Mikälainen anoppi sinulla on?

lyhyesti: hirveä. siihen on ymmärrettävät syynsä. Ja kieltäydyin aluksi edes ajattalemaan hänestä mitään pahaa. Halusin näyttää, että miniä-anoppi-suhde voi olla mukava. mutta ei siihen pitkän päälle yksin pysty.

Mulla on aika etäinen anoppi. Ollaan todella erilaisia luonteeltanme eikä varmaankaan siksi olla tämän 25 vuoden aikana lähennytty tämän enempää.

Muistan kuitenkin aina äitienpäivänä kiittää anoppiani siitä että hän on kasvattanut maailman upeimman miehen.

Ja olen valmis hoitamaan anoppiani hänen vanhetessa mieheni rinnalla.

Arvostan anoppiani suuresti.

Kauhea. Kiinnostunut vain itsestään.

Ei ehkä mikään penaalin terävin kynä, mutta kiltti ja ystävällinen. Se on tärkeintä.

Sellainen, joka poikansa (mun pso) naimisiin mennessä kiljui avioehdon perään (ei kuulu hänelle, asia sinänsä ei ole huono), ja nyt haluaa, että kunhan hän kuolee, niin lastensa (mun pso ja sisaruksensa) perimän mökin (iso ja hieno) kustannukset maksan minä, koska lapsillaan ei ole varaa. Ettei sitä vaan menetetä. Eli en omista, mutta maksaisin kulut, ja niitä riittää. Varmaan joo tähän lähden. Mutta siis se, joka ensin kirkui avioehdon perään on se, joka on nyt tulossa mun lompakolle. Sellainen anoppi mulla.

Ei ole anoppia, hän menehtyi mieheni ollessa tosi nuori. Hän on kuitenkin vaikuttanut elämäämme monin tavoin, aivan liian aikainen kuolema on ollut valtava trauma jonka seuraukset ovat seuranneet myös meidän perhe-elämään asti.

Maailman ihanin ihminen. Olen muutaman verran vitsaillut puolisolleni että jos meille tulee ero niin otan anopin seuraavaksi. Appeni (mahtava ihminen hänkin) saattaisi tosin olla asiasta toista mieltä. Jostain syystä minulla on ollut parisuhteissani onnea siinä mielessä että suhteet kumppaneiden vanhempiin, sisaruksiin ja lapsiin ovat aina olleet todella hyvät. 

Anoppini on aika outo. Elänyt perheelleen ja on nyt sitten "hylätty" marttyyri. Yrittää sekaantua ainoan poikansa perheen elämään kiitettävällä aktiivisuudella ja on kouluttanut tyttärensä niin, että vähintäänkin soittavat joka päivä äidilleen. Minä miniänä en osaa tehdä mitään oikein ja lapsetkin pitäisi viedä päivittäin mummolle hoitoon. Jos saa lapset luokseen lähtee heidän kanssa ties mihinkä ilmoittamatta. Parempi olisi kun ei tarvitsisi olla missään tekemisissä.

Hullu. En tule toimeen.

Oman hyvinvointini takia parempi, etten ole hänen kanssaan tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

entäs miniät ei varmaan mitään enkeleitä hekään

Hyvin harvoin ne miniät tunkee anopin elämään, kotiin, perheen asioihin tai alkaa kytätä ruoanlaittoa anopin perheessä tms

Kyllä miniätkin osaa olla hankalia. Meillä toinen miniöistä jakaa jo tavaroitamme ja omaisuuttamme, vaikka mieheni ja minä olemme vielä suhteellisen terveitä, asumme omassa talossamme ja hoidamme asiamme itse. Odottaa kieli pitkällä kuolemaamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

entäs miniät ei varmaan mitään enkeleitä hekään

Hyvin harvoin ne miniät tunkee anopin elämään, kotiin, perheen asioihin tai alkaa kytätä ruoanlaittoa anopin perheessä tms

Kyllä miniätkin osaa olla hankalia. Meillä toinen miniöistä jakaa jo tavaroitamme ja omaisuuttamme, vaikka mieheni ja minä olemme vielä suhteellisen terveitä, asumme omassa talossamme ja hoidamme asiamme itse. Odottaa kieli pitkällä kuolemaamme.

Tottakai osaa. Mutta tässä nyt anopit aiheena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

entäs miniät ei varmaan mitään enkeleitä hekään

Hyvin harvoin ne miniät tunkee anopin elämään, kotiin, perheen asioihin tai alkaa kytätä ruoanlaittoa anopin perheessä tms

Kyllä miniätkin osaa olla hankalia. Meillä toinen miniöistä jakaa jo tavaroitamme ja omaisuuttamme, vaikka mieheni ja minä olemme vielä suhteellisen terveitä, asumme omassa talossamme ja hoidamme asiamme itse. Odottaa kieli pitkällä kuolemaamme.

Semmonen mammonafantasia siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

entäs miniät ei varmaan mitään enkeleitä hekään

Hyvin harvoin ne miniät tunkee anopin elämään, kotiin, perheen asioihin tai alkaa kytätä ruoanlaittoa anopin perheessä tms

Kyllä miniätkin osaa olla hankalia. Meillä toinen miniöistä jakaa jo tavaroitamme ja omaisuuttamme, vaikka mieheni ja minä olemme vielä suhteellisen terveitä, asumme omassa talossamme ja hoidamme asiamme itse. Odottaa kieli pitkällä kuolemaamme.

No mun anoppi ehdotti että me ostamme heille talon jossa he asusivat ilmaiseksi ja jonka sitten ns perisimme miehen siskojen kanssa kun he kuolee.

Minun anoppini kuoli muutama vuosi sitten. Alusta alkaen olimme kohteliaan hyvissä väleissä, vaikka hän omasi voimakkaita mielipiteitä eikä epäröinyt tuoda niitä esiin ja kritisoida minun ja mieheni mielipiteitä. Tapasimme mieheni kanssa häntä melko usein, mutta minä en ollut anoppini kanssa kovin läheinen.

Sitten mieheni sairastui vakavasti ja helvetti pääsi valloilleen. Anoppi syytti lääkäreitä ja hoitajia kaikesta mahdollisesta (esim. antavat vääriä lääkkeitä, hoitavat väärin ja haluavat tappaa hänen poikansa). Jos en ollut anopin kanssa samaa mieltä, vaan erehdyin puolustamaan sairaalahlökuntaa, olin petturi, vihollinen ym. enkä välittänyt hänen pojastaan. Seurasi huutoa ja riitaa.

Olosuhteiden pakosta jouduimme olemaan anopin kanssa jatkuvasti yhteydessä. Ajan myötä opimme tuntemaan toisemme paremmin ja ymmärtämään erilaisia näkökantojamme. Yhteinen suru ja huoli lähensi meitä ja lopulta meistä tuli toistemme tuki ja turva. Anoppini oppi luottamaan minuun ja minä häneen. Opin, että anoppini oli aina valmis auttamaan, puhumaan ja kuuntelemaan. Jyrkkien näkemystensä takana hän oli ihminen joka välitti. Ystävystyimme ja tapasimme liki päivittäin, ilman pakollista syytä. Meillä oli hauskaa yhdessä, vaikka mieheni sairaus himmensi iloa.

Sitten anoppi sairastui dementiaan. Olin hänen apunaan minkä pystyin. Yritin tehdä parhaani, vaikka kieltämättä välillä oli helvetin raskasta ja pinnani kireällä. Emme kuitenkaan riidelleet. Sairaus vei lopulta anoppini ennen mieheni kuolemaa.

Olen onnellinen, että opimme anoppini kanssa tuntemaan toisemme ja että hän rakasti minua vaikeista ajoista ja erimielisyyksistämme huolimatta. Minäkin rakastin häntä. Kaipaan anoppiani todella paljon.

Pitäisi se mieskin löytää ei ole löytynyt sitä miestäkään täytän ensi vuonna 50- ehkä sitte löydän eli vietän Häitä ja Synttäreitä yhtä aikaa.

Eli ensi vuonna syyskuussa eihän ole hirveä tavoitte.

Mutta tätä ei olisi enää äitini kun hän on kuollut 20- v sitten.

Mutta kummi tätini kyllä on elossa kyllä hänet ensimmäisenä kutsuisin .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

entäs miniät ei varmaan mitään enkeleitä hekään

Hyvin harvoin ne miniät tunkee anopin elämään, kotiin, perheen asioihin tai alkaa kytätä ruoanlaittoa anopin perheessä tms

Kyllä miniätkin osaa olla hankalia. Meillä toinen miniöistä jakaa jo tavaroitamme ja omaisuuttamme, vaikka mieheni ja minä olemme vielä suhteellisen terveitä, asumme omassa talossamme ja hoidamme asiamme itse. Odottaa kieli pitkällä kuolemaamme.

Kyllä minäkin odotan anoppini kuolemaa innokkaasti. En tosin tavaroiden takia, nehän ovat puolisoni ja hänen sisarustensa murhe, ei minun. Vaan siksi, että minä ja perheemme ovat vasta sitten vapaita korppikotkan kyttäykseltä ja pohjattomasta ilkeydeltä. Harmittavan pitkäikäiseltä vaikuttaa anoppi.

Anoppi oli anoppi,  hän on lähtenyt autuaimmille maille vuosia sitten. Anopit on aina hyviä.

Ei kovin kiva. Noteeraa kaikki muut perheessäni paitsi minut ja autistisen poikani. Tulee kysymättä kylään ja on tyhmä.

Suhde anoppiin (ei olla naimisissa vaan avoliitossa, yhdessä 5 vuotta) on perus kohtelias ja etäinen. Anoppi on kyllä sinäänsä ihan mukava ja sosiaalinen jne, mutta kohtelee miehen veljen vaimoa todella ilkeästi.

Tai siis selän takana haukkuu kaikesta, mitä tahansa tekeekin, ja siis ihan minulle ja miehellekin. En tiedä tajuaako hän että tuo on juuri se syy miksi en halua olla juuri tekemisissä. Jos kerran toista haukkuu, niin miksei haukkuisi minuakin?

Hoitaa myös aina mielellään tyttärensä lapsia ja jopa tarjoaa hoitoapua, mutta haukkuu ja vähättelee poikansa vaimoa jos hän pyytää hoitoapua. Sanomattakin selvää että jos meille joskus tulee lapsia niin apua ei pyydetä sieltä koskaan.