Kertokaa millä perusteella sossu lähettää työttömien terveystarkastukseen
Sovin ohjaajani kanssa että aloitan kuntouttavan työtoiminnan ja siinä keskustelussa hän mainitsi laittavansa mut terveystarkastukseen.
Ei tullut virallista kutsua postissa vaan tekstiviestillä laitettiin että silloin ja silloin.
Sossu ohjaaajani pyysi saada mun terveystarkastukseen liittyvät tiedot heille. Siis sosiaalitoimelle lähetetään minun terveystarkastus paperit. Paino ja pituus sekä kaikki henkilökohtainen menee kolmannelle osapuolelle tuosta vaan.
En aio kyllä kertoa mitään henkilökohtaisista mielenterveysongelmista siellä tarkastuksessa.
Kommentit (48)
Onko sulla joku koulutus? Oletko vajaakykyinen? Ehkä ne vaan miettii pitäskö sut tönästä sairaseläkkeelle tai johonkin vammaisten tukitöihin. Kuulostat vaiekalta tapaukselta ja siltä, että on aihetta tehdä laajempi arviointi kyvyistäsi ylipäänsä.
Meidän kunnassa on oma terveydenhoitaja työttömille. Ei siinä mitään hmeellistä ole. Sain mm. jäykkäkouristusrokotuksen kun edellisestä oli yli 20 v. Ihan mukava käynti.
Akateeminen työtön
Kerro sille lääkärille että sulla on aivan kamala seksiaddiktio, pornoaddiktio, runkkauspakkomielle, kyltymättömiä himoja huonekaluja kohtaan,...
Ja kaikista tärkein: kerro että sinulla on aivan hirveästi seksifantasioita liittyen sosiaalitoimiston työntekijöihin!
Vierailija kirjoitti:

PS. Muuteskin kun nuo kaikenmaailman sossut, lääkärit, työkkärintädit jne aina tahtoo tuhlata kaikkien aikaa kyselemällä kaikkea turhaa, niin ihan kiva tapa pilata kaikki keskustelut on se että joka himskatin käänteessä alkaa puhua kaikenmaailman pervouksia. Ei tietenkään mitään laitonta, ei mitään siitä henkilöstä jonka kanssa juttelet! Mutta siis asiallisten juttujen väliin puhuu aina loputtoman paljon myös pervouksia, tyyliin:
TYÖKKÄRITÄTI: Oletko töitä hakenut viime aikoina?
SINÄ: Olen, ehdin hyvin hakea vaikka paljon menee aikaa myös pornon katseluun. Oli muuten hyviä pornovideoita mitä katsoin eilen, niissä...
TYÖKKÄRITÄTI: Mitä töitä sä oot hakenut?
SINÄ: Siivoojaksi ja postinjakajaksi. Niissä videoissa oli sellaista sitomista mitä en oo ennen nähnytkään, ne sitoi sen naisen...
--
Tietysti jos olet oikein extreemi suupaltti niin lakkaat kokonaan vastaamasta kysymyksiin ja puhut vain ja ainoastaan pornosta, tauotta, nonstop, et kuuntele sanaakaan mitä täti sanoo vaan jatkat vaan pornotarinointia.
Jollekin Kelan omalle lääkärille terveystarkastukseen vai ihan normaalisti kunnan terveysaseman yleislääkärille?
Vierailija kirjoitti:
Meidän kunnassa on oma terveydenhoitaja työttömille. Ei siinä mitään hmeellistä ole. Sain mm. jäykkäkouristusrokotuksen kun edellisestä oli yli 20 v. Ihan mukava käynti.
Akateeminen työtön
Minulle tarjottiin mahdollisuutta terveystarkastukseen. Se hoidettiin puhelimitse koronan vuoksi, mutta verikokeisiin piti tietysti liikahtaa kotisohvalta pois. Kysyin, ovatko terveystietoni esimerkiksi mahdollisen työterveydenhuollon tai muun saatavilla, ja sekä TE-virkailija että itse terveydenhoitaja sanoivat, että jollen itse anna niitä, ne eivät leviä mihinkään.
t. Toinen akateeminen työtön
Mut passitettiin ihan vaan työkkäristäkin, en ollut sossun asiakkaana edes ja kanssa säästöillä elin työmarkkinatuen lisänä. Mut se oli ihan ok oikeastaan, sh vaan määräsi jotai verikokeita mut kysely oli kyllä aika alentuva kysymyksineen onko uhkapeliongelmaa ym.no ei ole
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kunnassa on oma terveydenhoitaja työttömille. Ei siinä mitään hmeellistä ole. Sain mm. jäykkäkouristusrokotuksen kun edellisestä oli yli 20 v. Ihan mukava käynti.
Akateeminen työtön
Minulle tarjottiin mahdollisuutta terveystarkastukseen. Se hoidettiin puhelimitse koronan vuoksi, mutta verikokeisiin piti tietysti liikahtaa kotisohvalta pois. Kysyin, ovatko terveystietoni esimerkiksi mahdollisen työterveydenhuollon tai muun saatavilla, ja sekä TE-virkailija että itse terveydenhoitaja sanoivat, että jollen itse anna niitä, ne eivät leviä mihinkään.
t. Toinen akateeminen työtön
No mikäs helevetin terveystarkastus se semmonen on, joka puhelimitse suoritetaan? Naamioitu tiedusteluoperaatio tuo on. Verikokeet näön vuoksi, kaatoivat viemäriin näytteesi.
Ei kun johonkin toimintakeskukseen juurikin vammaisten 'sekaan'. Oon ollut pitkään pois työelämästä koska kiusaaminen on vienyt energiaa keskittyä mihkään.
Eipä mulla ole mitään vammais diagnoosiakaan. Ihme että täällä huudellaan mun olevan sellanen.
Mä en enää jaksa koska kiusaaminen on just tätä tasoa että musta yritetään saada vammaista kun mua syrjitään ja jätetään yksinään. Sitten ku kerron omista asioistani sossuun jännittämisen alaisena, tehdään taas vammais diagnoosi. Ihansama en mä jaksa enää puolustautua kun mua sellaisena pidetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kunnassa on oma terveydenhoitaja työttömille. Ei siinä mitään hmeellistä ole. Sain mm. jäykkäkouristusrokotuksen kun edellisestä oli yli 20 v. Ihan mukava käynti.
Akateeminen työtön
Minulle tarjottiin mahdollisuutta terveystarkastukseen. Se hoidettiin puhelimitse koronan vuoksi, mutta verikokeisiin piti tietysti liikahtaa kotisohvalta pois. Kysyin, ovatko terveystietoni esimerkiksi mahdollisen työterveydenhuollon tai muun saatavilla, ja sekä TE-virkailija että itse terveydenhoitaja sanoivat, että jollen itse anna niitä, ne eivät leviä mihinkään.
t. Toinen akateeminen työtön
No mikäs helevetin terveystarkastus se semmonen on, joka puhelimitse suoritetaan? Naamioitu tiedusteluoperaatio tuo on. Verikokeet näön vuoksi, kaatoivat viemäriin näytteesi.
Työkkärin täti kun ei saa painoja sun muita kysellä, niin kierretään lakia tuolla tavalla. Tiedot kuitenkin päätyvät tädin tiedostoon.
Vierailija kirjoitti:
Jollekin Kelan omalle lääkärille terveystarkastukseen vai ihan normaalisti kunnan terveysaseman yleislääkärille?
Toimintakeskuksen terveydenhoitajalle. Terveysasemalta vastasivat etteivät ole ikinä kuulleetkaan mistään tollasesta tarkastuksesta.
Jokaisella työttömällä on oikeus ilmaiseen terveystarkastukseen. Siksi.
Joo mutta kuitenkin aion kieltäytyä koska en tarvitse vammaispalveluita enkä vammaisten tarkastusta.
Menköön rahat jäihin.
En ihmettele että olette työttömiä jos olette samanlaisia perässävedettäviä vastarannankiiskiä myös työelämässä!
Uhriudutaan ja istutaan foliohattu päässä sohvannurkassa. Eikö noissa tarkastuksissa ym. teidän parasta kuitenkin yritetä?
Älkää vain vahingossakaan suostuko mihinkään,sossurottana ja loisena kun on noin paljob mukavampaa...ja me työssäkäyvät maksetaan!
Ei sossu mihinkään työtarkastukseen lähetä vana työkkäri. Ilmaiseen tarkastukseen on jokaisella työttömällä oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kunnassa on oma terveydenhoitaja työttömille. Ei siinä mitään hmeellistä ole. Sain mm. jäykkäkouristusrokotuksen kun edellisestä oli yli 20 v. Ihan mukava käynti.
Akateeminen työtön
Minulle tarjottiin mahdollisuutta terveystarkastukseen. Se hoidettiin puhelimitse koronan vuoksi, mutta verikokeisiin piti tietysti liikahtaa kotisohvalta pois. Kysyin, ovatko terveystietoni esimerkiksi mahdollisen työterveydenhuollon tai muun saatavilla, ja sekä TE-virkailija että itse terveydenhoitaja sanoivat, että jollen itse anna niitä, ne eivät leviä mihinkään.
t. Toinen akateeminen työtön
Menee ne terveystiedot vaikkei itse antaisi.
Vierailija kirjoitti:
Joo mutta kuitenkin aion kieltäytyä koska en tarvitse vammaispalveluita enkä vammaisten tarkastusta.
Menköön rahat jäihin.
Soita sinne lääkärikeskukseen tai kunnalle, minne määräsivätkin, ettet tule.
Sitten siellä toisessa sanot ettei ollut tarvista kun olit käynyt juuri yksityisellä.
Jollain muulla löytynee parempiakin neuvoja. Noi aikalailla paikallisia, joka paikassa eri käytännöt, eikä pelkästään paikassa vaan myös eri henkilöillä samassa paikassa.
Terveystiedot ovat salaisia. Ei ne kuulu työkkärille, sossulle tmv. Mene tarkastukseen ja kiellä tietojen luovutus.
* Oma Kanta