Toiminko väärin nuoren kanssa ja miten ”kovettaa” itsensä näissä tilanteissa?
Nuorimies torkutti aamulla pitkään ja puoli tuntia ennen koulun alkua pyysi minua lähtemään viemään kouluun prelejä varten. Täällä aamulla pakkasta -25 ja auto ollut kylmänä koko yön tietenkin eikä roikassa. Menen itse vasta iltavuoroon ja paria tuntia ennen lähtöä laitan lämmitykseen, koska sähkönkulutus kovaa pakkasella. En voinut lähteä viemään. Toki ohjeistin poikaa vastaisuudessa sopimaan asioista jo edellisenä iltana, jotta asiaan voi varautua ajoissa.
Niin lähti poika pakkaseen kävellen tuskin ajoissa kouluun ehtien. Harmitti hänenkin puolestaan ja tietenkin siksi, että piti vähän tiukemmin asiasta keskustella ennen lähtöä. Tiedän etten olisi voinut toimia muuten, mutta silti jäi kolkuttamaan ikävästi 😕
Kommentit (35)
kyllä täällä näköjään kasvatetaan sellasia paskahousuja että ei voi sanoo kun että onnee jälkikasvullenne työelämään tai muihin "vastoinkäymisiin"
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin vienyt, mutta olenkin pehmo. Mun lapset on kunnollisia, tyytyväisiä ja reippaita, vanhin jo aikuinen. "Pumpulissa kasvattaminen" voi olla ihan hyväkin asia.
Sama. Joskus nuori tarvitsee ihan konkreettista apua jaksaakseen jonkin tietyn elämänvaiheen yli. Ei kaikkea voi ajatella ”kouluttamisen” kautta. Kun nuori huomaa että aikuinen tekee hänen eteensä jonkin poikkeuksen ja auttaa kun on tukala paikka, hänestä voikin kasvaa toisiin luottava ja perusturvallisuuden omaava, mukava ja tasapainoinen ihminen, joka puolestaan haluaa auttaa muita, kun tietää miten mukavalta se tuntuu.

Niin. Ikinä en ole keltään apua saanu enkä sitä itsekään anna. Jokainen hoitakoon itsensä. Myöskään yhteiskunnan ei tule auttaa ketään. Pärjätköön jokainen omillaan.
Tai sitten ei.
Ihan oikein toimit. Poika oppii ehkä nousemaan ajoissa torkutuksen sijaan eikä kukaan ole koulumatkalle pakkaseen paleltunut vaikka kävelemään joutuisi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin vienyt, mutta olenkin pehmo. Mun lapset on kunnollisia, tyytyväisiä ja reippaita, vanhin jo aikuinen. "Pumpulissa kasvattaminen" voi olla ihan hyväkin asia.
Sama. Joskus nuori tarvitsee ihan konkreettista apua jaksaakseen jonkin tietyn elämänvaiheen yli. Ei kaikkea voi ajatella ”kouluttamisen” kautta. Kun nuori huomaa että aikuinen tekee hänen eteensä jonkin poikkeuksen ja auttaa kun on tukala paikka, hänestä voikin kasvaa toisiin luottava ja perusturvallisuuden omaava, mukava ja tasapainoinen ihminen, joka puolestaan haluaa auttaa muita, kun tietää miten mukavalta se tuntuu.
Höpö höpö. Jos poika olisi nukkunut pommiin, niin olisi ymmärrettävää lähteä hänet viemään, mutta jos täysi-ikäinen (?) ihminen itse torkuttaa niin kauan, että lähes myöhästyy tärkeästä koulupäivästä, niin silloin tukala tilanne on ihan itse aiheutettu. Kyllä tuossa iässä pitää jo itse kyetä ottamaan vastuu, että on ajoissa paikalla tärkeässä tapahtumassa.
Toisekseen kylmää autoa ei ole mitään järkeä käynnistellä - 25 pakkasilla, jos matka on myös käveltävissä.

Toisaalta nuoren (aikuisen!) on hyvä oppia myös ajattelemaan sitä, että voi itse olla vastuullisempi eikä odottaa aikuista pelastamaan tilannetta, varsinkin silloin jos aikuisella on ihan hyvä syy olla tekemättä niin. Ei kai preleihin ajoissa herääminen ole mikään "raskas elämänvaihe" eikä aamulla kyydin antamisesta kieltäytyminen mitään erityistä "kouluttamista". Näin se arki vaan menee. Sillä ei perusturvallisuuden kanssa ole mitään tekemistä, lähteekö aikuinen viemään toista pommiin nukkunutta aikuista kouluun vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin vienyt, mutta olenkin pehmo. Mun lapset on kunnollisia, tyytyväisiä ja reippaita, vanhin jo aikuinen. "Pumpulissa kasvattaminen" voi olla ihan hyväkin asia.
Minunkin lapseni ovat kunnollisia, onnellisia, reippaita ja itsenäisiä. Eikä ole erityisesti pumpulissa kasvatettu. Kenenkään onnellisuus ei ole kiinni siitä, joutuuko aikuisena torkuttamisen jälkeen kävelemään kouluun vai saako kyydin.
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi tärkeänä päivänä "kouluttamaan" tällaisesta asiasta. Tavallisena koulupäivänä sietäisikin kävellä, mutta prelit kuitenkin voi tehdä ison eron kirjoitusmenestykseen.
Se on harjoituskoe. Ainakin ennen varsinaiseen yo-kokeeseenkin pääsi jonkin aikaa myöhässä. Ei se preli pilalla ole. Paras opetus lienee, että paremmalla suunnittelulla pääsee ajoissa varsinaiseen kokeeseen.
Oliskohan paikallaan keskustelu ajoissa heräämisestä ja torkuttamisesta?
Ihan hyvä ettet lähtenyt autolla viemään, reipas kävely virkisti ja herätti aivosolut liikkeelle!
Turha paapominen pois, oppii ottamaan ihan itse vastuuta tekemisistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin vienyt, mutta olenkin pehmo. Mun lapset on kunnollisia, tyytyväisiä ja reippaita, vanhin jo aikuinen. "Pumpulissa kasvattaminen" voi olla ihan hyväkin asia.
Sama. Joskus nuori tarvitsee ihan konkreettista apua jaksaakseen jonkin tietyn elämänvaiheen yli. Ei kaikkea voi ajatella ”kouluttamisen” kautta. Kun nuori huomaa että aikuinen tekee hänen eteensä jonkin poikkeuksen ja auttaa kun on tukala paikka, hänestä voikin kasvaa toisiin luottava ja perusturvallisuuden omaava, mukava ja tasapainoinen ihminen, joka puolestaan haluaa auttaa muita, kun tietää miten mukavalta se tuntuu.
Höpö höpö. Jos poika olisi nukkunut pommiin, niin olisi ymmärrettävää lähteä hänet viemään, mutta jos täysi-ikäinen (?) ihminen itse torkuttaa niin kauan, että lähes myöhästyy tärkeästä koulupäivästä, niin silloin tukala tilanne on ihan itse aiheutettu. Kyllä tuossa iässä pitää jo itse kyetä ottamaan vastuu, että on ajoissa paikalla tärkeässä tapahtumassa.
Toisekseen kylmää autoa ei ole mitään järkeä käynnistellä - 25 pakkasilla, jos matka on myös käveltävissä.
Aamen! Terve järjen käyttö on sallittua.
Ehkä ensi kertaa ei tule vaan meni kerralla perille, syytä olisi.
Kuinka pitkä matka kyseessä? Joku 1-4 kilometrin lenkki jääkylmällä autolla torkutuksen takia olisi aivan turhaa passaamista.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkä matka kyseessä? Joku 1-4 kilometrin lenkki jääkylmällä autolla torkutuksen takia olisi aivan turhaa passaamista.
Nelisen kilometriä on.
Kuinka pitkä matka pojalla on kouluun?
Minun mielestäni tässä ei ole kyllä tapahtunut mitään kauheaa, jota olisi syytä hyvitellä illalla.