Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, joka muistelee omia mokiaan ja saattaa irvistellä/äännellä nolona vielä vuosien päästä?
28.01.2021 |
Eli märehdin herkästi jälkikäteen sosiaalisia tilanteita ja omia sanomisiani. Joskus hävettää niin paljon, että ilmehdin tai elehdin tahdottomasti, saatan huokailla tai äännellä, joskus päästää jonkun (ruman) sanankin.
Olenko ainoa jolla on tällainen typerä tapa? Kärsin myös ahdistuneisuushäiriöstä, joten voi toki olla siihen liittyvää.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Saatan sanoa ääneen jotain outoa kun tietty häpeä tulee mieleen.
Sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, taidan olla poikkeava, kun mulla ei oo ollut tollasta koskaan
Joo samaa täällä. Tosin en muistele, mutta ne vaan tulee mieleen yks kaks. Ja silloin sitä pistää silmät kiinni tiukkaan ja sanoo Ääääärrghh!!! Ja yritän pudistaa asian mielestäni.
Voi kun ei muistais mitään. Tai siis niitä asioita. Miks mää olen ollut niiiin typerä!
Tai vaikka ite muistaakin, niin kunpa kukaan muu ei muistaisi. Mutta eräskin juttu on sellainen, että yks tuttu muistelee sitä aina välillä, että muistaks kun... Ja joo, KYLLÄ muistan! Varsinkin kun muistutetaan.
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa mitä asioita häpeätte noin paljon?? Itselle jos tapahtuu jotain noloa, unohdan sen niin tehokkaasti, ettei sitä edes tapahtunut.
Siitä tulisi uusi ketju. Vois tietysti olla ihan rakentavaa lukea, mitä mokia jotkut toiset on tehneet, sais vaikka vertaistukee. Että mokaa ne muutkin.
Mutta en tiiä.
Se on kyllä totta, että en määkään muista kovinkaan paljon toisten töppäyksiä, omia vaan.
Sama. Ahdistuneisuushäiriö täälläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole.
Itse muistelen ja herään joskus nukkumastakin, kun nuo muistot vaivaavat niin paljon. Olen esimerkiksi kerran kännissä hukannut takin, kerran en huomannut kuolleesta kulmasta tullutta autoa ja jouduin tekemään äkkijarrutuksen ja kerran puhuin sivusuuni eräällä chättipalstalla. Nämä vaivaavat vielä vuosien jälkeenkin ja en pääse niistä irti.
Vierailija kirjoitti:
Ei tapahdu usein, mutta kun tapahtuu, sanon jotain tahatonta ääneen. Usein ”mä kuolen”, ”haluan kuolla”, tai sitten vain kiroilen. Saatan purra peukaloani myös.
Mulla on muuten ihan kiva elämä ja mielestäni hyvä itsetuntokin :D
Ja siis kyllä, minulla on taipumus reagoida nimenomaan ahdistuksella vaikeisiin juttuihin. Terapiat käytynä.
Ja ne minun ”nolot” juttuni ovat ihan vähäpätöisiä, tähän hätään en edes muista yhtäkään. Ovat sattuneet herkemmässä iässä suurimmaksi osaksi. Olen sanonut jotain silloin mielestäni noloa, jota kukaan muu ei takuulla muista koskaan.
Olen aikuisempana mm. työskennellyt alastonmallina, puuduttanut pahasti jalkani ja mätkähtänyt noustessani lattialle nakuna niin että läiskähdys vain kuului. Tämän muistelu vain naurattaa, kun ei onneksi sattunut pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tuttua huttua. Isompien mokien lisäksi mieleen pulpahtelee esim. viisitoista vuotta sitten yliopiston ranskan kielen opettajalle sanomani tyhmä juttu, tai siis hän tervehti minua hississä ranskaksi, minä tervehdin asianmukaisesti takaisin, ja sitten jostain syystä tervehdin häntä uudestaan, jolloin hän hieman hymyillen toki vastasi taas takaisin. Eli maailman pienin juttu, mutta silti saa mut naamapalmuilemaan ja ulahtelemaan itsekseni...
En todellakaan tiennyt, että tämä olisi näin yleistä!
Mies toisinaan ihmettelee, mitä ilmeilen tai puhisen. En kehtaa kertoa, että mieleen pulpahti se yksi kerta baarissa 20 vuotta sitten, kun sanoin yhden hölmön jutun vieraalle ihmiselle. Tai jotain vastaavaa.
Itse en juuri muista muiden hölmöilyjä, mutta valitettavasti mulla on yksi lievästi autistinen tuttava, joka tuntuu muistavan kaikki virheeni elämässä. Se estää lohduttautumasta sillä, että ei kukaan muista mokiani... Sillä kyllä voi muistaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en juuri muista muiden hölmöilyjä, mutta valitettavasti mulla on yksi lievästi autistinen tuttava, joka tuntuu muistavan kaikki virheeni elämässä. Se estää lohduttautumasta sillä, että ei kukaan muista mokiani... Sillä kyllä voi muistaa!
Se kertoo enemmän hänestä kuin sinusta. Jos tuo muistuttelu ja kaivelu on jatkuvaa, niin sano suoraan, että lakkaa muistelemasta vanhoja mokiasi jatkuvalla syötöllä, kaikki ihmiset tekevät virheitä ja niistä on tarkoitus oppia. Monet autismipiirteiset ihmiset eivät nimittäin tajua sitä, mikä on mukavaa small talkia ja menneiden muistelua. Siihen kun lisää monille heille tyypillisen kriittisyyden, niin voilá...
Päivittäin tulee joku moka mieleen tietyissä tilanteissa mitä on tekemässä tai sitten jostain ohjelmasta tai jonkun puheesta tulee moka mieleen. Yleensä kuiskaan "ei vttu" ja irvistän tai laitan kädet poskille. Tätä on kestänyt monta vuotta ja on henkisesti raskasta. Ajatus mennä psykologin juttusille nolottaisi jo etukäteen.
Melkein aina sosiaalisten tilanteiden tai puhelun jälkeen nolottaa, et mitä tuli sanottua ja ymmärsikö sittenkin väärin. Mitä se toinen ajattelee. Sit nämä tilanteet tulevat takautumina. Mulla on muutenkin sosiaaliset taidot tosi huonot. Annan itsestäni tyhmemmän kuvan mitä oikeasti olen.
Ihan turhaahan tuommoinen vanhojen vatvominen on, mut ei näille takaumille voi mitään, ne vaan tulevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeäsalama - mikä loistava sana!
Taas opin AV:lta uutta.
Vierailija kirjoitti:
Siis kertokaa mitä asioita häpeätte noin paljon?? Itselle jos tapahtuu jotain noloa, unohdan sen niin tehokkaasti, ettei sitä edes tapahtunut.
No vaikka jotain noloa tai tyhmää mitä olet ala-asteella vuonna 1999 sanonut tai tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herran tähden kuinka helpottavaa, täällähän on vertaistukea... Pidin itseäni hulluna tai ikäkriisissä pyöriskelevänä, mutta meitähän on muitakin. Olen kohta 42. Välillä aivot syöttävät jotain yläasteaikaista schaibaa, jota kukaan muu ei taatusti muista, ja armoton häpeäntunne iskee kuin märkä rätti naamaan. Usein liikennevaloissa seistessä tai suihkussa. Ilmeisesti aivot ovat joutokäynnillä ("shower thoughts") ja päättävät muistuttaa jostakin perkeleen tärkeästä, joka pistää irvistelemään, vetämään sormilla poskia (ei viisasta) ja ääntelemään joko nnnnnggghhh tai blublub, riippuen kummassa tilanteessa sattuu olemaan.
Todella helpottavaa huomata etten ole ainoa! Joskus myös lyön itseäni ja huudan kin muistan jonkun nolon jutun.
Vierailija kirjoitti:
Todella helpottavaa huomata etten ole ainoa! Joskus myös lyön itseäni ja huudan kin muistan jonkun nolon jutun.
Ihan sama homma. Olen muuten ihan normaali, mutta tämän takia olen monta kertaa googlannut Touretten oireita.
Vierailija kirjoitti:
Todella helpottavaa huomata etten ole ainoa! Joskus myös lyön itseäni ja huudan kin muistan jonkun nolon jutun.
Sama... Irvistän, huudahdan ja läpsin itseäni päähän, joskus niin kovaa että säikähdän saanko itselleni jonkin aivovaurion. Ne häpeän ajatukset vain tulevat kovin voimakkaina.
Joo, häpeäsalama on loistava nimitys tälle tunteelle.
Mä sanon silloin esimerkiksi "RRGH!", "paskapaskapaskapaska", "mä meen pois", "lopeta lopeta lopeta". Samalla irvistän tai näytän epätoivoiselta.
Antti Holma on antanut tälle ilmiölle nimeksi häävävälä sen äänen mukaan, joka suusta pääsee, kun häpeäkohtaus yllättää.
Kyllä ne muistissa tuppaa säilyä. Ikävä kyllä. Itse ihmettelen, miten sitä jaksaakin noita harmeja mielessänsä kantaa. Järki sanoo, että ne on ihan turhia painolasteja niitä mielessänsä jahkata ja vatvoa.