Puheterapia alle 2-vuotiaalle?
Meillä lapsi (n 1.5v tyttö) ei tuota vielä puhetta harvoja yksittäisiä sanoja lukuunottamatta. Muuten kehittynyt vähintään ikätasoisesti. Neuvolassa ei oltu huolissaan, kun kuitenkin osoittelee ja sanoo tavuja useasta sanasta (kukka on kka sammakko on kko, vaippa on ppa) sekä joitakin sanoja kuten ei, joo, isi, äiti.
Mietin josko kuitenkin veisi tytön yksityiselle puheterapeutille? Onko mitään apua näin pienelle vai onko parempi vaan odottaa? Tyttö turhautuu kovasti, kun emme ymmärrä aina mitä hän osoittelee.
Kommentit (14)
Ei noin pienelle ole puheterapiasta hyötyä, koska lapsi ei välttämättä esim. vielä ymmärrä niin paljoa sanoja, että käsittäisi terapeutin ohjeita. Terapeutti voi auttaa korjaamaan ääntämisen häiriöitä ja hengitystekniikkaa, mutta ei sinänsä opeta ketään puhumaan.
Meillä alkoi kuopus puhumaan jossain määrin ymmärrettävästi vasta 2,5 v. Vieläkin (nyt 3 v.) tarhassa esim. sijaiset eivät ihan kaikkea aukottomasti ymmärrä. Puolen vuoden aikana huima puheen kehitys. Pääasia on, että hän ymmärtää puhetta. Puheterapeutti tarkastaa mahdolliset rakenteet tms. Eli ei siellä sellainen kenellä ei rakenteellista ongelmaa, opettele puhumaan.
Neuvola tai päiväkoti ei ole huolissaan. Emme mekään, etenkin kun nyr kovasti kehittynyt puhe.
Kyllä niitä muitakin ressin aiheita tulee, älkää tästä vielä huolehtiko. Lukekaa lapselle paljon ja toistakaa sanat, kun sanoo "kka" niin sanotte "kukka" jne. Lauluja ja loruja, tarinoita jne.
Meillä ei suositeltu 4vuotiaalle puheterapiaa kun kyseessä on enää vaan ääntämis virheitä, en kyllä itsekään pitänyt aiheellisena, tuossa iässä terapiasta on jo hyötyä, mutta puheentuottoa ei silloin välttämättä ole lainkaan tai se on vähäistä niillä lapsilla jotka puheterapiaa aloittaa.
Odotella vaan pitää ja tietenkin puhua paljon lapselle kotona. Mitä ihmettä se puheterapeutti edes tekisi? Ehkä neuvoisi vanhempia siinä lapselle puhumisessa.
Meillä ekalla lapsella oli 2-vuotiaana 3 ymmärrettävää sanaa. Kolmevuotiaana puhui ihan täysin. Tokalla lapsella oli ehkä 10 sanaa kaksivuotiaana. Myös hän puhui hyvin 3-vuotiaana.
Lukekaa niille lapsillenne jo ihan vauvasta asti, säästytte aika monelta, lapsiin voi kyllä vähän uhrata omaa aikaa ja lukea ääneen ja harjoitella sanoja jne.
Myös tukiviittomia/vauvaviittomia voi harkita, voi auttaa yhteisen ymmärryksen löytymistä. . Googlaa.
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa niille lapsillenne jo ihan vauvasta asti, säästytte aika monelta, lapsiin voi kyllä vähän uhrata omaa aikaa ja lukea ääneen ja harjoitella sanoja jne.
Lapsille lukeminen ei säästä puheen tuottamisen ongelmilta. Nimimerkillä kokemusta on.
11, poikkeuksia on, lukeminen on normaaleille lapsille vain eduksi. Ja ylipäätään puhuminen.
Lapsenne on ihan normaali. Puhe kehittyy tuossa iässä harppauksittain, toisilla hitaammin ja toisilla nopeammin. Lukekaa ja lorutelkaa kotona paljon ja toistakaa niitä sanoja.
Sekin on tavallista että lapsi turhautuu, kun ette ymmärrä. Ja se on hyvä, sillä se motivoi opettelemaan.
Juuei