Lapsi sai koulussa väärää ruokaa. Miten toimin?
Keliaakikkolapsi oli saanut koulussa ruokaa jossa oli vehnää. Tuli kesken päivän huonovointisena kotiin. Opettaja vain lyhyesti soitti että lähettää lapsen kotiin. Ei ehtinyt jäädä juttelemaan edes sen verran että olisin kunnolla saanut suunvuoroa.
Miten eteenpäin?
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Sillä opettajalla ei ole kesken päivää aikaa jutella kanssasi, ymmärrät varmaan sen?
Niinpä niin. Jos kerrot, että ”lapsi sai vahingossa vehnää sisältävää ruokaa ja lähetetään nyt kotiin sen takia” menee koko koulun aikataulu sekasin ja vielä jos lisää ”soitan iltapäivällä uudelleen” kaikkien Suomen koulujen ja eduskunnan aikataulut tuhoutuvat seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, koulut joutuvat jatkamaan lukukautta kesälle, samoin eduskunta.
Vierailija kirjoitti:
Käyt opettajan kanssa keskustelun tästä ja mielellään itse myös keittiön henkilökunnan kanssa. Kuten näistäkin vastauksista huomaat, suurin osa pitää keliakiaa allergiana (jotka nekin on todella elämää rajoittavia ja jopa hengenvieviä oireita mutta aina pidetään huomionhakuisuutena) tai muuna huomion hakemisena. Jokainen jolla on koskaan ollut mitään ongelmia suoliston kanssa tietää ja ymmärtää että se ei ole pikkujuttu, ei edes mahatauti saati sitten keliakia, loppuelämän sairaus. Tuskat voi olla todella kovat ja lamaannuttavia. Aikuisiin koulussa pitää voida luottaa ja heidän tehtävänsä on huolehtia lapsen pärjäämisestä sairautensa kanssa siellä koulussa, mikään kiire ei riitä selitykseksi.
Kiitos ymmärryksestä. Ja todella, lapsen pitää voida luottaa aikuiseen koulussakin. Toivotaan ettei ruokailusta nyt tule peikkoa. Ap
Minusta kannattaa ottaa yhteyttä ateriantuottajaan. En lukenut koko ketjua tarkkaan, mutta suurimmassa osassa kouluista ruoka tulee isosta keskuskeittiöstä ja jos siellä on mokattu, ei se ruoan jakelija koulussa sille mitään voi. Opettaja vielä vähemmän. Syyskuussahan oli otsikoissa, miten Palmia oli oikein urakalla sössinyt ruokien kanssa ja vakavasti allergisia oli viety ambulanssilla sairaalaan. Päiväkodissa oli otettu tavaksi tarkistaa ruoat erikseen, koska sekaannuksia sattui niin usein. Löydät yhteystiedot varmaan kaupungin nettisivuilta.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo jatkuu, poliisille rikosilmoitus.
Nyt kamoon valoja päälle, ei todellakaan tollasesta tehdä mitään rikosilmoitusta!
Mitä siellä muuten oli ruokana? Kun usein tehdään gluteenittomana kaikille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyt opettajan kanssa keskustelun tästä ja mielellään itse myös keittiön henkilökunnan kanssa. Kuten näistäkin vastauksista huomaat, suurin osa pitää keliakiaa allergiana (jotka nekin on todella elämää rajoittavia ja jopa hengenvieviä oireita mutta aina pidetään huomionhakuisuutena) tai muuna huomion hakemisena. Jokainen jolla on koskaan ollut mitään ongelmia suoliston kanssa tietää ja ymmärtää että se ei ole pikkujuttu, ei edes mahatauti saati sitten keliakia, loppuelämän sairaus. Tuskat voi olla todella kovat ja lamaannuttavia. Aikuisiin koulussa pitää voida luottaa ja heidän tehtävänsä on huolehtia lapsen pärjäämisestä sairautensa kanssa siellä koulussa, mikään kiire ei riitä selitykseksi.
Kiitos ymmärryksestä. Ja todella, lapsen pitää voida luottaa aikuiseen koulussakin. Toivotaan ettei ruokailusta nyt tule peikkoa. Ap
Siitä ei tule traumaa eikä peikkoa, jos sinä itse et sitä lietso. Näyttäisi ehkä tulevan, kun vauvapalstallekin piti tehdä aloitus.
Keittiölle sähköpostia. Palaute on hyväksi, varsinkin näin vakavan asian kanssa.
Ekaluokkalaisen vastuu on aika pieni näissä. Mistä se lapsi tietää, jos kyseessä on vaikka jokin kastike, että onko se suurustettu vehnäjauholla vai maissitärkillä. Ei mistään. Gluteenittomat paneroidutkin näyttää ihan samoilta nykyään kuin gluteenilliset, samoin lihapyörykät yms.
Tutkikaa muutenkin ruokalistaa kotona, niissä on yleesä G, jos gluteeniton. Pastasta varoitat, että se on vehnää.
Ei kerta annos tuhoa mitään suolinukkaa lopullisesti. Pieniähän ne annokset ovat.
Mutta kyllä siitä koviakin vatsakipuja saattaa tulla ja ripuli useiksi päiviksi.
Varsinaiset pahat allergiat ovat sitten todella vaarallisia juttuja, niissä voi pahimmissa tapauksissa ihmisen henki.
Keskustelu opettajan ja keittiön kanssa varmaan riittää kun on ensimmäinen kerta. Jos toistuu, niin sitten pitää pohtia ilmoitusta muualle.
Vierailija kirjoitti:
Voi hel vetti mitä urpoja täällä taas kommentoi. Mitä jos lapsi olisi vaikeasti allerginen jollekin aineelle ja koulussa täydellisen välinpitämättömyyden takia ruokittaisiin pientä väärin ja nyt makaisi ruumishuoneella? Suomalaiset ovat kyllä ihme porukkaa. Veroja vaaditaan lisä joka päivä mutta ihan sama mitä saa vastineeksi.
Täydellistä välinpitämättömyyttä antaa KERRAN väärää ruoka? :D
Ihan näin sivullisena voin todeta, ettei opettaja todellakaan pysty puhumaan puhelimessa kesken päivää.
Hänellä on luokka valvottavanaan, eikä hän saa jättää luokkaa yksin koskaan oppituntien aikana.
Hänellä voi olla myös valvontavuoro välitunneilla, jolloin hän ei voi jäädä puhumaan puhelimeen.
Ehkä joku välitunti saattaisi olla, mutta mistä soittaja voi tietää milloin välitunnit ovat.
Ja toisekseen, välitunnilla opettaja voi olla esim, wc:ssä, täytyyhän hänenkin voida rakkonsa tyhjentää jossain välissä päivää.
Kummallista ivailua aina opettajien töitä kohtaan.
Suosittelen teitä lämpimästi menemään joskus koululle keskellä päivää, niin näette sitä kouluelämää.
Vierailija kirjoitti:
Keittiölle sähköpostia. Palaute on hyväksi, varsinkin näin vakavan asian kanssa.
Ekaluokkalaisen vastuu on aika pieni näissä. Mistä se lapsi tietää, jos kyseessä on vaikka jokin kastike, että onko se suurustettu vehnäjauholla vai maissitärkillä. Ei mistään. Gluteenittomat paneroidutkin näyttää ihan samoilta nykyään kuin gluteenilliset, samoin lihapyörykät yms.
Lapsi tietää sen siitä, että ruokalistassa on ruoan perässä kirjaimet sitä varten. Jos vaikka lukee ruskeakastike L G M, kastike on laktoositon, gluteiiniton ja maidoton. Ekaluokkalainen osaa varmasti tunnistaa G-kirjaimen, eikä ota ruokaa, jos tuo kirjain puuttuu. Lapsi kannattaa totuttaa katsomaan itse tai kysymään keittiöstä, jos on epävarma, sillä jo ope on pois ja luokassa on sijainen, tuollainen asia saattaisi hyvinkin unohtua.
Se on ihan selvää, että opettaja ei valitettavasti ehdi kesken päivän juurikaan jutella puhelimessa, sillä ekaluokan opettajalla ei oikeastaan ole mitään taukoja oppilaiden koulupäivän aikana.
Itselleni ei ole tullut edes mieleen, että kyse voisi olla jostain vakavasta asiasta. Keliakia siis. Omassa ystäväpiirissä on kaksi keliaakikkoa. Enää en mitenkään ota edes huomioon heidän erityisruokavaliotaan, jos meillä on jotkut illanistujaiset, juhlat tms. Aikaisemmin hankin aina gluteenitonta tarjottavaa, mutta ne kalliit tarjottavat jäivät aina syömättä, kun söivät mieluummin samoja kuin muut, kun ne näyttivät kuulemma aina paremmilta.

Se ei aita mitään, jos ruokaa on jo alunperinkin laitettu väärää tavaraa. Eli keittiön vastuu se on. Ap ei kuvaa tilannetta enempää, mutta ei myöskään kerro että lapsi olisi ottanut väärästä paikasta ruokaa. On jopa todennäköisempää, ettälapsi on toiminut oikein ja keittiö sössinyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyt opettajan kanssa keskustelun tästä ja mielellään itse myös keittiön henkilökunnan kanssa. Kuten näistäkin vastauksista huomaat, suurin osa pitää keliakiaa allergiana (jotka nekin on todella elämää rajoittavia ja jopa hengenvieviä oireita mutta aina pidetään huomionhakuisuutena) tai muuna huomion hakemisena. Jokainen jolla on koskaan ollut mitään ongelmia suoliston kanssa tietää ja ymmärtää että se ei ole pikkujuttu, ei edes mahatauti saati sitten keliakia, loppuelämän sairaus. Tuskat voi olla todella kovat ja lamaannuttavia. Aikuisiin koulussa pitää voida luottaa ja heidän tehtävänsä on huolehtia lapsen pärjäämisestä sairautensa kanssa siellä koulussa, mikään kiire ei riitä selitykseksi.
Kiitos ymmärryksestä. Ja todella, lapsen pitää voida luottaa aikuiseen koulussakin. Toivotaan ettei ruokailusta nyt tule peikkoa. Ap
Lapsesi suhtautuminen riippu ihan sinusta. Ruokitko sitä pelkoa vai et. Nyt ollaan jo kevät lukukaudella ja tähän asti kaikki sujunut hyvin niin miksei sitten jatkuisi tästä eteen päinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi osanee ensi kerralla varmistaa asian ennen kuin syö.
Lapsi myös luottaa aikuiseen joka sen ruoan antaa. Ap
Ei kannattaisi. Lapsen on opittava luottamaan enemmän itseensä ja omiin valintoihinsa.
No oliskohan nyt ensin mahdollista kysyä siltä lapselta, miten ruokailu nykyään hoidetaan. Että onko rutiini muuttunut vai oliko nyt muuten erikoistilanne.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni ei ole tullut edes mieleen, että kyse voisi olla jostain vakavasta asiasta. Keliakia siis. Omassa ystäväpiirissä on kaksi keliaakikkoa. Enää en mitenkään ota edes huomioon heidän erityisruokavaliotaan, jos meillä on jotkut illanistujaiset, juhlat tms. Aikaisemmin hankin aina gluteenitonta tarjottavaa, mutta ne kalliit tarjottavat jäivät aina syömättä, kun söivät mieluummin samoja kuin muut, kun ne näyttivät kuulemma aina paremmilta.
Ei taida olla oikeita keliaakikkoja nämä ihmiset.