti vastenmielistä.
Kyllä se on liikaa vaadittu, jos toinen ei oikeasti halua. Keneltäkään et voi mennä vaatimaan seksiä.
Terveisin toinen kolmekymppinen, jonka parisuhteessa seksiä on aikalailla päivittäin.
Ei voi tietenkään vaatia, mutta ei myöskään voi syyllistää ihmistä, joka lähtee parisuhteesta seksittömyyden takia. Seksi on niin keskeinen perustarve.
Eikä ole.
Että mitä? Katsotko sinä oikeudeksi kiistää muiden perustarpeet? T. seksiä säännöllisesti tarvitseva kolmikymppinen nainen
Kyllä.
Seksi ei ole perustarve.
Toistan: seksi ei ole perustarve.
Itse miettisin että miksi vaimo ylipäätänsä käyttäytyy noin pahoinvoivasti parisuhteessa.
Sinulla päällimmäisenä huolena on seksinpuute, mikä kirjoituksesi lopussa paljasti asian kun olet pettämistä havitellut. Silloin pääasiallinen hyvinvoinninkohde on oma seksinpuute, ei haluton vaimo ja hänen pahoinvointinsa.
Molempia rikkova tilanne. Vaimon halveeraava käytös sinua ja halujasi kohtaan saa seksin korostumaan ongelmana sinun mielessäsi.
Ei pääse tuosta suosta ylös kuin sillä pariterapialla, jossa käsitellään parisuhteen yleistilaa eikä vain vaimon haluttomuutta, jolloin vaimosi kokee koko terapian keskiön olevan hänen ongelmaisuutensa ja puolustautuu eväämällä koko terapian.
Oletko valmis pariterapiaan selvittelemään ongelmia, voi olla pitkä ja laaja terapia tulossa, jossa ei ole yhtä syypäätä. Terapia ei kulje niin että vaimolle kerrotaan hänen olevan pihtari, vaimo maagisesti tämän ymmärtää ja seksi alkaa kukoistaa ensimmäisen terapian jälkeen. Vaimo jollain tavalla kokee olevansa ehkä epähaluttava tai kokee olevansa muusta syystä loukattu ja kostonkierteenä haluaa loukata sinua?
Rakkautta ja tsemppiä, pettäminen on väärin.
Miehenä tällaisessa tilanteessa hommaisin sijoitusasunnon keskustasta panoluukuksi. Koronan jälkeen laittaisin airbnb-käyttöön ja muut ajat pitäisin omana "tuntihotellina". Talouteen tulisi pitkällä aikavälillä hieman lisätuloja sekä mieli virkistyisi. Mahdollisen eron tullessa olisi paikka minne muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Tänään etätöissä:
>5v seksittömyyden jälkeen vinkkaa eukolle Mites olis
>suuttuu, kävelee kuin lehmä sohvalle>ehdota pillun lipitystä....
>ehdota että ottas nikkelin suuhun...
>ala suutelee akkaa ja yritä räplätä märäksi....
>5min ei kosteutta havaittavissa
>eukko hakee liukkarin,
>ehdota takaa päin....>ehdota uutta asentoa....
>saa muna pilluun kun litra liukkaria on kulutettu
>3min panohommia.... Saa loisto idea kokeilla sormella 2 reikää....>2min lisää panoa... Voitko jo tulla kun rupee tuntuu tyhmältä.
> vie suorite loppuun ja laukea.Että sellasta
Tästähän voisi tulla perisuomalainen kansanruno :D
En välillä tajua kaikkia jotka syyttää miehiä aina kaikesta, kyllä sitä vikaa voi olla myös naisissa. Mies voi tehdä kaiken oikein ja enemmänkin mutta kaikille se ei kelpaa/riitä. Osaa ne naisetkin olla kylmiä ja suhteessa pitää osata myös naisen ottaa mies huomioon.

Nyt ollaan väärällä palstalla. Täällä se on miehen vika, että nainen käyttäytyy huonosti tai pihtaa seksiä. Mikään muu ei tietty voi olla syynä, esim oma kusipäisyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko avioliittoon sovittu ja vanhempienne sopima? Vai oletko ihan itse valkannut vaimosi, todennut hänet seurustelun aikana ihanaksi ihmiseksi ja nainut hänet?
Mitä ikävää olet tehnyt, että vaimo ei enää halua sinua? Onko hän edes koskaan halunnut?
Tai ehkäpä vika on siinä itsekeskeisessä pihtarimuijassa, joka käyttää valtaansa ja kontrolloi.
Tai sitten ap voisi oikein hyvin erota ja etsiä itselleen halukas nainen. Mutta ehdi, ei ap viitsi, hän haluaa vain valivalivalivalittaa. Ymmärrän vaimoa jonkun verran, mutta en ymmärrä miksi vaimo jää noin kurjaan liittoon.
Eikä vaimo käytä mitään valtaansa, vaan värkki on hänen ikioma. Ei avioliitossa mies saa mitään omistus- ja käyttöoikeutta vaimoonsa valitettavasti. Ihan siinä missä vaimo päättää itse mitä vaikka suuhunsa pistää, niin hän päättää myös sen, mitä värkkiinsä pistää.
Sinä olet jo puolesi päättänyt, se on tullut selväksi. Taidat samanlainen pirttihirmu olla itsekin? Säälin todella syvästi sinun mahdollista puolisoa. Todella. Sinulla ei ole alkeellistakaan kykyä tai tahtoa nähdä asioita useammasta näkökulmasta.
Olet outo.
Ihan siinä missä sinunkaan ei tarvitse hyväksyä kaikkea muilta ihmisiltä, esimerkiksi kenenkään ei tule koskea sinun henkilökohtaisia alueita ilman lupaasi, niin vaimonkaan ei tarvitse antaa miehensä rokkia ja rompata itseään, saati mitään muutakaan. Vaimon ei tarvitse ymmärtää miehensä huonoja vitsejä ja ties mitä epämääräisiä seksijuttuja.
He molemmat ovat vapaita eroamaan ja se ei ole pirttihirmuutta, että ei anna toisen kohdella itseään ikävästi. Jos vaimo ei halua seksiä, niin hän ei halua. Sitä paitsi vaimo voisi haluta vaikka rakastella, mutta mies haluaa ilmeisesti vain panna. Siis saada kassit tyhjiksi ja siinäpä se onkin. Rakkautta kassien tyhjennys ei välttämättä ole.
Ja mitä minuun tulee, niin olen ollut naimisissa mieheni kanssa yli 20 vuotta ja meillä on seksiä molempien aloitteesta 1-3 kertaa viikossa. Rakastamme toisiamme oikeasti, arvostamme toisiamme ja myös itseämme. Mieheni on paras ystäväni, enhän muuten hänen kanssaan olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä ap lapsia vai ei?
Ei ole lapsia. Haluaisin kyllä, mutta tuolla seksimäärällä ei ole tulossa.
Vastataan nyt yleisesti näihin "oma vika, et siivoa tarpeeksi" kommenteihin sen verran, että siitä nyt ei ainakaan voi olla kyse. Minä olen etätöissä kotona ja vaimo sellaisissa töissä, että ei voi olla etätöissä. Niinpä minä teen ruokaa, pesen pyykit, imuroin ja hoidan koiran kävelytykset sun muut. Vaimo tekee sitten sen minkä ehtii töiltään, yleensä pesee vessat kerran viikkoon ja pyyhkii pölyjä.
Joo, tottakai olen itse vaimoni valinnut ja kosinut, mutta silloin ei ollutkaan tällaista vaan ihan "normaali" seksielämä, mitä nyt vaimo ei ole koskaan ollut sellaista villimpää sorttia. Eikä minulla olisi mitään sitä vastaan, että seksiä olisi vähemmän, jos on joku stressaava elämäntilanne, mutta sellaista ei nyt tietääkseni ole kummallakaan päällä. Työstressiä nyt on varmaan kaikilla, mutta ei sekään voi olla syy vuosia jatkuneeseen haluttomuuteen.
Eniten minua häiritsee tässä se, että vaimoa tämä tilanne ei näytä häiritsevän. Muistan kuinka joskus aikoja sitten riidan yhteydessä sanoi, että voisi hyvin elää ilman miestä. Tästä nyt on jo pari-kolme vuotta aikaa, mutta silti...
Nuorempana ehkä vonkasin seksiä, mutta nyt en ole enää pitkään aikaan yrittänyt kuin silloin tällöin, koska vastauksena on joka tapauksessa ei. Viime viikolla viimeksi ja siitä nämä ajatukset saivatkin alkunsa. Katsoimme telkkaria puoliksi sylikkäin ja silitin vaimon hiuksia. Sitten hän painautui enemmän minua vasten ja laittoi kätensä reidelleni. Minä tulkitsin sen niin, että nyt voisi olla hyvä tilanne viedä homma eteenpäin, mutta vaimo pomppasi ns. kauhuissaan ylös sohvalta ja lähti tietokoneelle. Kun kysyin mikä nyt tuli niin sain vastaukseksi vain töksäyttävän "No ei mikään. Mitä sä äsken yritit?" Vastasin, että koitin vain hyväillä kun tunnelma oli mielestäni kiva ja siihen puolestaan vastaus oli: "no niinpä tietysti. Taidan katsoa Netflixiä tästä koneelta sitten." ja siitä sitten esitin turhautuneen mielipiteeni, jonka avausviestissäkin kerroin.
Kuulostaa kyllä aika kurjalta. Nyt pitäisi ehdottomasti saada asia puhuttua juurtajaksain, eikä jättää leijumaan ilmaan vastaavissa tilanteissa.
Miksi vaimo ei suostu terapiaan?
Koska ei halua muutosta, koska on jo luopunut suhteesta mielessään. Siis siinä mielessä, että olisi jotain yhteistä, toisista välittämistä, jopa rakkauuta. Toki miehen tuomat hyödyt kelpaa edelleen, kunhan mies ei itse halua mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan käsittämätöntä, päälle kolmikymppiset elää seksittömässä suhteessa. Meillä on seksiä ihan joka päivä, muutama kerta vuodessa voi jäädä väliin. Ja samaa ikäluokkaa ollaan. Joskus miehen halut voi olla ehkä vähän suuremmat kuin omat, mutta rakastan häntä ja haluan niinä vähän väsähtäneempinäkin päivinä huomioida hänet, kun hänkin huomioi minua arjessa päivittäin. Ihmisten itsekkyys on jotain ihan käsittämätöntä, ihan kuin seksi oman puolison kanssa olisi liikaa vaadittu! Poikkeuksena tietenkin sairaudet ym., jotka voi tehdä seksistä tilapäisesti oikeasti vastenmielistä.
Kyllä se on liikaa vaadittu, jos toinen ei oikeasti halua. Keneltäkään et voi mennä vaatimaan seksiä.
Terveisin toinen kolmekymppinen, jonka parisuhteessa seksiä on aikalailla päivittäin.
Ei voi tietenkään vaatia, mutta ei myöskään voi syyllistää ihmistä, joka lähtee parisuhteesta seksittömyyden takia. Seksi on niin keskeinen perustarve.
Eikä ole.
Että mitä? Katsotko sinä oikeudeksi kiistää muiden perustarpeet? T. seksiä säännöllisesti tarvitseva kolmikymppinen nainen
Kyllä.
Seksi ei ole perustarve.
Toistan: seksi ei ole perustarve.Onpas. Jos kotona ei ole ruokaa tai uunin ovi ei aukea tai se haisee vanhalle kalalle niin pitää mennä muualle syömään.
No ei kyllä ole.
Tuollaisella asenteella sinun pitäisi pysyä kukakna ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä tällaisessa tilanteessa hommaisin sijoitusasunnon keskustasta panoluukuksi. Koronan jälkeen laittaisin airbnb-käyttöön ja muut ajat pitäisin omana "tuntihotellina". Talouteen tulisi pitkällä aikavälillä hieman lisätuloja sekä mieli virkistyisi. Mahdollisen eron tullessa olisi paikka minne muuttaa.
Just. Kaikilla, kun ei ole sitä ensimmäistäkään omistusasuntoa. Saatikka sitten ihan panomestaksi muka ois varaa ihan vaimoltakin "huomaamatta" ostella kämppää.
Käyttäjä37018 kirjoitti:

Ja lisäksi vielä, että pettäminen ei ole hyvä ratkaisu, enkä vaan tarkoita moraalittomuutta. Koska toinen, tässä tapauksessa vaimo, ei välitä miehestään tai suhteestaan, ero on ainoa vaihtoehto. Aivan turha toivo, että tuollaisesta tilanteesta voisi vielä nousta. Miksi siis pitkittää tuskaa, kasvattaa vain katkeruutta, ja elämä menee hukkaan.
Joskus se voi olla ettei toinen halua olla kanssasi, muttei pääse parisuhteesta irti. Joskus se voi olla ettei parisuhde toimi, jolloin pariterapeutti, ei s*ksiterapeutti. Joskus se voi olla ettei seksi toimi hänen mielestään, tai ei ole muuten seksistä kiinnostunut elämässään tiettyinä aikoina. Tai vitsit, väärä huumori hänelle (jotkut naiset "vihaavat" kovia hyönteisen näköisiä leluja mainoksissa, jotka pitäisi tunkea sisään kirvelemään), joku toinen vitsi toimii kevennyksenä. Naiset voivat kokea seksin nöyryyttävänä, osaa on aiemmin alistettu tai ahdisteltu mieskontakteissa, mutta se voi olla myös ilman sitä. Joku seksikommentti saa niskavillat pystyyn. S*ksi koetaan liian eläimellisenä /likaisena ehkä, ei kuten kauniissa ja rohkeissa romanssin aikaan. Haluavat että joku arvostaa tai kunnioittaa heitä ja heidän rajojaan. Jos koet seksin tärkeimmäksi osaksi parisuhdetta, silloin löydät uuden kumppanin tai jos vaimo ei ole sinusta kiinnostunut muutenkaan. Onko hänellä kiinnostusta, ihastunut, rakastunut vai aina tympeä. Viekö työ hänen aikaa tai muut tehtävät. Ehkä voisit puhua hetken Parisuhteesta, mitä nainen ajattelee ja jätä seksi kokonaan pois siitä keskustelusta (älä vihjaa) – silloin se antaa alkuun jotain vastauksia vaimon tuntemuksista sinua kohtaan. Jos puhut siitä parisuhteesta vain yksin ne hetket, ehkä sitten ero - toista ei kiinnosta? Siis ei lässytystä tai kritiikkiä, jotenkin kivasti, että toinenkin tykkää. Jos vastassa on leijona ja kynnet koko ajan, ehkä peli on menetetty..
Vierailija kirjoitti:
Jos AP olisi nainen ja valittaisi, kun ei saa mieheltä seksiä, olisi koko ensimmäinen sivu täynnä huutoa: "Mitäs olet lihottanut itsesi valaaksi!" "Laihduta!"
Missä on nyt nämä huudot? Jos mies oli suhteen alussa hoikka ja ehkä urheilullinenkin, mutta on suhteen aikana lihonut ihramahaiseksi läähättäjäksi, ei yhtään ihmettele, jos ei naista kiinnosta seksi.
Nimenomaan jos, missään kun sellainen ei käy ilmi.. ja sitäpaitsi, missäs se kehopositiivisuus nyt on? Kyllä tuossa kuvailun mukaan on kyse paljon syvemmästä. Jos terapia ei käy niin sitten eroa eteen, meillä on vain yksi elämä ja nuorehkon miehen on turha tuhlata aikaansa tuollaiseen suhteeseen. Yhteisen omaisuuden jakaminen tietysti on ikävää, mutta ei auta jos niikseen tulee, se on vain tehtävä.
Vaimon keho, vaimon päätös. Ei voi etkä saa pakottaa häntä seksiin, jos hän ei halua. Sen sijaan tarjoa turvaa ja syliä.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä37018 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä tällaisessa tilanteessa hommaisin sijoitusasunnon keskustasta panoluukuksi. Koronan jälkeen laittaisin airbnb-käyttöön ja muut ajat pitäisin omana "tuntihotellina". Talouteen tulisi pitkällä aikavälillä hieman lisätuloja sekä mieli virkistyisi. Mahdollisen eron tullessa olisi paikka minne muuttaa.
Just. Kaikilla, kun ei ole sitä ensimmäistäkään omistusasuntoa. Saatikka sitten ihan panomestaksi muka ois varaa ihan vaimoltakin "huomaamatta" ostella kämppää.
Ja lisäksi vielä, että pettäminen ei ole hyvä ratkaisu, enkä vaan tarkoita moraalittomuutta. Koska toinen, tässä tapauksessa vaimo, ei välitä miehestään tai suhteestaan, ero on ainoa vaihtoehto. Aivan turha toivo, että tuollaisesta tilanteesta voisi vielä nousta. Miksi siis pitkittää tuskaa, kasvattaa vain katkeruutta, ja elämä menee hukkaan.
En ymmärrä tätä vaimo ei välitä mantraa.
Mitä hänen pitäisi tehdä?
Antaa kehonsa r@iskattavaksi?
Lisään että jotkut naiset kokevat parisuhteessa pakollisen s*ksin jotenkin ohjelmoituna. Että joku on ohjelmoinut miesten päähän mielikuvat, että s*ksin on oltava sitä ja tätä, kaikki on "pakkoa". Miehen nauttima alkoholi vielä korostaa sitä keinotekoisesti. Kaikesta tulee suorite tai temppurata. Jotkut naiset pitävät romantiikan elementeistä, muttei keinotekoisesta ja valheellisesta. Osalle naisista s*ksi toimii ja kumppani on oikea. Joku taas kiinnostuu muusta.
Vierailija kirjoitti:
Vaimon keho, vaimon päätös. Ei voi etkä saa pakottaa häntä seksiin, jos hän ei halua. Sen sijaan tarjoa turvaa ja syliä.
Tämä.
Mutta eipä taida tästä miehestä olla tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä37018 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä tällaisessa tilanteessa hommaisin sijoitusasunnon keskustasta panoluukuksi. Koronan jälkeen laittaisin airbnb-käyttöön ja muut ajat pitäisin omana "tuntihotellina". Talouteen tulisi pitkällä aikavälillä hieman lisätuloja sekä mieli virkistyisi. Mahdollisen eron tullessa olisi paikka minne muuttaa.
Just. Kaikilla, kun ei ole sitä ensimmäistäkään omistusasuntoa. Saatikka sitten ihan panomestaksi muka ois varaa ihan vaimoltakin "huomaamatta" ostella kämppää.
Ja lisäksi vielä, että pettäminen ei ole hyvä ratkaisu, enkä vaan tarkoita moraalittomuutta. Koska toinen, tässä tapauksessa vaimo, ei välitä miehestään tai suhteestaan, ero on ainoa vaihtoehto. Aivan turha toivo, että tuollaisesta tilanteesta voisi vielä nousta. Miksi siis pitkittää tuskaa, kasvattaa vain katkeruutta, ja elämä menee hukkaan.
En ymmärrä tätä vaimo ei välitä mantraa.
Mitä hänen pitäisi tehdä?
Antaa kehonsa r@iskattavaksi?
Jos nainen olisi reilu niin hän sanoisi, että nyt on sellainen juttu, että seksi ei kiinnosta ja tuskin tulee enää kiinnostamaankaan, joten hoida seksitarpeesi miten haluat, minua ei haittaa.
Aika harvassa ovat kuitenkin ne naiset, jotka liimaavat ensin omat reitensä kiinni ja sanovat miehelleen, että mene sinä vain panemaan sitä naapurin Katariinaa, laitanko puolen tunnin päästä lihapiirakan mikroon kun olette valmiita?
Ei vaan sen sijaan huudetaan vauvapalstalla pettäjäsikaa kun ensin on omalla päätöksellä lopetettu molempien seksielämä vuosiksi ilman selitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimon keho, vaimon päätös. Ei voi etkä saa pakottaa häntä seksiin, jos hän ei halua. Sen sijaan tarjoa turvaa ja syliä.
Tämä.
Mutta eipä taida tästä miehestä olla tähän.
Jaaha, taidanpa miehenä lopettaa siivoamisen ja sanoa vaimolle, että oma keho, oma päätös. Et voi pakottaa minua siivoamaan, jos en halua. Sen sijaan anna hali. Tulen kohta kertomaan miten meni.
Kuulostaa kyllä aika kurjalta. Nyt pitäisi ehdottomasti saada asia puhuttua juurtajaksain, eikä jättää leijumaan ilmaan vastaavissa tilanteissa.
Miksi vaimo ei suostu terapiaan?