Te jotka ette anna lapsillenne herkkuja esim ennen 3-v:n ikää!!!
Toimitteko noin vain ensimmäisen lapsen kanssa?
meillä on 3-vuotias ja 1-vuoitas, ja meillä ainakin olisi sitten koko perhe koskaan syömättä esim. jäätelöä, jos ei tuolle pienelle annettaisi. Kyllä meidän 1-vuotias ainakin tajuaa heti, jos syödään herkkuja, vaikka ei olisi kyseistä herkkua koskaan maistanut. Ja haluaa maistaa, ja minä annan maistaa ja vhn syödäkin. Ei huvita rääkätä pientä, koska eihän hän voi ymmärtää, miksei saa sitä mitä muutkin.
Ja meillä ei siis syödä edes usein mitään herkkuja, mutta n. pari kertaa kuukaudessa saa meidänkin pieni esim. jäätelöä tai vähän keksiä tms.
Kommentit (32)
Minäkään en pienenä saanut karkkia ja isompanakin lapsena todella harvoin. Joten sitten kun sain alkaa laittaa viikkorahat mihin halusin, ne menivät aina karkkeihin ja teinistä lähtien on pitänyt saada jotain makeaa joka päivä.
Tästä syystä meidän lapset saavat makeaa samalla tavalla kuin isänsä on saanut eli kohtuullisia määriä silloin tällöin kun muutkin syövät ja toivottavasti heille tulee isänsä terveellinen suhtautuminen makeaan.
osta lainkaan karkkia. Lapset suostuvat tähän ilomielin, sillä kyllä päivittäinen annos mansikoita ja herneitä irtokarkit voittaa milloin vain.
Aika pitkälle syksyyn on mennyt jo monena vuotena ennen kuin lapset huomaavat lauantaisin ruveta kinuamaan karkkipäivän karkkeja...
todella harvoin ja silloinkin ihan pienet määrät.
nyt syömme kaikki karkkia kamalasti. tosin kaikki ollaan kyllä normaalipainoisia, mutta olen kans sitä mieltä, että jos alkaa nipottamaan makeen syönnissä niin se kostautuu vanhempana. itse ainakin aloin syömään enemmän herkkuja kun alkoi olemaan vähän omaa rahaakin
nykyään 30-vuotiaana (jo teini-iästä lähtien) todellinen pulla- ja karkkihiiri :)
Vierailija:
Itse toimii esimerkkinä lapselle antaen lapselle käsityksen terveellisestä ruokavaliosta. Luo täten pohjaa lapsen hyvälle terveydelle aikuisena ja lapsena.Tutkimukset osoittavat, että vauvoina ja taaperoina karkkeja yms. syömättä jättäneet eivät himoitse niitä vanhempanakaan. Ihmisen makumieltymyksiin vaikuttaa suuresti lapsena makureseptoreissa koetut ruoasta saadut makuaistimukset.
Kyllä jokaiselta pitäisi sen verran itsekuria löytyä, että voi kolme vuotta pidättäytyä herkuista.
Itse toimii esimerkkinä lapselle antaen lapselle käsityksen terveellisestä ruokavaliosta. Luo täten pohjaa lapsen hyvälle terveydelle aikuisena ja lapsena.
Tutkimukset osoittavat, että vauvoina ja taaperoina karkkeja yms. syömättä jättäneet eivät himoitse niitä vanhempanakaan. Ihmisen makumieltymyksiin vaikuttaa suuresti lapsena makureseptoreissa koetut ruoasta saadut makuaistimukset.
Kyllä jokaiselta pitäisi sen verran itsekuria löytyä, että voi kolme vuotta pidättäytyä herkuista.
omakohtaiset kokemukset sanovat näin kiellä lapselta herkut ja sinulla on syömishäiriöinen teini.
Terveisin 6 ekaa vuotta ilman namia kasvanut.
sa edes jäätelöä tai keksejä. Ihan älytöntä vouhotusta.
T: hoikka perheenäiti ja hoikat lapset ja makea maistuu
" Tutkimukset osoittavat, että vauvoina ja taaperoina karkkeja yms. syömättä jättäneet eivät himoitse niitä vanhempanakaan"
Mikähän tutkimus tuossa on ollut?? Mä oon sit ainaskin tilastokummajainen....lapsena en ole karkkia saanut(siis alle 3v), ja siitä vanhempanakin hyvin pieniä määriä. Ja Enempää ei kukaan voi syödä karkkia ku minä nykyään....joten se tommosista tutkimuksista....
eli jos on vaikka kolme lasta muutaman vuoden ikäeroilla niin siinä saa olla todellakin 7-9 vuotta ilman herkkuja..... no jos pystyt siihen niin ole hyvä vaan, musta toi on ihan älytöntä.
Vierailija:
Kyllä jokaiselta pitäisi sen verran itsekuria löytyä, että voi kolme vuotta pidättäytyä herkuista.
parempi antaa maistaa monipuolisesti. Koska näin tuo taatiainen maistaa noiden herkkujen ohella kaikki tavalliset ruoatkin, hernekeitto mukaan lukien. Ja eikös sitä sanota, että kun on riittävän monta maistelukertaa, makuun tottuu?
Eli saa maistaa niin jäätelöä, maksalaatikkoa, oliiveja kuin kallen mätitahnaa...
8 sen sanoi. Lasta kasvatetaan koko perheen voimin. Eikä se ole mikään häpeä ilmoittaa kylässä tai juhlissa, että meidän perheessä eivät alle 3-vuotiaat syö herkkuja eikä karkkeja, vaikka niitä kinuaisivatkin. Tämä kannattaa ilmoittaa hyvissä ajoin sisääntulon aikaan, että isäntäperhe (lapset mukaanluettuna) tajuavat olla tarjoamatta noita lisäainepommeja, jotka sisältävät vain tyhjiä kaloreita ja palaessaan elimistössä energiaksi kuluttavat elimistön omia vitamiini-ja mineraalivarastoja.
Ehkä kerran kuussa meillä voi olla keksiä tai pullaa tai jäätelöä tai limsaa. Lähinnä siksi, että suunnilleen noin usein on jonkun synttärit tai nimpparit tai harvinaisempia vieraita kylässä tai muusta syystä pannaan pöytä koreaksi. Ei juoda arkena edes mehua!
Lapset herkuttelevat kuka milläkin, yhden suosikkina ovat juustoleivät, toinen tykkää vesimelonista jne.
Ei ole ollut mitään tarvetta tupata lapsille joutavia sokeri- ja lisäainepommeja. Saavat ottaa kylässä yhtä tai kahta sorttia, pienikin saa maistaa (kaksivuotias). Ovat tottuneet siihen, ettei kotona ole sipsejä ja muuta eivätkä pyydäkään niitä. Joskus tietty juttelevat, että olisipa jätskiä tms, mutta aika hyvässä hapessa näyttävät olevan ilmankin. Haaveilevat kyllä myös koiranpennusta eivätkä saa sitäkään. Eivätkä moottorikelkkaa eivätkä ponia :D
Ihan kuin lapsen elämässä ei voisi olla muuta iloa kuin sokeri suussa. Moni aikuinenkin ehkä jättäisi ne lohtusyömiset syömättä jos olisi oppinut nauttimaan muistakin asioista elämässä, kuin ruoasta. Noin niin kuin kärjistäen.
Eipä pieni edes tiennyt moisten olemassa olosta. Ei meille aikuisille tee tiukkaakaan olla syömättä herkkuja lasten nähden, hyvänen aika.
Jäätelö ei minusta ole niin kovin paha juttu.
Rintamaito ja tavalliset korvikkeet kun ovat nimenomaan makean makuisia...
ja kyllä vaan myöhemmin ovat maistuneet sitäkin paremmin. Meillä 1-v. saa silloin tällöin jätskiä, mehua jne. mutta ei niitä itsekään kovin paljon syödä. En jaksa pihistellä kouluikään ilman mitään herkkuja, vaikka onkin ensimmäinen lapsi.
Lapset ovat tässäkin asiassa erilaisia: saman perheen samoin kasvatetut tytöt eroavat kuin yö ja päivä: toinen syö vain kasvikset lautaselta, esim. nakeista ei tykkää ja toinen taas jättää kasvikset syömättä, syö nakit ym ' herkut' .
12 vastasi omalta kohdaltaan ap:n kysymykseen, mutta kukaan muu ei suoraan siihen, miten teillä toimitaan toisen, kolmannen jne. kanssa. Itsellä ei vielä kuin yksi, mutta me emme hänenkään kanssaan ole ihan nollalinjoilla
Kun kinuaa, sanotaan, että ovat isojen juttua. Aikuisten juttuja ovat sitten viini ja olut. Eihän niitäkään lapsen anneta maistaa??
Vierailija:
Kun kinuaa, sanotaan, että ovat isojen juttua. Aikuisten juttuja ovat sitten viini ja olut. Eihän niitäkään lapsen anneta maistaa??
ja nyt hän -ja hänen sisaruksensa- syövät herkkuja vaikka millä mitalla! He oikeasti kokevat kipeänä asiana vanhempiensa periaatteet ja " nuukuuden" . Uskon, että näin tämä asia juuri menee. Kun lapsena kielletään ja niuhotetaan, niin sitten kun itse saa hallita elämäänsä, otetaan takaisin kaikki koetut " menetykset" -olivatpa ne kuinka epärationaalisia tahansa.
kohtuus kaikessa ihmiset hyvät!