6 vuotiaan järkyttävät puheet -onko normaalia?

Sanoin kanssa haluavani kuolla. Tai sitten suunnittelin katoamista ja hehkutin, että siitäpä saisitte huonon omantunnon, että mua näin kohtelette.



Pienenä tuntui, ettei vanhempani ymmärtäneet minua. Nyt aikuisena en todellakaan ole koskaan hautonut itsemurhaa.

on myös joskus tuohtuessaan sanonut vastaavaa. ilmeisesti todellakin liittyy siihen, että alkavat tajuta, mitä kuolema merkitsee (ainakin siltä osin, että se on jotain hyvin surullista).

suosittelen jotain perhe terapiaa. vaikuttaa masentuneelta. me ollaan käyty vauvan kuoleman jälkeen ku isoa vejeä nii ahisti... ei oo kyllä moittimista.

t. ap

vaan on kovasti huolissaan kuolemasta ja kyselee siitä usein. Muistan (ja äitini muistaa), että olin itsekin 6-vuotiaana ihan samanlainen. Kuulunee ikään???

mutta muistan omasta lapsuudestani samantapaisia ajatuksia. opin kirjoittamaan 6-vuotiaana ja joskus niillä main 6-7-vuotiaana kirjoitin päiväkirjaani jonkun riidan päätteeksi että haluaisin kuolla ja vieläpä suunnittelin että miten. mutta en minä oikeasti olisi halunnut kuolla, kunhan vain kehittelin draaman tajuani...



auttaisikohan, jos ap ottaisit seuravaan kerran pojan puheet " tosissaan" ja alkaisit kysellä vähän tarkemmin? että miksi sinä haluaisit kuolla ja oletko ajatellut että mitä sen jälkeen tapahtuisi? kertoisit miten vanhemmille ja sisaruksille/isovanhemmille/kavereille ym. lapsen tärkeille ihmisille tulisi tosi ikävä ja miten he itkisivät ja kavereilta puuttuisi maalivahti jalkapallopeliin jne.



ehkäpä tämä konkretisoisi kuolemaa, nythän se on luultavasti lapselle vain heitto jolla on dramaattinen vaikutus vanhempiin. ja ehkä lapsi tulisi tämän myötä itse sellaiseen tulokseen ettei kannatakaan kuolla vaan elämä on elämisen arvoista.

tosin sellaisita että voisi muuttaa kotoo pois

Vähän asian vierestä tämä: käytiin ystäväni haudalla joulun alla, ja lapseni kovasti odotti joulua tietenkin niin sanoi ettei muistanut ystäväni kuolleen kun on ollut niin iloinen tulevasta joulusta. Kyllä vähän riipaisi kun huomasi kuinka vakavasti lapsikin on asiaa ajatellut, itse en varmaan surultani edes huomannut lapsen 5v. kuolema pohdintoja.

Oon miettinyt onkohan meidän 5-vuotias poika masentunut tai jotain, kun uhkaa välillä lähteä mm. metsään yksin jossa suodet saa syödä hänet (aina riitpjen päätteeksi) tai sanoo haluavansa kuolla. Kuuluu siis ikään. Helpottavaa, etä muillakin tätä!

läksyjä yms n. 7 vuotiaana. Heillä tosin oli isällä syöpä ja kuolema oli sillä tavalla läsnä, isä onkin nyt jo kuollut. Nyt poika on 15 v miehenalku ja aivan valoisa, ehkä vaan syvällisempi ja asioita pohtivampi.



Sitä ei ehkä kannata korostaa, että itselle tulee paha mieli noista puheista, lapsi kuitenkin jotain pohtii ja on parempi että pohtii ääneen, kuin että sulkeutuisi itseensä, eikä enää uskaltaisi puhua mieltään vaivaavista asioista.



Kielikuvilla vastaaminen on siitä kinkkistä, että lapset eivät oikein tahdo niitä ymmärtää - mun mielestä lapset oppii hahmottamaan sananlaskujakin yleensä vasta yläasteiässä, psykologian kirjassa näin kerrottiin joskus muinoin.

peleistä tai TV:stä ei ole sellaista nähnyt.

Poika 6v on muutenkin aivan mahdoton kiusanhenki ja siitäkös sitten seuraa riitoja niin sisarusten kuin meidän vanhempienkin kanssa. Välillä poika sitten sanoo, että " mä olen ihan tyhmä. Voisin kuolla pois." Tuntuu pahalta kyllä minustakin. Yhtenä päivänä kysyi kyllä minultakin, että tuleekohan susta äiti joskus mummu. Minä siihen, että jos joku teistä lapsista saa omia lapsia, niin sitten minä olen heidän mummunsa. Poika mietti hetken ja sanoi:" Sä taidat kyllä kuolla jo sitä ennen." Mitäpä siihen sitten sanomaan kuin että äidistä tuollaiset puheet tuntuvat ikäviltä :(



Mutta kuuluu siis näköjään ikään.

Ja sinussako ei ole mitään vikaa? Että on meitä äitejä joka lähtöön. Mieti millaista poikasi elämä on ja olisiko siinä jotain parantamisen varaa?

13 tarkoittaa siis vain sitä, että poika kyllä tietää, mistä naruista vedellä, että saa muut ärsyyntymään. Muuten on aivan ihana poika, ja rakas kaikille :)



Sinullako ei ole koskaan ollut 6v poikaa?



13

ja etsisin ammattiapua. Kummitätini poika hirtti itsensä playstationin johtoihin 10-vuotiaana riidan päätteeksi. Aivokuollut ollut nyt melkein kymmenen vuotta. Enkä tosiaan keksi tätä omasta päästäni!

Minusta noilla aiheilla ei ole leikkimistä, ja itselleni en antaisi anteeksi jos olisin ongelman huomannut enkä yrittänyt tehdä sille mitään :(

Kokee olevansa valmis kuolemaan, koska koulussa kiusataan ja vain tytöt huolivat hänet mukaansa leikkeihin. Kesä meni kivasti, mutta nyt taas koulu alkaa.

Eikö voi edes hetkeksi vakavasti harkita, että kyseessä saattaisi olla hälytysmerkki. Se, että noin monella on vastaavia kokemuksia, ei tee siitä normaalia ja tervettä. Voi kuulua ikään, mutta otatteko riskin, että kertoo pahasta olosta, ettekä tee mitään? Joka tapauksessa lapsi käsittelee kuolemaa, aiheeseen tulee tarttua ja käsitellä sitä. Jos ei osaa, pitää hakea apua vaikka kasvatusneuvolasta tms.



Tsemppiä kaikille, älkää vaietko. Myöhemmin arvatkaa kertooko lapset murheistaan, jos nyt näin " pienistä" möröistä vaietaan...minkälaisen kuvan annatte itestänne " turvallisena vanhempana" ...

Oletkos 18 perehtynyt kehityspsykologiaan? On normaalia lapselle miettiä kuolemateemaa juuri tuossa esikoulun kynnyksellä.



Toki, jos puheet ja ajatukset pyörivät ainoastaan kuoleman ympärillä, voi olla syytä huoleen. Mutta monesti juuri herkät lapset pohtivat aihetta kauan ja hartaasti. Ja miksi eivät pohtisi? Asia kun on monelle aikuisellekin hankala käsitellä. Siihen liittyy paljon negatiivisa tunteita: pelkoa, surua jne.

jostain apua - av ei ehkä ole luotettavin taho, kun täällä on ihmiset milloin milläkin tuulella, mutta kirjasto voisi olla jo paljon parempi.



Terttu Arajärven lastenpsyka-kirjat on helppolukuisia ja viisaita.

Muutimme helmikuussa uuteen kotiin, joka oli silloiselle 5-vuotiaalle tyttärelle kova paikka. Joka käänteessä uhkasi hyppäävänsä parvekkeelta alas, ja toivoi kuolevansa. Samoin vihasi pikkuveljeä niin paljon, että toivoi että pikkuveli kuolisi.

Soitin neuvolaan, jossa neuvolatäti sanoi, että kuolema alkaa kiinnostaa 5-6 vuotiaita, ja että jutut ovat aivan normaaleja. He puhuvat siitä ilman varsinaista ymmärtämystä.

Nyt taas tytöllä puheet samaa luokkaa, äiti ja isä eronneet, päiväkotia on vaihdettu toukokuussa ja uudestaan elokuun lopussa. Tällä kertaa soitin perheneuvolaan ja odottelemme aikaa. Koskaan ei tee pahaa viedä lapsi ja samalla koko perhe ammattihmisten puheille. Jos käynti on turha, hyvä juttu, mutta ainakin olen lasta yrittänyt auttaa.