Oletko vihannut pakkohiihtoa koulussa? Onko hiihtämisen riemu löytynyt uudelleen?

Koulun ja armeijan (33 v sitten) jälkeen en ole hiihtänyt. Enkä hiihdä.

En vihannut hiihtämistä muuten, mutta kylläkin koulun hiihtokilpailuja, jotka oli ala-asteella (70-80-luvuilla) joka talvi ja joihin oli kaikkien pakko osallistua, vain lääkärintodistuksella sai jättää väliin.  Itsekseni ja omaan tahtiini olen tykännyt hiihdellä ja tykkään edelleen aikuisenakin.

Hiihto on aina ollut yksi lempilajeistani. Koulussa se ei tosin ollut hauskaa, kun muu luokka ympärillä aina marisi, miten p*skaa se on.

Hiihto loppui samalla kuin liikuntatunneilla käyminen, eli 7-luokalla. Alkoi uudestaan yli 15v myöhemmin.

Rakastin hiihtoa vaikka oli luokan pullukka :D

Vapaa-ajallakin hiihdin.

Luistelua inhosin, vaikeaa ja vaikka kahdet villasukat, niin varpaat jääty.

Yläasteella lintsasin kaikki luistelut, eli tällä vuosituhannella en ole luistellut.

Ei ole varaa suksiin, olen työtön :/

Vierailija kirjoitti:

Kävin kansakoulua 60-luvulla ja vihasin vuosittaisia hiihtokilpailuja. Mulla oli huonot sukset ja siteet, ja olin aina toiseksi viiimeisin. Puusuksien pohjaan tarttui klimppejä ja sukset eivät luistaneet tai jos luistiva tnini vain taaksepäin- ladut olivat siihen aikaan surkeat ja mäet vaaralliset. 

Teini-iässä 70-luvulla sain uudet lasikuitusukset ja niillä hiihtäminen sujui homattavasti paremmin, että jopa kävin lukion liikuntatunneilia hiihtämässä parin kaverin kanssa. Muut pitivät meitä höppänöinä kun emme halunneet pelata lätkää.

Joo, välineillä on kyllä paljonkin väliä. Jos nyt aloittaisin nollasta, niin kävisin jossain hiihtovälinevuokraamosta vuokraamassa skin-sukset ja kokeilisin niillä hiihtoa tunnin pari. Luistelusuksista markettisuksia astetta paremmat. Jos tuntuis luistavan, niin ostaisin joko uutena tai sitten käytettynä precis samat sukset. Niissä toki pitää tietää, että varmasti on omalle painolle sopivat..

Tykkäsin hiihtämisestä ja muustakin liikunnasta lapsena ennen kouluun menoa, mutta koululiikunta tappoi kiinnostuksen kaikkeen liikuntaan, ikävä kyllä. Kolmekymppisenä lasten saannin myötä innostuin hiihtämisestä uudelleen, käyn nykyään muutaman kerran talvessa hiihtämässä ja se on ihanaa! Kunnolliset välineet auttaa kummasti. Kun aloitin olin ylipainoinen ja huonokuntoinen, mutta sitkeästi hiihdin lyhyttä lenkkiä ees taas ja äkkiä huomasin ettei kuolema ehkä korjaakaan lenkin jälkeen :D suosittelen kaikille joita yhtään kiinnostaa kokeilla taas aikuisena.

Koulussa vihasin hiihtoa, koska suksia ei voideltu ja ne lipsuivat -> ihan tosi rankkaa. Onneksi kotona asiat olivat toisin ja rakastin silloin ja edelleen hiihtoa. Nyt minulla on kolmet sukset, pertsat pakkaskeleille, nanosukset plussakeleille ja mekaaninen pitopohja siihen välille.

Koulussa inhosin hiihtämistä. Halut siihen meni moneksi vuodeksi. Kun sitten innostuin ja lähdin kokeilemaan, niin kohtasin sellaista laturaivoa, että mielenkiinto hävisi lopullisesti. Mä en mitenkään ollut tiellä omasta mielestäni, mutta olen enemmän semmoinen sunnuntaihiihtelijä. Sitten tulee ne himohiihtäjät sinisissä spandexeissä - huutelee ja mulkoilee. Nää samat tyypit tuntuu olevan niitä kesän himopyöräilijöitä. Spandexien hihat ja lahkeet vain on lyhyemmät.

Vihasin hiihtoa ainoastaan koulun liikuntatunnilla. Tykkäsin kyllä hiihtää vapaa-ajalla, kun sai hiihtää omaan tahtiin ja oman innostuksen mukaan.

Hiihdän vielä näin aikuisenakin joka talvi, jos vaan säät sallii. Lapsenikin 5v. on innostunut hiihdosta ja mukava on tehdä pieniä hiihtolenkkejä yhdessä.

Vihasin hiihtoa koulussa ja pitkään sen jälkeenkin. Toissatalvena hiihdin ekaa kertaa yli 15vuoteen. Samantien menikin sitten 18km. Nyt käyn omaksi huvikseni hiihtämässä, mikään huippu hiihtäjä en ole ja kuntoakin pitäs taas kohottaa että jaksaa ylämäetkin luistella ylös. Vielä kun sais luistelusuksien lisäksi perinteiset hankittua.

Pidin hiihdosta lapsena(myös koulussa), mutta enää en jalkojeni takia voi hiihtää.

Koulussa hiihtäminen oli "kivaa", koska hiihtämällä pystyi välttämään talviaikaan jääkiekon ym. pallopelit.

Joo todellakin inhosin. Meillä oli koulussa oikein hiihtoviikko, jolloin koko kouluviikon ajan hiihdettiin joka päivä, piti sukset ottaa mukaan. Kärsimystä ei lievittänyt perheemme vähävaraisuus, jolloin ei ollut rahaa kaikkea hankkia. Mummon liiteristä löytyneitä vanhoja "puusauvoja" vähän katsoivat luokkamme pojat naureskellen. Yksi talvi tekeydyin kipeäksi hiihtoviikon aikana, tosin en voinut teeskennellä montaa päivää, kun ei ollut kuumetta ja minut passitettiin kouluun. 

Luojan kiitos peruskoulu on ohitse. 

Kyllä ja ei.

Ostin aikuisena kunnolliset sukset ja menin aikuisten hiihtokouluun, ja huomasin että hiihtäminen onkin kivaa. Pari vuotta pelkkää perinteistä, sitten ostin myös luistelusukset ja menin taas hiihtokouluun opettelemaan. Voitelusta en ymmärrä vieläkään oikein mitään, joten ostan seuraavaksi pitopohjasukset perinteiselle.

Kouluaikoina, nyt kun jälkikäteen ajattelee, oli kaksi syytä miksi inhosin hiihtämistä. Ensinnäkin huonot välineet, marketin halvin suksipaketti ja kaikki väärän kokoisia. Toiseksi se, ettei koulussa (eikä kotona) opetettu ollenkaan tekniikkaa, vaan mentiin ladulle ja yritettiin räpiköidä lenkki läpi.

Ei ole, eikä tule. Isäni hetki sitten tarjosi kouluaikaisia suksiani vanhempieni varastosta käyttööni. Sinne jäivät, toki olisin voinut ottaa ne mukaani ja polttaa.

Kokeile ap ensin vuokrasuksilla.

Inhosin hiihtoa lapsena ja koulussa, ja nyt aikuisena inhoan suksien ostamista lapsille. 

Olen sanonut että monojen ja suksien on kestättävä kaksi talvea. Jos ei kestä, oi voi. Lainatkoot koulusta.

En ole ala-asteen jälkeen hiihtänyt enkä hiihdä. Kiitos koulun pakkohiihdolle.

M.49