Tammikuun viimeinen ilta, toinen vähevä kuu talvipäivän seisauksen jälkeen, sydäntalvi

Tammi, keskinapa talvesta ja pimeydestä, helmi, kimaltelevien pakkashelmien ja hankien kuukausi. Luja sydäntalvi jolloin luonto lepää.
Jos tähän aikaan on yön metsässä niin kuulee varsinaisen luonnon hiljaisuuden kun mikään ei laula eikä siitä. Jopa öisin on luonnossa hiljaista. Mutta aamulla kun lähdet leiristä niin huomaat että jo nuotion valo piirin rajalla on kaikenlaisia jälkiä. Moni eläin on käynyt katsomassa mistä retkieväiden haju tulee ja ihmisen haju.
Kuu paistaa yhtä kauan kuin juhannuskesällä aurinko, päivä silti alkaa pidentyä. On mateenpyynnin aika ja isojen puiden kaatamisen aika. Ennen väki laskeutui keskitalvella paastoon, energiaa säästettiin. Oli tarinoiden ja puhdetöiden aika. Kerrankin istuttiin pirtissä ja kerrottiin juttuja, lapsia opetettiin suvun esimerkin voimin, kertomuksia riitti sukupolvia taaksepäin ja tarinat elivät ja muuttuivat.
Tammikuussa ja helmikuussa leivottiin vuoden leivät kun tupaa kuitenkin lämmitettiin. Jatkuvasti oli tuli piisissä joten sopi keitellä ja paistella, huurrelintuja pääsi pakkasessa kovin lähellä joten kanalinnut olivat sydäntalven tuoretta ruokaa jota päivien pidentyessä päästiin kantohangilta pyytämään. Pikkulapsetkin osasivat verkolla ja paulalla liikkumattoman huurreriekon oksalta pyydystää.

31.01
Tammi, talven keskinapa halkeaa talvenselän katkaisten, jänis vaihtaa hankipaitaan
(Kustaa Vilkuna Vuotuinen ajantieto 1956)