Miksi et kerro itsestäsi mitään töissä?

Vierailija kirjoitti:

Älä ikinä luota ja paljasta itsestäsi yhtään mitään tosiasiallisesti merkityksellistä kenellekään työyhteisön kollegalle, ennen kuin on jonkun osalta sellainen olo, että ollaan edetty ystävyyden asteelle.

Työyhteisöt ovat lastentarhan, koulun ja jatkokoulutuksen jatkeita, joissa kiusataan ihmisiä ihan samalla lailla kuin varhaiskasvatuksen tasolla on jo opittu.

Voit kertoa jotain tyhjänpäiväistä huttua, kuten "kävelen lenkkejä rannalla", "luin tosi hyvän kirjan", "mitkä on teidän parhaat kalaruoat", "ostettaisko yhteinen kahvikone", "mitä _teidän_ miehenne tekevät työkseen" jne.

Mutta varo kertomasta itsestäsi mitään oikeasti merkityksellistä. Työelämä on nykyään säälimätön viidakko, jossa kaikki sanomasi pysyy muistissa ja sitä käytetään sopivan tilaisuuden tullen sinua vastaan.

T Ä M Ä, juuri näin. Olen kirjoittamasi kokenut.

Ap on kyllä typerys. Ei voi muuta sanoa.

Minäkin menen töihin tienaamaan rahaa. Olen normaalin kohtelias ja puhun työasioista tarvittavat, en siis mikään mykkä tuppisuu. Mutta omat henkilökohtaiset asiat pidän itselläni enkä näe mitään syytä kertoa niistä työkavereille. Työkaverit on työkavereita, minulla on ystävät erikseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että paheksuisin jos joku muu ystävystyy työkaverinsa kanssa. Minä en tee niin. Annan toisten hoitaa sosiaalisen elämänsä omalla tavallaan ja odotan, että minunkin annetaan hoitaa sosiaalinen elämä omalla tavallani.

En tajua tätä työpaikkojen sosiaalisuusvaatimusta. Jos ei avoimesti lurittele elämästään, on heti joko hankala tai ylimielinen. Oksettava suuntaus. Töissä tehdään töitä, piste.

En kerro enää. Aiemmin olin avoimempi mutta naisvaltaisella alalla minusta on juoruttu ihan tarpeeksi selkäni takana. 

En mä kehtaaa. Niin vähän elämänkokemusta.

Vierailija kirjoitti:

En kerro enää. Aiemmin olin avoimempi mutta naisvaltaisella alalla minusta on juoruttu ihan tarpeeksi selkäni takana. 

Sama homma, paitsi ettei ole naisvaltainen työpaikka. Tiedän että yksityiselämäni asioista on puhuttu selkäni takana tuolla (koska joku oli tarpeeksi suoraselkäinen kertoakseen tai kysyäkseen suoraan minulta). En tiedä ketkä kaikki ovat puhuneet, joten olen valinnut olla jakamatta itsestäni enää yhtään mitään kenellekään siellä. Niillekin keiden kanssa olin joskus lämpimämmissä väleissä, nykyään lähinnä moikkaan nopeasti ja siirryn muualle /jatkamaan töitä.

Vierailija kirjoitti:

Ai vitsit miten siistiä, ettei tarvitse olla töissä tämän ketjun ankeuttajalauman kanssa :D 

Mutta mulla onkin hyvät ja kivat työkaverit ja loistava työyhteisö, jossa aidosti välitetään toinen toisistamme.

Ja nyt ankeuttajat, laittakaa alapeukut heilumaan!

Oletko yhtään ajatellut, että voit olla se rasittavin tyyppi töissä myös puheliaiden mielestä...

Vierailija kirjoitti:

Ai vitsit miten siistiä, ettei tarvitse olla töissä tämän ketjun ankeuttajalauman kanssa :D 

Mutta mulla onkin hyvät ja kivat työkaverit ja loistava työyhteisö, jossa aidosti välitetään toinen toisistamme.

Ja nyt ankeuttajat, laittakaa alapeukut heilumaan!

Hei haloo, jos ei puhu omista asioitaan, niin ei tarvi olla tuppisuu.

Minä olen puheliaan ihmisen maineessa, mutta en puhu mitään henkilökohtaista.

Silti puhun ja kuuntelen ja kommentoin sujuvasti.

Uteliaat ihmiset edellyttävät, että heille kerrotaan kaikki.

Kun minä olin eräässä sairaalassa opiskeluaikana sairaanhoitajaopiskelija harjoittelussa, loppuarvioinnissa ohjaajani antoi palautetta siitä, että olin kuulemma ollut kovin hiljainen enkä puhunut itsestäni mitään. Minun mielestäni se oli aika epäasiallinen kommentti alkaa arvioida minun persoonaani. Minun mielestäni persoonallisuuden piirteillä ei ollut mitään tekemistä itse työssä suoriutumiseen. Mun mielestä muutenkin työelämässä painotetaan persoonallisuuden piirteitä liikaa ja oletetaan , että se puhelias hölöttäjä suoriutuu työstä paremmin kuin hiljainen introvertti, vaikka ensin mainittu persoonallisuus saattaa tehdä enemmän huolimattomuusvirheitä ja jälkimmäinen olla huolellisempi.

Olen jo eläkkeellä ja luin näitä kommentteja ja ihmettelin.

Maailma on muuttunut. Itse aikoinani muutin vieraalle paikkakunnalle työn perässä. Olin erään teollisuuslaitoksen toimistossa. Ehkä johtui siitä, että olimme melkein saman ikäistä porukkaa, niin meistä tuli myös ystäviä. Tapasimme työkavereiden kanssa usein vapaa-ajallakin. Kyllä me kerroimme toisillemme henkilökohtaisia asioita (rajansa kullakin) ja meitä myös kiinnosti toisten asiat.

Mistähän minäkin olisin vieraalla paikkakunnalla ystäviä löytänyt jos en töistä. Tauoilla tietenkin puhuimme. Itsellänikin oli työ, jossa piti olla ajatukset täysin koossa, niin työstähän ei olisi tullut mitään jos siinä samalla olisi puhunut. Ja työsuhde kesti vuosikymmeniä. Nykyisinhän työsuhteet on usein lyhyitä.

Juoruiluakin oli tietysti jonkun verran, mutta ihan tavallisia elämän asioita. Nykyisin avaudutaan someystäville ja ihmiset on muuttuneet, koska on työpaikkakiusaamista ym ja ihmisistä on tullut varovaisia ja epäluuloisiakin, eikä tietenkään suotta.