Mikälainen anoppi sinulla on?

On jäänyt vähän etäiseksi. Ollaan niin eri luontoisia, minä höpötän turhan paljon ja olen aika avoin. Hänellä on joku muuri. Jos ei pidä jostain esim. työ, ei avaa mikä siinä mättää. En halua udella, joten asiat jää roikkumaan. Kiva ihminen noin muuten, mutta ei vaan sillä tavalla olla kaverillisissa väleissä.

Täysi hirviö, usutti miehen sisaret kimppuun .Kaikkien ihmissuhteet kärsivät ja lopulta avioeron jälkeen omaisuuskin tuhoutui, kun yhteinen talo kärsi homevaurioita. Ei voinut myydä aikanaan, kun anopilla oli asumisoikeus.

Kuollut

Vierailija kirjoitti:

Ikävä naisena sanoa, että useat nuoret naiset ovat hankalia, riidanhaluisia, ikäviä. En koskaan ole kuullut/lukenut mistään, että miehet haukkuisivat anoppejaan. Menkää myt naikkoset itseenne.

Miten niin nuoret naiset. Kirjoitin tuolla aikaisemmin anopistanija olen yli 70 v. En ole nuori, mutta anopista olen ollut aina samaa mieltä.

T.itsekin anoppi, joka ei sekaannu lastensa asioihin kuin pyydettäessä.

Mulla on ihana lepponen anoppi, soitellaan toisillemme ja shoppaillaan yhdessä. Auttanut paljon lastenhoidossa aikoinaan, kutonut meille räsymattoja ja poppanoita pyynnöstä (ja olen maksanut työstä reilusti) ja halutunlaisia, neulonut villasukkia ja tumppuja ja antaa meidän elää omaa elämäämme. Voidaan jutella vaikeistakin asioista, ymmärretään toisiamme. 

N52v. 

Edesmennyt. Vieläkin kaipaan usein, vaikka poismenostaan on jo yli 9 vuotta.

Maailman paras anoppi. Olen luvannut, että huolehdimme heistä kun vanhempana tarvitsevat apua (ovat jo iäkkäitä mutta vielä ok kunnossa).

Luonteiltamme olemme aika erilaisia, mutta ei se haittaa, kun on hyvä tahto ja molemmat ymmärtäväisiä toista kohtaan.

Anoppi ei ole näiden vajaan 30 vuoden aikana halunnut tutustua minuun. Välillä itse yritän käydä normaalia keskustelua, mutta hän vaikenee. Se on hänen valintansa, eikä sille mitään voi. Toki perheemme olisi muussa tilanteessa enemmän tekemisissä hänen kanssaan; tapaamme noin kerran vuodessa.

Onhan noita anoppeja ollut. Ensimmäinen anoppi halveksi ja vähätteli, kun en ollut tarpeeksi hienosta perheestä. Eikä minusta sitten hänen mielestään ollut ylipäätäänkään yhtään mihinkään. Toinen anoppi oli omien isovanhempieni ikäinen, ei oikein löydetty yhteistä säveltä missään vaiheessa. Nykyinen onkin sitten paras, mitä voi toivoa. Ihana, lämmin, älykäs ja huumorintajuinen. Tykkään kovasti, ja tuntuu siltä, että tunne on molemminpuolinen. Sekin tuntuu kovin mukavalta. 

Maailman "paras". Väkimatkaa melkein tuhat kilometriä. Ei tarvitse nähdä koskaan. Eipä ole ikinä hoitanut lastamme eikä lahjoja antanut. Emme pidä mitään yhteyttä. Toisen lapsen lapsia kyllä hyyssätään.

Kauhea marttyyri on anoppi. Kukaan ei osaa tehdä mitään ja kaikki ihmiset on kauheita. Hän on itse täydellinen. Ei ole minua hyväksynyt missään vaiheessa mutta myöhemmin tajusin ettei sille olisi kelvannut kukaan muukaan. Vävyänsäkin haukkuu mennen tullen. Kärsin monia vuosia ilkeydestään kunnes ymmärsin tämän. Nyt ei heiluta puheillaan minua sinne eikä tänne. Valitettavasti on siirtänyt geeninsä tyttärelleen eli mieheni siskolle. Jatkuvaa valitusta, kateutta, haukkumista joilla itse pilaa elämänsä. Tämä tytärkin riitelee äitinsä kanssa ja sukulaistensa kanssa ja minun sukulaisetkin on saanut suuttumaan. Niin ja tyttären lapsi ei halua olla tekemisiä äitinsä kanssa. Kuitenkin kummatkin puhuvat kuinka ovat uskovaisia ja hyviä isosydämisiä ihmisiä. Haukkumaviestejä tulee miehelleni edelleen(ei enää minulle koska jouduin muuttamaan puhelinnumeroni salaiseksi). Ja huvittavinta että tulee viestejä joissa lukee että rakkautta ei osata jakaa.

Edesmennyt anoppini oli hyvä ystäväni. Meillä oli molemminpuolinen kunnioitus ja yhteinen huumorintaju.

Ystävyyden lisäksi sain häneltä oppia viisautta.

Nyt olen itse anoppi ja miniän mukaan hänen paras ystävänsä. Soittelemme monta kertaa viikossa. Miniäni on myös hyvin viisas ja ehdottomasti kunnioitettava ihminen, ihana puoliso pojallemme ja kaiken hyvän päälle lisäksi äitinä lapsilleen mitä parhain. Huumorintajumme natsaavat myös hyvin yhteen. Olen saanut hänestä sellaisen sielunkumppanin, jota en ole muista ystävistäni tavoittanut.

Koen itseni hyvin, hyvin onnekkaaksi ihmiseksi ja olen hyvin kiitollinen.

Eipä ole enää anoppia.

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole enää anoppia.

Njet anoppi njet harasoo.

Anoppini on aivan ihana ihminen :)

Vierailija kirjoitti:

Ikävä naisena sanoa, että useat nuoret naiset ovat hankalia, riidanhaluisia, ikäviä. En koskaan ole kuullut/lukenut mistään, että miehet haukkuisivat anoppejaan. Menkää myt naikkoset itseenne.

Niin, monesti äiti paapoo ja hyysää poikaansa jopa hulluuteen saakka. Se heijastuu monesti sitten myös pojan perhe-elämään eli siihen miniäänkin... Äidit ovat hyvin usein tyttäriään kohtaan erilaisia, kuin poikiaan. Ei voi yleistää, mutta kyllä itsekin tiedostan, että äitini kohtelee minua eri tavalla, kuin veljeäni. Koskaan äiti ei ole epäillyt, ettenkö pärjäisi mieheni kanssa, mutta veljen ja tämän naisen touhuja on arvostellut ja epäillyt, koska ei luota siihen, että veljeni osaisi tehdä hyviä päätöksiä, kun on itse paaponut piloille.

Oikein mukava ihminen. Ei ikinä mitään pahaa sanaa, päin vastoin. Elämää nähnyt, Karjalan evakkotyttölöi.

Toivottavasti ei ahdistu sodasta.

Hän on sovussa itsensä ja koko maailman kanssa.

Ja aika hyvän pojankin kasvatti!

Epänormaali... meni itseään melko huomattavasti vanhemman ja varakkaamman miehen kanssa naimisiin ja teki lapset. Erosi, ei jäänyt tyhjän päälle ja alkoi kasvattaa lapsia naisystävänsä kanssa. Lapsista pyrki kasvattamaan liberaalihippejä, mutta tytöstä tuli materialisti vela ja poika muutti myöhemmin isälleen, ei ole paljon yhteyksissä äitiinsä. Minulla ja anopilla on aika neutraalit välit. On kyllä kova neuvomaan ja loukkaantumaan jos kuulee, ettei hänen ohjeitaan noudateta orjallisesti. Esimerkiksi vauvoja ei unikoulutettu meillä omiin sänkyihin heti parikuisina. Tällöin hän yleensä vihjaa minun olevan homofobinen tms. kun en arvosta seksuaalivähemmistön edustajaa. Tämä on valitettavasti ihan totista totta. Käytiin viimeksi jouluna eivätkä lapset suostuneet maistamaan silliä. Perinteet pilalla.

Hutsahtava. Huudatettava.

Täytyy sanoa, että mitä huonompi parisuhde, niin sitä hirveämpi anoppikokelas ollut. Uskon, että nämä kaksi asiaa korreloi jollain tavalla toistensa kanssa, taustalla oleva haastava lapsi-vanhempi-suhde kummittelee parisuhteessa ja esim. anopin toksinen vanhempi-käyttäytyminen kuormittaa parisuhdetta. Sitten taas, jos kumppanilla oma suhde omaan vanhempaan kunnossa, niin sitten sujuu anoppi-suhdekin. Ja parisuhde kärsii siitä, jos jommalla kummalla oma vanhempisuhde huono.