Lue keskustelun säännöt.
Turvattomuus aikuisena - vertaistukea?
25.01.2021 |
Olen 30+ perheenäiti ja sairastan yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, johon olen saanut vaihtelevasti apua lääkkeistä ja terapiasta. Ahdistus ei enää rajoita arkielämää niin paljon kuin ennen, mutta vielä on matkaa kuljettavana.
Nyt olen päässyt matkallani kiinni ongelmieni juurisyyhyn, nimittäin turvattomuuteen (+ pelon ja epävarmuuden tunteet). Ehkä sen juuret ovat lapsuudessa, todennäköisesti ovatkin, koska lama runteli perhettämme pahasti ja vanhempani olivat varsin epävakaita omien ongelmiensa takia. Mikä hullumpaa, olen päätynyt toistamaan monia lapsuuden kokemuksia omassa perheessäni ja yritän nyt rakentaa turvallista aikuisuutta ja vanhemmuutta uudelleen. Tämä on kuitenkin ihan toinen tarina.
Mutta noin perhe-elämän ulkopuolella turvattomuus näkyy siinä, että oikein missään ei ole hyvä olla. Perheemme on muuttanut paljon ja olemme kohdanneet paljon kaikenlaisia vastoinkäymisiä jotka ovat entisestään heikentäneet mielenterveyttäni. Varastoomme on murtauduttu, lasta on kiusattu pahasti koulussa, on ollut levottomia naapureita, hometaloa, irtisanomisia, sairastelua... Viimeisimpänä nyt tietenkin tämä pandemian aika, joka ei totta puhuen ole paljoa poikennut siitä pelosta ja ahdistuksesta, mitä normaalistikin koen.
Kaiken kaikkiaan pelkään muita ihmisiä, naapureita, lasten kavereita ja heidän perheitään, pelkään sairastumista, taloudellista romahdusta, kotiin murtautumista, tulipaloa... Ja olen melko varma siitä, että nämä ikävät kokemukset toistuvat elämässäni sisäisen turvattomuuden takia, vaikka tietenkin kyse on myös huonosta tuurista. Osin syyt ovat myös käytännöllisiä, esimerkiksi turvaverkon puutteesta johtuvia.
Voiko tästä turvattomuuden tunteesta, pelosta ja ahdistuksesta päästä jotenkin eroon - ja miten?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Ajattele eri lailla. Esim varastoon murtautuminen ei kuulosta maailmanlopulta. Tottakai ikävä asia, mutta silti? Tuo kiusaaminen ja muu on paha tottakai. Sen kanssa pitää taistella. Huonot naapurit johtuu huonosta asuinalueesta. Voitteko muuttaa rauhalliseen?
Ollaan asuttu monenlaisilla alueilla, ja aina on ollut jotakin ongelmaa, eri tavalla vain. Esim. keskiluokkaisella omakotialueella sattui todella ahdistavat kyttääjänaapurit viereiselle tontille. Siksi muuttamista on vaikea pitää enää ratkaisuna tähän ongelmaan, ellei muuteta johonkin erämökkiin keskelle metsää.
Ja tietenkin pitäisi ajatella asioita eri tavalla, mutta kun en ahdistuksen vuoksi usein pysty ja pienetkin vastoinkäymiset saavat suuret mittasuhteet ja saavat pelkäämään seuraavaa. Ymmärrän toki, mitä haet. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuo on turhia pelkoja. Ajattele mitä hyvää sulla on ja oikeasti turvallista.
Totta kai ne ovat turhia pelkoja, en minä ole sattumalta saanut ahdistuneisuushäiriön diagnoosia. AP
Kun turvattomuuden syynä on riittävä määrä aivan aiheellisia pelkoja, ei tunteesta pääse koskaan eroon. Minä olin onnellinen ihminen siihen saakka, kun pitkäaikaistyöttömyydestä seurannut katastrofien sarja vei minulta aivan kaiken asuntoa myöten, myös irtaimiston ja ihmiset. Jonkin aikaa turva- ja asuinpaikkanani oli autoni, mutta auto varastettiin. Nyt olen paikassa, jossa mikään ei ole minun hallinnassani. Huoneeni ovessa on kyllä lukko, mutta hyvin monella muullakin ihmisellä on siihen avain, ja minut voidaan passittaa tieheni milloin vain. Pelkään jokaista kolahdusta ja vihaan ihmisiä, joilla on koti ja työ ja läheisiä. En usko, että selviän tästä sisuksiani jäytävästä kauhusta koskaan. Jos saisin lottovoiton ja ostaisin itselleni talon, aidan ja pari isoa koiraa seuraksi ja vahdiksi, pelkäisin silti kaikkea.
Terapia ja muut höpötykset ovat yhtä tyhjän kanssa, jollei turvattomuuden syitä poisteta. Ja puhumalla niistä ei poistu yksikään.
Ei tässä maailmassa ole oikeasti pysyvää turvaa missään muussa kuin Jumalassa. Jos miettii ihan järjellä, niin kaikki tässä maailmassa voi kadota, paitsi Jumala - jos hän on olemassa. Voit menettää perheesi, omaisuutesi, työsi, eikä ole edes taattua että tätä Suomen valtiota on olemassa pitkällä aikavälillä. Ainoa, joka ei katoa, on Jumala. Raamattu sanoo, että ihmisten synnit erottavat heidät Jumalasta, siksi he eivät tunne Jumalaa eivätkä usko häneen. Mutta kun synnit saadaan anteeksi, ihminen tulee tuntemaan Jumalan. Tähän tarvitaan Jeesusta. Kehotan oikeasti jokaista tutkimaan tätä asiaa. Itse tulin uskoon, kun rukoilin että Jeesus, jos olet olemassa, niin auta. Ja tällöin olin oikeasti tosissani. Joskus aiemmin olin rukoillut enkä ollut todella tosissani, tällöin Jumala ei vastannut.
Turvattomuuden tunne, huono itsetunto, adhd , mikä oli ensin vai onko kaikki yhteydessä toisiinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa ajattelutapaa pystyy muokkaamaan. Olet jo pitkällä kun ymmärrät tuon juurisyyn.
Itseäni on auttanut päiväkirja, hengellisyys ja tarkemmin rukoilu vaikken edes kuulu kirkkoon.
Lisäksi jos tuntuu ettei yksin pääse eteenpäin niin terapia.
Turhaa ruoskit itseäsi. Elämä on joskus julma ja ankara, mutta oman näkökannan voi kääntää ja opetella näkemään kaikessa jotain hyvää.
Ainahan se turvattomuus ja pelko EI ole aiheetonta. Esim mua on vanhemmat pahoinpidelleet ja kaltoinkohdelleet paitsi lapsena, myös aikuisena, ja tiedän että nytkin toivovat minulle kaikkea pahaa ja ikävää. Toinen on paha narsisti. Olen aikuisenakin joutunut siis päällekarkauksen kohteeksi ja heidän tekemänsä kaltoinkohtelu yhä jatkuu.
Tälle ilmiölle ei ole nimeä, ei ole termejä, eikä mikään taho tunnista tätä. Silti meitä vanhemman piinaamia on suomessa paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma kokemukseni on, että anoreksiasta ei parane koskaan. Sairastuin siihen nuorena ja silloin ei edes puhuttu anoreksiasta. Huomaan hyvin, miten syömishäiriö ja ahistus kulkee käsi kädessä. Kun on pelottavaa ja stressaavaa, alan rajoittaa syömisiä ja teen kaikenlaisia ruokasääntöjä. Nyt on suolisto jo niin karrella, etten voi syödä kuin muutamaa ruoka-ainetta.
Tää on niin tyhmää, mutta en saa tätä kierrettä poikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo on turhia pelkoja. Ajattele mitä hyvää sulla on ja oikeasti turvallista.
Totta kai ne ovat turhia pelkoja, en minä ole sattumalta saanut ahdistuneisuushäiriön diagnoosia. AP
Tavallaan ne ei ole turhia pelkoja, niihin löytyy syy henkilön historiasta tai fysiikasta. Turhia ne on vaan terveiden mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mies 46v ja minulla oli ihan hyvä lapsuus, mutta sitten alkoi tulla vastoinkäymisiä jo yläasteella jouduin suorastaan hylkiöksi, sitten opiskelujen jälkeen valmistuin 90-luvun syvimpään lamaan työttömäksi, ja kaikenlaisia vastoinkäymisiä on elämässä riittänyt, on oikeastaan viime vuosina alkanut tapahtua yhä pahempia ja suurempia, ihan outoja vastoinkäymisiä, mutta ei varmasti koskaan mitään positiivista tapahdu! Tämä on alkanut myrkyttää mielialaani tehokkaasti, en tiedä mitä tehdä, tämä on kuin jotain yliluonnollista pahaa karmaa johon en pysty vaikuttamaan. En haluakaan enää edes ryhtyä mihinkään, kun ei se kuitenkaan tuota kuin lisää ongelmia. Pelkään myös taloudellisen pärjäämiseni puolesta, kun olin töissä, palkat eivät nousseet TES -korotuksista huolimatta, koska työnantaja pienensi vastaavasti palkan palkkio-osuutta. Samalla kuitenkin vuokrat nousivat joka vuosi, sähkö kallistui, varsinkin sähkönsiirto, jne. kaikki vaan kallistui mutta palkka vaan enintään polki paikallaan!
Asemani siis vain heikkenee koko ajan, enkä mahda sille mitään! En tiedä miten selviän tästä elämästä enää!!!
Olen myös sitä mieltä että turvattomuus pitää vaan lempeästi hyväksyä. Ei se lähde pois, ei koskaan, jos lapsuus ja elämänkaari ylipäätään ovat turvattomuutta täynnä. Sen kanssa vaan pitää oppia elämään ja kestämään se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mies 46v ja minulla oli ihan hyvä lapsuus, mutta sitten alkoi tulla vastoinkäymisiä jo yläasteella jouduin suorastaan hylkiöksi, sitten opiskelujen jälkeen valmistuin 90-luvun syvimpään lamaan työttömäksi, ja kaikenlaisia vastoinkäymisiä on elämässä riittänyt, on oikeastaan viime vuosina alkanut tapahtua yhä pahempia ja suurempia, ihan outoja vastoinkäymisiä, mutta ei varmasti koskaan mitään positiivista tapahdu! Tämä on alkanut myrkyttää mielialaani tehokkaasti, en tiedä mitä tehdä, tämä on kuin jotain yliluonnollista pahaa karmaa johon en pysty vaikuttamaan. En haluakaan enää edes ryhtyä mihinkään, kun ei se kuitenkaan tuota kuin lisää ongelmia. Pelkään myös taloudellisen pärjäämiseni puolesta, kun olin töissä, palkat eivät nousseet TES -korotuksista huolimatta, koska työnantaja pienensi vastaavasti palkan palkkio-osuutta. Samalla kuitenkin vuokrat nousivat joka vuosi, sähkö kallistui, varsinkin sähkönsiirto, jne. kaikki vaan kallistui mutta palkka vaan enintään polki paikallaan!
Asemani siis vain heikkenee koko ajan, enkä mahda sille mitään! En tiedä miten selviän tästä elämästä enää!!!
Mulla on myös tuollainen pitkä vastoinkäymisten jakso. Siinä on vaikka mitä ikävää, laittomat potkut perhevapaan takia, ikävät talokaupat jossa meni rahat ja talot, jouduin syyttä suotta syytetyksi rikoksesta ja keskelle oikeusprosessia, terveys meni, perheessä ongelmia... koko ajan jotain ja vain kiihtyen, eikä todellakaan mitään hyvää VAIKKA koko ajan ajattelen positiivisesti, pidän kiitollisuuspäiväkirjaa, valitsen asennoitua kevyesti jne
Sen on TÄYTTÄ PASKAA että asenne muka ratkaisee ja vetää elämäänsä sellaisia asioita mitä ajattelee. Mä en ole vetänyt kurjaa paskaa ajttelullani ja silti sitä tulee ovista ja ikkunoista.
Joskus kait tulee rankkoja ”karman maksun jaksoja” ja sitten se vaan pitää kestää. Ei sitä tiedä vaikka syy olisi tuo. Koitan vain hengittää rauhallisesti ja hyväksyä että tätä se nyt vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies 46v ja minulla oli ihan hyvä lapsuus, mutta sitten alkoi tulla vastoinkäymisiä jo yläasteella jouduin suorastaan hylkiöksi, sitten opiskelujen jälkeen valmistuin 90-luvun syvimpään lamaan työttömäksi, ja kaikenlaisia vastoinkäymisiä on elämässä riittänyt, on oikeastaan viime vuosina alkanut tapahtua yhä pahempia ja suurempia, ihan outoja vastoinkäymisiä, mutta ei varmasti koskaan mitään positiivista tapahdu! Tämä on alkanut myrkyttää mielialaani tehokkaasti, en tiedä mitä tehdä, tämä on kuin jotain yliluonnollista pahaa karmaa johon en pysty vaikuttamaan. En haluakaan enää edes ryhtyä mihinkään, kun ei se kuitenkaan tuota kuin lisää ongelmia. Pelkään myös taloudellisen pärjäämiseni puolesta, kun olin töissä, palkat eivät nousseet TES -korotuksista huolimatta, koska työnantaja pienensi vastaavasti palkan palkkio-osuutta. Samalla kuitenkin vuokrat nousivat joka vuosi, sähkö kallistui, varsinkin sähkönsiirto, jne. kaikki vaan kallistui mutta palkka vaan enintään polki paikallaan!
Asemani siis vain heikkenee koko ajan, enkä mahda sille mitään! En tiedä miten selviän tästä elämästä enää!!!
Mulla on myös tuollainen pitkä vastoinkäymisten jakso. Siinä on vaikka mitä ikävää, laittomat potkut perhevapaan takia, ikävät talokaupat jossa meni rahat ja talot, jouduin syyttä suotta syytetyksi rikoksesta ja keskelle oikeusprosessia, terveys meni, perheessä ongelmia... koko ajan jotain ja vain kiihtyen, eikä todellakaan mitään hyvää VAIKKA koko ajan ajattelen positiivisesti, pidän kiitollisuuspäiväkirjaa, valitsen asennoitua kevyesti jne
Sen on TÄYTTÄ PASKAA että asenne muka ratkaisee ja vetää elämäänsä sellaisia asioita mitä ajattelee. Mä en ole vetänyt kurjaa paskaa ajttelullani ja silti sitä tulee ovista ja ikkunoista.
Joskus kait tulee rankkoja ”karman maksun jaksoja” ja sitten se vaan pitää kestää. Ei sitä tiedä vaikka syy olisi tuo. Koitan vain hengittää rauhallisesti ja hyväksyä että tätä se nyt vaan on.
Kyllä mulla on pinna välillä niin perkeleen kireällä että tekisi mieli räjähtää! Ehkä joku päivä vielä päässä naksahtaa niin että menen tekemään jotain mitä saatte lukea sitten lööpeistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häpeän hoito äänikirjaa olen juuri kuunnellut ja ehkä kaikki eivät tunnista häpeän eri osa-alueiksi niitä tunteita, joita häpeä aiheuttaa. Perustavanlaatuista häpeää syntyy lapsuudessa, kun vanhempi kaltoinkohtelee tai jättää hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Häpeän hoito äänikirjaa olen juuri kuunnellut ja ehkä kaikki eivät tunnista häpeän eri osa-alueiksi niitä tunteita, joita häpeä aiheuttaa. Perustavanlaatuista häpeää syntyy lapsuudessa, kun vanhempi kaltoinkohtelee tai jättää hoitamatta.
Tää kiinnostaa! Olen juurikin kaltoinkohdeltu pahoinpidelty lapsi, ja myös häpäisty/nöyryytetty lapsena (vanhemmat ilkkui, ivasi, nauroi pilkkanaurua jne). Millaista tämä aiheuttaa aikuisena? Kuka kirjoittanut ton kirjan?
https://verkkokauppa.duodecim.fi/60014.html
Kirja löytyy Bookbeatista ja Storytelistä. Katja Myllyviita kirjoittaminen.
Häpeä on itseen kohdistettu tunne, joka syntyy vertailusta muihin ihmisiin, tai kun yksilö ei koe tulevansa nähdyksi sellaisena kuin haluaisi. Häpeä altistaa mielenterveysongelmille, vihan hallinnan pulmille ja erilaisille riippuvuuksille. Lisäksi häpeä vaikeuttaa hakeutumista avun piiriin.
Häpeää voidaan hoitaa opettelemalla myötätuntoisempaa suhtautumista. Häpeäongelma voidaan käsitteellistää käyttäytymisanalyysin avulla ja tutkia, millaisia turvastrategioita asiakas on kehittänyt häpeältä suojautuakseen. Jos häpeä liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, voimme vähentää häpeää harjoittelemalla sosiaalisia taitoja. Kirja sisältää harjoituksia, joiden avulla voi irtautua häpeän ylläpitämistä ansoista.
Häpeän hoito -kirjan avulla lukija tunnistaa tyypilliset häpeän aiheuttamat pakonomaiset toimintamallit. Esimerkiksi liiallinen työnteko, suorittaminen sekä hallinnan ja täydellisyyden tavoittelu voivat olla keinoja piilottaa omaa riittämättömyyden tunnetta, joka on yksi häpeän muodoista.
Terapiasuhteessa terapeutissa aktivoituva häpeä vaikuttaa hoidon tuloksellisuuteen. Kirja sisältää harjoituksia myös terapeutille häpeän tunnistamisen ja työstämisen tueksi. Kontaktissa pysyttely ja asiakkaan aaltopituudelle virittyminen ovat aina tärkeitä taitoja terapeutille, mutta erityisen tärkeitä ne ovat häpeäongelmista kärsiviä asiakkaita hoidettaessa.
Kirja on suunnattu erityisesti psykoterapeuteille ja muille ammattihenkilöille, jotka työskentelevät häpeästä ja sen välttelykeinoista kärsivien asiakkaiden parissa. Kirja sisältää tutkimustiedon lisäksi tapauskuvauksia, otteita terapiatyöskentelystä sekä harjoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on, että anoreksiasta ei parane koskaan. Sairastuin siihen nuorena ja silloin ei edes puhuttu anoreksiasta. Huomaan hyvin, miten syömishäiriö ja ahistus kulkee käsi kädessä. Kun on pelottavaa ja stressaavaa, alan rajoittaa syömisiä ja teen kaikenlaisia ruokasääntöjä. Nyt on suolisto jo niin karrella, etten voi syödä kuin muutamaa ruoka-ainetta.
Tää on niin tyhmää, mutta en saa tätä kierrettä poikki.
Mä paranin bulimiasta juurikin niin, että rukoilin Jeesusta apuun. Olin kokeillut lääkitystä, terapiaa, tukiryhmää ja opiskellut aiheesta vaikka kuinka, mutta mikään ei auttanut oikeasti. Sitten vasta kun en keksinyt enää mitään muuta niin ajattelin, että jos Jeesus on olemassa, niin hän voi auttaa. Rukoiltuani tiesin, että hän oli kuullut sen rukouksen ja vastannut. Oireet menivät muutaman kuukauden aikana pois ja nykyään voin syödä täysin normaalisti.
- kommentoija #25
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä maailmassa ole oikeasti pysyvää turvaa missään muussa kuin Jumalassa. Jos miettii ihan järjellä, niin kaikki tässä maailmassa voi kadota, paitsi Jumala - jos hän on olemassa. Voit menettää perheesi, omaisuutesi, työsi, eikä ole edes taattua että tätä Suomen valtiota on olemassa pitkällä aikavälillä. Ainoa, joka ei katoa, on Jumala. Raamattu sanoo, että ihmisten synnit erottavat heidät Jumalasta, siksi he eivät tunne Jumalaa eivätkä usko häneen. Mutta kun synnit saadaan anteeksi, ihminen tulee tuntemaan Jumalan. Tähän tarvitaan Jeesusta. Kehotan oikeasti jokaista tutkimaan tätä asiaa. Itse tulin uskoon, kun rukoilin että Jeesus, jos olet olemassa, niin auta. Ja tällöin olin oikeasti tosissani. Joskus aiemmin olin rukoillut enkä ollut todella tosissani, tällöin Jumala ei vastannut.
Itse olen aikuisena löytänyt hengellisyydestä todella paljon voimaa. Minulle Jeesus on kuin psykologiasta tuttu "vastuullinen aikuinen", joka ongelmatilanteissa kertoo, miten minun olisi oikein toimia. Jos olen stressaantunut tai ahdistunut, niin on vaikea mallintaa itsessäni vastuullista aikuista, jollaista en ole lapsuuden alkoholistiperheessä voinut sisäistää. Sen sijaan raamatun tarinat ja niiden napakat opetukset on helppo muistaa vastaavissa oikean elämän kriisitilanteissa.
Suosittelen alkuun vaikkapa Cassandra Mackin videoita Youtubessa!
Muuten suosittelen ahdistukseen hikiliikuntaa. Itse käyn juoksemassa n. kolme kertaa viikossa, mikä poistaa elimistöstä kertynyttä adrenaliinia. Monotoninen pitkäkestoinen liikunta rentouttaa kokonaisvaltaisesti. Jos stressiä ja ahdistusta ei pura mitenkään, niin sisäinen termostaatti on jatkuvasti hälytystilassa, jolloin pienetkin asiat aiheuttavat ylikuumenemisen.
Mä olen aina pelännyt elämää ja luulen että mulla on joku syvään juurtunut häpeä ja tunne huonommuudesta. Tämä kaikki saa aikaan turvallisuus hakuisuutta siinä määrin että pelkään olevani parisuhteessa osittain siksi etten uskalla olla yksin, enkä uskalla lähteä huonoista töistä muualle koska tuon sentään osaan, hakeminen ja uuden opettelu jossain olisi liian pelottavaa. Nyt kun saa vihdoin olla elämässä mukavuus alueellaan niin siitä pitää kiinni kynsin hampain.
Tämä on ehkä vaan mun persoonassa, lapsuuteni oli ymmärtääkseni ihan hyvä.
Sama täällä, turvaton väkivaltalapsuus. Juureton ja irrallinen ja ulkopuolinen olo. En saa terapiaa kun en ole niin sairas ettäolisin kelan terapiaan oikeutettu.
Olen valinnut sen että hyväksyn tämä. En taistele tätä vastaan. Tällaista elämäni nyt on ja on ollut.