Lue keskustelun säännöt.
Korona-aika ja pinnan lyhentyminen
Korona-ajan haasteita
11.02.2021 |
Kirjoitan tänne, koska mietin mitä perhe-elämällemme kannattaisi tai voisi mahdollisesti tehdä. Olemme muutaman vuoden koossa ollut uusperhe (perheessä molempien lapsia), monenlaisia haasteita ollaan selvitelty yhteisen taipaleen aikana ja kaikki alkoi näyttää ihan hyvältä. Sitten alkoi korona-aika. Kevät ja kesä menivät hyvin, olemme molemmat vanhemmat aika introvertteja mikä auttaa asiaa. Kuitenkin syksyn edetessä ja varsinkin nyt talvella ja näiden vihonviimeisten pakkasten alettua on pinna alkanut pahemman kerran kiristyä. Itseäni piinaa samojen asioiden toistuminen, keittiön siivous vähän väliä ja muiden rutiinien toistuminen, ja lisäksi lapseni puolisoa kohtaan kohdistuva uhma (varmaan jollain tapaa reagoi edelleen uusperhetilanteeseen, vaikka pääosin onkin tilanteeseen tyytyväinen). Mihinkään ei pääse, kun kaikki normaalisti harrastamamme aktiviteetit ovat kiinni. Ollaan ulkoiltu joo, vielä normaaliakin enemmän, mutta ei sitäkään tuolla -18 asteessa viitsi kovin kauan tehdä, itse en muutenkaan pidä talvesta ollenkaan.
Pinna on siis lyhentynyt itse kullakin, lasten kiukutteluja ei jotenkin jaksaisi ollenkaan. Heräsin tänä aamuna hyvällä tuulella. Menin käymään wc:ssä ja sillä välin lapsi tarvitse apua vaatteiden kanssa, mutta ei kuitenkaan suostunut ottamaan sitä vastaan puolisoltani, vaan kapinoi voimakkaasti. Puolisoni (kymmeniin samanlaisiin tilanteisiin kyllästyneenä ja työtilanteestaan ahdistuneena) menetti hermonsa poikkeuksellisen nopeasti ja alkoi huutaa lapselle. Minä puolestani suutuin hänelle ja lapselle, koska lapsi toistaa samaa käyttäytymismallia, vaatii minulta valtavasti huomiota ja käyttäytyy toistuvasti ikävästi puolisoani kohtaan. Puolisolleni huusin, koska hän hermostui lapseen liian rajusti ja oma aamuni meni sitä rataa pilalle. Tilanne myös meni ovien paiskomiseksi ja jopa huitaisin ilmaan puolisoni lähellä. Olemme ennen korona-aikaa riidelleet melko vähän ja selvittäneet vaikeitakin asioita puhumalla, mutta nyt kärsivällisyyttä ei tunnu oikein olevan enää kenelläkään.
Pointtini on, että pinna on koronan myötä lyhentynyt ihan mahdottomasti. Normaalisti lasten ärsyttävää käytöstä tai rutiineja jotenkin jaksaa, koska vastapainoksi voi tehdä kaikkea kivaa. Nyt kaikki positiivinen vastapaino on jäänyt pois ja katselemme toistemme naamoja jatkuvasti, eikä omaa tilaa ole lainkaan. Elämä on pelkkiä rutiineja, siivousta, työtä ja ruuanlaittoa. Olen yrittänyt jutella vanhempieni kanssa tästä, mutta saan vain hymistelyä "teillä on kuitenkin töitä ja monella muulla on asiat paljon huonommin". Tiedän sen, mutta nämä tilanteet eskaloituvat silti. Mietin pitäisikö meidän ottaa yhteyttä jonnekin, perheneuvolaan tai muualle. Vai yritämmekö vain sinnitellä siihen asti että tilanne mahdollisesti kesällä tai myöhemmin tänä vuonna normalisoituu? Ja tuntuuko kenestäkään muusta tältä?
Kommentit (28)
Teillä on kuitenkin töitä ja monella muulla on asiat paljon huonommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teillä on kuitenkin töitä ja monella muulla on asiat paljon huonommin.
Saitko hyvänkin mielen viestistäsi?
Voisiko tähän saada asiallisia vastauksia. Olisin kiitollinen. Ap
Siinä vaiheessa, kun pinna kiristyy niin, että alkaa jo huitomaankin, kannattaa ihan oikeasti miettiä, oletteko rajoittaneet perheenne elämää jo liikaa. Monet ihmiset elävät pandemian aikana lähes kuten ennenkin. Ulkomaanmatkat on vain vaihdettu kotimaan matkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun pinna kiristyy niin, että alkaa jo huitomaankin, kannattaa ihan oikeasti miettiä, oletteko rajoittaneet perheenne elämää jo liikaa. Monet ihmiset elävät pandemian aikana lähes kuten ennenkin. Ulkomaanmatkat on vain vaihdettu kotimaan matkoihin.
Emme ole rajoittaneet liikaa, mutta miten teet mitään, kun kaikki paikat ovat kiinni? Museot, uimahallit jne.
Ei kauppakeskuksiinkaan viitsi lähteä pyörimään huvin vuoksi. Jotkut kylpylät ovat auki, niin ehkä pitäisi sitten semmoiseen mennä perheen kanssa, että pääsisimme välillä pois kotoa ja joku muu hoitaisi ruuan pöytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kenelläkään muulla ole tällaista "oireilua"?
No voipi olla että jos toinen teistä lähtee vankilaan huilaamaan, toinen saisi poweria. Halpa ratkaisu ainakin kun mätkitte jo toisianne.
Reippaasti vaan ilmiantamaan itsenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia, mutta huomaan kyllä samaa pinnan kiristymistä puolisoa ja loputtomia rutiineja kohtaan. Ruokakaupassa käyminen on viikon kohokohta, kaikki muu aika menee vaan kotona lusmutessa.
En voisi edes kuvitella, kuinka raskasta olisi vielä jaksaa lapsen temppuilut, kun itse tuntuu olevan henkisesti niin kuiviin imetty.
Voisi kuvitella, että tällainen rentouttaisi ja lataisi akkuja, mutta joskus 7 kk kotona olemisen jälkeen alkoi vaakakuppi painua toiseen suuntaan.
Juttelin eilen samasta lääkärini kanssa.
Lääkäri kohtaa työssään ihmisiä eri tilanteissa ja niinpä perheenne tilanne ei hänen kertomansa mukaan poikkea muista perheistä erityisesti. VAikeuksia ikävä kyllä tulee kuin myös sekin vaikuttaa, miten ahtaasti/väljästi asutaan ja millaisissa puitteissa okt/rivari/kerrostalo.
Lääkäri kehoitti pitämään huolen, että on tehtävä jotakin kodin ulkopuolella niin kuin on turvallista tehdä. LÄhteä ajelulle, käydä vaikka tyhjässä kahvilassa kahvilla, hakemassa nopeasti take away-annoksia kuin tilata ne suoraan kotiin, siis vaan mentävä jonnekin joksikin aikaa. Onko teillä sellaista mahdollisuutta esim. ajaa toiseen kaupunkiin ja ihmetellä seutua kävellen? (Tämä vain nopeasti keksitty ehdotus)
Elämme kaikki vaikeaa aikaa ja etenkin, jos noudatamme määräyksiä ja ohjeita. Omaan voimaantumiseen täytyy keksiä edes jotakin pientä.
Toivotan teille jaksamista. Ette ole yksin. JOs helpottaa puhua, ottaa etäyhteys johonkin asiantuntijaan, niin tee se. Selvitä myös onko mitään muuta tahoa, jonne purkaa mieltäsi esim. vapaaehtoiset SPR tai muut vastaavat tahot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette aikuisia, ilmeisen terveitä, hyväosaisia ihmisiä. Ette ole yksin. Moni on.
Luulisi pystyvän yhdessä selviämään poikkeustilanteesta.
Sori en jaksanut lukea puuduttavaa pitkää lörinää kovin pitkälle.
Hyvä että otat tilanteen vakavasti. Itselläni ei kyllä neuvoja ole antaa. Metsäretkiä tietysti voisi tehdä jne, mutta jos se ei ole ollenkaan teidän juttu niin ei siitä energiaa saa. Kun seinät alkavat kaatua päälle niin yleiseen ilmapiiriin varmaan kyllä auttaisi jos jotain tekemistä kodin ulkopuolelta löytyisi. Yhteinen leffailta toki voi olla ihan kiva kotijuttu jos sellaisia ei teillä ole jo. Ottaisin kuitenkin silti varmaan yhteyttä perheneuvolaan. Kun huitomiseksi menee niin hommaan pitäisi saada apua pian että jää yhteen kertaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tsempeistä. Emme "mätki toisiamme" kuten joku kirjoitti vaan huitaisin ilmaan, mutta kyllä se vähän hätkäytti, koska ei tilanteet ole aikaisemmin näin pitkälle mennyt, lapsen nähden varsinkaan.
Olemme kyllä ns. tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä, asumme ympäristössä jossa on omaa pihaakin, ja joku sanoi että nimenomaan yhdessä pitäisi tästä selvitä. Se juuri on kompastuskivi, koska yksinolo on se mitä jokainen meistä kaipaa. Maksaisin paljon, jotta voisin olla edes yhden kokonaisen päivän yksin. Meillä ei ole sellaisia tukiverkkoja jonne lapsia ainakaan nyt korona-aikana saisi. Autoa ei ole, joten vaihtoehtona olisi lähteä koko perheellä julkisilla muihin maisemiin, en tiedä onko sekään järkevää. Työmäärä on moninkertaistunut korona-aikana, joten varmasti sekin vaikuttaa. Ehkä tosiaan joku etä-chat työterveyslääkäriin ja sitä kautta mielen purkaminen voisi olla yksi askel.
Ja metsäretkiä ollaan tehty kymmeniä, mutta pakkasen huidellessa kahdessakympissä se ei ole kovin houkutteleva optio. Ehkä kesä meni siksi niin hyvin, että ulkoilu oli paljon mielekkäämpää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen väsynyt tähän tilanteeseen, ja nimenomaan siksi että koskaan ei saa olla yksin. Olemme miehen kanssa molemmat olleet kotona etätöissä maaliskuusta, kyllä tässä väkisinkin alkaa toisen naama ärsyttämään. Olen ratkaissut oma-aikaongelmani niin, että kerran kuussa nukun yhden yön hotellissa, kummasti helpottaa, kun yhden päivän saa olla itsekseen. Sitten jaksaa taas lapsiperheen korona-arkea paremmin.
^Tuo voisi kyllä olla vaihtoehto. En usko että puoliso on kiinnostunut itsekseen menemään hotelliin, mutta minulle tuo voisi toimia, jos hänelle sopisi hoitaa lapsia. Voisin kysyä. Normaaliarjessa ilman koronaa on nimenomaan aina auttanut paljon se, että on jotain kivaa aina odottamassa nurkan takana.
Lapsen pitäisi pitää outoa ihmistä vanhempanaan😪😥
Aloittaja1 kirjoitti:
Kiitos tsempeistä. Emme "mätki toisiamme" kuten joku kirjoitti vaan huitaisin ilmaan, mutta kyllä se vähän hätkäytti, koska ei tilanteet ole aikaisemmin näin pitkälle mennyt, lapsen nähden varsinkaan.
Olemme kyllä ns. tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä, asumme ympäristössä jossa on omaa pihaakin, ja joku sanoi että nimenomaan yhdessä pitäisi tästä selvitä. Se juuri on kompastuskivi, koska yksinolo on se mitä jokainen meistä kaipaa. Maksaisin paljon, jotta voisin olla edes yhden kokonaisen päivän yksin. Meillä ei ole sellaisia tukiverkkoja jonne lapsia ainakaan nyt korona-aikana saisi. Autoa ei ole, joten vaihtoehtona olisi lähteä koko perheellä julkisilla muihin maisemiin, en tiedä onko sekään järkevää. Työmäärä on moninkertaistunut korona-aikana, joten varmasti sekin vaikuttaa. Ehkä tosiaan joku etä-chat työterveyslääkäriin ja sitä kautta mielen purkaminen voisi olla yksi askel.
Kun kerran raha ei ole tiukilla, miksi et olisi? Ensinnäkin hanki ffp3-tason hengityssuojaimia. Mä elän varsin eristäytynyttä elämää, koska joudun huolehtimaan iäkkäistä vanhemmistani. En siis käy ravintoloissa tms. Mutta kun joudun lähtemään jonnekin ja käyttämään julkista liikennettä, käytän hengityssuojainta ja tarpeen mukaan myös suojalaseja. Olen aikoinaan työskennellyt sairaanhoitajana osastolla, jossa oli eristyshuoneissa tarttuvia tauteja sairastavia potilaita ja sen vuoksi uskallan liikkua ihmisten ilmoilla hengityssuojaimen kanssa. En kuitenkaan tee kanssaihmisilleni sellaisia toimenpiteitä kuin mitä jouduin tekemään eristyspotilaille. Luotan siis hengityssuojaimiin. Jo pelkästään se, että menisit käymään kauppakeskuksessa ja näkisit muitakin ihmisiä, voisi auttaa asiaa. Kävisit kenties kampaajalla, jalkahoidossa tai jotain.
Lisäksi voisitteko sopia miehesi kanssa, että ensin toinen teistä olisi lasten kanssa ja toinen menisi vaikka hotelliin vuorokaudeksi ja sitten olisi sopivan ajan päästä toisen vuoro?
Häh? Tuohan on täysin normaalia perhe-elämää normaaliakanakin. Minkälaisessa pilvilinnassa oikein olet elellyt?
Aloittaja1 kirjoitti:
^Tuo voisi kyllä olla vaihtoehto. En usko että puoliso on kiinnostunut itsekseen menemään hotelliin, mutta minulle tuo voisi toimia, jos hänelle sopisi hoitaa lapsia. Voisin kysyä. Normaaliarjessa ilman koronaa on nimenomaan aina auttanut paljon se, että on jotain kivaa aina odottamassa nurkan takana.
Koitapa nyt kermap*rse ymmärtää, että isolla osalla ihmisiä ei ole arjessaan mihinkään tuollaiseen varaa. Ihan oikein kaikille hemmotelluille p*skapäille tämä korona. Opittepahan heikommassa asemassa olevien arjesta, kannattaa jättää ne muiden syyttelyt. Itsekin nyt olet syypää kiukutteluusi, miltä tuntuu?
Kohta WHO, NHS,THL väittää että korona ja lintuinfluenssa on yhdistynyt ja se on SUPERVIRUS.