Käykö porukka ihan yleisesti bilettämässä ja salilla ja muuta vastaavaa?
Olen itse ollut 2020 maaliskuusta lähtien enemmän tai vähemmän eristyksissä, tehnyt etätöitä koko ajan. En ole nähnyt vanhempiani tai sisaruksiani kuin joku kuusi-seitsemän kertaa, ja kavereitani tavannut ehkä kerran kahteen kuukauteen. No tyttöystävää olen sentään nähnyt. Ravintolassa olen syönyt koko aikana muutaman kerran, enimmäkseen kesällä, ja tuopilla olen istunut viimeksi kesällä.
Jotenkin kun menee keskustaan tai katselee somea, tulee kuitenkin tunne että osa porukasta istuu baareissa koko sen ajan minkä ne on auki, ja käy sen jälkeen koko ajan jossain jatkoilla bilettämässä, ja käyvät salilla ja urheiluharrastuksissa ihan normaalisti jne.
Kuvittelenko vaan, vai onko näin että osa porukasta, aika suurikin osa, ei välitä rajoituksista tippaakaan vaan elää ihan kuten muutenkin eläisi?
Kommentit (50)
Keväällä ei tiedetty mitä odottaa. Tänne tilattiin ruumiskontteja ja oltiin paniikissa. No, niille ei ollut käyttöä. Mutta vouhotus jäi päälle.
Vierailija kirjoitti:
Oi miten hyviä ihmisiä! Näin pysyy palvelut elossa!
Joo olen käynyt salilla, kampaajalla ja syön ravintoloissa. Teatterissa ja leffassa kävin kun oli mahdollista. Juottolat eivät houkuttele.
Miten tämä yhteiskunta pyörii jos kukaan ei kuluta? Lakkaa kuulkaas pyörimästä.
Todellakin haluan tukea yrityksiä itsekin yrittäjänä.
Ihmiset ja yritykset voisivat paljon paremmin, jos olisi otettu lyhyt lockdown ja painettu tartunnat alas. Sen jälkeen olisi voinut elää suht normaalisti, kuten kesälläkin, kun vaan olisi saatu rajat kiinni. Mutta ei, kuukausien peukaloruuvi on yrittäjillekin niin paljon mukavampi.
Minulle henkilökohtaisesti on nyt jo ihan yksi lysti, meneekö kylän kampaamo tai kebabläävä nurin vai ei, ajattelen vain itseäni kuten kaikki muutkin tuntuvat tekevän.

Jos kylässä on kebabläävälle tarvetta vuonna 2025, se perustetaan kyllä.
Kuka huomaa onko sen pitäjänä Ahmed vai Abdullah?

Yksi syy ruumiskonttien mahdolliseen tarpeeseen oli se, että normaalikin kuolleisuus jatkuu, mutta hautaaminen ei välttämättä onnistu yhtä nopeasti kuin aiemmin. Niitä koronakuolemia ei sitten onneksi tullut sellaista tahtia, että ruumishuoneet olisivat täyttyneet, kuten monessa muussa maassa tapahtui ja tapahtuu edelleen. Jos ei olisi varauduttu ja olisi käynyt huonosti, olisitte valittaneet siitäkin. Kuolemiin varauduttiin "turhaan", hallitus mokasi. Suojavarusteiden hankintaan ei varauduttu, hallitus mokasi. Mikähän teille mahdollisesti kelpaisi?

Sen pitäjänä on joka tapauksessa eri henkilö kuin tänä vuonna, koska nuo kierrätävät yrittäjyyttä eri sukulaiselle.

Looginen varautumissuunnitelma ja sen noudattaminen.
Auta tyhmää: kuinka kirjastojen sulkeminen vaikuttaa leviämiseen?
Kuinka uimahallin sulkeminen vaikuttaa leviämiseen?
Miten toimitaan vaikkapa Uudessa-Seelannissa? Laitettiinko siellä kirjastot kiinni kuukausiksi 80% maan pyörien normaalisti, vieläpä siten että rajat on ovet levällään tautipesäkkeisiin ja karanteeni on lähinnä vitsi romanikerjäläisille?
Käyn salilla normaalisti, ja käyn erittäin mielelläni tukemassa eli syömässä ulkona / tilaan ruokaa suosikkipaikoistani. Olen myös käynyt pubissa silloin tällöin mutta en varsinaisesti bilettämässsä. Aina on ollut tilaa reilusti ja jos on täpötäyteen, en mene.
Samaa (pientä) kaveripiiriä olen nähnyt koko ajan, tosin harvakseltaan, sekä lähisukulaisia lähes joka viikko.
Etätöitä 1-2 krt viikko mutta muuten on junaa käytettävä työmatkoihin, onneksi 10min matka. Pyöräilen kun lumi lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miten hyviä ihmisiä! Näin pysyy palvelut elossa!
Joo olen käynyt salilla, kampaajalla ja syön ravintoloissa. Teatterissa ja leffassa kävin kun oli mahdollista. Juottolat eivät houkuttele.
Miten tämä yhteiskunta pyörii jos kukaan ei kuluta? Lakkaa kuulkaas pyörimästä.
Todellakin haluan tukea yrityksiä itsekin yrittäjänä.
Ihmiset ja yritykset voisivat paljon paremmin, jos olisi otettu lyhyt lockdown ja painettu tartunnat alas. Sen jälkeen olisi voinut elää suht normaalisti, kuten kesälläkin, kun vaan olisi saatu rajat kiinni. Mutta ei, kuukausien peukaloruuvi on yrittäjillekin niin paljon mukavampi.
Minulle henkilökohtaisesti on nyt jo ihan yksi lysti, meneekö kylän kampaamo tai kebabläävä nurin vai ei, ajattelen vain itseäni kuten kaikki muutkin tuntuvat tekevän.
Jos kylässä on kebabläävälle tarvetta vuonna 2025, se perustetaan kyllä.
Kuka huomaa onko sen pitäjänä Ahmed vai Abdullah?
Sen pitäjänä on joka tapauksessa eri henkilö kuin tänä vuonna, koska nuo kierrätävät yrittäjyyttä eri sukulaiselle.
pitäähän ne starttirahat jostain saada
Elän samoin kuin ap. En halua koronaa itselleni tai perheelleni enkä levittää sitä muille. Salilla käynti on vaihtunut lenkkeilyyn ja kotitreeniin. Ravintolassa olen käynyt pari kertaa maaliskuun jälkeen. Työt muuttuneet etätöiksi. Ystäviä nähnyt lähinnä ulkona. Pk-seudulla näin, jos asuisin paikkakunnalla jossa koronaa ei juurikaan ole niin eläisin ehkä vähän vapaammin.
Vierailija kirjoitti:
No kohta se hölmöily loppuu. Hallitus HS:n mukaan ulkonaliikkumiskielto on jo valmisteltu. Toivottavasti rikkojia kohdellaan vihollisina ja siten ammutaan kadulle.
Mielestäni osoittaa vain fiksuutta että mahdollista ulkonaliikkumiskieltoa on ajateltu . Mutta lueppa se artikkeli uudelleen
Mun mielestäni taas Helsingin keskustassa on tosi ankeeta kun ei ole ihmisiä missään. Vilinä kuuluu keskustaan. Ei tee juurikaan mieli pyöriä siellä.
Vierailija kirjoitti:
Käyn salilla, kun se on auki. Nyt olen havahtunut siihen, kuinka mukavaa ja hiljaista Helsingin keskustassa on. Käyn siellä lounaalla usein. En tykkää ihmispaljoudesta. Nyt keskustassa on tilaa kävellä rauhassa ja nauttia kauniista arkkitehtuurista. Suosittelen kaikille omaa tilaa rakastaville.
Vetäydyn lähiöön taas kesän tullessa ja koronan hellittäessä.
En käy salilla ja bilettämässä muutenkaan, joten ne jätän väliin nytkin. Mutta käyn ravintoloissa syömässä, hoidan asioita normaalisti kaupungilla ja tapaan ystäviä baarissa. Toimistolla olen 2-3 päivää viikossa, muuten etänä. Keikoilla ja konserteissa kävin siihen saakka, kun se oli mahdollista ja menen taas viivana, kun lainvastaiset yleisörajoitukset vihdoin puretaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keväällä ei tiedetty mitä odottaa. Tänne tilattiin ruumiskontteja ja oltiin paniikissa. No, niille ei ollut käyttöä. Mutta vouhotus jäi päälle.
Yksi syy ruumiskonttien mahdolliseen tarpeeseen oli se, että normaalikin kuolleisuus jatkuu, mutta hautaaminen ei välttämättä onnistu yhtä nopeasti kuin aiemmin. Niitä koronakuolemia ei sitten onneksi tullut sellaista tahtia, että ruumishuoneet olisivat täyttyneet, kuten monessa muussa maassa tapahtui ja tapahtuu edelleen. Jos ei olisi varauduttu ja olisi käynyt huonosti, olisitte valittaneet siitäkin. Kuolemiin varauduttiin "turhaan", hallitus mokasi. Suojavarusteiden hankintaan ei varauduttu, hallitus mokasi. Mikähän teille mahdollisesti kelpaisi?
Looginen varautumissuunnitelma ja sen noudattaminen.
Auta tyhmää: kuinka kirjastojen sulkeminen vaikuttaa leviämiseen?
Kuinka uimahallin sulkeminen vaikuttaa leviämiseen?
Miten toimitaan vaikkapa Uudessa-Seelannissa? Laitettiinko siellä kirjastot kiinni kuukausiksi 80% maan pyörien normaalisti, vieläpä siten että rajat on ovet levällään tautipesäkkeisiin ja karanteeni on lähinnä vitsi romanikerjäläisille?
Rajoitukset ovatkin loogisia vain, jos ajatellaan pelkkää rahaa. Järjen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Pointti on siinä, että varautuminen on väärin, mutta myös varautumattomuus on väärin. Se kuinka olisi pitänyt tehdä riippuu ihmisten mielestä aina siitä, mikä skenaario on sattunut toteutumaan.
Miksi rajoitat elämääsi vapaaehtoisesti noin paljon? Kyllähän nyt sukulaisia ja ystäviä voi nähdä. Eikä sen kansantalouskaan pysy pystyssä, jos ei kuluta.
Vierailija kirjoitti:
Elän samoin kuin ap. En halua koronaa itselleni tai perheelleni enkä levittää sitä muille. Salilla käynti on vaihtunut lenkkeilyyn ja kotitreeniin. Ravintolassa olen käynyt pari kertaa maaliskuun jälkeen. Työt muuttuneet etätöiksi. Ystäviä nähnyt lähinnä ulkona. Pk-seudulla näin, jos asuisin paikkakunnalla jossa koronaa ei juurikaan ole niin eläisin ehkä vähän vapaammin.
Sama täällä. En ole perinteisessä mielessä edes riskiryhmään kuuluva, mutta en halua ottaa pitkäkestoisten vaurioiden riskiä (harrastan paljon liikuntaa ja sen jääminen pois elämästäni olisi surullista) ja tartuttaa perheenjäseniäni.
Toki jos asuisin melkein missä tahansa muualla en olisi näin tarkka, mutta pk-seudun tilanne on aivan järkyttävän surkea ja en suostu henk. koht. tottumaan näin korkeisiin tartuntalukuihin.
Olen rajoittanut aika paljon elämääni ihan vaan oman itseni, en muiden ihmisten vuoksi. En halua itse koronaa, jos on mahdollisuus siihen että esim. fyysisen kunnon palautuminen normaalille tasolle kestää kuukausitolkulla. Olen myös avustajana riskiryhmäläiselle enkä halua a) tartuttaa häntä, tai b) menettää muhkeita sunnuntailisiä olemalla sairaana/karanteenissa. Joskus otan tietoisen riskin ihan vaan jotta elämä ja mielenterveys pysyy jollakin tasolla tasapainossa: olen viime maaliskuun jälkeen käynyt laskujeni mukaan ulkona/baarissa 5 kertaa, lisäksi vietin joulua perheen kanssa. Kävelen töihin, mutta työpäivän jälkeen väsyneenä otan bussin kotiin (5 yhdensuuntaista matkaa viikossa).
Eikä tämä ole edes ollut kovin vaikeaa. Keikkoja on ikävä ja jos kirjastot täällä aukeaisi taas normaaliin asiointiin niin kävisin siellä enemmän, muuten kaikki on ihan ok. Olen ottanut tämän ajan henkilökohtaisen kasvun kannalta, onpahan aikaa keskittyä opiskeluihin ja olen alkanut jumppaamaan kotona säännöllisesti ensimmäistä kertaa vuosiin (kunhan korona helpottaa niin otan taas salijäsenyyden). Luen paljon ja meditoin, olen itseni kanssa.
Mutta sen sanon myös, että tulevaisuudelle minulla on muita suunnitelmia. Tämän kevään ja alkukesän ajan elän vielä tällä linjalla, mutta kun työsuhde kesällä päättyy ja koronasta olisi vähemmän haittaa henkilökohtaiselle elämälle, aion hellittää vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elän samoin kuin ap. En halua koronaa itselleni tai perheelleni enkä levittää sitä muille. Salilla käynti on vaihtunut lenkkeilyyn ja kotitreeniin. Ravintolassa olen käynyt pari kertaa maaliskuun jälkeen. Työt muuttuneet etätöiksi. Ystäviä nähnyt lähinnä ulkona. Pk-seudulla näin, jos asuisin paikkakunnalla jossa koronaa ei juurikaan ole niin eläisin ehkä vähän vapaammin.
Sama täällä. En ole perinteisessä mielessä edes riskiryhmään kuuluva, mutta en halua ottaa pitkäkestoisten vaurioiden riskiä (harrastan paljon liikuntaa ja sen jääminen pois elämästäni olisi surullista) ja tartuttaa perheenjäseniäni.
Toki jos asuisin melkein missä tahansa muualla en olisi näin tarkka, mutta pk-seudun tilanne on aivan järkyttävän surkea ja en suostu henk. koht. tottumaan näin korkeisiin tartuntalukuihin.
ja joku sinunkaltainen ei voi sitä sitten saada lapseltaan koulun kautta? Kirjasto ja uimahalli on todennäköisempää kuin se, että jonku vanhemmat on saanut taudin baarissa, tartuttaneet lapsensa, joka vie sen luokkakavereilleen josta se tulee teille.
No mutta onneksi kirjasto on kiinni. Ihmiset on ihan kauheuita kun ne on toisissaan kiinni lukiessaan. Muutenkin kirjastojen tulisi olla K20
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keväällä ei tiedetty mitä odottaa. Tänne tilattiin ruumiskontteja ja oltiin paniikissa. No, niille ei ollut käyttöä. Mutta vouhotus jäi päälle.
Yksi syy ruumiskonttien mahdolliseen tarpeeseen oli se, että normaalikin kuolleisuus jatkuu, mutta hautaaminen ei välttämättä onnistu yhtä nopeasti kuin aiemmin. Niitä koronakuolemia ei sitten onneksi tullut sellaista tahtia, että ruumishuoneet olisivat täyttyneet, kuten monessa muussa maassa tapahtui ja tapahtuu edelleen. Jos ei olisi varauduttu ja olisi käynyt huonosti, olisitte valittaneet siitäkin. Kuolemiin varauduttiin "turhaan", hallitus mokasi. Suojavarusteiden hankintaan ei varauduttu, hallitus mokasi. Mikähän teille mahdollisesti kelpaisi?
Looginen varautumissuunnitelma ja sen noudattaminen.
Auta tyhmää: kuinka kirjastojen sulkeminen vaikuttaa leviämiseen?
Kuinka uimahallin sulkeminen vaikuttaa leviämiseen?
Miten toimitaan vaikkapa Uudessa-Seelannissa? Laitettiinko siellä kirjastot kiinni kuukausiksi 80% maan pyörien normaalisti, vieläpä siten että rajat on ovet levällään tautipesäkkeisiin ja karanteeni on lähinnä vitsi romanikerjäläisille?
Rajoitukset ovatkin loogisia vain, jos ajatellaan pelkkää rahaa. Järjen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Pointti on siinä, että varautuminen on väärin, mutta myös varautumattomuus on väärin. Se kuinka olisi pitänyt tehdä riippuu ihmisten mielestä aina siitä, mikä skenaario on sattunut toteutumaan.
ei vieläkään vastausta mikä ilo kirjaston ja uimahallin sulkemisella on.

Lähikontaktien vähentäminen niillä keinoin, jotka ovat lain mukaan mahdollisia.
vasemmiston haluama varallisuuden uusjako menossa
Laitetaan kaikille kurjuutta joten kun komukat Sannan johdolla sitten aikanaan saa aikaiseksi sen kuivan leivän kansan järsittäväksi niin nehän on sankareita. Kukaan ei olisi sitä leipää hyvinä aikoina huolinut :D