Lue keskustelun säännöt.
Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?
Kommentit (2581)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä tavannut miestä jonka kanssa jaksaisin/haluaisin jakaa elämäni. En edes nuorempana, hoikempana ja kauniimpana. Vientiä olisi kyllä ollut, mutta seurustelu on aina tuntunut aina pakkopullalta ja rasittavalta. Aikani tätä rataa menin ja sitten päästin että riittää, seuraavaksi seurustelen vasta kun rakastun. joten sinkkuna ollaan edelleen. En ole erakko mutta viihdyn hyvin yksin ja tarvitsen paljon omaa aikaa.
Ja nyt kun on ikää yli 40, painoa on kertynyt, tuskinpa miestä enää edes löytyisi vaikka mieli joskus muuttuisi, vaikka olen hauska, siisti, en polta ja olen ihan sievä edelleen. Joten onneksi en ole koskaan tuntenut pakottavaa hinkua parisuhteeseen. Näitä kommentteja kun lukee, huomaa että ylipainoisia naisia ei pidetä edes ihmisinä..
Ihan samalla tavalla te naiset ette pidä oman kriteeristön ulkopuolelle (paino, pituus, ulkonäkö, status) jääviä miehiä ihmisinä. Pata kattilaa soimaa.
Se, että olen 37 vuotis nainen, painan 140 kiloa ja asun edelleen vanhempieni luona.
En ole löytänyt sopivaa kumppania. Kaipa sen parisuhteen saisi jos puolivillaista haluaisi, mutta ei se ole sen arvoista. Tekisi melkein kysyä vastakysymys: Suurin yksittäinen syy parisuhteellisuuteesi? Jotenkin yhtä tyhmä kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näyttää elämä sujuvan nykyään jo ihan hyvin ilman naistakin. Reilu 30 vuotta parisuhteita ja naimisissa olemisia jo takana, että sitäkin kokemusta on jo kertynyt.
Pärjään näköjään ihan hyvin itseksenikin.
Tulee kohdilleen jos on tullakseen, mutta en enää etsi.
Luultavasti ei tule koska:
Tinderit ynnä muut, no eipä vois vähempää kiinnostaa, eikä sen enempää enää baarit yms muutkaan ne perinteiset tapaamis mestat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnosoitu estynyt persoonallisuushäiriö. En kykene romanttisiin ihmissuhteisiin enkä halua semmpista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde aina tyssää raha-asioihin. Kun nainen saa selville varakkuuteni alkaa se kinuaminen, tarjoa sitä osta tätä. Miksi ei voi vaan olla kuten muut parit että vuoronperään maksetaan esimerksi ravintolassa? En minä halua alkaa elättäjäksi 3 kolmen viikon seurustelun jälkeen.
Minä olen pienipalkkainen ja tarjoan usein muille.
Siihen taitaa olla syy, että sinulle kertyy varallisuutta.
Töissä läksiais- tai syntymäpäivälahjakeräyksiin osallistuneista varakkaimmat antoivat vähiten rahaa. Aina.
Tätini kertoi kerran minulle että kun ystävänsä oliko syntymäpäivänä vai hääpäivän 20 vuotispäivänä (kumminkin joku merkittävä päivä) järjestettiin rahankeräys niin se porukan selvästi rikkain antoi kaikista pienimmän summan. :D
Tapaan erittäin harvoin uusia ihmisiä enkä muutenkaan hae aktiivisesti mitään suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso nenä, pienet silmät jotka karsastaa, , epävakaa persoonallisuus, seksi ei juuri suhteessa kiinnosta, löysä toosa josta miehet eivät kehtaa sanoa suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde aina tyssää raha-asioihin. Kun nainen saa selville varakkuuteni alkaa se kinuaminen, tarjoa sitä osta tätä. Miksi ei voi vaan olla kuten muut parit että vuoronperään maksetaan esimerksi ravintolassa? En minä halua alkaa elättäjäksi 3 kolmen viikon seurustelun jälkeen.
Ihmeellisissä piireissä liikut. Minun lähipiirini naisista kukaan ei olisi mankumassa mieheltä rahaa tai palveluita/tuotteita. Kaikki etsivät tasa-arvoista kumppania, eivät iskää, joka maksaa viulut.
Jos pariskunnalla on samanlaiset tulot, sitten tuo toki onnistuu, että vuoroin tarjotaan, ja minusta naisena se on mukavaa. Mutta, jos mies tienaisi vaikka 4000€ ja minä olisin opiskelija tai pienituloinen niin olisi tosiaan ikävää tarjota vähistä penneistä vaikka 250 euron ravintolaillallista. Varsinkin, jos mies haluasi usein ulos ja sulle-mulle mentaliteetillä kaikkea kivaa.
Ei ole kivaa, että toinen lokkeilee ja toinen vaatii totaalista tasapäistämistä ilman, että siihen on taloudellisia rahkeita. Jos on, sitten olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä. Lokki on aina lokki, ja se on hyi.
Ei ratkaisu ole silloin että rikkaampi maksaa opiskelijan kulut. Vaan opiskelija ilmoittaa jämäkästi että ei halua kuluttaa rahaa ja että treffeillä istutaan opiskelijaboksissa syömässä makaronia kynttilän valossa. Jos kiinnostus on aitoa, treffien ulkoisilla puitteilla ei ole väliä.
Ei olekaan, enkä sitä tarkoittanutkaan. Olen ihan samaa mieltä, että jos opiskelijalla on varaa treffeinä tarjota sitä makaroonilaatikkoa kotona, sitten pidetään kotitreffit. Mutta jos mies on vikisemässä, että pitää mennä kalliiseen paikkaan, kun minä vein sinut sinne viimeksi, sun vuoro tarjota, niin HOH HOH. Mies saa mennä mutustamaan kalliita pöperöitään yksin.
KUTEN SANOIN: Lokki on lokki. Sekä opiskelija, joka maksattaa rikkaammalla deitillään kaiken, että rikkaampi deitti, joka vaatii samaa taloustasoa opiskelijalta.
Luin kyllä. Tuollaista tilannetta en vain osaa kuvitella, että rikkaampi vaatii. Sitä saa kuulla usein, että köyhä vaatii.
Menepä lukemaan sitä saidat tuntemanne ihmiset ketjua, moni rikas lokkeilee ihan kaveriensakin kustannuksella antamatta mitään takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
laiskuus ja haluttomuus enää taipua toisen tahtoon. Pitkä nuoruudensuhde ja avioliitto tuli koettu. Nyt useamman vuoden ollut yksin, korona-aika pakotti luomaan tietyt omat rutiinit, että pysyy pää kasassa, lisäksi on ruoka-aineyliherkkyyksiä( ruokavalioiden yhteensovitus) ja kirsikkana kakun päälle olen introvertti. Ajatus, että tähän kuvioon joutuisi sovittelemaan parisuhteen on aika työtä vaativa. Jos joku sopiva sattumalta löytyisi jolle käy parisuhdemalli nähdään max muutama kerta viikossa ja asutaan erillään..niin joo. Saman katon alle muutto tietäisi kuitenkin sen "äidin" roolin ottamista eli pyörittää taloutta kahden edestä, monesta asiasta neuvottelemista ja loputtomia kopromissejä..nää tuli jo nuorempana tehty ja nähty..Samoin työni kuormittaa jonkun verran sosiaalisesti kun saa sitä diplomaattista sovittelijaa leikkiä melko tiuhaan. Joten sulkeudun iltaisin ja viikonloppuisin ihan mielelläni omaan kuplaani eheytymään :)
Pari kertaa viikossa tai jopa harvemmin näkeminen olisi itselle ihanteellinen parisuhde tällaiselle touhukkaalle ja omaa tilaa vaativalle miehelle. Kyllä sitä omansa varmaan ehkä sittenkin löytää, jos on vain silmät auki.
pitää varmaan perustaa joku "introverttien" tinder, jossa haetaan seuraa tositarkoituksella, mutta ei liian tiivisti toteutettuna :D
Porhija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti nykyään kovat vaatimukseni (kumppaniksi haluan lapsettoman, suht läheltä, viehättävän, suht samanlaiset arvot ja tavoitteet elämässä). Joskus aikanaan olisin sanonut ujouteni ja tai huonon itsetunnon tuoman välttelyn kiinnostavien ihmisien kohdalla. Satunnaisesti on lähestytty, joten en taida ainakaan olla vastenmielinen pintapuolisesti.
Tää lapsettomuus särähtää aina korvaan. Mikä on maailman itsekkäin nisäkäs? +30v lapseton ihminen. 99% näistä on jo oppinut elämään yksin kaikki tehdään itsensä ehdoilla. Onnea vaan parisuhteeseen.
Mitä ne lapset haittaa, jos vaikka vuoroviikko sä näät niitä alle puolet vuodesta. Jos olet 8-16 töissä sä näät niitä joka toinen vkl ja illalla pari h.
Sirkun lapset on teinejä niin näät niitä todella vähän
Aikamoista! Projisoitko tähän nyt jotain omaasi, kun näin tunteella suhtaudut tuntemattoman ihmisen kirjoitukseen?
Lähtökohtaisesti en halua tapailla lapsellista henkilöä ja pikkulapsivaihe kiinnostaa 0 prosenttia. Mieluummin sitten yksin kuin perhe-elämää, joka ei vaan nappaa. Lapset kuitenkin vaatii sen oman osuutensa vanhempansa ajasta ja menevät etusijalle luonnollisesti, joten jos koen etten halua ja motivoidu tähän kuvioon niin on heidänkin kannaltaan parempi olla ilman minunkaltaista.
Kestää toipua edellisistä pettymyksistä. Kunhan sydänsurut on surtu ja jaksan laittaa itseni taas markkinoille aidosti hyvillä fiiliksillä, niin enköhän kohta seurustele.
Rakastan naista, joka ei rakasta minua. Eihän tässä ole vielä 30 vuottakaan notkuttu tällä tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistauduin harrastuksilleni enkä sen vuoksi moniin vuosiin nähnyt vaivaa tavatakseni ihmisiä. Kaverit alkoivat arvostelemaan, painostamaan, ja kyseenalaistamaan seksuaalisuuttani. Tämän seurauksena suuri halu näyttää, että en taivu painostukseen. Kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen on minulta poisluettua, sillä se nähtäisiin periksiantamisena.
Miksi ihmeessä ajattelet noin tai kiellät itseltäsi seksuaalisuuden? Enkä tarkoita, että täytyisi harrastaa yhdenyön juttuja, jos ne eivät tunnu omalta valinnalta. Vaan oman suuntautumisen ja halujen mukaisesti.
Sama se mitä haluaa; yhteiskunnalla on joka tapauksessa todella sairas suhde seksuaalisuuteen, ja tätä tulisi vastustaa. Eihän kukaan muuten koskaan ota opiksi.
Kerrotko millä tavoin sairas suhtautuminen? Tällä hetkellä vapautta on enemmän, kuin koskaan aiemmin tämän yhteiskunnan ja valtion aikana.
Kaikenlaiselle riskialttiille seksuaaliselle toiminnalle kyllä löytyy hyväksyntää, esimerkiksi kuristamiselle, vaarallisille yhdenyön jutuille ja orgioille, mutta jos olet vapaaehtoisessa selibaatissa tai olet aseksuaali, sinussa on jotain vialla ja sinun pitäisi käydä lääkärissä! Huomaa miten tehokasta aivopesu on kun et ymmärrä tätä!
No ei sinun tarvitse käydä lääkärissä. On minunkin suuntautumistani epäilty sillä perusteella etten perusta yhdenyönjutuista tai baarista seuran etsimisestä vaan ennemmin tutustun rauhallisempaan tahtiin vaikka mielenkiinto heräisikin ensi silmäyksellä. Luotan siihen, että jos kiinnostusta on kummallakin, niin ei into lopahda siihen ettei ensimmäisenä iltana hyppää vällyjen väliin.
Vierailija kirjoitti:
Porhija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti nykyään kovat vaatimukseni (kumppaniksi haluan lapsettoman, suht läheltä, viehättävän, suht samanlaiset arvot ja tavoitteet elämässä). Joskus aikanaan olisin sanonut ujouteni ja tai huonon itsetunnon tuoman välttelyn kiinnostavien ihmisien kohdalla. Satunnaisesti on lähestytty, joten en taida ainakaan olla vastenmielinen pintapuolisesti.
Tää lapsettomuus särähtää aina korvaan. Mikä on maailman itsekkäin nisäkäs? +30v lapseton ihminen. 99% näistä on jo oppinut elämään yksin kaikki tehdään itsensä ehdoilla. Onnea vaan parisuhteeseen.
Mitä ne lapset haittaa, jos vaikka vuoroviikko sä näät niitä alle puolet vuodesta. Jos olet 8-16 töissä sä näät niitä joka toinen vkl ja illalla pari h.
Sirkun lapset on teinejä niin näät niitä todella vähänAikamoista! Projisoitko tähän nyt jotain omaasi, kun näin tunteella suhtaudut tuntemattoman ihmisen kirjoitukseen?
Lähtökohtaisesti en halua tapailla lapsellista henkilöä ja pikkulapsivaihe kiinnostaa 0 prosenttia. Mieluummin sitten yksin kuin perhe-elämää, joka ei vaan nappaa. Lapset kuitenkin vaatii sen oman osuutensa vanhempansa ajasta ja menevät etusijalle luonnollisesti, joten jos koen etten halua ja motivoidu tähän kuvioon niin on heidänkin kannaltaan parempi olla ilman minunkaltaista.
Kai niitä vaiheita on muitakin kuin pikkulapsi?
Niinkuin joku toinen oli tuolla hyvin kirjoittanut voisitko olla esim etäsuhteessa jossa näet joka toinen viikko ihmisen? Vaikka 2-3 tai 5 vuotta jos tämä ihminen olisi sinulle muuten täydellinen?
Entäs onko väliä onko lapsi 1v vai 14v?
Onko sillä lopulta niin väliä jos saat täydellisen kumppanin 50 vuodeksi ja joudut tekemään kompromisseja ekan 3vuotta?
En halua enää naista pilaamaan vapauttani. Olen vapaudettomuuden takia jättänyt pitkäaikaisen puolison, lasteni äidin. Rakkautta oli, mutta en vain kestänyt enää. Hän epäili ja epäilee minua pettämisestä, mutta ei halua kuulla tai ymmärtää asian oikeaa laatua.
Oli pakko päästä pois siitä häkkielämästä. Jaksan olla lasteni kanssa neljä päivää kahden viikon välein. Silloin voin olla hyvä ja läsnäoleva isä. Lopun aikaa pysyttelen yksin, olen introvertti ja työn oheen en halua juuri ihmissuhteita.