Lue keskustelun säännöt.
Eettinen monisuhteisuus ja mustasukkaisuus?
Eirikki
23.01.2021 |
Täällä muita polyja joilla kokemuksia mustasukkaisuudesta? Olen noin vuoden ollut eettisessä monisuhteisessa tilanteessa. Itselläni on neljä kumppania, ensisijaisella kumppanillani saman verran. Viime aikoina olen kuitenkin kipuillut mustasukkaisuuden kanssa hänen suhteensa. Miten asian kanssa tulisi toimia? En haluaisi rajoittaa hänen vapauttaan, enkä tällä hetkellä omaanikaan, olemme keskustelleet aiheesta paljon, luotan siihen että hän on ja pysyy, mutta silti koen pelkoja, riittämättömyyttä ja ajoittain vähän kateuttakin. Olen syvästi rakastunut häneen, se jollain lailla varmasti liittyy tähän. Mitä tässä tulisi tehdä? Ristiriitaiset tunteet ja ajatukset asian suhteen ovat ajoittain raskaita kantaa.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaimillaan, yksi ihminen VOI täyttää kaikki tarpeet. Ei ole mahdotonta. Minäpä tiedän sen.
Myös minä tiedän sen, että yksi ihminen riittää kyllä. Mutta on paljon ihmisiä, jotka joutuvat splittaamaan, pysyäkseen kasassa. Pettäminenkin on lohkomista. Seksistä siinä ei ole kyse, vaan objektisuhteista.
Ap:lle sanoisin näin vanhempana ihmisenä (oletan että olet uudempi polyamoristi kuin 60-70-luvun vapaan seksin harrastajat), että mustasukkaisuus on asia, jonka kanssa joudut elämään. Jos toista rakastaa, hänestä haluaa kaikki puolet, eikä ole tarvetta splitata. Joten aivan oikeassa olet, rakkaudesta johtuu ja on terveen merkki psyykkisessä mielessä.
Kommentillani ei tarkoita moralisoida, näin se vain psykodynaamisesta näkökulmasta menee.
Kiitos tästäkin. En allekirjoita tuota objektisuhdenäkemystä. Kyllä ihan itseisarvona pidän kaikkia kumppaneitani ja he suhtautuvat minuun samoin.
Ja tietysti joillekin, varmaan useimmille, yksi ihminen riittää. Toisaalta se miten monet pettää, on harrastanut seksiä useamman kuin ihmisen kanssa jne, kertoo mielestäni siitä että aika monelle yksi ei myöskään riitä.
Ja kyllä olen nuorempi, 45-vuotias. Hahmotan myös tuon että haluaa kaikki puolet, mutta olisi epäreilua vaatia toiselta sellaista, varsinkin kun hän ei sitä halua, enkä minä halua toisen vapautta rajoittaa. Kai rakkauteen liittyy myös se että kunnioittaa toista, haluaa toiselle hyvää, vaikka se itseä välillä
Psykodynamiikasta, en ole ihan vakuuttunut että sen varaan kannattaa juuri nojata. Todella epätieteellinen ja aikaan sidottu järjestelmä kun on.
Psykodynaaminen näkemys ihmisen kehityksestä vauvaiästä aikuisuuteen on vain yksi viitekehys, josta käsin asioita voi käsitellä, mutta siihen muun muassa psykiatrinen hoitotyö perustuu. Epätieteelliseksi sitä ei siis voi ainakaan siinä mielessä sanoa.
Kaikissa ihmissuhteissa ja ihmisissä on patologisia piirteitä ajoittain, joten se mitä kirjoitin ei erityisesti liity polyamoriaan paitsi ehkä sikäli, jos polyamoristi itse katsoisi olevansa eettisempi, vapaamielisempi tai moraalisesti korkeammalla tasolla kuin muut, jolloin kyse olisi splittaamisesta maailmankatsomuksen tasolla.
Ongelmasi ei siis minusta liity erityisesti polyamoriaan, vaan yleisesti siihen, miten omia ja muiden tunteita käsittelet. Millaisia merkityksiä polyamoriselle elämäntavallesi annat voi vaikeuttaa tunteiden käsittelyä ja vuorovaikutusta. Hyväksymällä ja käsittelemällä tunteita niiden kanssa on helpompi tulla toimeen ja tehdä tarvittaessa ratkaisuja. Sellaiselle ihanteelle polyamoria kai pitkälti perustuukin.
Tässähän juuri kyselin miten sen mustasukkaisuuden kanssa tulisi toimia. Hyväksyn sen tunteen kyllä ja sen käsittelyyn tässä juuri kyselin apuja, eikö se jo itsessään ole sen käsittelemistä?
En pidä itseäni muita parempana. Epätieteellisyyteen viittasin lähinnä psykodynamiikan taustan takia, lisäksi ymmärtääkseni empiirinen näyttö on aika hataraa sen suhteen. Objektiivisuus esimerkiksi on varsin heikolla pohjalla sen kanssa, jos tieteen kriteerejä lähdetään pohtimaan. Kyllä psykiatrisessa hoitotyössä on melkoisen paljon muita viitekehyksiä nykyisellään psykodynamiikan lisäksi.
Kaikki eivät usko psykiatrian olevan tiede, mutta kyllä se empiiriselle näytölle perustuu. Ja mainitsemastani varhaisen vuorovaikutuksen psykodynamiikasta ja objektisuhteiden kehityksestä on runsaasti empiiristä näyttöä vuosikymmenten ajalta, mutta se on jo kokonaan toinen keskustelu. Ehkä joku muu antaa kysymyksiisi vähän konkreettisempia neuvoja kuin omani, että aika ratkaisee monia ongelmia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasin jo tuohon kysymykseesi aikaisemmin. Rakastaminen aktivoi varhaiset kokemukset, minkä vuoksi rakastetun menettäminen tuntuu niin murskaavalta. Sen vuoksi en usko, että mustasukkaisuudesta voisi kokonaan päästä eroon niin kauan kun on syvästi rakastunut. Aika ja pettymykset kumppaniin ja suhteeseen voivat ratkaista ongelman ja näin varmasti usein ajan myötä käykin, koska voimakkaan rakastumisen kautta ei yleensä kestä kovin montaa vuotta. Poikkeuksena ne tilanteet, joissa suhteessa on sadomasokistista dynamiikkaa eli toinen panee omat riittämättömyyden tunteet kumppaninsa kärsittäviksi ja kumppani ottaa ne vastaan mustasukkaisuuden muodossa.