Miten ihmeessä selvitään kun kaikkiin asuntoihin tulee pakolliset vesimittarit?
Tämä muutoshan on tulossa tulevaisuudessa kaikkiin asuntoihin eli jokainen asunto maksaa oman kulutuksen mukaan vesilaskua.
Minua ainakin hirvittää jo tuo tilanne. Asun vuokralla asunnossa, jonka ainoa "luksus" on lämmin suihku. Lämmin suihku on aivan ihana tapa lämmitellä ja nauttia edes hetki. Tuntuu, että meiltä köyhiltä viedään se ainoa asunnon luksus pois.
Muita, joita huolettaa tämä asia?
Kommentit (239)
Minä ainakin köyhänä paljon mieluummin maksan vettä oman kulutukseni mukaan, ikävä olisi vähiä rahojaan käyttää toisten suihkussa käynnin rahoittamiseen. Käyn ihan normaalisti päivittäin suihkussa ja pesen pyykkiä kun ne on likaisia, vesimaksussa säästöä reilusti verrattuna kiinteään maksuun. Vesimaksu on 10-15e/kk nykyään. Nyt korona-aikaan vesimaksu on hieman noussut, kun on tullut oltua enemmän kotona.
Kulutuksen mukainen vesilasku pakottaa monet hankkimaan astianpesukoneen. Varsinkin jos keittiössä ei ole kuin yksi iso allas. Kahdessa isossa altaassa pesee astiat vielä sujuvasti käsin, pesu toisessa ja huuhtelu toisessa altaassa. Sitten jos on vain 1 iso allas ja ei lainkaan toista tai toinen allas on pieni niin käsin astioiden pesu kuluttaa hirveästi vettä. Pesu isossa altaassa, pienessä ei mahdu huuhtelemaan astioita vaan astiat täytyy huuhdella juoksevan veden alla.
Ja jos vain 1 iso allas eikä muuta niin pesu isossa altaassa, telineenseen tms. pestyt astiat odottamaan huuhtelua. Kun kaikki astiat pesty niin altaan tyhjennys ja täyttö uudellaan vedellä, altaan huuhtelu pesuaineesta vie vettä. Jos haluaa käyttää vähemmän aikaa niin huuhtelu juoksevan veden alla.
Hirvein tilanne on niillä, joilla ei ole kahta isoa allasta eikä keittiössä edes paikkaa astianpesukoneelle. Vesilasku on helposti yli 100 euroa kuussa.
Eikö hisseissä pitäisi myös olla käyttömaksu? Toisessa kerroksessa asuva käyttää hissiä vähemmän kuin seitsemännessä kerroksessa asuva. Varsinkin vuokra-asunnoissa tällainen asia ei välttämättä näy vuokrassa mitenkään. Jos tehtäisiin jonkinlainen hissikortti että kortilla avataan hissin ovi ja kun mennään ulos niin korttiin tallentuu monta kerrosta menty hississä. Kuukaudessa lisämaksu hissimatkojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tunnistaa sitten jatkossa hajusta ja likaisista hiuksista.
Ollaan yhtäkkiä palattu ajassa 100 vuotta taaksepäin.
En olisi uskonut, että elämäni päivinä tämmösenkin vielä näen! Luulin, että ne ollaan hyvinvointiyhteiskunta ja sivistysmaa ja ettei vedestä ole pulaa.Siis suihkussa käyntiä ei kielletty, vaan jatkossa maksat omasta käytöstäsi. Tunnin suihku muiden maksamalla vedellä ei saa sinua yhtään puhtaammaksi kuin 5 minuutin normaali suihku, jollaisia siis ne "rikkaat" eli mm. oman vetensä SEKÄ sen lämmityksen maksavat omakotitaloasujat usein ottavat. Veden lämmitys kun vie ihan pirusti energiaa. Ihan reilua että jokainen maksaa oman kulutuksensa mukaan.
Tulet näkemään tämän mitä ennustin koska Kela ei varmaankaan tule myöntämään harkinnanvaraista vesilaskuihin. Ei ainakaan kantiksille.
Mun eläkeläisäitini maksaa koko ajan enemmän vedestä nyt kun on oma mittari. Vaikka asuu yksin. Siisteystaso on alkanut ikävästi laskea
Olettehan tarkistaneet, ettei äidilläsi esim. pönttö vuoda? Sitä ei välttämättä huomaa paljain silmin, mutta voi kuluttaa vettä huomattavia määriä. Minun työssä käyvä, hyvin siisti äitini maksaa vedestä todella vähän, kun on oma mittari. Toki hän on 8h päivästä poissa kotoa joten sinä aikana ei kulu vettäkään.
Vierailija kirjoitti:
Kulutuksen mukainen vesilasku pakottaa monet hankkimaan astianpesukoneen. Varsinkin jos keittiössä ei ole kuin yksi iso allas. Kahdessa isossa altaassa pesee astiat vielä sujuvasti käsin, pesu toisessa ja huuhtelu toisessa altaassa. Sitten jos on vain 1 iso allas ja ei lainkaan toista tai toinen allas on pieni niin käsin astioiden pesu kuluttaa hirveästi vettä. Pesu isossa altaassa, pienessä ei mahdu huuhtelemaan astioita vaan astiat täytyy huuhdella juoksevan veden alla.
Ja jos vain 1 iso allas eikä muuta niin pesu isossa altaassa, telineenseen tms. pestyt astiat odottamaan huuhtelua. Kun kaikki astiat pesty niin altaan tyhjennys ja täyttö uudellaan vedellä, altaan huuhtelu pesuaineesta vie vettä. Jos haluaa käyttää vähemmän aikaa niin huuhtelu juoksevan veden alla.
Hirvein tilanne on niillä, joilla ei ole kahta isoa allasta eikä keittiössä edes paikkaa astianpesukoneelle. Vesilasku on helposti yli 100 euroa kuussa.
Voi hitsi kun vaikka muovista voisi tehdä vähän pienemmän, altaan muotoisen astian, jossa astiat voisi pestä. Näitä voisi laittaa vaikka yhden pesualtaaseen ja toisen vaikka tasolle siihen viereen, että voi ekassa pestä astiat ja toisessa huuhdella. Voisi jopa valmistaa monessa eri koossa, ja ehkä jopa sekä pyöreitä että neliskanttisia.
Voi kuka nyt keksisi tuollaisen irrallisen keittiön altaan korvikkeen, ettei tarvitse juoksevalla vedellä huuhdella enää astioita! Itse ostan säästösyistä aina uuden asitaston joka aterialle, kun en raaski pestä astioita juoksevalla vedellä, tiskipöydässä on vain yksi iso allas, ja mummolla puhkesi kihti. On elämä nyt vaikeaa!
Pitäiskö veden lisäksi myös sähkön ja ruoan laskut tasata kaikille, ettei köyhillä ois vaikeeta?
Ämpärin voi ottaa suihkuun mukaan ja kerätä siihen pönttövettä!
Vierailija kirjoitti:
Eli tykkäät mällätä yli oman osuutesi ja nyt hirvittää kun joudut maksamaan käyttösi mukaan? Olet kyllä torvi.
Vähän kuin Kalifornian kuivuudessa Bel Airin "märkä prinssi" jota ei löydetty mutta että meni päättömästi.
Odottakaahan kun vesivarannot myydään ulkomaisille sijoittajille! Sitten vasta alkaa laskut nousta.
Ihanaa, että meidänkin taloyhtöön tulee vesimittarit 1-2 vuoden sisällä, kun käyttövesiputkistot uusitaan. Ei tarvitse enää maksaa naapurin veden kulutuksesta, vaan maksaa vain omasta.
Jos asunto on kylmä, osta lisäpattereita tai muuta lämpimämpään asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulutuksen mukaan maksanu jo 7 vuotta. Kulutetaan talossa vähiten vettä vaikka meitä on kaksi aikuista ja 5 koiraa ja joissain asunnoissa asuu vain 1. Tykkään.
VIISI KOIRAA? Joko oot porvoosta (jota syvästi toivon) tai sitten olette sairaita, jolloin säälin naapureitasi jopa naapuritaloon saakka. Nuo ei ole hiljaa kuitenkaan kun olette poissa ja lisäksi kämppänne haisee kenneliltä!
Sääli rauhassa. Rivitalon pääty, etätöissä kohta vuoden ja aktiivisesti harrastetaan ja treenataan niiden kanssa muualla kun tässä asunnossa. Ei olla kellekään häiriöksi.
Kyllä tuo on jo joku sairaus kun pitää noin monta koiraa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa miten osa ihmisistä luulee että se raha tulee taikaseinästä. Ei se teidän suihkuttelu aiemminkaan ole ollut ilmaista, säästäväisemmät ihmiset sen ovat maksaneet
Tässä taas näkee tämän sairaan ajattelutavan joka on istutettu suomalaisiin kuluvien vuosien aikana. Naapuri aina paha, naapuria pitää kytätä, minä maksan kaiken minä elätän muut, säästö säästö, kytätään vaan sitä naapuria ettei vaan tuhlaa vettä litraa enempää joka on RIKOS, naapurit tekevät aina rikoksia tai ainakin yrittävät muiden taskuille pthyi.
Hyi helvetti..ettekö te itse ole huomanneet tätä "naapurien" muiden kansalaisten maalittamista ja kyttäyskulttuurin lietsontaa.
Se 25e/kk ei ihan oikeasti ole niin iso summa että pitää housuna repiä, mutta se että tällä verukkeella siirretään perusasia vesi jonkin säännöstelyn piiriin on, luuletteko te todellakin ettei hinnat nouse saman tien? Onhan meillä maailman halvinta sähköäkin juu..
Yksinasuvallehan tuommoinen 25e/kk ei olekaan iso summa, mutta otetaanpas vaikka keskimääräinen nelihenkinen perhe joka maksaa joka kuukausi 100e/kk vesilaskua, eli 1200e/vuosi. Vesimittarin kanssa nelihenkisen perheen vesimaksu on max 70e/kk, joten vuodessa säästöä tulee 360e. Kyllä minua ainakin v*tuttaisi ihan armottomasti maksaa vuodessa 360e enemmän siksi, että joku naapuri haluaa käydä pitkissä suihkuissa. Onneksi on oma mittari!
Kyllä meillä omakotitalossa on vesilasku 1000€ vuosi. Kaksi aikuista, teini ja koira. Ei olla vedenlutraajia (teinin suihkut, joskus kestää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulutuksen mukaan maksanu jo 7 vuotta. Kulutetaan talossa vähiten vettä vaikka meitä on kaksi aikuista ja 5 koiraa ja joissain asunnoissa asuu vain 1. Tykkään.
VIISI KOIRAA? Joko oot porvoosta (jota syvästi toivon) tai sitten olette sairaita, jolloin säälin naapureitasi jopa naapuritaloon saakka. Nuo ei ole hiljaa kuitenkaan kun olette poissa ja lisäksi kämppänne haisee kenneliltä!
Sääli rauhassa. Rivitalon pääty, etätöissä kohta vuoden ja aktiivisesti harrastetaan ja treenataan niiden kanssa muualla kun tässä asunnossa. Ei olla kellekään häiriöksi.
Kyllä tuo on jo joku sairaus kun pitää noin monta koiraa olla.
Olisiko perusteluja? Monta harrastusta, yksi eläkkeellä, yksi kasvamassa. Tyytyväistä ja aktiivista elämää kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa miten osa ihmisistä luulee että se raha tulee taikaseinästä. Ei se teidän suihkuttelu aiemminkaan ole ollut ilmaista, säästäväisemmät ihmiset sen ovat maksaneet
Tässä taas näkee tämän sairaan ajattelutavan joka on istutettu suomalaisiin kuluvien vuosien aikana. Naapuri aina paha, naapuria pitää kytätä, minä maksan kaiken minä elätän muut, säästö säästö, kytätään vaan sitä naapuria ettei vaan tuhlaa vettä litraa enempää joka on RIKOS, naapurit tekevät aina rikoksia tai ainakin yrittävät muiden taskuille pthyi.
Hyi helvetti..ettekö te itse ole huomanneet tätä "naapurien" muiden kansalaisten maalittamista ja kyttäyskulttuurin lietsontaa.
Se 25e/kk ei ihan oikeasti ole niin iso summa että pitää housuna repiä, mutta se että tällä verukkeella siirretään perusasia vesi jonkin säännöstelyn piiriin on, luuletteko te todellakin ettei hinnat nouse saman tien? Onhan meillä maailman halvinta sähköäkin juu..
Ai ettei saisi kritisoida sitä, että joutuu syyttä maksamaan tuhlaavien naapurien asumiskuluja. Sinun viestistäsi tulee mieleen, että ihmisiä on kahdenlaisia: niitä jotka ovat tottuneet olemaan saantipuolella eivätkä osaa muuta kuin valittaa ja haukkua muita JA sitten niitä jotka ovat maksaja- ja antajapuolella kantamassa vastuuta.
Sain joululahjaksi sähkölämpöpeiton. Se on ihana. Suosittelen kaikille vilukissoille sellaista ❤️. Mukava lukea sohvannurkassa ja lämmitellä samalla.
Vi
tun pummi! Sehän maksaa joka tilaa.
Viimeiset 24v asunut omakotitaloissa joissa tietenkin maksamme veden kulutuksen itse.
Toki kerrostalossakin on aina tehty niin vaikkei huoneistokohtaista mittaria ole ollutkaan. Vesimaksu on määräytynyt kokonaiskulutuksen mukaan jolloin vähemmän kuluttanut on maksanut osan tuhlarin vedestä. Reilua? Mutta ei se vesi ole kenellekään ilmaista😆
Meillä menee n 80e kuukaudessa veteen ja jäteveteen. 3 asukasta, tehdään paljon ruokaa, tiskataan, pestään pyykkiä ja kesällä kastellaan pihaa. Hyvin kohtuullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin nautitaan päivittäin 30 minuutin kuumista suihkuista. On ihan elinehto että selviää talven tässä jääkaapissa. Kylpyhuonekin on niin kylmä että jos suihkun sulkee esimerkiksi shampoon levittämisen ajaksi niin tulee kylmä. On pakko pitää hana koko ajan auki. Eikä edes olla mitään vilukissoja, asunto on vaan liian kylmä koko ajan.
Määrittele "liian kylmä"? Minulla on asunnossa talvella 14-16 asteen välillä sisälämpötila enkä ole vielä kuollut. Briteissä 70-luvulla keskimääräinen talven sisälämpötila oli 12 astetta ja hyvin sielläkin pärjättiin. Puolen tunnin suihku on ihan älytöntä tuhlausta millä tahansa mittapuulla, ellet sitten asu Islannissa oman kuuman lähteesi vieressä.
Liian kylmä = asunnossa alle 24 astetta.
Vesimittarit ovat siinä mielessä koomisia, että esim. Helsingissä oikein toivotaan, että kylmää vettä juoksutettaisiin turhaan jotta putket pysyvät kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tunnistaa sitten jatkossa hajusta ja likaisista hiuksista.
Ollaan yhtäkkiä palattu ajassa 100 vuotta taaksepäin.
En olisi uskonut, että elämäni päivinä tämmösenkin vielä näen! Luulin, että ne ollaan hyvinvointiyhteiskunta ja sivistysmaa ja ettei vedestä ole pulaa.Siis suihkussa käyntiä ei kielletty, vaan jatkossa maksat omasta käytöstäsi. Tunnin suihku muiden maksamalla vedellä ei saa sinua yhtään puhtaammaksi kuin 5 minuutin normaali suihku, jollaisia siis ne "rikkaat" eli mm. oman vetensä SEKÄ sen lämmityksen maksavat omakotitaloasujat usein ottavat. Veden lämmitys kun vie ihan pirusti energiaa. Ihan reilua että jokainen maksaa oman kulutuksensa mukaan.
Tulet näkemään tämän mitä ennustin koska Kela ei varmaankaan tule myöntämään harkinnanvaraista vesilaskuihin. Ei ainakaan kantiksille.
Mun eläkeläisäitini maksaa koko ajan enemmän vedestä nyt kun on oma mittari. Vaikka asuu yksin. Siisteystaso on alkanut ikävästi laskea
Olettehan tarkistaneet, ettei äidilläsi esim. pönttö vuoda? Sitä ei välttämättä huomaa paljain silmin, mutta voi kuluttaa vettä huomattavia määriä. Minun työssä käyvä, hyvin siisti äitini maksaa vedestä todella vähän, kun on oma mittari. Toki hän on 8h päivästä poissa kotoa joten sinä aikana ei kulu vettäkään.
Yllättävän monessa taloudessa pönttö muuten vuotaa, tosin niin hiljaa liruttamalla ettei asukas huomaa mitään. Toinen ongelma on, että näissä vettä säästävissä painikepöntöissä se painike jumittuu helposti niin, että vettä jää lirumaan huuhtelun jälkeenkin. Joskus painike näyttää palautuvan normaaliasentoon, mutta se on vain se ulkopuolinen muoviosa. Sen sisällä onkin jumi. Tässä mielessä vettä tuhlaavat vanhanmalliset pöntöt on parempia, koska niissä vedettiin nupista, ja palautuminen oli varmempaa kuin painettavissa malleissa. Usein vesipihit mallit onkin lopulta vesituhlareita.
Pöntön vuotamista voi testata kiertämällä vessanpöntön hanan kiinni yöksi. Jos aamulla säiliö on tyhjä eli ennen hanan avaamista pöntön huuhtelu ei onnistu, pönttösi tuhlaa vettä. Ja voihan sen varmuuden vuoksi kiertää kiinni aina, kun lähtee pois kotoa muutamaksi päiväksi tai pidemmäksi ajaksi, samalla tavalla kuin tiskikoneen hanakin suljetaan.
Kuvitteleeko ihmiset, että kiinteä vesimaksu tarkoittaa, ettei missään ole mitään vesimittaria ja joku on vaan päästään keksinyt tuommoisen summan esim 25e/kk joka otetaan kaikilta veden käyttäjiltä? Ehei, aiemmin se vesilasku on tullut vaan suoraan taloyhtiölle, joka on sitten jakanut sen asukkaiden määrällä saadakseen tuon kiinteän summan. Jos kaikkien vesilasku kallistuu omaan mittariin siirryttäessä, se tarkoittaa että aiemmin on kerätty liian pientä vesilaskua ja maksettu siis käytännössä vastikkeessa sitä vesilaskua (vuokralla asuvat vuokrassa). Todellisuudessa ne vesimaksut on yleensä laskettu aika hyvin kohdalleen, joten omaan mittariin siirtyessä joidenkin kulut nousee ja joidenkin laskee. Veden hintaan se ei vaikuta millään tavalla, ihan samalla lailla se vesilaitos edelleen laskuttaa taloyhtiötä kuin aiemminkin.