kun rakastuu palavasti toiseen

Itse ihastuin suuresti työkaveriini kun olimme miehen kanssa olleet 3 vuotta naimisissa. Tämä ihastus ei ollut uskovainen - kiinnostunut kyllä, mutta kovasti väitteli vastaan ja yritti nolata minut muiden silmissä. Hän oli vähän renttuluonteinen, mutta herkkä ja samalla aaltopituudella kanssani. En missään vaiheessa miettinyt, että jätän nykyisen puolisoni ja lähden hänen matkaansa. Minä vaan ihastuin ja puhuin ihastuksestani jopa miehelleni paljon - mitä töissä juttelimme, miten oli kivaa jne. En ajatellut tekeväni väärin miestäni kohtaan, kun hän totesi vaan, että jos juttu ei johda minnekään ni ei siinä mitään... Itselle kuitenkin tuli sellainen olo, että vieraantui omasta miehestä, kun oli päivittäin tekemisissä toisen miehen kanssa.



Meidän juttu ratkesi niin, että jäimme molemmat työttömiksi samasta paikasta, emmekä sen jälkeen enää juurikaan ole nähneet. Suuri helpotus! Minusta oma avioliitto ja perhe ovat asioita joiden takia pitää tehdä suuriakin ratkaisuja. Jos olette samassa työpaikassa, niin ala etsiä uutta työtä. Sinun ei ole hyvä olla tekemisissä miehen kanssa. Tilanteessanne ei ole muuta ratkaisua kuin pistää totaalisesti välit jäihin kunnes ehkä ajan myötä tilanne rauhoittuu. VAikka aluksi sattuisi ja olisi ikävä, niin toista ei ole hyvä nähdä. Se on pakko vaan päättää niin. Vähän samalla tavalla kuin avioliitto on päätös rakastaa toista ja olla uskollinen. Tai tupakan poltto tai viinan juonti. Sitä on itse ensin päätettävä. Jos hiukan antaa pikkusormea ni koko käsi menee.



Jos avioliitossasi ei ole mielestäsi mitään pelastettavaa, niin sitten kehotan menemään avioliitto- tai perheneuvojalle. Jos miehesi yhtään sinua rakastaa ja hänellä on haluja jatkaa liittoanne, niin hän suostuu kyllä. Mielestäni sinun pitäisi myös kertoa, että sinä olet ollult ihastunut toiseen mieheen, mutta haluat nyt panostaa avioliittoonne ja saada kaiken toimimaan. Silloin mies tajuaa miten vakavasta tilanteesta on kyse ja alkaa myös kuuntelemaan mitä sanot. Tuollainen salailu ei koskaan ole hyvästä, jos halua oman liiton alkavan toimimaan. Pitää pystyä keskustelemaan asiat poikki ja pinoon.



Tsemppiä.

Oma kokemukseni aiheesta on, että kannattaa ottaa etäisyyttä ja keskittyä omaan perheeseensä. Itse ihastuin niin korviani myöten, että kesti monta vuotta päästä tasapainoon. Vieläkin vihlaisee, kun ajattelee niitä aikoja.



Totuus on se, että pahimmin perhe- ja erosotkut viiltävät lapsiin, ja teillä niitä on kuvioissa monta. Itselläni oli työtä ja tuskaa saada mielenkiinto suunnatuksi taas siihen iänkaikkiseen tylsään aviopuolisooni, mutta kyllä aika on korjannut jälkiä. Ei kaikkia, ikuiset arvet on sydämessä, mutta olen löytänyt jälleen myös rakkaudentunteita miestäni kohtaan.



Tiedän sen tunteen, kun ei kerta kaikkiaan pystyisi vastustamaan toista, hän on kuin valtava magneetti, joka vetää puoleensa, kuin hulmuava tuli, joka käy lävitse. Ei pysty olemaan ilman häntä. Ei pysty edes hengittämään ilman häntä.



Mutta mutta. Ne lapset.



Itse haluat varmasti valita tämän toisen miehen, hänkin ehkä sinut. Mutta lapsesti haluavat valita isänsä. Sanotaan, että eron voi hoitaa hyvin, mutta oikeasti ero rikkoo lastesi elämää, se sattuu heihin paljon enemmän kuin toisen miehen jättäminen sinuun. Ja totta kai ero sattuisi myös miehesi sydämeen, puhumattakaan toisen miehesi vaimosta tai lapsista. Tässä on paljon pelissä, liikaa.



Paljon voimia sinulle vaikeaan tilanteeseen. Yritä ajatella myös järjellä. Tunteilla ei näe kuin lähelle.

Hän on kuin magneetti jka vetää puoleensa . Ei todella pysty olemaan ilman toistemme seuraa. Tätä on nyt kestänyt 5 pitkää vuotta. tiedämme molemmat että loukkaamme pahasti puolisoitamme mutta järki ei voita tässä asiassa. Lasten vuoksi juuri emme ole tehneet mitään hätiköityä vaikka tapailemmekin. Onneksi voimme työkuvioiden takia viettää paljon yhdessä. Ja joudumme pakosta olemaankin yhteydessä sillä muu ei nyt onnistu tällä hetkellä. Olemme rukoilleet ja ajtelleet että jumala johdattakoon tietämme.

Ja niin se vaan on että eroon toisistamme emme pääse vaikka olemme sitä tarkoituksella yrittäneet. Mutta kyllä tässä jumalan johdatusta on sillä satumme samaan paikkaan tai tapahtumaan sattumalta vaikka tieten tahtoen emme kerro mitä aiomme tehdä. Ei ole pelkkää sattumaa. Että törmäämme sattumalta samassa paikassa 300 kilometrin päässä. Vaikka kumpikin osapuoli olisi voinut olla kotona. eli elämä pamppailee samaa vuoristorataa. Kertokaa nyt ihmeessä joku oma kokemuksenne sillä kyllä niitä on.

Tuollaisen takia ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä.

sinähän varmasti tiedät, että teette Raamatun mukaan syntiä ja rikotte jo kymmenestä käskystä tuttua "älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa...". Ihminen on hyvin heikko kiusauksille. Mutta tässä te rikotte monen ihmisen elämän ja ei vähiten lapsienne. Se, että olette samassa paikassa yhtä aikaa jne ei tarkoita, että Jumala siunaisi salasuhteenne. En muuta kyllä voi neuvoa, kuin että jätätte asian Jumalan eteen ja Hänelle ja katkaisette tuon suhteen ja keskitytte omiin perheisiinne. Ajatteletko, että Jumala toimisi omaa sanaansa vastaan? Selkeästihän tuo on väärin. Voimia tilanteeseen, toivottavasti se selviää niin ettei perheenne kärsisi enää enempää, ja voisitte kumpikin keskittyä omiin perheisiinne puolisoina ja isänä ja äitinä.

Ne sattumat voivat olla myös "jonkun muun" tekemiä sattumia tiellenne, joka koittaa käännyttää ihmisen synnin poluille.. asioille voi etsiä tarkoituksia, jos kerran haluaa etsiä väkisten huonosta kaikkea hyvää.



Mutta koittakaa selvittää asianne, täältä en usko että saat mitään apua asiaan.

tässä asiassa komppaan ehdottomasti kahta edellistä kirjoittajaa. Jumala ei teitä johdata yhteen, kyllä se on ihan sattuma, vihollinen tai miksei itseään toteuttava ennuste.



Mieti nyt itsekin: olisiko Jumalan tahto, että rikotte omat perheenne, jotka teille on annettu, satuttaisitte puolisoitanne ja aiheuttaisitten lapsillenne elinikäiset traumat???



Anteeksi, mutta nyt ei irtoa sympatiaa. Ihastumisia tulee ja menee, mutta viisas ihminen kantaa tunteistaan vastuun ja osaa tarvittaessa jättää ne omaan arvoonsa!

Ihan vaan näin välihuomautuksena. :|

niin.. ei varmasti auta, jos ei kuuntele omaa sisäistä ääntään. Sitä, mikä sanoo, mikä on oikein ja mikä väärin (eikä tätäkään ole aina pakko ajatella mitenkään uskonnollisena menettelynä). Omaa sisimpäänsä kannattaa kuunnella. Ja myös kyseenalaistaakin toki.



Joka tapauksessa sitä kannattaa miettiä, mikä on se teko, josta kärsii useimmat kun taas teko, josta vois kärsiä vähemmän ihmisiä..



mitä ajatuksia Aisela, nämä edelliset kommentit sinussa herättävät?

Siis hän jätti äitini ja vaihtoi perhetuttuumme... Suhde oli kestänyt jo monta vuotta ennen eroa. Uskovaisia molemmat, ainakin joskus olivat.... Vaikka minä olin jo aikuinen silloin, voin sanoa, että se kyllä sattui ja pahasti! Tilannetta pahensi entisestään se, että kyseessä oli nimenomaan ystäväperheemme nainen. Äitini meni pois tolaltaan, koska oli luottanut heihin molempiin. Samoin ystäväperheen mies. Lapsesi eivät muuten tule välttämättä milloinkaan täysin hyväksymään uutta miestäsi, varsinkaan jos se on heidän kavereidensa isä! Tässä minun mielipiteeni. Lopeta tulella leikkiminen.

olin palavasti rakastunut työkaveriini, ja ilmeisesti hänkin minuun, ainakin aluksi.



Miksi rakastuin... Vuosien pitkä kriisi omassa suhteessa, yritukset saada myös mies mukaan parisuhdetyöhön, toivo että oma puoliso jotenkin huomaisi. Olin miettinyt eroa pitkään, en ollut vain saanut lähdettyä.



sitten rakastuimme työkaverini kanssa. Tunteiden taistoa meni vuosi, kumpikin odotteli että asia unohtuisi mutta ei unohtunut. Aloitimme suhteen joka kesti yli vuoden.



En enää kestänyt ristiriitaa vaan kerroin puolisolleni. jotenkin alitajuntaisesti toivoin että hän jättäisi minut, että avioero olisi sillä ratkaistu. toinen osapuoli arpoi tilannettaan pitkään, halusi kuitenkin jatkaa oman puolisonsa kanssa ( ja myöhemmin myös monen muun naisen kanssa ) suhdettaan.



Mieheni oli vihainen, mutta halusi jatkaa. Kävimme pitkään parisuhdeterapiassa, vaihdoimme paikkakuntaa. Nyt kahden vuoden jälkeen olemme jaloillamme. Olen löytänyt rakkauden puolisooni uudestaan. Kunnioitan häntä hirveästi ja toisaalta halveksun itseäni tekoni vuoksi. Olen palannut entiseen työpaikkaani, missä joudun kohtaamaan sen toisen miehen. Oloni on nyt välinpitämätön, vaikka usean vuoden välillämme oli magneetti. Tosin työyhteisön silmissä minuun on kirjailtu tulipunainen kirjain avionrikkojan merkiksi, eli saan kuulla asiasta päivittäin vihjailua. Se on kestettävä, sillä itse olen virheeni tehnyt.



Jos jotain voisin elämästäni poispyyhkiä, se olisi tuo teko. Tunteessa elävänä sen vetovoiman kuvittelee olevan aitoa, mutta nyt jälkikäteen ajatellen tajuan tämän kaiken merkityksen. Mitä kaikkea olinkin menettämässä... Miten hieno puoliso minulla onkaan...



En edelleenkään tiedä miten kerron lapsilleni, jos tämä tulee joskus ilmi. En tiedä sitäkään miten voin itse elää tämän syyllisyyden vuoksi.



En tiedä olisimmeko eronneet ilman pettämistäni mieheni kanssa. mahdollisesti. Mutta mieheni tapa käsitellä asia nosti hänet minulle sellaiseksi aaarteeksi, jota en halua hukata.



voimia sinulle.

Olimme pariviikkoa sitten yhteisellä reissulla ja olomme on kuin sähköpurkauksilla. Ei sotä tarvi kuin katsoa toista niin se on menoa. Kyllä ne tunteet ovat varmoja onhan tätä jo taisteltu kuudetta vuotta. että näinkin voi käydä. Hyvää joulua vain kaikille lukijoille! :D