Miten sinun yli 75-vuotiaat vanhempasi/isovanhempasi viettävät päivänsä?
Olisi hauska kuulla millaisia esimerkiksi vakiintuneita tapoja teidän vanhoilla vanhemmilla/isovanhemmilla on.
Omat n. 80-vuotiaat isovanhemmat aloittavat aamunsa keittämällä isot kupit kaakaota kermavaahdolla ja kääriytyvät yhteisen viltin sisään katsomaan Muumit.
Sitten syödään aamiaista. Kahvit ja yleensä pannukakkua omatekoisen hillon kanssa. Aamulehden luku ja ristikon/sudokun täyttö yhdessä.
Pappa tekee lumityöt ja mummu kutoo/leipoo/katsoo luontodokumentteja. Mummu valmistaa päivällisen. Sunnuntaisin aina papan lempiruokaa karjalanpaistia.
Iltapäivällä päivänokoset yhdessä. Sen jälkeen ulkoilua papan jaksamisen mukaan. Töistä tullessani käyn kolme kertaa viikossa siivoamassa ja viemässä ruokakassin.
Välipalaksi mm. rieskaa, karjalanpiirakkaa munavoilla
Illalla vaan lepäilyä ja lukemista, mummu keinuttelee keinutuolissaan. Illalliseksi milloin mitäkin.
Ennen nukkumaan menoa kupilliset kuumaa täysmaitoa.
Jos elän niin vanhaksi, haluan itse samanlaisen vanhuusajan :)
Kommentit (38)
Äiti muistisairas ja ei osaisi tehdä mitään enää yksinään. Ei syödä tai peseytyä. Isä hoitaa häntä parhaansa mukaan. Katsovat telkkaria ja käyvät välillä ulkona.
Kaupassa käyntiä, ruoanlaittoa/ syömistä 4 krt/pv, siivoamista, pyykinpesua, ulkoilua 2 krt päivässä yms.
Kuulostaa tappavan tylsältä elämältä tuo ap:n isovanhempien elämä. Ja Muumit? Ovatko he muistisairaita/lapsen tasolle vajonneita?
Isä heräilee 4 aikoihin. Kävelee veljen navetalle ja antaa lehmille lisää tuorerehua jos rehu vähissä ja katsoo että robottinavetalla kaikki normaalia. Tarvittaessa hakee veljen apuun jos navetalla kiirestä ongelmaa (todella harvoin).
Sitten kotiin kahville ja kesäisin autolla lähijärvelle missä käy veneellä kokemassa katiskat. Kotiin tultua perkkaa saaliin. Tämän jälkeen käy metsätöissä raivauskoukun tai moottorisahan kanssa tai ajaa puita metsätraktorilla muutaman tunnin jos on sopivat metsäkelit.
Muuten touhuilee puolisonsa kanssa kotosalla. Laittavat äitini kanssa ruokaa, säilövät syksyisin paljon omenoita, porkkanoita, puolukkaa ym. Tekevät ristikoita, sudokuja, palapelejä, katsovat televisiosta urheilua jne. Äiti kutoo mattoja ja liinoja.
Lisäksi käyvät naapurissa hoitamassa vanhaa huonokuntoista sukulaista muutaman kerran päivässä. Vievät valmista ruokaa ja käyvät hänelle kaupassa jne.
Isällä ikää 83 ja äidillä 78.
Vaikea sanoa. Varmaan mummi katsoo telkkaria ja käy kävelyillä/kaupassa (ei toki nyt koronan takia).
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tappavan tylsältä elämältä tuo ap:n isovanhempien elämä. Ja Muumit? Ovatko he muistisairaita/lapsen tasolle vajonneita?
Lapset harvemmin ymmärtävätkään, millaista on olla vanhus. Kai kuitenkin ymmärrät, että on lapsellista puhua tuolla tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tappavan tylsältä elämältä tuo ap:n isovanhempien elämä. Ja Muumit? Ovatko he muistisairaita/lapsen tasolle vajonneita?
Kun kasvat vähän aikuisemmaksi, sinäkin huomaat, ettei muumeissa ole mitään noloa. Voi ihan reilusti myöntää katsovansa niitä aikuisenakin.
On sängyssä , hoitajat nostavat pyörätuoliin ruokailujen ajaksi. Kahdesti viikossa suihku , hoitajat pesevät.
Kauppaan joka päivä, siellä kahville ja rupattelua tuttujen kanssa.
Naapureiden kanssa ajanviettoa ja pelailua, vapaaehtoistyötä toisella, kerho tms. tapaamisia (osa tauolla, osa ei), käsitöitä, telkkaria, uutisten lukua tabletilta, Facebookkia.
Noin 75-vuotiaat isovanhemmat.
75 ja 77 v vanhemmat. Ennen koronaa olivat matkoilla vähän väliä. Nyt ne roikkuu internetissä, pelaa tietokoneella (molemmat entisiä it alan insinöörejä) ja kesällä rakentelee pihalle kaikenlaista. Lapissa kyllä olivat juuri hiihtovaelluksella.
Heräilevät noin kymmenen aikaan, juovat aamukahvit ja kevyen aamupalan. Siirtyvät sitten kävellen rinnettä alas rantabaariin siemailemaan punaviiniä ja jauhamaan muiden kaltaistensa kanssa kuulumisia. Syövät lounaan noin kahden aikaan yleensä paikallisessa kalaravintolassa. Jatkavat viinin siemailua ja kuulumisten vaihtoa. Siirtyvät sitten illalliselle, jonkun toisen suomalaispariskunnan luokse, johon valitettavasti kokoontuvat näin korona aikanakin isolla joukolla. Sieltä sitten ennen puolta yötä kotiin ja iltatoimien jälkeen unille.
Kerran viikossa jäävät aamusta asti yhdessä valmistelemaan tuota illallista, kun on heidän vuoro. Pappa käy myös kerran viikossa pelaamassa golfia ja pyrkivät ainakin kerran viikossa pitämään koko joukolla jonkun peliaktiviteetin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tappavan tylsältä elämältä tuo ap:n isovanhempien elämä. Ja Muumit? Ovatko he muistisairaita/lapsen tasolle vajonneita?
Kun kasvat vähän aikuisemmaksi, sinäkin huomaat, ettei muumeissa ole mitään noloa. Voi ihan reilusti myöntää katsovansa niitä aikuisenakin.
Musta olisi hiukan lapsellista jos vanhemmat alkaisi selittää mitä he katsovat tv:stä. Miettisin varmasti että elämä on tylsää jos alkaisivat noin tarkasti selvittää tekemisiään.
80 ja 90 v. ennen koronaa olivat hyvinkin aktiivisia, harrastuksia, tuttujen tapaamisia tms. Aina kun pystyivät mökillä. Nyt enemmän tvn katselua kun ennen, myös lukemista, puhuvat paljon puhelimessa. Käyvät hiihtämässä ja kaupassa.
Toki myös kokkaavat ja syövät hyvin. Jotain herkkua aina päiväkahvin kanssa.
Hei,mäkin katson välillä Muumeja.En ole lapsen tasolla enkä taantunut,olen työelämässä oleva 61-vuotias.
Pidän vaan välillä lastenohjelmien katsomisesta,siis niistä,joissa on jotain järkeä.
Joskus tuntuu,että lastenlasten kanssa ollessa minä katson telkusta lasten ohjelmaa ja ne tuijottaa kännykästä muuta vastaavaa.
No enpä kyllä tiedä. Kesällä kävin viimeksi vanhempia moikkaamassa, koronan takia ei ole tavattu syyskuun jälkeen (me asumme pääkaupunkiseudulla, joten en suostu lähtemään heille kylään ennen kuin ovat saaneet rokotuksen vaikka koko ajan pyytävät). Mutta tuskin arki on samanlaista kahdestaan kuin silloin kun me ollaan siellä käymässä.
Tietääkseni harrastavat mm. hiihtoa, sauvakävelyä, lukemista, tv:n katselua, sosiaalista elämää, kielikursseja, tanssia jne. Muuten varmaan peruskodinhoitoa, sisältäen kaupassakäyntiä, ruuanlaittoa, siivousta ja vaatehuoltoa. Keväästä syksyyn ovat paljon mökillä, missä isällä on mm. metsätyöt.
Haluan myös samalla vanhuusajan :,)
Vierailija kirjoitti:
Haluan myös samalla vanhuusajan :,)
Niin minäikin. Ihana ajatus olla peiton sisällä muumeja katsomassa, ruttuisena mummona :)
Äiti kohta 74v, leski. Asuu yksin omakotitaloa n. 12 km päässä. Käy kaupassa kerran viikossa itse autoillen, kerran viikossa kuntosalilla. Tekee käsitöitä ja normaalit ok-talon askareet, naapurin mies käy traktorilla talvisin linkoamassa pihan. Mieheni ja aikuiset poikani auttavat isommissa hommissa. Ei muistiongelmia, perusterve, pärjää omillaan.
Ei tietoa.