Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat kokevat riittämättömyyttä ja olevansa epäonnistuneita?
10.02.2021 |
Kysymys otsikossa. Usein kuulee, kuinka vanhemmat potevat riittämättömyyttä vanhempina tai kokevat epäonnistuneensa jossain asiassa lapsensa/lapsiensa kanssa. Mistä tämä johtuu? Mistä nuo tunteet kumpuavat? Mietin siis, kun eihän kukaan ole täydellinen ihmisenä muutenkaan, niin miten vanhempanakaan voisi olla? Eikö riitä, että tekee lapsen eteen parhaansa (=sen minkä jaksaa ja voi tuossa elämäntilanteessa) ja on lapselle läsnä?
Ap
Kommentit (30)
En tiedä kokeeko isät. Ainakaan heiltä ei vaadita mitään.
Sen sijaan äideille ladataan jättivaatimukset ja heitä myös haukutaan ihan jatkuvasti. Mikään ei vaan riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää on näitä juttuja, joita äidit vaan ymmärtää.
Nykyään vanhemmuuden vaatimukset ovat kovat. Nykyvanhemmat ovat koulutettuja ja osaavia, ja helposti kriittisiä omaa toimintaa kohtaan.
Lasten kasvusta ja kehityksestä on nykyään helposti saatavilla tietoa ja vanhemmat vertailevat omaa toimintaansa ihanteisiin.
Jokainen haluaa kasvattaa lapsestaan menestyvän, pärjäävän yksilön.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kokeeko isät. Ainakaan heiltä ei vaadita mitään.
Sen sijaan äideille ladataan jättivaatimukset ja heitä myös haukutaan ihan jatkuvasti. Mikään ei vaan riitä.
Mitkä vaatimukset ovat aidosti tarpeellisia ja mitkä eivät? Lapsi tarvitsee ruokaa, lämpöä, puhtaita vaatteita, seuraa yms. Mutta tarvitseeko se lapsi todella niitä merkkivaatteita, monen harrastuksen harrastusrumbaa ja muuta, mitä monet äidit arvottavat korkealle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuule kyllä sitä vaan on pettyny itteensä, jos on yrittäny parhaansa ja se oma lapsi ei osaakaan esim. käyttäytyä, satuttaa muita jne. Tulee olo, että on epäonnistunu kasvattajana.
Se lapsi on kuitenkin itse ajatteleva yksilö, ei vanhempansa jatke. Plus ei lapsen aivot edes ole kehittyneet niin, että lapsi kykenisi aina käyttäytymään kuin aikuinen.
Ylisuuret vaatimukset. Vanhemmuuskin on nykyisin suorittamista kuten joku urheiluharrastus tai työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osittain siksi, että myös verrataan itseä muihin perheisiin. On unohdettu että on ihan ok , jos lapsella on yksi harrastus ja perheenä vietetään aikaa yhdessä, lapsen ei tarvitse hyväksi ihmiseksi tullakseen käydä seitsemänä päivänä viikossa taitoluistelu/jääkiekkoharkoissa ja olla 10-oppilas koulussa.
Koska se lapsi on prioriteetti, mutta sitä ei itseen kohdistuvien odotusten ja velvoitteiden ristipaineessa ehdi ja pysty sitä siinä prioriteettiasemassa arkena pitämään. Koska joutuu elämään siinä pelossa, että suurimmat virheet vaikuttavat koko loppuelämään. Ja nimenomaan sen itselle tärkeimmän ihmisen, lapsen elämään. Ja se on vain sinun vastuulla. Tai eihän se ole, mutta siltä se tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kokeeko isät. Ainakaan heiltä ei vaadita mitään.
Sen sijaan äideille ladataan jättivaatimukset ja heitä myös haukutaan ihan jatkuvasti. Mikään ei vaan riitä.
Mitkä vaatimukset ovat aidosti tarpeellisia ja mitkä eivät? Lapsi tarvitsee ruokaa, lämpöä, puhtaita vaatteita, seuraa yms. Mutta tarvitseeko se lapsi todella niitä merkkivaatteita, monen harrastuksen harrastusrumbaa ja muuta, mitä monet äidit arvottavat korkealle?
Niin ei tarvitse ehkä.
Mutta kun lapsi ja nuori haluaa usein samaistua porukkaan joka on hänen ympärillään.
Tällöin hän hlauaa pukeutua kuten viiteryhmänsä ja saada samanlaisia tavaroita, harrastaa ja fanittaa samoja asioita.
Näin hän lapsi ja nuori tuntee kuuluvansa ryhmään.
Voi tuntua kummalliselta, mutta näin se vaan useinmiten menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kokeeko isät. Ainakaan heiltä ei vaadita mitään.
Sen sijaan äideille ladataan jättivaatimukset ja heitä myös haukutaan ihan jatkuvasti. Mikään ei vaan riitä.
Mitkä vaatimukset ovat aidosti tarpeellisia ja mitkä eivät? Lapsi tarvitsee ruokaa, lämpöä, puhtaita vaatteita, seuraa yms. Mutta tarvitseeko se lapsi todella niitä merkkivaatteita, monen harrastuksen harrastusrumbaa ja muuta, mitä monet äidit arvottavat korkealle?
No multa esimerkiksi työnantaja vaati, että ennustan lapsen astmakohtaukset.
Olin ollut yöllä sairaalassa jonne mentiin ambulanssilla, hoitanut itse itselleni sieltä seuraavaksi päiväksi sijaisen. Ja tää oli työnantajan lähestymistapa.
Koulujen kanssa on jatkuvaa haukkumista, joko siitä ettei tee tarpeeksi tai että sekaantuu liikaa. Mikään ei ole hyvä. Nyt korona-aikana Wilmaa pitää seurata ihan koko ajan.
Ei tässä nyt mistään merkkivaatteista tms puhuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmoista vanhemmuus on. Vaikka parhaasi teet, niin se ei ihan aina riitä.
Vierailija kirjoitti:
Osittain siksi, että myös verrataan itseä muihin perheisiin. On unohdettu että on ihan ok , jos lapsella on yksi harrastus ja perheenä vietetään aikaa yhdessä, lapsen ei tarvitse hyväksi ihmiseksi tullakseen käydä seitsemänä päivänä viikossa taitoluistelu/jääkiekkoharkoissa ja olla 10-oppilas koulussa.
Kyllä tuo jääkiekko ja taitoluistelu on sellainen harrastus, että siihen pitää olla kova palo lapsella itsellään.
Nuo ovat taitoa vaativia lajeja ja kalliitakin, ei niissä lapset ja nuoret viitsi huvikseen käydä, jos laji ei vähääkään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
NO itse olen erittäin hyvin selvillä siitä, että ” parhaansa (=sen minkä jaksaa ja voi tuossa elämäntilanteessa) tekeminen ” ei tosiaan riitä. Lapsi ei saa siitä kaikkea sitä tukea, mitä tarvitsisi, mistä hyötyisi ja mikä tekisi hänestä aikanaan kyvykkäämmän tukemaan omia lapsiaan paremmin kuin minä.
Siis tosiasia on, että minun parhaani ei vaan ole riittävän hyvä. Ja kun samaan aikaan tiedän, että minun parhaani on aika paljon keskivertoihmisen parasta enemmän, niin kuinka surkeasti monien nuorten asiat onkaan!
Vierailija kirjoitti:
Nää on näitä juttuja, joita äidit vaan ymmärtää.
Kyllä ymmärtää isätkin ja vanhempi puolet ja kaikki joilla on vähänkään kykyä ajatella oman napansa ulkopuolelle...
Siksi, kun sitä omaa lasta rakastaa niin paljon, että haluaisi sille kaikkein parasta. Ja sitten joutuu kohtaamaan oman vajavaisuutensa ja toteamaan, että ei ole välttämättä kaikkein paras vanhempi. Jokaisella meillä on omat puutteemme, mutta on jotenkin sydäntäsärkevää miettiä, että ne puutteet aiheuttavat omaan lapseen henkisiä kolhuja. Itse yritän lohduttautua ajatuksella, että oikeastaan se epätäydellisyys valmistaa lasta elämään, koska elämä ei koskaan ole täydellistä eikä kukaan ihminen ole täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
Koska se lapsi on prioriteetti, mutta sitä ei itseen kohdistuvien odotusten ja velvoitteiden ristipaineessa ehdi ja pysty sitä siinä prioriteettiasemassa arkena pitämään. Koska joutuu elämään siinä pelossa, että suurimmat virheet vaikuttavat koko loppuelämään. Ja nimenomaan sen itselle tärkeimmän ihmisen, lapsen elämään. Ja se on vain sinun vastuulla. Tai eihän se ole, mutta siltä se tuntuu.
Tämä. Niin suuresti tämä.
Vanhemmuus ei ole yksinkertaista. Se muuttuu sitä vaikeammaksi, mitä isompi lapsi on. Pieni vauva tarvitsee että hänen perustarpeisiin vastataan (maito, puhtaus, läheisyys, uni). Isompi lapsi kaipaa jo paaaaaljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kokeeko isät. Ainakaan heiltä ei vaadita mitään.
Sen sijaan äideille ladataan jättivaatimukset ja heitä myös haukutaan ihan jatkuvasti. Mikään ei vaan riitä.
Mitkä vaatimukset ovat aidosti tarpeellisia ja mitkä eivät? Lapsi tarvitsee ruokaa, lämpöä, puhtaita vaatteita, seuraa yms. Mutta tarvitseeko se lapsi todella niitä merkkivaatteita, monen harrastuksen harrastusrumbaa ja muuta, mitä monet äidit arvottavat korkealle?
Mitä tarkoitat merkkivaatteilla, taaperon haalareitako? Eihän siitä ole kyse vaan siitä, että lasta kiusataan koulussa vaatteiden takia.
Omasta mielestä vanhemmuutta kuvaa hyvin Ultra Bran laulu "Minä suojelen sinua kaikelta". Kyllä se sattuu omaan sydämeen ja kovaa sattuukin, kun huomaa, että kaikelta ei voi suojata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää on näitä juttuja, joita äidit vaan ymmärtää.
Kyllä ymmärtää isätkin ja vanhempi puolet ja kaikki joilla on vähänkään kykyä ajatella oman napansa ulkopuolelle...
Ei ymmärrä. Koska heiltä ei vaadita samaa kuin äideiltä.
Kuule kyllä sitä vaan on pettyny itteensä, jos on yrittäny parhaansa ja se oma lapsi ei osaakaan esim. käyttäytyä, satuttaa muita jne. Tulee olo, että on epäonnistunu kasvattajana.