Lue keskustelun säännöt.
Siis miten vähääkään "erilaiset" ihmiset pärjäätte elämässä?
05.02.2021 |
Ellei teillä ole jotain superlahjakkuuksia ja/tai superkiinnostuksen kohdetta tms elämässä? Itsellä lievä asperger ja koko elämä ollut yhtä vaikeutta...vaikka siis ymmärrän sosiaalisia viestejä ja huumoria ja sarkasmia yms. Nuoruudessa jäi vähätkin lapsuuden kaverit, jatkuvaa yksinäisyyttä. Muutama kaveri löytyi aikuisiällä hirveän etsimisen jälkeen (käyty varmaan kymmenissä työpaikoissa, harrastuksissa, porukoissa yms), eikä noistakaan kukaan hirveän läheinen ole.
Ihmisiä joiden kanssa klikkaa edes jollain tavalla saa etsimällä etsiä. 90% varmuudella joutuu porukoissa aina jonkinlaisen oudoksunnan (joskus v*ttuilun) kohteeksi. Sopeudun tosi huonosti työyhteisöihin ja olen huono markkinoimaan itseäni. Jatkuvaa työttömyyttä ja jopa aika kovaa vastenmielisyyttä hakea töitä, kun tietää ettei luultavasti kuitenkaan sopeudu sinne. Hirveän raskasta myös tehdä jotain tavistöitä kun ei saa mitään energiaa siitä työyhteisöstä/ihmisistä. Opin myös asioita eri tavalla kuin moni muu. Tarvitsen enemmän pohjatietoja ja saatan juuttua yksityiskohtiin tai oman ymmärryksen puutteeseen. Tuonkin takia monesti tyhmä olo töissä.
Itseä miellyttävää kumppania tosi vaikea löytää. Olen tavannut koko elämäni aikana ehkä kolme ihmistä, joiden kanssa olisi voinut kuvitella seurustelua. Enkä nyt puhu mistään sielunkumppaneista, vaan sellaisista ihmisistä joiden kanssa seurustelu ei ajatuksen tasolla tuntuisi jonkinlaiselta vitsiltä. Nuokin olivat varattuja.
Hirveän vaikea myös enää motivoida itseään mihinkään vaivannäköön, opiskeluihin yms, kun tietää että sitten päästäkseen mihinkään mielenkiintoiseen mukaan tarvitsisi niitä sosiaalisia taitoja ja sitä h*lvetin itsensä markkinointia. Tämä liika yksinäisyys ja toistuva työttömyys ja kumppanin puute vaan lahottaa päätä entisestään ja rapauttaa lisää sosiaalisia taitoja.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yhteiskunnan standardien mukaan olen täysi luuseri. Kyllä mä omasta mielestäni pärjään ihan hyvin. The trick is to not believe any of that shit.
Mutta ei tässä ole kyse mistään yhteiskunnan standardeista, että itseäni v*tuttaa esim. istua työttömänä kotona lahottamassa päätä. Kaipaan seuraa ja haluaisin tehdä jotain mielekästä ajallani (myös työtä).
Ap
Mun harrastukset menee luoviin hommiin. Kirjoittamisesta,maalaamiseen,ruoanlaittoon ja yritän aina keksiä uusia projekteja. Sellaisia mitkä kiinnostaa. Nero en ole mutta joissain asioissa melko lahjakkaaksi oppinut. Kun on ollut mielenkiintoa. Rahaakaan ei oel paljoa tarvinnut toistaiseksi. Isommalla mittapuulla projektini tarttisi kyllä rahoitusta.
Mutta mä oon outolintu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonosti, hyvin hyvin huonosti. Pääsääntöisesti oletetaan, että olen joko tyhmä, hidas, tai jotenkin vajaavainen.
Todellisuudessa olen kirjoittanut älliä, päässyt sisään jokaiseen Suomen arvostetuimpaan korkeakouluun Helsingin Yliopistosta kauppikseen, opiskellut ulkomailla ja saanut stipendejä siellä. Työtön luuseri olen tällä hetkellä. Elämä valuu hukkaan.
Diagnoosina mm. adhd, pari persoonallisuushäiriötä ym.
Työelämässä en ole pärjännyt kun ahdistun kaikesta enkä pysty keskittyä eikä ole edes ammattia.
Kotielämässä pärjään koska minulla on upea puoliso sekä lapsi.
Harrastuksia on mutta ne ovat sellaisia joita teen yksin. Lähinnä luovuuteen liittyviä.
Tutuille, kavereille ym. osaan esittää "normaali-ihmistä", puhua "yleisesti hyväksytyistä" asioista ja jonninjoutavuuksista mutta ajatuksissani olen muualla, omassa maailmassani.
Hei Ap! Minkä ikäinen olet ja asutko pääkaupunkiseudulla?
Ongelmasi kuulostavat tutuilta, vaikka itse olenkin ”vain” ADHD. Outo ja naurunalainen olen jossain määrin ollut aina. Ja just niin kuin säkin, mä kaipasin samanhenkistä seuraa ihan älyttömästi. En koskaan tottunut yksinäisyyteen, koska mä nyt vaan olen seurallinen. Jotkut ei oo ja hyvä niille.
Mä en myöskään kokenut olevani erityisen lahjakas missään. Aattelin, että olen vain turha friikki, jolla ei ole mitään annettavaa. Kun aloin liikkua musiikki- ja taidepiireissä, tunsin samankaltaisuutta muiden kanssa, mutta toisaalta oma tunne lahjattomuudesta ja ulkopuolisuudesta korostui: En ole tarpeeksi tavallinen, mutten myöskään tarpeeksi erityinen!
Lopulta tajusin, ettei yksikään taiteilija ole sen kummempi kuin mäkään. Aloin tehdä taidetta itsekin. Näistä kuvioista olen löytänyt yhteisön, jossa ketään ei katsota kieroon paitsi totaalisia mulkkuja ja perseennuolijoita. On lohduttavaa, kun tietää, että näissä piireissä friikit onkin niitä normaaleja, ja päinvastoin.
Sun olisi nyt tärkeetä tavata ihmisiä, jotka on samanlaisia kuin sinä. Korona on paska juttu tästä näkökulmasta... Mutta ole kärsivällinen. Joku päivä oot vielä ylpeästi erilainen ja näet, mikä etuoikeus se oikeastaan on.