Mitä radiokanavaa kuuntelet?
Mitä radiokanavaa kuuntelet?
Mikä kanava on sinun suosikkisi.
Kommentit (733)
Täällä melkein aina päällä joko Yle 1,tai Yle Puhe.
Muut eivät vedä puoleensa.
Mä oon innostunut nyt kuuntelemaan Kasaria, siellä Soi myös itselle tuntemattomampia biisejä ja juontajat on neutraalin mukavia. Lisäksi Hitmixiä ja Rockia kuuntelen, aina vähän fiiliksen mukaan.
JärviRadio kohta aloitan kuuntelun.
Radio City, ainoa kanava jonka musiikki ei ärsytä. Honkamikko on myös hyvä juontaja.
Kuuntelen Radio Novaa, jälkiäänitteitä. Haluaisin kuunnella Minnan ja Akin aamuohjelmaa, mutta en tiedä, mistä sen löytää, vai onko maksullinen.
Tabletilta kuuntelen, radiota en omista.
Radio x3m, hyvää musaa, ei mainoksia eikä julkkisten ylipitkiä horinoita
Nykyään autoradiosta kuuluu YleX, aamuisin ihan ok.
Se on sitä kanavaa kuunneltava, mihin kanavahaku pysähtyy. Pelkkä töyssy saattaa sysätä radion etsimään kanavaa eikä haku pysähdy kuin vippaskonstein. Sitten pitää olla varovainen puhaltimen säädössä, ettei osu lisäjarrukaapeelin, joka osuu radioon ja taas alkaa päättymätön kanavahaku.
En kestä valeyleä enkä mainosmylvöä. Siis en kuuntele.
Silloin kun en jaksa puhelimen kautta musiikkia kuunnella autossa, yleensä kanavaksi valikoituu Kasari, Bassoradio, Radio Rock tai Radio City. Musiikin suhteen olen sekasyöjä, joten fiiliksen mukaan menee. Ainoa mitä en ikinä kuuntele on SuomiRäp.
Valinta riippuu myös siitä, millä kanavalla sattuu olemaan mainokset juuri sillon kun radion aukasee.
Puhetta kuuntelen. Tällä hetkellä vain yöllä, koska olympialaiset vallanneet kanavan.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelen vain nettiradioita, lähinnä countrya. Ei pysty kuuntelemaan mitään kotimaista kanavaa.
Nettiradion kuuntelijana www.accuradio.co/country on varmaankin tuttu?
Accuradio on USA:lainen nettikanava, jossa on vaikka huru mycket kaikenlaista musiikkia, ilmeisesti ilmaiseksi. Tosin kanavan omaa mainosta joutuu kuuntelemaan silloin tällöin. Ei onneksi ole pitkä.
Rohkeasti kokeilemaan!
Mistä tutkimuslaitoksesta olet? Vai peräti sanoma oy.
Mieluiten mainoksetonta mutta kuten 379 ja jos ei miellytä tikusta omia levyjä sinne tallennttuna eli ohjelmia on netti väärällään
Vain Radio Helsinkiä tai RollFM:ää. En kestä soittolistoja tai niitä itseään viihdyttäviä mukahauskoja juontajia.