Kun oma lapsi lyö

Myös minun väkivaltaa ammattilaiset puolusteli: "No kun te olette *Jennan* kanssa niin läheisiä, niin lapsi uskaltaa purkaa tunteensa teihin..." Vasta aikuisena olen tajunnut mikä hirviö olin ja käytökseni ei ollut oikeutettua, ja joudun purkamaan asiaa terapiassa. -ap

Mun kumppanin lapsi (8v) lyö. Lyö isäänsä ja pikkusisartaan. Äitiään kai ei lyö ja äiti kieltää lapsen kaikki ongelmat. Tilanne on tosi raskas ja vaikea. Olisi ihanaa osata auttaa jotenkin, ovat nyt menossa juttelemaan siitä johonkin. Hankala tilanne myös kun olen ihan ulkopuolinen ihminen mutta näen miten kumppaniani sattuu tuo asia ja miten huolissaan hän on. (Emme siis asu yhdessä ja tapailemme kun lapset eivät ole läsnä.)

Jään seuramaan teidän kokemuksia ja neuvoja, jos jotain tukea osaisin tarjota sit omassa elämässäni.

Osaako joku kertoa mistä se oma paha olo tuli silloin pienenä, ketä erityisesti löitte ja miksi?

Vierailija kirjoitti:

Myös minun väkivaltaa ammattilaiset puolusteli: "No kun te olette *Jennan* kanssa niin läheisiä, niin lapsi uskaltaa purkaa tunteensa teihin..." Vasta aikuisena olen tajunnut mikä hirviö olin ja käytökseni ei ollut oikeutettua, ja joudun purkamaan asiaa terapiassa. -ap

Oon tuo jonka kumppanin lapsi lyö. Oliko sulla yhtään ns logiikkaa tuossa että kehen purit sinun tunteita lyömällä? Varmaan ymmärrät nyt aikuisena ettet ollut hirviö vaan lapsi jolla ei ollut tapoja purkaa tunteitaan muuten. Toivon että saat terapiasta apua. Lapsi ei ole vastuussa siitä mitä tekee aikuisille. Olen niin pahoillani puolestasi. Kaikkea hyvää sinulle.

Meillä autismin kirjon häiriön lapsi saattaa lyödä ikätovereita, ja syyt näihin ovat moninaiset. Kotona harvemmin tulee mitään sellaista, kun tunnetaan lapsemme ja onnistumme ennakoimaan tilanteita hyvin. Sitten tilanteissa, jotka ovat lapselle kaoottisia, tulee näitä. Uskon kyllä koko sydämestäni, että hän oppii kokoajan lisää ja tulevaisuudessa pärjää paremmin kavereiden kanssa. Jos hän oppi lukemaan 4-vuotiaana, niin oppii varmasti myös kohtelemaan muita oikein kun me aikuiset vain jaksamme opettaa ja tukea oikein menetelmin. Välillä olen todella surullinen lapsen käytöksestä, mutta useimmiten tsemppaan itseäni jaksamaan. Vaikeinta on elää syyllisyyden kanssa, sillä jatkuvasti mietin mitä teen väärin ja miten olisi pitänyt tehdä toisin. Pidän tavallaan lapsen käytöstä omana syynäni.

Epäilen itsellänikin olevan autismin kirjon häiriö, mutta pärjään ilman diagnoosia, joten en ole tehnyt asialle mitään. Olen aika esimerkkitapaus tyttöjen aspergerista (joka on hyvin alidiagnosoitu ja muutenkin ikäisilläni vähän diagnosoitu). Vaikea lapsuus ja nuoruus oli minullakin.

Varmasti sinä olisit hyötynyt lapsena jo oikeasta diagnoosista. Lyömiset ym. olisivat hyvinkin saattaneet jäädä esim. vain varhaislapsuuteen. Nyt kun tiedät oikean diagnoosin, niin sinun on helpompi ymmärtää itseäsi. Varmasti myös voitte jutella ihan eri tavalla vanhempiesi kanssa lapsuudestasi ja nuoruudestasi.

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku kertoa mistä se oma paha olo tuli silloin pienenä, ketä erityisesti löitte ja miksi?

En koskaan lyönyt äippää, mutta nostit nyrkit pystyyn ja huusin että tekis mieli vetää lättyyn. Ai miksikö? 19v kuuntelin huutamista. Kaikki asiat aina ilmaistiin huutamalla. Kun muutin omilleni niin se muuttui siihen että puhelimella soitteli ja huuti sieltä sitten. Mua myös pahoinpideltiin lapsena henkisesti ja fyysisesti.

Stressin sieto kyky on nykyään hyvin alhainen ja provosoidun hyvin helposti. Lääkitsemätön ADD löytyy. Varmasti tuli lapsuuden oloista.

Ystäväni lapsi (9v) on väkivaltainen, hänen monitahoiset asiansa ovat hyvin hoidossa terveydenhuollossa ja ystäväni hoitaa häntä hyvin. Lapsen isä (joka ei ole koskaan edes nähnyt tätä lasta) hakkasi aikoinaan ystävääni ja hänelle on ihan hirveän raskasta se että nyt hänen oma lapsensa lyö häntä. Muuta en osaa tästä sanoa. Sydäntä särkevää. On aivan sama kuka lyö, väkivalta on todellakin väkivaltaa.

Epävakaa ei pitäisi olla väärä diagnoosi, vaan se on erittäin yleinen adhd n kanssa, adhd ainoana diagnoosinsa on melko helppo, mutta kun lisänä on joku muu autismi, asperger tai vaikka se epävakaa niin silloin oireilu on monelta osalta vakavaa ja hoito on vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku kertoa mistä se oma paha olo tuli silloin pienenä, ketä erityisesti löitte ja miksi?

En koskaan lyönyt äippää, mutta nostit nyrkit pystyyn ja huusin että tekis mieli vetää lättyyn. Ai miksikö? 19v kuuntelin huutamista. Kaikki asiat aina ilmaistiin huutamalla. Kun muutin omilleni niin se muuttui siihen että puhelimella soitteli ja huuti sieltä sitten. Mua myös pahoinpideltiin lapsena henkisesti ja fyysisesti.

Stressin sieto kyky on nykyään hyvin alhainen ja provosoidun hyvin helposti. Lääkitsemätön ADD löytyy. Varmasti tuli lapsuuden oloista.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni lapsi (9v) on väkivaltainen, hänen monitahoiset asiansa ovat hyvin hoidossa terveydenhuollossa ja ystäväni hoitaa häntä hyvin. Lapsen isä (joka ei ole koskaan edes nähnyt tätä lasta) hakkasi aikoinaan ystävääni ja hänelle on ihan hirveän raskasta se että nyt hänen oma lapsensa lyö häntä. Muuta en osaa tästä sanoa. Sydäntä särkevää. On aivan sama kuka lyö, väkivalta on todellakin väkivaltaa.

Lienee vahva geneettinen taipumus impulssikontrollin häiriöön ja sama ongelma ollut isälläänkin? Tuollaiseen on vaikeaa vaikuttaa, vaikka se lähivanhempi olisi millainen jeesus tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku kertoa mistä se oma paha olo tuli silloin pienenä, ketä erityisesti löitte ja miksi?

En koskaan lyönyt äippää, mutta nostit nyrkit pystyyn ja huusin että tekis mieli vetää lättyyn. Ai miksikö? 19v kuuntelin huutamista. Kaikki asiat aina ilmaistiin huutamalla. Kun muutin omilleni niin se muuttui siihen että puhelimella soitteli ja huuti sieltä sitten. Mua myös pahoinpideltiin lapsena henkisesti ja fyysisesti.

Stressin sieto kyky on nykyään hyvin alhainen ja provosoidun hyvin helposti. Lääkitsemätön ADD löytyy. Varmasti tuli lapsuuden oloista.

<3 Sulla on ollut todella rankka elämä. Toivon että nykyään tunnet turvaa ja hyväksyntää.

No ei sellain välttämättä jos vertaa moneen muuhun. Oli kuitenkin kaikki tarpeet täytettynä. Ruokaa oli aina, sai harrastaa, leluja ja elektroniikkaa eikä vanhemmat käyttäneet päihteitä. Itseasiassa kun kirjoitin tuota tekstiä niin naurahtelin itsekseni kun mietin äitiäni huutamassa vieressäni :D. Kiitos myötätunnosta kuitenkin :).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minun väkivaltaa ammattilaiset puolusteli: "No kun te olette *Jennan* kanssa niin läheisiä, niin lapsi uskaltaa purkaa tunteensa teihin..." Vasta aikuisena olen tajunnut mikä hirviö olin ja käytökseni ei ollut oikeutettua, ja joudun purkamaan asiaa terapiassa. -ap

Oon tuo jonka kumppanin lapsi lyö. Oliko sulla yhtään ns logiikkaa tuossa että kehen purit sinun tunteita lyömällä? Varmaan ymmärrät nyt aikuisena ettet ollut hirviö vaan lapsi jolla ei ollut tapoja purkaa tunteitaan muuten. Toivon että saat terapiasta apua. Lapsi ei ole vastuussa siitä mitä tekee aikuisille. Olen niin pahoillani puolestasi. Kaikkea hyvää sinulle.

Minulta puuttui kokonaan kyky käsitellä negatiivisia tunteita ja siitä seurasi ahdistuneisuutta, myöhemmin vielä vaikea-asteinen paniikkihäiriö. Lisäksi minua kiusattiin tarhassa ja koulussa, olin yksinäinen ja kärsin järkyttävistä, kaikkien aistien ylikuormittumisesta. Tarha- ja koulupäivien jälkeen olin aivan poikki ja joskus vain huusin lattialla sikiöasennossa. Purin kiukkuani tasapuolisesti niin äitiin kuin isään. Ehkä se johtui juuri siitä että minulla oli niin tiivis suhde heihin, eikä minua itseäni ole koskaan pahoinpidelty heidän toimestaan, olivat luotettavia. En ole aivan varma, hämmentynyt sen sijaan.

Olin tavallisella luokalla ja ysin-kympin oppilas, vaikka oikea paikka olisi ollut erityisluokka. Työelämässä en ole ollut vielä päivääkään, vaikka olen opiskellut menestyksekkäästi lukiossa, sitten työllistävää alaa amk:ssa ja vielä yhden erikoisammattitutkinnon aikuisamiksessa. Sosiaalisia taitoja minulla ei ole, olen sellainen luotaantyöntävä, monotonisella äänellä paapattava insinöörityyppi (aikken insinööri olekaan). Usein tunnen syyllisyyttä siitä, että olen tuottanut niin paljon surua vanhemmilleni.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni lapsi (9v) on väkivaltainen, hänen monitahoiset asiansa ovat hyvin hoidossa terveydenhuollossa ja ystäväni hoitaa häntä hyvin. Lapsen isä (joka ei ole koskaan edes nähnyt tätä lasta) hakkasi aikoinaan ystävääni ja hänelle on ihan hirveän raskasta se että nyt hänen oma lapsensa lyö häntä. Muuta en osaa tästä sanoa. Sydäntä särkevää. On aivan sama kuka lyö, väkivalta on todellakin väkivaltaa.

Lienee vahva geneettinen taipumus impulssikontrollin häiriöön ja sama ongelma ollut isälläänkin? Tuollaiseen on vaikeaa vaikuttaa, vaikka se lähivanhempi olisi millainen jeesus tahansa.

Tää tuntuu niin lohduttomalta vaihtoehdolta, mutta varmasti tästä osin kyse ja tietenkään tästä ei puhuta edes lähipiirissä avoimesti, asia on hyvin voinut olla lapsen hoidossa jo esillä.

Ap, luuletko, että olisi auttanut, jos olisit saanut remmiä?

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa ei pitäisi olla väärä diagnoosi, vaan se on erittäin yleinen adhd n kanssa, adhd ainoana diagnoosinsa on melko helppo, mutta kun lisänä on joku muu autismi, asperger tai vaikka se epävakaa niin silloin oireilu on monelta osalta vakavaa ja hoito on vaikeampaa.

Kyllä se autistiselle ihmiselle on väärä dg. Sellainen ihminen ei hyödy persoonallisuushäiriöiden hoitokaavasta. 

Kehittymätön ihminen on siitä vajavainen olio, että se pyrkii kyykyttämään ja jopa lyömällä saadakseen tahtonsa läpi - jos sellainen sille sallitaan.

Ei kannata sallia.

Olen nyt jo aikuisen pojan yh-äiti. Meillä on hyvät välit mutta edelleen riidellään rajusti pikkuasioista joskys päivittäinkin. Mutta vain sanallisesti ei koskaan fyysisesti.

Olen ehkä väärässä, mutta kuitenkin sitä mieltä että lapsi ei lyö äitiään jos on kasvatuksessa onnistunut edes jotenkuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minun väkivaltaa ammattilaiset puolusteli: "No kun te olette *Jennan* kanssa niin läheisiä, niin lapsi uskaltaa purkaa tunteensa teihin..." Vasta aikuisena olen tajunnut mikä hirviö olin ja käytökseni ei ollut oikeutettua, ja joudun purkamaan asiaa terapiassa. -ap

Oon tuo jonka kumppanin lapsi lyö. Oliko sulla yhtään ns logiikkaa tuossa että kehen purit sinun tunteita lyömällä? Varmaan ymmärrät nyt aikuisena ettet ollut hirviö vaan lapsi jolla ei ollut tapoja purkaa tunteitaan muuten. Toivon että saat terapiasta apua. Lapsi ei ole vastuussa siitä mitä tekee aikuisille. Olen niin pahoillani puolestasi. Kaikkea hyvää sinulle.

Minulta puuttui kokonaan kyky käsitellä negatiivisia tunteita ja siitä seurasi ahdistuneisuutta, myöhemmin vielä vaikea-asteinen paniikkihäiriö. Lisäksi minua kiusattiin tarhassa ja koulussa, olin yksinäinen ja kärsin järkyttävistä, kaikkien aistien ylikuormittumisesta. Tarha- ja koulupäivien jälkeen olin aivan poikki ja joskus vain huusin lattialla sikiöasennossa. Purin kiukkuani tasapuolisesti niin äitiin kuin isään. Ehkä se johtui juuri siitä että minulla oli niin tiivis suhde heihin, eikä minua itseäni ole koskaan pahoinpidelty heidän toimestaan, olivat luotettavia. En ole aivan varma, hämmentynyt sen sijaan.

Olin tavallisella luokalla ja ysin-kympin oppilas, vaikka oikea paikka olisi ollut erityisluokka. Työelämässä en ole ollut vielä päivääkään, vaikka olen opiskellut menestyksekkäästi lukiossa, sitten työllistävää alaa amk:ssa ja vielä yhden erikoisammattitutkinnon aikuisamiksessa. Sosiaalisia taitoja minulla ei ole, olen sellainen luotaantyöntävä, monotonisella äänellä paapattava insinöörityyppi (aikken insinööri olekaan). Usein tunnen syyllisyyttä siitä, että olen tuottanut niin paljon surua vanhemmilleni.

-ap

Kiitos kun kerrot.

Olen tavannut muutaman kerran tämän kumppanini lapsen ja sen perusteella sekä sen perusteella mitä isänsä puheista tiedän, tälleen nopeasti tulee sellainen olo että hänessä on samoja pääpiirteitä kuin sinussa.

Lapsi oppi varhain lukemaan ja toinen vanhempansa antaa hänelle jatkuvaa palautetta siitä miten taitava ja tarkka ja järjestelmällinen hän on jne. En tunne itse lasta mutta minulla on aika hyvä käsitys hänen perheestään ja hänen perheensä käsityksestä hänestä. Hän on esikoisensa ja suorituspaineet ovat ihan hurjat. Lapsi on erityisen ahdistunut jos ei ole mielestään ollut paras jossain ja on kova korostamaan omaa osaamistaan ja samalla painaa aktiivisesti muita alas. Hänellä on vielä 10v aikaa edes alustavaan aikuisuuteen, olen tälleen "kauttaläheisenä" miettinyt miten rankkaa vielä tuleekaan kun ekaluokkalainen on jo noin tuskissaan pärjäämisen ja parhaanaolon kanssa.

Saanko vielä kysyä että mikä sinua olisi ehkä voinut aikoinaan auttaa? Osaatko nyt sanoa mitä olisit silloin toivonut ja tarvinnut?

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt jo aikuisen pojan yh-äiti. Meillä on hyvät välit mutta edelleen riidellään rajusti pikkuasioista joskys päivittäinkin. Mutta vain sanallisesti ei koskaan fyysisesti.

Olen ehkä väärässä, mutta kuitenkin sitä mieltä että lapsi ei lyö äitiään jos on kasvatuksessa onnistunut edes jotenkuten.

Lisään vielä, että erityislapsen kanssa ehkä on etilaista, mutta muuten on täysin käsityämätöntä että lapsi käy käsiksi.

Anteeksi, kuolen nauruun: "epävakaa pershäiriö" XD

Oikeasti tämä on vakava aihe, mutta repesin tuolle totaalisesti. 

Noh nouseepahan keskustelu taas ylös.