Lue keskustelun säännöt.
Avautuminen tulevasta lääkärin puhelinajasta
03.02.2021 |
Minulla on paha nivelrikko ja joka paikkaa särkee todella paljon. Olen itkuakin tämän takia vääntänyt, kun mikään ei auta ja mitenkään ei pysty nukkumaan, kun kaikki asennot sattuvat.
Nyt on kuvia otettu ja lääkäri niistä ensi viikolla soittaa. Nyt päästään tähän ongelmaan. Mikä ihme siinä on, että lääkäri, kun kysyy miten paljon pystyn kävelemään, vastaan että miten paljon tahansa, kun oikein yritän. Tosiasiassa joudun joskus konttaamaan ja joudun ottamaan tukea joka paikasta. Kun lääkäri kysyy miten paljon sattuu. Vastaan, että voisihan se kovempaakin sattua. No, ei voisi. Kun pitäisi jotain lääkettä saada, en uskalla mitään ehdottaa, kun mietin, että tulevana narkkarina kuitenkin pitää. Elämä on suoraan sanottuna yhtä helvettiä ja ensi viikolla tämä pitäisi puhelimessa saada sanotuksi.
Olenko yksin tällainen onneton pökkelö vai onko täällä muita? Miten saan sanottua, että olen täysin paskana, enkä mikään sinnikäs sissi, joka selviää? En selviä, olen täysin totaalisen loppu.
Pitäisi ottaa invalupakin puheeksi, mutta en varmasti saa sanotuksi. Pitää vielä vammaisten parkkipaikan viejänä, vaikka en pysty kävelemään montaa metriä ja taatusti sen luvan tarpeessa.
Pakko jonnekin avautua...
Kommentit (23)
Kirjota ittelles ne vastaukset valmiiksi niin et hätäpäissäs vähättele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos sanoisit sille lääkärille suoraan niistä kivuista, kävelystä yms. Eihän se osaa sun ajatuksia lukea. Ja lääkkeet on tehty siksi että niitä otetaan kun tarve on! Voi pyhä yksinkertaisuus sentään!
Se ongelma on jotenkin siinä, että aina yrittää skarpata ja pärjätä ja kun se tilaisuus tulee sanoa, että ei pärjää se ei ole helppoa. Tiedostan sen itse, että nyt olisi se oikea paikka sanoa tästä, mutta se pärjääminen on jotenkin niin syvällä itsessä. Kiitän näkemyksestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Kirjota ittelles ne vastaukset valmiiksi niin et hätäpäissäs vähättele.
Tämä mullekin tuli mieleeni. Isoilla kirjaimilla johonkin pahville, että varmasti en ohita yhtään kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjota ittelles ne vastaukset valmiiksi niin et hätäpäissäs vähättele.
Tämä mullekin tuli mieleeni. Isoilla kirjaimilla johonkin pahville, että varmasti en ohita yhtään kohtaa.
Taidat olla samanlainen kun minä, vähättelen aina oireitani. Itselläni endo ja lääkärin kysyessä siitä saan soperrettua että aika paljon sattuu..vaikka todellisuudessa vuoto on vain pelkkää klönttiä enää, vuodan niin paljon että olen aneeminen, kipuihin pitää vetää paketillinen särkylääkettä ja alakroppani puutuu kohtauksien aikana..minä vain sanon "särkee aika paljon" tämän takia en ole saanut kunnon hoitoa moneen asiaan..Joten ole jämpti ja kerro oireesi niin kuin ne oikeasti ovat :/
No elämä teidän kanssa. Ja oletteko sit seuraavana päivänä itkemässä iltalehteen ja sukua läpi et "ku ei ne lääkärit ota tosissaaaaan!!!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjota ittelles ne vastaukset valmiiksi niin et hätäpäissäs vähättele.
Tämä mullekin tuli mieleeni. Isoilla kirjaimilla johonkin pahville, että varmasti en ohita yhtään kohtaa.
Taidat olla samanlainen kun minä, vähättelen aina oireitani. Itselläni endo ja lääkärin kysyessä siitä saan soperrettua että aika paljon sattuu..vaikka todellisuudessa vuoto on vain pelkkää klönttiä enää, vuodan niin paljon että olen aneeminen, kipuihin pitää vetää paketillinen särkylääkettä ja alakroppani puutuu kohtauksien aikana..minä vain sanon "särkee aika paljon" tämän takia en ole saanut kunnon hoitoa moneen asiaan..Joten ole jämpti ja kerro oireesi niin kuin ne oikeasti ovat :/
Hyvä tai ehkä huono, että löytyi ihminen, joka tietää mistä puhun. Mikähän pärjäämisen geeni meilläkin on. Varmaan jostain lapsuudesta tähänkin syy löytyisi. Mene sinä puhumaan oikein kunnolla lääkärille. Saatat tarvita jopa lisäverta anemiaan. Siinä anemiassa voi muuten menettää hiuksensa, joten ihan jo senkin takia olisi se hyvä hoitaa kuntoon.
Jätä käymättä siellä lääkärissä. Säästyy resurssit, jollekin jota kiinnostaa. Alaa läheltä seuranneena: Yhteiskunta säästäis todella paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, kun potilaat ei puhuis niin paljon paskaa ja kantais oman vastuunsa terveydestään. Edes siten, että puhuis totta, jos ei muuhun kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No elämä teidän kanssa. Ja oletteko sit seuraavana päivänä itkemässä iltalehteen ja sukua läpi et "ku ei ne lääkärit ota tosissaaaaan!!!"
Kiitän näkemyksestäsi, mutta kirjoitukseni sisäistäen lukiessa voi havaita, että todellisuudentajuni ei ole hämärtynyt. Ymmärrän koko ajan, että vika on minussa, ei lääkärissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjota ittelles ne vastaukset valmiiksi niin et hätäpäissäs vähättele.
Tämä mullekin tuli mieleeni. Isoilla kirjaimilla johonkin pahville, että varmasti en ohita yhtään kohtaa.
Taidat olla samanlainen kun minä, vähättelen aina oireitani. Itselläni endo ja lääkärin kysyessä siitä saan soperrettua että aika paljon sattuu..vaikka todellisuudessa vuoto on vain pelkkää klönttiä enää, vuodan niin paljon että olen aneeminen, kipuihin pitää vetää paketillinen särkylääkettä ja alakroppani puutuu kohtauksien aikana..minä vain sanon "särkee aika paljon" tämän takia en ole saanut kunnon hoitoa moneen asiaan..Joten ole jämpti ja kerro oireesi niin kuin ne oikeasti ovat :/
Hyvä tai ehkä huono, että löytyi ihminen, joka tietää mistä puhun. Mikähän pärjäämisen geeni meilläkin on. Varmaan jostain lapsuudesta tähänkin syy löytyisi. Mene sinä puhumaan oikein kunnolla lääkärille. Saatat tarvita jopa lisäverta anemiaan. Siinä anemiassa voi muuten menettää hiuksensa, joten ihan jo senkin takia olisi se hyvä hoitaa kuntoon.
Ei tuo ole mitään pärjäämistä. Eikä tuo ole mikään ylpeyden aihe. Se kuluttaa vaan ja on kaikilta pois - eniten itseltänne, mutta myös muilta. Hyvin usein "pärjääjät" on niitä eniten marttyroivia, jotka ei oikeastaan kanna vaan vastuutaan suoraselkäisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reippaan esittämisestä on kokemusta. Kai siinä oli taustalla jonkinlainen häpeä omasta "heikkoudesta". Lopulta tuli seinä vastaan ja lääkäriin oli raahauduttava "pää kainalossa". Kunpa olisin kehdannut myöntää tosiasiat paljon, paljon aikaisemmin. Heti alkoi helpottaa, kun sain asianmukaista apua, mutta toisaalta tervehtymisen tie on pidempi kuin sen olisi tarvinnut olla, ja todennäköisesti peruuttamatontakin tuhoa ehti jo tapahtua. Se harmittaa.
Tee hyvin itsellesi ja kerro asiat niin kuin ne ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjota ittelles ne vastaukset valmiiksi niin et hätäpäissäs vähättele.
Tämä mullekin tuli mieleeni. Isoilla kirjaimilla johonkin pahville, että varmasti en ohita yhtään kohtaa.
Taidat olla samanlainen kun minä, vähättelen aina oireitani. Itselläni endo ja lääkärin kysyessä siitä saan soperrettua että aika paljon sattuu..vaikka todellisuudessa vuoto on vain pelkkää klönttiä enää, vuodan niin paljon että olen aneeminen, kipuihin pitää vetää paketillinen särkylääkettä ja alakroppani puutuu kohtauksien aikana..minä vain sanon "särkee aika paljon" tämän takia en ole saanut kunnon hoitoa moneen asiaan..Joten ole jämpti ja kerro oireesi niin kuin ne oikeasti ovat :/
Hyvä tai ehkä huono, että löytyi ihminen, joka tietää mistä puhun. Mikähän pärjäämisen geeni meilläkin on. Varmaan jostain lapsuudesta tähänkin syy löytyisi. Mene sinä puhumaan oikein kunnolla lääkärille. Saatat tarvita jopa lisäverta anemiaan. Siinä anemiassa voi muuten menettää hiuksensa, joten ihan jo senkin takia olisi se hyvä hoitaa kuntoon.
Ei tuo ole mitään pärjäämistä. Eikä tuo ole mikään ylpeyden aihe. Se kuluttaa vaan ja on kaikilta pois - eniten itseltänne, mutta myös muilta. Hyvin usein "pärjääjät" on niitä eniten marttyroivia, jotka ei oikeastaan kanna vaan vastuutaan suoraselkäisesti.
Käsittelet vastineessasi ongelmia, joista aloituksessa ei ollut kyse. Sanat ylpeä ja marttyyri eivät kuvaa minua, eivätkä varmasti tätä toistakaan ihmistä, jolla sama ongelma on. En ymmärtänyt mihin viittasit vastuun kantamisella. Tuntuu siltä, että sekoitat asioita ja ehkä ihmisiä keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tuon. itsekin saatan 'piristyä' lääkärin vastaanotolla, vaikka muuten hädin tuskin jaksoin sinne raahautua.
Ja esim synnytys oli vaikea, mut pystyin tsemppaamaan aina kun hoitaja kävi huoneessa. Lopulta olin valmis ihan mihin tahansa (vaikka jopa tappaamaan itseni), jotta kipu olisi lakannut, mutta en silti välttämättä olisi pystynyt huoneessa nopeasti käväisevälle hoitajalle sitä sanomaan. Onneksi paikalla oli mieheni, joka sanoi, etten jaksa enää.
Se on tämä pärjäämisen ja aina jollakin menee huonommin -kulttuuri. Jotkut liioittelee vaivojaan, jotkut vähättelee, eihän tässä mitään. Kipu on hyvin yksilöllistä myös, joku sinun sijassasi ei pääsisi sängystä ylös, toiset taas porskuttaisivat menemään mutta loppujen lopuksi sinun pitää itse pystyä kivun määrä sanoittamaan.
Koeta nyt tsempata olemaan mahdollisimman rehellinen. Komppaan ajatusta kirjoittaa asioita paperille valmiiksi ja esimerkiksi käytännön esimerkkien kautta. Milloin sattuu, milloin ei.
Koeta myös ajatella niin päin että oletettavasti olet elämäsi varrella yhden jos toisenkin euron maksanut veroja, jonka turvin tämä lääkäri sinulle soittelee. Olet siis ansainnut avun, älä ajattele ettet.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ajattele asiaa toisin... Miten pitkällä kävelisit jos ei tartte selviytyä? Montako metriä kävelet ilman tukea? Miten pian kävelyn aloitettuasi kivut kovenee? Kivuille on olemassa numero arvio joka kannattaa googlata. Saat ihan jotain konkreettista mitä sanoa
Vierailija kirjoitti:
Reippaan esittämisestä on kokemusta. Kai siinä oli taustalla jonkinlainen häpeä omasta "heikkoudesta". Lopulta tuli seinä vastaan ja lääkäriin oli raahauduttava "pää kainalossa". Kunpa olisin kehdannut myöntää tosiasiat paljon, paljon aikaisemmin. Heti alkoi helpottaa, kun sain asianmukaista apua, mutta toisaalta tervehtymisen tie on pidempi kuin sen olisi tarvinnut olla, ja todennäköisesti peruuttamatontakin tuhoa ehti jo tapahtua. Se harmittaa.
Tee hyvin itsellesi ja kerro asiat niin kuin ne ovat.
Kiitos sinulle vastauksestasi. Tunnistan tästä ihan täysin itseni ja tein saman virheen, kuin sinäkin. Kiitos paljon, sain tästä ajattelemisen aihetta.
Joo, kirjoita ihan lyhyt ”lausunto” kunnostasi etukäteen. Näin teen nykyään itsekin. Olen ihan liian monta kertaa kävellyt ulos lääkäristä buranareseptin kanssa sanoin ”mahtava homma, tällä mennään!” vaikka röntgeniin piti päästä.
Vierailija kirjoitti:
Se on tämä pärjäämisen ja aina jollakin menee huonommin -kulttuuri. Jotkut liioittelee vaivojaan, jotkut vähättelee, eihän tässä mitään. Kipu on hyvin yksilöllistä myös, joku sinun sijassasi ei pääsisi sängystä ylös, toiset taas porskuttaisivat menemään mutta loppujen lopuksi sinun pitää itse pystyä kivun määrä sanoittamaan.
Koeta nyt tsempata olemaan mahdollisimman rehellinen. Komppaan ajatusta kirjoittaa asioita paperille valmiiksi ja esimerkiksi käytännön esimerkkien kautta. Milloin sattuu, milloin ei.
Koeta myös ajatella niin päin että oletettavasti olet elämäsi varrella yhden jos toisenkin euron maksanut veroja, jonka turvin tämä lääkäri sinulle soittelee. Olet siis ansainnut avun, älä ajattele ettet.
Tsemppiä!
Kiitos hyvästä vastauksestasi. Jo tämä ensimmäinen virkkeesi osui täysin oikeaan. Niin minä ajattelen, että jollain menee huonommin, että minun on pärjätä. Onpa hyvä vastaus ja moni muukin. Otan tämän viestiketjun ylös ja luen useampaan kertaan ja yritän tämän sisäistää ja näistä kaikista vastauksista oppia. Kiitos.
Kiitos paljon hyvistä vastauksista. Oli jotenkin huojentavaa huomata, että en ole yksin tämän ongelman kanssa. Samaistun täysin näihin, jotka lääkärissä skarppaavat ja ovat elämänsä kunnossa ja tyytyväisenä lähtevät sen Burana-reseptin kanssa vastaanotolta.
Tuli jotenkin itsellekin nyt parempi olo, kun ei ole yksin. Kun on paljon kipua, se olo on tosi yksinäinen. Kiitos.
Mulla on komplisoitunut migreeni ja TÄNÄÄN soittoaika. Tilanne on erittäin paha. Yritän tässä juurikin psyykata itseäni sanomaan lääkärilleni vain suoraan, että nyt on niin paha tilanne, että että tästä ei tule enää sekuntiakaan mitään. Olen kuukauden ollut sängyssä itkemässä ja oksentamassa, viime viikolla oltiin jo tiputuksessakin. Onneksi sen sanominen kuvailee jo itsessään jotakin.
Omalla kohdallani tämä kumpuaa ihan puhtaasti kyllä siitä, että vanhempani ovat opettaneet jo pienestä pitäen siihen, että sairauteni on vain hölynpölyä ja vähätelleet ja suuttuneet siitä, enkä ole päässyt eroon koko ajatusmaailmasta vieläkään.
Pyydätkö sinäkin muuten anteeksi sitä, kun olet ihan p*skana? Mä pyydän aina anteeksi kaikilta, kun saan auran tai kohtaus alkaa. Tajusin vasta aikuisena, että se on muiden mielestä outoa.
Mitäs jos sanoisit sille lääkärille suoraan niistä kivuista, kävelystä yms. Eihän se osaa sun ajatuksia lukea. Ja lääkkeet on tehty siksi että niitä otetaan kun tarve on! Voi pyhä yksinkertaisuus sentään!