Mikälainen anoppi sinulla on?

Nussakka on. Kokeiltu on.

Mehevä, maanläheinen. Aika laho varmaan nyt jo.

Hyvin ravinnepitoinen. Hyvin kasvaa kukat.

Eipä ole enää anoppia eikä uutta tule.

Anoppi on hyvä ja kiva, itse olen se paska jonka takia ei oikein nähdä.

Utelias ja ilkeä ja nyt kun miehellä on iso muutos elämässään niin äitinsä jakelee kokoajan neuvoja ja mielipiteitä mitä miehen tulisi tehdä jatkossa. Äidin mielipiteillä ei ole miehellä mitään merkitystä mutta äiti ei tajua sitä. Mies ei ole hänen kanssaan kasvanut vaan isänsä ja isoäitinsä. Mutta koska ihminen on niin vaikea ei hänelle voi sanoa että hänen neuvonsa ja mielipiteensä ei kiinnosta pätkääkään. Onneksi ei asuta lähellä ja mies vierailee pakosta kerran 1-2 vuodessa..

Erittäin hyvät välit anoppiin, yli 2000 kilometriä, eikä yhteistä kieltä. On tyhmä kuin saapas.

Mun anoppi kuoli syöpään silloin kun mieheni oli n. parikymppinen, eli tovin ennen kun edes tapasin mieheni. Harmittaa ja surettaa itseänikin, enkä tiedä miksi, siltä vaan tuntuu.

En tullut koskaan toimeen anoppini kanssa, hän ei koskaan arvostanut minua. Anoppini on jo kuollut.

Anopista ei ole ongelmaa ollut enää kun ei ole anoppia.

Ahkera eläkeäinen.

Hieman on etäinen.

Anoppi ei pidä minusta. Ei sano mitään suoraan, mutta on puhunut pahaa minusta tyttärelleen, joka juorunnut edelleen isänsä uudelle vaimolle. Uusi vaimo selitteli jotain, ettei voi olla anoppi, kun oikea anoppi on olemassa. Surkea tapaus sekin. Huono huumorintajunsa ei naurata. Kumpikaan surkeista anopeista ei osaa ostaa lapsille edes lahjoja, ellei kirjoita listaa. Molemmat yrittää antaa lapsille karkkipusseja, vaikka olen hokenut hokemasta päästyä, etteivät meidän lapset syö karkkia. Eivät muka muista, vaikka ovat saaneet viedä karkkinsa pois mukanaan. Anoppi muutti vieläpä samalle paikkakunnalle. Rasittavaa, kun ei tiedä, milloin hän taas kinuaa päästä lapsia hoitamaan. Ihan kuin ei olisi muuta elämänsisältöä kuin meidän lapset. Kuinka huonosti voi käydä, kun on kaksi anoppia. 

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei pidä minusta. Ei sano mitään suoraan, mutta on puhunut pahaa minusta tyttärelleen, joka juorunnut edelleen isänsä uudelle vaimolle. Uusi vaimo selitteli jotain, ettei voi olla anoppi, kun oikea anoppi on olemassa. Surkea tapaus sekin. Huono huumorintajunsa ei naurata. Kumpikaan surkeista anopeista ei osaa ostaa lapsille edes lahjoja, ellei kirjoita listaa. Molemmat yrittää antaa lapsille karkkipusseja, vaikka olen hokenut hokemasta päästyä, etteivät meidän lapset syö karkkia. Eivät muka muista, vaikka ovat saaneet viedä karkkinsa pois mukanaan. Anoppi muutti vieläpä samalle paikkakunnalle. Rasittavaa, kun ei tiedä, milloin hän taas kinuaa päästä lapsia hoitamaan. Ihan kuin ei olisi muuta elämänsisältöä kuin meidän lapset. Kuinka huonosti voi käydä, kun on kaksi anoppia. 

Oletko peiliin katsonut? Jos kaikki ihmiset ympärillä alkavat vaikuttaa paskoilta, syy löytyy yleensä sieltä. Jos anoppi on paska, toinen ei edes halua olla anoppisi ja miehen siskokin v*tuttaa, suosittelen lämpimästi sitä peiliä. 

Anoppini ei alun alkaenkaan pitänyt minusta. Hän koki minut jonkinlaisena kilpailijana, joka piti päihittää tai jonka kanssa piti vähintään päästä tasoihin. Hän oli lastenhoitaja, joka oli tehnyt muutaman opintoviikon verran yliopistossa opintoja. Niitä hän tuntui pitävän samanveroisena saavutuksena kuin omaa maisterintutkintoani.

Yritin aina olla hänelle kohtelias ja asiallinen, niin ettei hänellä olisi sen puolesta mitään pahaa sanottavaa. Viimeisinä vuosinaan ennen kuolemaansa hän alkoi jo antaa periksi ja välillä tunsin, että hän omalla etäisellä tavallaan tunsi lievähköä mieltymystä minuun.

Ikävä kyllä en koskaan voinut unohtaa niitä pieniä ilkeitä letkautuksia, joita hän sanoi minulle.

Uhri. Kun emme jaksa kuunnella hänen juttujaan siitä, kuinka hän kärsii joidenkin ihmisten hylättyä hänet, hän tuo ajatuksensa väkisin kautta rantain esiin. Koettelee siis rajoja joka välissä. Osaamme vetää rajat nykyään todella tiukasti, mutta se ei kokonaan vähennä vaikeita tilanteita. Hän on kuitenkin oppinut nopeammin hyväksymään meidän rajanvetomme. Hän ei halua menettää meitä ja lapsiamme elämästään. Jos emme puhu vaikeista teemoista (joita ei voi keskustelemalla muuttaa mihinkään), hän on mukavaa ja huumorintajuista seuraa. Tavallaan sääli, että tuo persoona on ollut niin vaikea ja jäljen sen kaltaisia. 

Anopilla aina kova ikävä poikansa lapsia.

Muttei käy kuin vain kerran pari vuodessa kun ei ehdi, koska pitää reissata uuden miesystävän kanssa ympäri maailmaa.

Soittelee kuvapuheluja lapsille sillon tällöin ja itkee ikävää. Itsestä kuulostaa kuin olisi kännissä soitellessaan.

Lapset ei häntä osaa kaivata, nyttenkin tekivät joulukortit vaarille ja mun vanhemmille. Tuo mummu unohtuu aina..

Sitten kun hän käy, valittaa rahapulaa kun bensa kallista, ettei raaski ajella useammin. Silti vara ajella lappiin usean kerran vuodessa ja nyttenkin on Espanjassa ollut kuukauden ja tulee ennen joulua Suomeen.

Meillä ei hänen kanssaan kemiat kohtaa. Harmi kun olis kumminki apua hänestäkin joskus jos voisi pyytää.

Oli...hirveä! Päätin, että en pidä yhteyttä ja se oli parhaimpia päätöksiä! Ei kyllä ollut kenenkään suosiossa, edes lähiomaisten! Nyt jo kuollut ja kuopattu!!

Semmoinen että piikitteli kaikkia ja kun kerran uskalsin sanoa jotain että on ikävä tunnelma tuollaisen takia, niin sanoi ettei hän halua nähdä enää koskaan.

Ajatella että tuollaisia ihmisiä on olemassa, että haluavat aiheuttaa pahaa mieltä ympäristössään.

Urheilu hullu... "hiihdettiin 50km eilen ja tänää pyöräiltiin 30km"

Rajaton, marttyyrin viitta hulmuaa joka käänteessä. Ei ymmärrä että poikansa on aikuinen mies. Luulin vuosia että todella pitää minusta, kunnes pikkuhiljaa totuus selvinnyt. En ilmeisesti passaa poikaansa tarpeeksi.

Alkoholisti, mitä ei myönnä, mutta joka tapaamisella selvittää montako olutta on jo juonut ja lisää menee pää kenossa.

Kaikille selittää kuinka ihanaa nähdä lapsen lastaan lähes joka päivä, totuudessa ei oikeastaan ikinä, kun aina niin kiire.

Se kiire on kyllä oma valinta.

Asuu vielä naapurissa.

pluskokinen