Lue keskustelun säännöt.
Siis miten vähääkään "erilaiset" ihmiset pärjäätte elämässä?
05.02.2021 |
Ellei teillä ole jotain superlahjakkuuksia ja/tai superkiinnostuksen kohdetta tms elämässä? Itsellä lievä asperger ja koko elämä ollut yhtä vaikeutta...vaikka siis ymmärrän sosiaalisia viestejä ja huumoria ja sarkasmia yms. Nuoruudessa jäi vähätkin lapsuuden kaverit, jatkuvaa yksinäisyyttä. Muutama kaveri löytyi aikuisiällä hirveän etsimisen jälkeen (käyty varmaan kymmenissä työpaikoissa, harrastuksissa, porukoissa yms), eikä noistakaan kukaan hirveän läheinen ole.
Ihmisiä joiden kanssa klikkaa edes jollain tavalla saa etsimällä etsiä. 90% varmuudella joutuu porukoissa aina jonkinlaisen oudoksunnan (joskus v*ttuilun) kohteeksi. Sopeudun tosi huonosti työyhteisöihin ja olen huono markkinoimaan itseäni. Jatkuvaa työttömyyttä ja jopa aika kovaa vastenmielisyyttä hakea töitä, kun tietää ettei luultavasti kuitenkaan sopeudu sinne. Hirveän raskasta myös tehdä jotain tavistöitä kun ei saa mitään energiaa siitä työyhteisöstä/ihmisistä. Opin myös asioita eri tavalla kuin moni muu. Tarvitsen enemmän pohjatietoja ja saatan juuttua yksityiskohtiin tai oman ymmärryksen puutteeseen. Tuonkin takia monesti tyhmä olo töissä.
Itseä miellyttävää kumppania tosi vaikea löytää. Olen tavannut koko elämäni aikana ehkä kolme ihmistä, joiden kanssa olisi voinut kuvitella seurustelua. Enkä nyt puhu mistään sielunkumppaneista, vaan sellaisista ihmisistä joiden kanssa seurustelu ei ajatuksen tasolla tuntuisi jonkinlaiselta vitsiltä. Nuokin olivat varattuja.
Hirveän vaikea myös enää motivoida itseään mihinkään vaivannäköön, opiskeluihin yms, kun tietää että sitten päästäkseen mihinkään mielenkiintoiseen mukaan tarvitsisi niitä sosiaalisia taitoja ja sitä h*lvetin itsensä markkinointia. Tämä liika yksinäisyys ja toistuva työttömyys ja kumppanin puute vaan lahottaa päätä entisestään ja rapauttaa lisää sosiaalisia taitoja.
Kommentit (45)
No yhteiskunnan standardien mukaan olen täysi luuseri. Kyllä mä omasta mielestäni pärjään ihan hyvin. The trick is to not believe any of that shit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole aspergeria mutta ihan samanlaisia kokemuksia mullakin. Kumppanin kyllä löysin, mutta muuten käy helposti noin kaikissa porukoissa. Jos on yhtään kiusaajahenkinen tyyppi jossain niin se kyllä tarttuu minuun. Toisaalta jos ei ole sellaista, tulen ihan ok toimeen ihmisten kanssa.
Elän jossain määrin kaksoiselämää.
Minulla on oma henkinen yhteisöni ja näkemykseni, joka on elämäni kantava voima ja ilo mutta jonka pidän piilossa.
Työt teen, verot ja laskut maksan ja moikkaan naapureita.
Hihhuliksi ja hörhöksi minut varmaan luokiteltaisiin, jos nähtäisiin porvarillisen pinnan taa.
Mä olen kanssa asperger. Mulle on käynyt kuitenkin sillain hyvä sattuma, että olen jo heti lukion jälkeen sattunut tekemisiin poikkeuksellisen älykkäitten ihmisten kanssa joko yliopistossa ja vapaa-ajallakin mensa-tyyppien kanssa. Niiden joukkoon on ollut helpompi solahtaa, eikä niitä jaksa kiinnostaa oonko riittävän muotin mukainen.
Yliopistolla on ollut hyvä olla töissä ja sinne oonkin jäänyt koko tähänastiseksi urakseni. Nykyään professorina. On sielläkin ihmisiä, jotka ei tykkää ja pilkkaa, mutta se kai kuuluu asiaan ja sitäpaitsi olen niin paljon asperger, etten yleensä tajua sitä itse tai ainakaan ajoissa, keskityn vain asiaan. Ja yllättäen johtajatehtäviin sopii assina, koska tässä on paljon sellaista, missä sosiaalisten kuvioitten ”rivien välistä lukeminen” on suorastaan kiellettyä ja kaikki pitää dokumentoida suoraan ja asiallisesti. Mikä taas on helppoa silloin kun ei edes tajua subtextiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No yhteiskunnan standardien mukaan olen täysi luuseri. Kyllä mä omasta mielestäni pärjään ihan hyvin. The trick is to not believe any of that shit.
Mutta ei tässä ole kyse mistään yhteiskunnan standardeista, että itseäni v*tuttaa esim. istua työttömänä kotona lahottamassa päätä. Kaipaan seuraa ja haluaisin tehdä jotain mielekästä ajallani (myös työtä).
Ap
Olen kilttis mies ja en pärjääkään. Jo yläkoulusta lähtien on naiset naureskellut ja syrjiny mua. Ei oo helppoa olla kilttis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi harva pärjääkään. Jostain saattaa säkällä tulla ilmiö esim se down sydroomainen malli. Tosin ehkä sitäkin riistetään, vähän niinku Britniä.
Olet vähän liian älykäs. Keskitason höhöttäjät pärjää parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yhteiskunnan standardien mukaan olen täysi luuseri. Kyllä mä omasta mielestäni pärjään ihan hyvin. The trick is to not believe any of that shit.
Mutta ei tässä ole kyse mistään yhteiskunnan standardeista, että itseäni v*tuttaa esim. istua työttömänä kotona lahottamassa päätä. Kaipaan seuraa ja haluaisin tehdä jotain mielekästä ajallani (myös työtä).
Ap
Niin minäkin ajattelin joskus.
Hyvin pärjää oikealla asenteella. Niilla avuin mennään, mitä on. Pitää katsoa eteenpäin eikä jäädä surkuttelemaan erilaisuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa on ollut. Nyt olen löytänyt korkeakoulusta työyhteisön jossa en edes ole oudoin. Mutta kivinen tie on ollut. Ihmissuhteita ole ihan opetellut hoitamaan. Pitää vain myöntää itselle että kaikessa ei ole "samalla" viivalla ja tehdä töitä niiden asioiden eteen mitkä kokee itselleen tärkeiksi.
Olen siis opiskellut tutkintoja ja opetellut sosiaalisia taitoja.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kanssa asperger. Mulle on käynyt kuitenkin sillain hyvä sattuma, että olen jo heti lukion jälkeen sattunut tekemisiin poikkeuksellisen älykkäitten ihmisten kanssa joko yliopistossa ja vapaa-ajallakin mensa-tyyppien kanssa. Niiden joukkoon on ollut helpompi solahtaa, eikä niitä jaksa kiinnostaa oonko riittävän muotin mukainen.
Yliopistolla on ollut hyvä olla töissä ja sinne oonkin jäänyt koko tähänastiseksi urakseni. Nykyään professorina. On sielläkin ihmisiä, jotka ei tykkää ja pilkkaa, mutta se kai kuuluu asiaan ja sitäpaitsi olen niin paljon asperger, etten yleensä tajua sitä itse tai ainakaan ajoissa, keskityn vain asiaan. Ja yllättäen johtajatehtäviin sopii assina, koska tässä on paljon sellaista, missä sosiaalisten kuvioitten ”rivien välistä lukeminen” on suorastaan kiellettyä ja kaikki pitää dokumentoida suoraan ja asiallisesti. Mikä taas on helppoa silloin kun ei edes tajua subtextiä.
Niin jotain tälläistä se pärjääminen olisikin sitten varmaan vaatinut...että olisi ollut jostain aiheesta tosi kiinnostunut professori-tutkija. Itsekin olin yliopistoaikaan parissa-kolmessa tutkimusryhmässä, mutta ei minua kiinnostaneet ne jutut niin paljon että olisin voinut tutkijaksi ryhtyä. Gradukin jäi lopulta kirjoittamatta, jonkun väitöskirjan kirjoittaminen naurattaa ajatuksena. Ja ainakin noissa tutkimusryhmissä missä olin, niin valtaosa oli ihan täysiä "normoja", jotka suhtautuivat minuun ihan yhtä huonosti tai oudoksuen kuin porukka yliopiston ulkopuolellakin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on ollut. Nyt olen löytänyt korkeakoulusta työyhteisön jossa en edes ole oudoin. Mutta kivinen tie on ollut. Ihmissuhteita ole ihan opetellut hoitamaan. Pitää vain myöntää itselle että kaikessa ei ole "samalla" viivalla ja tehdä töitä niiden asioiden eteen mitkä kokee itselleen tärkeiksi.
Olen siis opiskellut tutkintoja ja opetellut sosiaalisia taitoja.
Itsellä on se että vaikka oppisin jossain määrin sosiaalisia taitoja, niin jos olen sisäänpäinkääntyneessä moodissa tai jotain paljon omaa ajateltavaa (niin kuin yleensä), niin joudun pakottamaan sitä kanssakäymistä ulos itsestäni ja sitten jos vastapuoli on jotain ihmiisä kenen kanssa ei edes synkkaa (suurin osa ihmisistä ja kollegoista) niin alkaa jossain vaiheessa v*tuttamaan liikaa se väkisin vääntäminen. Sitten oudosti vaan tuijottelen jotain seiniä ja kattoja tai mietin omia juttuja, enkä jaksa yrittää mukaan porukan keskusteluihin tai edes olla sanattomilla viesteillä mukana tilanteessa.
Minä en edes tiedä minkä diagnoosin alle kuulun. Erilainen olen aina ollut. Ainakin olen erityisherkkä ja introvertti, mutta ehkä jotain muutakin. Kakssuuntaista olen epäillyt joskus, voisikohan mullakin olla Asperger..? Masennusjaksoja ainakin on ollut useampia elämän aikana. Ja aina ajattelen, että olen liian erilainen saadakseni apua tavallisesta terapiasta ja lääkkeistä, enkä ole saanutkaan niistä apua.
Lapsena kaikki saman ikäiset lapset olivat mielestäni jotenkin lapsellisia. Yläkoulun jälkeen löysin ystäviä, mutta en osannut pitää heistä kiinni. Tai en jaksanut. Sama toistui korkeakouluopinnoissa, sain ystäviä, mutta opintojen päätyttyä en jaksanut pitää yhteyttä. Olen alalla joka työllistää hyvin, mutta en pääse etenemään, koska en osaa tuoda tietouttani ja taitojani esille. Työhaastatteluissa käyttäydyn kun mikäkin bimbo. Ryven tilanteessani. Tiedän että olen taitava työssäni, mutta en pääse parempaan työpaikkaan. Sanavalmiit ja avoimet ihmiset, jotka eivät mene lukkoon työpaikkahaastattuissa saavat ne hyvät työpaikat. Muutenkin tuntuu, että monet täällä liihottelevat ns. hyvän tuurin kantamana. Itse teen töitä, opiskelen ja pyrin jatkuvaan itseni kehittämiseen, mutta mitään en saa palkaksi. Pelkkiä epäonnistumisia niin yksityiselämässä kuin työelämässäkin. Jostain syystä olen aina valinnut kumppanit väärin ja enää en jaksa edes yrittää parisuhdetta. Jos minulla olisi nappi, jota painamalla saisin syntymäni kumottua, niin olisin painanut sitä jo aikoja sitten. Ei vaan jaksa elää tätä elämää erilaisena. Mutta nyt on pakko lasten vuoksi. Ja tää tuska on vaan sisälläni, lapsille olen niin normaali ja hyvä äiti kun vaan osaan. Voimia sinulle ap<3 .
Voi kai niitäkin taitoja yrittää parantaa ja harjoitella.. luultavasti muutkin joutunut tekemään niin vaikka eivät sitä sulle kerrokaan...
Sosiaalisia taitoja voi oppia....
Mulla on teininä diagnosoitu asperger. Olen pärjännyt oikein hyvin. Lapsena ja nuorena (yläaste) tosin kiusattiin, mutta en minä siitä erityisemmin välittänyt.
Mulla on se helpotus, että olen erittäin introvertti ja aseksuaali, joten en edes halua ihmisten seuraa tai mitään seurusteluja tms. Viihdyn erakkona eläen hyvin.
Ammattini valitsin ihan sen mukan missä olisi duunia tarjolla ja missä ei joudu olemaan paljoa ihmisten kanssa tekemisissä. Valitsin it-alan akateeemiset opinnot, tietojenkäsittelytieteen. Ei se minua mitenkään ihmeemmin kiinnostanut, kuten ei mikään muukaan, mutta koska jonkun ammatin halusin, niin sisulla opinnot läpi ja kohta jo 15 vuotta alan duuneissa. Aspergerille ihan unelmatyötä koodailla lähes 100% etänä itsekseen, eikä ketään kiinnosta kuinka outo on sosiaalisesti, kunhan koodia tulee ja valmiita projekteja aikataulussa. Ei asiakkaat maksa mulle koska olisin kivaa seuraa vaan teknisestä huippuosaajuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on teininä diagnosoitu asperger. Olen pärjännyt oikein hyvin. Lapsena ja nuorena (yläaste) tosin kiusattiin, mutta en minä siitä erityisemmin välittänyt.
Mulla on se helpotus, että olen erittäin introvertti ja aseksuaali, joten en edes halua ihmisten seuraa tai mitään seurusteluja tms. Viihdyn erakkona eläen hyvin.
Ammattini valitsin ihan sen mukan missä olisi duunia tarjolla ja missä ei joudu olemaan paljoa ihmisten kanssa tekemisissä. Valitsin it-alan akateeemiset opinnot, tietojenkäsittelytieteen. Ei se minua mitenkään ihmeemmin kiinnostanut, kuten ei mikään muukaan, mutta koska jonkun ammatin halusin, niin sisulla opinnot läpi ja kohta jo 15 vuotta alan duuneissa. Aspergerille ihan unelmatyötä koodailla lähes 100% etänä itsekseen, eikä ketään kiinnosta kuinka outo on sosiaalisesti, kunhan koodia tulee ja valmiita projekteja aikataulussa. Ei asiakkaat maksa mulle koska olisin kivaa seuraa vaan teknisestä huippuosaajuudesta.
No kun tuossa ylempänä mainitsin että olisi pitänyt olla joku super kiinnostuksenkohde, niin tuo kirjoittamasi on tietty se toinen tapa millä voi pärjätä. Olemalla erakko aseksuaali (jolla henkiset voimat ihan muuten vaan opetella haastavaa koodausta). Itsestä on taas alkanut tuntua että (vaikka olen aina mieltänyt itseni jonkin luokan introvertiksi) niin kaipaan seuraa paljon enemmän kuin moni neurotyypillinen. Varsinkin nuorempana hajosi pää myös täysin ihan siihen seksin puutteeseen. Kiva kuitenkin että sinä olet pärjännyt ja kaikkea hyvää sinulle.
Ap
En pärjääkään. TK-eläkkeellä. Syön mielialalääkkeitä.
T.Assi