Lue keskustelun säännöt.
Te joiden mielestä parisuhde vaatii työtä niin kertoisitteko mitä se työ on?
22.01.2021 |
En ole huomannut 7-vuoden parisuhteen aikana, että tämä vaatisi mitään työtä. Toisen huomioonottaminen, läheisyys ym tulee ihan luonnostaan, ei vaadi mitään työtä.
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vanhassa liitossani tehtiin molemmat koko ajan työtä oikein oikeaoppisesti, siltä se tuntikin, silti mikään ei parantunut.
Nykyisessä onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa työtä on lähinnä se, että järjestää aikaa toiselle.
Jos rakkaus tuntuu työltä, se ei ole rakkautta.
Puhu vain omasta puolestasi. Itse joudun välillä tekemään tosissani töitä suhteen eteen, vaikka rakastan kumppaniani enemmän kuin koskaan olen ketään rakastanut. Ihmiset ovat erilaisia näet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen arjen kuulukaan olla työtä. Työtä on siinä kohtaa, kun tulee niitä vastoinkäymisiä eteen. Välillä voi olla toisen tehtävä kannattaa myös sitä kumppania.
Ajattelen, että parisuhteesta ei lähdetä (muutamia poikkeuksia, kuten väkivaltaa lukuunottamatta) heti, kun parisuhteessa ei olekaan enää kivaa, vaan tehdään töitä, jotta se kiva yhdessäolo saadaan takaisin. Ikinä ei voi etukäteen tietää millaisia kriisejä matkalle osuu ja voi olla, että kaikesta ei selviä yhdessä vaikka töitä sen eteen olisikin tehty.
Juuri näin. Jostain syystä moni on ymmärtänyt asian niin että parisuhteen kuuluisi olla (tai se saisi olla) jatkuvaa työtä. Mutta sellainenhan vain uuvuttaa.
Kyllähän siitä parisuhteesta suurin osa pitäisi olla helppoa ja mukavaa ja sitten vain niinä harvoina vaikeina hetkinä mietitään että miten tästä päästän eteenpäin.
Ei se ole mitään työtä miettiä, miten vaikeissa tilanteissa päästään eteenpäin, vaan se on elämää. Normaalia elämää.
Joustoja, kompromisseja, sovittelua ja sopimuksia, periksi antamista ja sietämistä. Ja kun jäljellä on vain tuo listan viimeinen vaihtoehto kannattaa lähteä kävelemään koko suhteesta. Muissa kohdissa helpottaa aluksi pelkkä iltakävely :)!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä. Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.
Varmasti joillain noin. Sitten taas jos on valinnut kumppanin, jonka kanssa ollaan aika tasa-arvoisia siinä mielessä, että kumpikaan ei pyri dominoimaan eikä toisaalta myöskään alistumaan, ja ollaan riittävän samanlaisia, niin tuota joustamista ja puolien pitämistä ei joudu paljonkaan tekemään. Koska homma toimii luonnostaan.
Minusta kommentistasi jotenkin paistaa että olet ehkä sellainen tyyppi, joka suostuu liikaa asioihin vaikkei haluaisi. Siihen ei auta kuin kumppanin vaihtaminen tai yksinolo.
Olet ihan oikeassa. Minä olen se joka joustaa ja on diplomaattinen. Teen paljon asioita vaikka olisin täysin loppuun uupunut, jotta arki sujuisi. Minä suoritan parisuhdetta ja annan siitä itselleni arvosanan ajoittain ja kysyn miten olen suoriutunut. Parannan jos koen tarvetta suorituksen parantamiseen.Valitettavasti muut ihmiset ei ymmärrä, että eivät ole elämässä ja lomailemassa vaan heilläkin on se suorittamisen velvoite suorittaa parsuhde mahdollisimman hyvin. Siksi olenkin valinnut yksinolon muutaman parisuhteen jälkeen.
Uhriutuminen on sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisältää eri tavoin toisen huomioon ottamista (ihan totta...).
Toisissa suhteissa se vaatii enemmän "työtä", toisissa vähemmän.
Kun katsoo avioerotilastoa, niin voisi kuvitella, että työstä on laistettu.
Päinvastoin. Kun katsoo erotilastoja, huomaa miten lähtökohtaisesti hankaliin suhteisiin ihmiset sitoutuvat kuvitellen, että maaginen "työ" korjaa mahdottomatkin yhteensopivuusongelmat. Täällä hoetaan vaan et ei se vaihtamalla parane, mut totuus on että useinkin paranee.
Toki omiin kipupisteisiinsä on etsittävä kunkin itse ensin vastaukset, mutta tuo työntunteen hyväksyminen suhteen normaalina asianlaitana on iso syy epäonnistumisiin kun ei lopeteta ajoissa.
Olisko vaikka ihan itsestäänselvyys, että väärin odotuksin tai perustein solmitut avioliitot eivät parane työstämällä. Mutta sen lisäksi on myös paljon avioeroja, joissa avioliiton rakenteita parsimalla puolisot olisivat voineet jatkaa onnellisina yhdessa. Siis ainakin yhtä onnellisina, kuin seuraavassa liitossaan, jossa törmäävät samoihin tai uusiin ongelmiin. Liittoja on joka lähtöön, jotkut eivät helpommasta päästä, mutta silti suht onnellisia. Aidosti huono liitto pitää luonnollisesti purkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Toisen huomioonottaminen, läheisyys ym "
Tuo on juuri sitä "työtä". 7v ei vielä kerro juuri mitään, jos se aika on tanssittu ns. ruusuilla, eikä mitään ongelmia ole ollut. Se muuttuu "työksi" sitten kun eteen tulee ongelmia.
Ei välttämättä. Minulla on pitkässä suhteessa kokemusta vaikeistakin ajoista. Ei suhde itsessään silti koskaan tuntunut työltä, vaikka elämässä olisi ollut vaikeuksia.
Eihän tässä kysyttykään kenen mielestä parisuhde tuntuu työltä, vaan mitä se parisuhteen eteen tehtävä työ on. Jokaiselle tulee elämässään se tiukka paikka jolloin itsestään selvänä pitämänsä asia ei enää olekaan itsestään selvä, ja jolloin joko itse ei saa, tai ei pystykään kumppanille antamaan sitä mitä aiemmin, ja tuolloin se saattaa käydä työstä jota tehdään sen parisuhteen etteen. Vai tarkoitatko sanoa että suhteesi on niin heppoinen, että jos se missään vaiheessa tulevaisuudessa tarvitsisi sinulle työn tekemistä, niin lopetat suhteen mieluummin kuin teet sen eteen töitä?
Mulla ainakin parisuhde on vaatinut töitä ns huonoina aikoina, silloin on pitänyt uskoa siihen että kyllä tämä tästä. Olen ollut naimisissa 15v ja kyllä tähän on huonoja aikoja mahtunut ja itkuja. Nyt ollut taas vuoden ajan rakkauskupla meininkiä. Me ei voida koko ajan kasvaa samaan tahtiin, välillä on toisella jotain (masennusta, vaikea raskaus, paljon töitä mm.) ja silloin on huono aika, työtä tai lähinnä sitä ettei luovuta se vaatii, silloin punnitaan selkäranka. Liian helpolla luovutettaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhassa liitossani tehtiin molemmat koko ajan työtä oikein oikeaoppisesti, siltä se tuntikin, silti mikään ei parantunut.
Nykyisessä onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa työtä on lähinnä se, että järjestää aikaa toiselle.
Jos rakkaus tuntuu työltä, se ei ole rakkautta.
Puhu vain omasta puolestasi. Itse joudun välillä tekemään tosissani töitä suhteen eteen, vaikka rakastan kumppaniani enemmän kuin koskaan olen ketään rakastanut. Ihmiset ovat erilaisia näet.
Niin, jotkut ihmiset ovat hyvin hankalia ja heille normaali elämäkin on työtä, hyvin rankkaa sellaista. Minäminäminä asenteella mennään vaan ja kyllähän se kiukuttaa, kun joutuu joskus joustamaan. Vain sinulla on ongelma. Olet erilainen.
Kyllä jokainen suhde vaatii jotain, ne helpoimmatkin, mitä ei yksin ollessa tarvitse miettiä tai huomioida. Jos on löytänyt juuri itselleen sopivan kumppanin, niin ei se välttämättä tunnu työltä vaan se tapahtuu vähän kuin itsestään. Joka tapauksessa jokaisessa toimivassa suhteessa täytyy ottaa toisenkin halut, mielipiteet, ajatukset ja tunteet huomioon. Yksin ollessa ei tarvitse miettiä kuin omia tunteitaan, halujaan ja menojaan.
Ja kuten sanottua, joskus tuo voi käydä vähän kuin itsestään, mutta joskus taas toimiva suhde vaatii paljon keskustelua, yhteensovittamista ja päänvaivaa. Itse satuin rakastumaan ihmiseen, jonka käyttäytymismalli on suuttuessaan/loukkaantuessaan hyvin erilainen kuin minun. Ei suututa toisillemme usein, mutta kyllä niinkin on muutaman kerran käynyt 8 vuoden aikana. Hän jää hautomaan asioita yksikseen, kun minä taas kerron ääneen heti, jos jokin ottaa päähän. Tästä on meillä ollut vähän työstettävää. Melkein joka suhteessa on jotain vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Toisen huomioonottaminen, läheisyys ym "
Tuo on juuri sitä "työtä". 7v ei vielä kerro juuri mitään, jos se aika on tanssittu ns. ruusuilla, eikä mitään ongelmia ole ollut. Se muuttuu "työksi" sitten kun eteen tulee ongelmia.
Oikean ihmisen kanssa pitkäkin parisuhde on ihan mukavaa ja leppoisan hyvää eloa ja oloa. Ongelmat ratkeavat ja on hyvä olla ilman vääntöä. Toista ei voi syyttää omista virheistään ja hankalasta luonteestaan, joten sanoisin, että jotkut joutuvat tekemään ennemminkin töitä itsensä kanssa kuin parisuhteensa eteen.
Jos on saanut jo lapsuudenkodissaan terveen mielen ja arvostaa itseään, niin ei puolison valinnassakaan välttämättä mene niin pieleen. Jos lapsuudenkodista ei ole tullut mitään hyvää mukaan, niin metsään mennään. Kannattaa tutustua toiseen hyvin ennen kuin lähtee mihinkään virityksiin mukaan.
Täydellisessä maailmassa kaikki ongelmat ratkeavat itsekseen. Oikeassa maailmassa niiden ratkeamiseksi täytyy monesti tehdä töitä. Ongelma ei sitä paitsi välttämättä olekaan suhteessa sinänsä. vaan elämässä voi tulla eteen kaikenlaista muuta, joka vaikuttaa siihen suhteeseenkin. Jos ei näitä ole kokenut, niin ei tiedä vielä mistään mitään, ei vaikka olisi ollut 20v yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Toisen huomioonottaminen, läheisyys ym "
Tuo on juuri sitä "työtä". 7v ei vielä kerro juuri mitään, jos se aika on tanssittu ns. ruusuilla, eikä mitään ongelmia ole ollut. Se muuttuu "työksi" sitten kun eteen tulee ongelmia.
En ymmärrä miksi jotkut ovat tuollaisia saarnaajia ja jankuttajia. Jos toisilla menee hyvin, niin sehän on vain kiva ja ei ole saarnaajalta millään tavoin pois. Saarnaajan ei tarvitse alkaa uhkailemaan millään lailla, sillä hän on oman tiensä valinnut ja muut kulkevat omilla teillään. Elämät ja parisuhteet eivät ole samanlaisia.
Tai sanohan saarnaaja milloin meidän suhteessamme tuo "ruusuilla tanssiminen" loppuu? Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja vieläkin meillä menee todella hyvin. Tai sitten vanhemmillani, jotka ovat olleet yhdessä yli 50 vuotta ja ovat vieläkin kuin kyyhkyläiset. Odotan vastausta... :)
En vastaile trolleille, vaan henkilöille jotka oikeasti keskustelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimot raskaana ja ukot vaan lääppii työpaikan naisia. Näitä tapauksia riittää. Miksi juuri tässä tilanteessa miehet usein pettää????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen arjen kuulukaan olla työtä. Työtä on siinä kohtaa, kun tulee niitä vastoinkäymisiä eteen. Välillä voi olla toisen tehtävä kannattaa myös sitä kumppania.
Ajattelen, että parisuhteesta ei lähdetä (muutamia poikkeuksia, kuten väkivaltaa lukuunottamatta) heti, kun parisuhteessa ei olekaan enää kivaa, vaan tehdään töitä, jotta se kiva yhdessäolo saadaan takaisin. Ikinä ei voi etukäteen tietää millaisia kriisejä matkalle osuu ja voi olla, että kaikesta ei selviä yhdessä vaikka töitä sen eteen olisikin tehty.
Juuri näin. Jostain syystä moni on ymmärtänyt asian niin että parisuhteen kuuluisi olla (tai se saisi olla) jatkuvaa työtä. Mutta sellainenhan vain uuvuttaa.
Kyllähän siitä parisuhteesta suurin osa pitäisi olla helppoa ja mukavaa ja sitten vain niinä harvoina vaikeina hetkinä mietitään että miten tästä päästän eteenpäin.
Ei se ole mitään työtä miettiä, miten vaikeissa tilanteissa päästään eteenpäin, vaan se on elämää. Normaalia elämää.
Tästä kaikesta käytetään yleisesti lausetta "työn tekeminen parisuhteen eteen." Jos ei ymmärrä käytettyä fraasia, vaan väittää ja inttää kuin neurologisesti poikkeava henkilö jolla on vaikeuksia käsittää sanojen merkityksiä, niin sille ei kukaan oikein voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Kuulisin mielelläni lisää näkemyksiä. Itse olen parhaillaan eroamassa, ja läpikäyn tunteita, mikä meidän suhteessa meni pieleen.
Ota huomioon, että vaikka itse olisit tämän kaiken "työn" tehnytkin itse, suhteeseen tarvitaan aina kaksi.
Lumen kolaamista ja nurmikoleikkuutakin pidetään monesti työnä, mutta ei ne sitä minulle ole.
Jollekin jatkuva toisen huomioiminen ja läheisyys voi käydä työstä, vaikka joku siitä nauttisikin.
Jos nuo paskahommat ei ole työtä, niin mitäs sitten?
Olen eri mutta nuo "paskahommat" on minulle ihan pelkkää hyötyliikuntaa ja satun pitämään lopputuloksesta, eli siististä pihasta. Jos en pitäisi siitä asuisin kerrostalossa. Eiköhän suhteisa ole vähän sitä samaa, joko siitä kumppanista pitää tai ei pidä, ei pitkä suhdekaan ole tae siitä että se on aina ollut niin helppoa, päinvastoin. Parisuhde käy välillä työstä kun elämään tulee vaikeuksia vaikka sairauden ja työttömyyden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhassa liitossani tehtiin molemmat koko ajan työtä oikein oikeaoppisesti, siltä se tuntikin, silti mikään ei parantunut.
Nykyisessä onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa työtä on lähinnä se, että järjestää aikaa toiselle.
Jos rakkaus tuntuu työltä, se ei ole rakkautta.
Puhu vain omasta puolestasi. Itse joudun välillä tekemään tosissani töitä suhteen eteen, vaikka rakastan kumppaniani enemmän kuin koskaan olen ketään rakastanut. Ihmiset ovat erilaisia näet.
Niin, jotkut ihmiset ovat hyvin hankalia ja heille normaali elämäkin on työtä, hyvin rankkaa sellaista. Minäminäminä asenteella mennään vaan ja kyllähän se kiukuttaa, kun joutuu joskus joustamaan. Vain sinulla on ongelma. Olet erilainen.
Mielenterveystoimistosta saat apua noihin ongelmiisi. Siellä on osaavaa henkilökuntaa, eikä tarvitse jännittää. Monella muullakin on paha olla. Parempaa vuotta 2021 sinulle, ja tsemppiä!
En koe että parisuhde vaatisi mitään erityistä "työtä". Mukavasti elellään miehen kanssa ja rakastetaan. Ei ole edes käynyt mielessä että jotain "työtä" pitäisi tehdä.
Ollaan aina ihmetelty tuttavapariskuntaa joka käy avioliittoleireillä tuon tuosta. Ei siitä varmasti mitään haittaa ole, mutta pakostakin tulee mieleen että miksi tarvitaan jatkuvaa ulkopuolista apua suhteen ylläpitämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhassa liitossani tehtiin molemmat koko ajan työtä oikein oikeaoppisesti, siltä se tuntikin, silti mikään ei parantunut.
Nykyisessä onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa työtä on lähinnä se, että järjestää aikaa toiselle.
Jos rakkaus tuntuu työltä, se ei ole rakkautta.
Puhu vain omasta puolestasi. Itse joudun välillä tekemään tosissani töitä suhteen eteen, vaikka rakastan kumppaniani enemmän kuin koskaan olen ketään rakastanut. Ihmiset ovat erilaisia näet.
Niin, jotkut ihmiset ovat hyvin hankalia ja heille normaali elämäkin on työtä, hyvin rankkaa sellaista. Minäminäminä asenteella mennään vaan ja kyllähän se kiukuttaa, kun joutuu joskus joustamaan. Vain sinulla on ongelma. Olet erilainen.
Alkuperäinen kommentoija huomattaa, että yleensä liikaa työtä tekevät ei välttämättä niitä itsekkäitä ole, vaan pikemminkin päinvastoin.
Kunhan on plussan puolella ja molemmat onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen arjen kuulukaan olla työtä. Työtä on siinä kohtaa, kun tulee niitä vastoinkäymisiä eteen. Välillä voi olla toisen tehtävä kannattaa myös sitä kumppania.
Ajattelen, että parisuhteesta ei lähdetä (muutamia poikkeuksia, kuten väkivaltaa lukuunottamatta) heti, kun parisuhteessa ei olekaan enää kivaa, vaan tehdään töitä, jotta se kiva yhdessäolo saadaan takaisin. Ikinä ei voi etukäteen tietää millaisia kriisejä matkalle osuu ja voi olla, että kaikesta ei selviä yhdessä vaikka töitä sen eteen olisikin tehty.
Juuri näin. Jostain syystä moni on ymmärtänyt asian niin että parisuhteen kuuluisi olla (tai se saisi olla) jatkuvaa työtä. Mutta sellainenhan vain uuvuttaa.
Kyllähän siitä parisuhteesta suurin osa pitäisi olla helppoa ja mukavaa ja sitten vain niinä harvoina vaikeina hetkinä mietitään että miten tästä päästän eteenpäin.
Ei se ole mitään työtä miettiä, miten vaikeissa tilanteissa päästään eteenpäin, vaan se on elämää. Normaalia elämää.
Ei se välttämättä jää miettimisen tasolle. Esimerkiksi puolison sairastaessa pelkkä miettiminen siitä, miten päästään eteenpäin ei riitä. Silloin se toinen joutuu ottamaan kokonaisvastuun arjesta. Esimerkiksi toisen sairastaessa masennusta, voi olla vaikeaa hyväksyä se, että toinen "vain makaa" ja itse joutuu tekemään kaiken muun.
Lapsen syntyminen on yksi sellainen (positiivinen) kriisinkohta, jossa parisuhteen eteen voi joutua tekemään töitä. Yhtäkkiä parisuhteessa onkin mukana kolmas pyörä joka vie kaiken jaksamisen ja ajan. Silloin sitä kahdenkeskistä aikaa voi joutua etsimään ja tehdä töitä sen eteen, että on sille toiselle kumppani eikä vanhempi. Toisilla se käy vaivattomasti, toiset joutuvat tekemään töitä sen eteen, että löytävät tasapainon esimerkiksi omalle ajalle ja parisuhdeajalle silloin, kun vapaa-aikaa ylipäätään ei juurikaan ole.
Olet kyllä oikeassa siinä, että ne vaikeatkin hetket ovat normaalia elämää.
Vierailija kirjoitti:
En koe että parisuhde vaatisi mitään erityistä "työtä". Mukavasti elellään miehen kanssa ja rakastetaan. Ei ole edes käynyt mielessä että jotain "työtä" pitäisi tehdä.
Ollaan aina ihmetelty tuttavapariskuntaa joka käy avioliittoleireillä tuon tuosta. Ei siitä varmasti mitään haittaa ole, mutta pakostakin tulee mieleen että miksi tarvitaan jatkuvaa ulkopuolista apua suhteen ylläpitämiseksi.
Avioliittoleireillä, kuten myös pariterapiassa voi käydä myös ennaltaehkäisevästi.
Mitä siinä ehtii tapahtua? Ei kannata elvistellä vain 30 vuoden huonolla parisuhteella, kun pitempiäkin parisuhteita on vaikka kuinka.