Miten tulette juttuun puolison sukulaisten kanssa?

Lähinnä kysymys kuuluu teille, joilla ongelmia/vaikeuksia ymmärtää toista, miten olette selviytyneet?



Miehen sisko tulee meille joka vuosi viikoksi lastensa kanssa. Asia olisi muuten ok, mutta olemme niin erilaisia ihmisiä kuin kaksi ihmistä vaan voi olla. Hän tulee maalta, hänellä ei ole ammattia, aikomuksenaan olla kotiäitinä hamaan jonnekin.. Tämä on ihan ok, mutta kun hänen jutuissaan se elämä on tosiaan niin järkyttävän pientä, että meinaa itsellä järki lähteä. Jutut pyörivät miehen, lasten ja lähiympäristön sekä tietenkin sukulaisten tekemisissä ja sanomisissa sekä miten teen tämän ja tuon kotityön ja voitko kuvitella, se ja se sukulainen silittää kaikkien neljän lapsensa vaatteet alushousuja myöten, siis voitko kuvitella.



Ongelma meidän välillämme onkin, että minä olen tottunut ilmaisemaan asioita melko suorapuheisesti. En kuitenkaan koskaan halua loukata ketään. Suoraansanomisen tyyli on ollut jo lapsuudenkodissani. Mieheni kodissa ei taas koskaan sanota asioita suoraan. Asioita on totuttu kiertelemään ja kaartelemaan, mikä on monesti meilläkin miehen kanssa aiheuttanut monia ristiriitoja kun niitä asioita ei tosiaan osata sanoa suoraan, mikä helpottaisi parisuhteessa monia asioita.



Taaskin vierailusta meni viikko siihen, että minä käytin kaikki energiani kun yritin sivistyneesti hoitaa vierailun loppuun. Hänellä on hyvin heikko itsetunto ja loukkaantuu minulle ihan käsittämättömiin asioihin. Joskus jopa ihan naurettaviin asioihin, niitä sen enempää tässä erittelemättä. Hän kyselee kokoajan, etteihän heistä ole vaivaa ja menee ihan naurettavuuksiin varovaisuudessaan ja hienotunteisuudessaan. Uskon, että kaikki se johtuu osaksi hänen heikosta itsetunnostaan.



Toisaalta hän on puuttumassa kokoajan ruuanlaittooni, esim. hän tykkää tämmösestä puurosta mikä tehdään sitten tällä tavalla. Ehkä tämä on taas osoitus siitä, että hän yrittää pönkittää itsetuntoaan saralla jonka hän ainakin osaa. En tiedä, mutta itse määrätietoisena ihmisenä (en väitä että vahvana, sillä onhan minullakin heikkouteni), tuntui välillä että kohta lähtee järki. Tosin, sanoi miehenikin, että enää siskonsa ei tule meille näin pitkäksi aikaa, sillä meinasi hänelläkin välillä keittää se juoruaminen, jahkaaminen ja jauhaminen.



Jopas helpotti kun sain näin kirjoittamalla purkaa. Olisi kiva kuulla, miten muut olette selviytyneet sukulaisista, joiden kanssa toimeentuleminen on hankalaa.



Ja sitten sanon vielä sen, että minä tulen mielestäni ihmisten kanssa hyvin toimeen. Ja hänenkin kanssaan tulen ihan päällisin puolin hyvin toimeen, mutta silti ajatuksissani samalla säälin häntä ja olen monissa asioissa eri mieltä. Hänen kanssaan on vaikeaa esim. väitellä asioista tai olla eri mieltä, koska hän yleensä silminnähden loukkaantuu ja alkaa puolustella tekemisiään olkoonkin kyse vaikka jostain vauvanhoitoon liittyvästä asiasta, jonka voi jokainen tehdä tyylillään. Yleensäkin hänen lähes kaikessa puheessaan korostuu se, mitä joku on sanonut (yleensä sukulainen tai tuttu) ja sillä hän perustelee kaikki sanomisensa. Tämäkin minua välillä suorastaan raivostuttaa.



No niin, kuten huomaatte, voisin jatkaa tätä samaa aihetta loputtomiin. Tahtoisin asiallisia kommentteja ko. aiheesta.