Lue keskustelun säännöt.
Korona-aika ja pinnan lyhentyminen
Korona-ajan haasteita
11.02.2021 |
Kirjoitan tänne, koska mietin mitä perhe-elämällemme kannattaisi tai voisi mahdollisesti tehdä. Olemme muutaman vuoden koossa ollut uusperhe (perheessä molempien lapsia), monenlaisia haasteita ollaan selvitelty yhteisen taipaleen aikana ja kaikki alkoi näyttää ihan hyvältä. Sitten alkoi korona-aika. Kevät ja kesä menivät hyvin, olemme molemmat vanhemmat aika introvertteja mikä auttaa asiaa. Kuitenkin syksyn edetessä ja varsinkin nyt talvella ja näiden vihonviimeisten pakkasten alettua on pinna alkanut pahemman kerran kiristyä. Itseäni piinaa samojen asioiden toistuminen, keittiön siivous vähän väliä ja muiden rutiinien toistuminen, ja lisäksi lapseni puolisoa kohtaan kohdistuva uhma (varmaan jollain tapaa reagoi edelleen uusperhetilanteeseen, vaikka pääosin onkin tilanteeseen tyytyväinen). Mihinkään ei pääse, kun kaikki normaalisti harrastamamme aktiviteetit ovat kiinni. Ollaan ulkoiltu joo, vielä normaaliakin enemmän, mutta ei sitäkään tuolla -18 asteessa viitsi kovin kauan tehdä, itse en muutenkaan pidä talvesta ollenkaan.
Pinna on siis lyhentynyt itse kullakin, lasten kiukutteluja ei jotenkin jaksaisi ollenkaan. Heräsin tänä aamuna hyvällä tuulella. Menin käymään wc:ssä ja sillä välin lapsi tarvitse apua vaatteiden kanssa, mutta ei kuitenkaan suostunut ottamaan sitä vastaan puolisoltani, vaan kapinoi voimakkaasti. Puolisoni (kymmeniin samanlaisiin tilanteisiin kyllästyneenä ja työtilanteestaan ahdistuneena) menetti hermonsa poikkeuksellisen nopeasti ja alkoi huutaa lapselle. Minä puolestani suutuin hänelle ja lapselle, koska lapsi toistaa samaa käyttäytymismallia, vaatii minulta valtavasti huomiota ja käyttäytyy toistuvasti ikävästi puolisoani kohtaan. Puolisolleni huusin, koska hän hermostui lapseen liian rajusti ja oma aamuni meni sitä rataa pilalle. Tilanne myös meni ovien paiskomiseksi ja jopa huitaisin ilmaan puolisoni lähellä. Olemme ennen korona-aikaa riidelleet melko vähän ja selvittäneet vaikeitakin asioita puhumalla, mutta nyt kärsivällisyyttä ei tunnu oikein olevan enää kenelläkään.
Pointtini on, että pinna on koronan myötä lyhentynyt ihan mahdottomasti. Normaalisti lasten ärsyttävää käytöstä tai rutiineja jotenkin jaksaa, koska vastapainoksi voi tehdä kaikkea kivaa. Nyt kaikki positiivinen vastapaino on jäänyt pois ja katselemme toistemme naamoja jatkuvasti, eikä omaa tilaa ole lainkaan. Elämä on pelkkiä rutiineja, siivousta, työtä ja ruuanlaittoa. Olen yrittänyt jutella vanhempieni kanssa tästä, mutta saan vain hymistelyä "teillä on kuitenkin töitä ja monella muulla on asiat paljon huonommin". Tiedän sen, mutta nämä tilanteet eskaloituvat silti. Mietin pitäisikö meidän ottaa yhteyttä jonnekin, perheneuvolaan tai muualle. Vai yritämmekö vain sinnitellä siihen asti että tilanne mahdollisesti kesällä tai myöhemmin tänä vuonna normalisoituu? Ja tuntuuko kenestäkään muusta tältä?
Kommentit (28)
Kristallikissa kirjoitti:
Aloittaja1 kirjoitti:
^Tuo voisi kyllä olla vaihtoehto. En usko että puoliso on kiinnostunut itsekseen menemään hotelliin, mutta minulle tuo voisi toimia, jos hänelle sopisi hoitaa lapsia. Voisin kysyä. Normaaliarjessa ilman koronaa on nimenomaan aina auttanut paljon se, että on jotain kivaa aina odottamassa nurkan takana.
Koitapa nyt kermap*rse ymmärtää, että isolla osalla ihmisiä ei ole arjessaan mihinkään tuollaiseen varaa. Ihan oikein kaikille hemmotelluille p*skapäille tämä korona. Opittepahan heikommassa asemassa olevien arjesta, kannattaa jättää ne muiden syyttelyt. Itsekin nyt olet syypää kiukutteluusi, miltä tuntuu?
Mitä ihmettä :O Tunnen kyllä empatiaa niitä kohtaan jotka ovat vaikeassa asemassa ja näen heitä päivittäin työni kautta, ja yritän tehdä parhaani auttaakseni. Myös se varmasti on vaikuttanut omaankin jaksamiseen myös kotielämässäni, että näiden asiakkaiden määrä on todella paljon kasvanut koronan myötä, ja työtaakka on kohtuuton tällä hetkellä. Millä oikeudella puhut mulle tuohon sävyyn? Ei se että jollakulla menee vielä huonommin, poista sitä että perheellämme on ongelmia tällä hetkellä. Ja niihin neuvoja pyysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa taas tyhmä provo aloitus.
Mitä ap oikein yrität muka kysyä?
Tuollaisesta aivan normaalista asiastako pitäis perheneuvolaan mennä.
Tarinasi on taas pelkkää paskaa, alusta loppuun.
Olet se tunnettu tarina-täti, joka postailet tänne toistuvasti.
Sinut on helppo tunnistaa kirjoitustyylistäsi.
Kristallikissa kirjoitti:
Aloittaja1 kirjoitti:
^Tuo voisi kyllä olla vaihtoehto. En usko että puoliso on kiinnostunut itsekseen menemään hotelliin, mutta minulle tuo voisi toimia, jos hänelle sopisi hoitaa lapsia. Voisin kysyä. Normaaliarjessa ilman koronaa on nimenomaan aina auttanut paljon se, että on jotain kivaa aina odottamassa nurkan takana.
Koitapa nyt kermap*rse ymmärtää, että isolla osalla ihmisiä ei ole arjessaan mihinkään tuollaiseen varaa. Ihan oikein kaikille hemmotelluille p*skapäille tämä korona. Opittepahan heikommassa asemassa olevien arjesta, kannattaa jättää ne muiden syyttelyt. Itsekin nyt olet syypää kiukutteluusi, miltä tuntuu?
Kuulostatpa älykkäältä ja hurmaavalta tyypiltä!
Joskus tuntuu, että moni asia laitetaan uusperheen ongielmien piikkiin, vaikka monessa ydinperheessä painitaan aivan samanlaisten asioiden kanssa. Meillä esim 8v saa raivarit, jos on isän vuoro peitellä, 5v kieltäytyy aamulla pukemasta, heittäytyy puhumattomaksi ja täysin kannettavaksi, eikä pukahda sanaakaan ennen kuin hänet haetaan päiväkodista, 11v itkee ongelmia koulussa ja sitä rataa. Ymmärrän tietysti, että meidän lapset ja teidän lapset tuo toisenlaisen näkökulman ongelmiin.
Yrittäkää löysätä koronarajoituksia. Menkää vaikka sinne kylpylään tai toinen aikuinen vie yhden lapsen kerralla hotelliin ja antaa laatuaikaa jne. Meillä lapset myös kyläilevät normaalisti luokka- ja päiväkotikavereiden luona. Käyttäkää esimerkiksi puhdasta lahjontaa enemmän eli kun menee asiallisesti nukkumaat tai lähtee asiallisesti päiväkotiin, saa suklaapalan aamulla/päiväkodista tultua. Toimii vielä koululaisiinkin. Sitä kun jatkaa pari kuukautta, lapsi sisäistää hyvät toimintamallit itselleen.
Elämä on välillä tosi raskasta, teemme kaikki virheitä jne. Se ei tarkoita, että ei olisi hyvä vanhempi tai hyvä ihminen. Yritetään puhua kumppaneillemme ja olla armollisia toiselle ja itselle.
Meillä ainakin on muutaman kerran sovittu kavereiden kanssa tapaamisia. Itse ainakin liputan sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden perään. Sitä kaipaa muitakin ihmisiä kuin omaa perhettään ja muiden näkeminen, sekä heidän kanssaan keskustelu tuo perspektiiviä ja auttaa. Huomaa, että moni muukin pyörii samoissa kuvioissa ja saa edes vertaistukea.
Joskus myös ihan kotoa pois lähtö ihmisten ilmoille on hyvä. Oli se sitten kauppa(keskus) tai ravintola. Voisihan sitä kylpylää ja yöpymistäkin siellä miettiä. Eli jotain mikä rikkoo tuon arjen yksitoikkoisuuden.
Meillä lapsella on auttanut se, että harrastukset pyörivät (meillä uudellamaalla ei laitettu kiinni tällä kertaa). Eli hänellä on muitakin kontakteja ja tekemistä. Lisäksi jo opiskelemaan lähteneet sisarukset ovat saaneet muodostettua omia kontakteja/menoja jopa näin korona-aikana, ettei ihan seinät kaadu yliopistoissa aloittaneille päälle, vaikka ovatkin etäopiskelumoodissa.
Eli kaiken kaikkiaan sanoisin, että meillä auttaa muiden ihmisten seura. Ja pidän tätä tärkeämpänä mielenterveydenkin kannalta, kuin koronan pelossa kotona kykkimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus tuntuu, että moni asia laitetaan uusperheen ongielmien piikkiin, vaikka monessa ydinperheessä painitaan aivan samanlaisten asioiden kanssa. Meillä esim 8v saa raivarit, jos on isän vuoro peitellä, 5v kieltäytyy aamulla pukemasta, heittäytyy puhumattomaksi ja täysin kannettavaksi, eikä pukahda sanaakaan ennen kuin hänet haetaan päiväkodista, 11v itkee ongelmia koulussa ja sitä rataa. Ymmärrän tietysti, että meidän lapset ja teidän lapset tuo toisenlaisen näkökulman ongelmiin.
Lahjontavinkki oli hyvä, kiitos :) Ja tuo on ihan totta, että ydinperheissä on samoja haasteita.
Meillä ei vielä lapsia, mutta sen verran voin kertoa että pienessä asunnossa kaksi aikuistakin voi tuntua liialta välillä... Viime kevään pahimpana aikana kun kökötettiin kahdestaan kotona pari kuukautta putkeen, niin alkoi kyllä toisen naama ärsyttää!
Tuolloin itselle auttoivat a) sain luvan palata etätöistä toimistolle parin muun henkilön kanssa (meitä on edelleen vain kourallinen toimistolla) b) yksi päivä viikossa kun olemme "erillämme", eli toinen tapaamassa ystävää tms.
Mikäli teillä on varaa, niin suosittelen keksimään kaikkea mahdollista joka toisi vaihtelua arkeen, joko sinulle tai koko perheelle. Eli jotain lähiseutu-matkailua (vaikkapa johonkin Majataloon viikonlopuksi?) - jonkun tuttavaperheen tapaaminen (jossa ei liikaa tartuntariskejä) tai joku hauska kohde? Ehkä voisit ehdottaa että jokainen perheenjäsen keksii jonkun (tai muutaman) lähiseudun kohteen minne haluttaisiin, ja sitten yhdessä äänestätte mitä koklataan?
No ei ole outo ihminen, useita vuosia ollaan oltu jo yhdessä ja kuten sanoin, asiat menivät hyvään suuntaan ennen koronaa.