Te joiden mielestä parisuhde vaatii työtä niin kertoisitteko mitä se työ on?

26 v parisuhdetta repussa, todellakin vaatii sen toisen huomioonottamista ja reippaasti kompromissien tekemistä. Ensimmäiset 10 vuotta meni ihan helposti, sen jälkeen jo vaatii vähän enemmän. Mies on kiivasluonteinen ja minä rauhallinen, se helpottaa kummasti että minulla pysyy jalat maassa aina.

Ehkä se työ tulee ilmi jos on lapsia kuvioissa. Pitää järjestää erikseen aikaa parisuhteelle, seksiä ei voi harrastaa aina kun haluaisi yms. Tässä 10 vuotta mennyt lapsettomana pariskuntana eikä tämä työtä ole vaatinut. Lapsiperheessä asia on toki toinen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Minulla on tämä sama kokemus. Raskainta on ettei saa olla koskaan yksin, ja on pakko täyttää toisen tarpeita (esim. ruoka, seksi, huomio jne). Siksi harkitsenkin eroamista nykyisestä suhteesta mutta toisaalta yksinäisyyskin pelottaa. Mieheltä kaipaan lähinnä seuraa silloin tällöin, voisin hyvin esim. asua eri asunnoissa jotta saan omaa aikaa ja kuitenkin olisi seuraa tarvittaessa.

Olen ollut parisuhteessani pian 25 vuotta ja en tiedä mitä töitä olisin sen eteen tehnyt. Olimme kaksi aikuista ihmistä, kun toisemme löysimme ja meillä ei ole ollut mitään ongelmaa kasvaa yhdessä ja toimia perheen hyväksi. Kaikki vain sujuu, en edes mieti asiaa enempää.

"Toisen huomioonottaminen, läheisyys ym "

Tuo on juuri sitä "työtä". 7v ei vielä kerro juuri mitään, jos se aika on tanssittu ns. ruusuilla, eikä mitään ongelmia ole ollut. Se muuttuu "työksi" sitten kun eteen tulee ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Hyvässä ja toimivassa suhteessa ei ole näin.

Joissain suhteissa on, siksi kai ihmiset eroavat.

eri

Vierailija kirjoitti:

Sisältää eri tavoin toisen huomioon ottamista (ihan totta...).

Toisissa suhteissa se vaatii enemmän "työtä", toisissa vähemmän.

Kun katsoo avioerotilastoa, niin voisi kuvitella, että työstä on laistettu.

Päinvastoin. Kun katsoo erotilastoja, huomaa miten lähtökohtaisesti hankaliin suhteisiin ihmiset sitoutuvat kuvitellen, että maaginen "työ" korjaa mahdottomatkin yhteensopivuusongelmat. Täällä hoetaan vaan et ei se vaihtamalla parane, mut totuus on että useinkin paranee.

Toki omiin kipupisteisiinsä on etsittävä kunkin itse ensin vastaukset, mutta tuo työntunteen hyväksyminen suhteen normaalina asianlaitana on iso syy epäonnistumisiin kun ei lopeteta ajoissa.

Ei minustakaan parisuhde vaadi työtä. Niillä, jotka sitä hokevat, on tilanne luultavasti se, ettei suhde ole niin toimiva ja hyvä, ja ei ehkä olla oikean ihmisen kanssa suhteessa. Kaikki kun eivät voi valita, vaan joidenkin on otettava se, jonka sattuvat saamaan, vaikka se olisi kuinka hankala ihminen. Usein näissä tapauksissa se hankaluus on vielä puolin ja toisin. Lähinnähän se tarkoittaa sitä, että yrittävät keskusteluin, erilaisin metodein ja opituin tavoin sovittaa yhteen liian erilaisia persoonia tai tulla toimeen kommunikaatio-ongelmien, puolison vaikeiden tapojen tai liian vähäisestä kiinnostuksesta johtuvan itsekeskeisyyden tai huonon käytöksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

"Toisen huomioonottaminen, läheisyys ym "

Tuo on juuri sitä "työtä". 7v ei vielä kerro juuri mitään, jos se aika on tanssittu ns. ruusuilla, eikä mitään ongelmia ole ollut. Se muuttuu "työksi" sitten kun eteen tulee ongelmia.

Ei välttämättä. Minulla on pitkässä suhteessa kokemusta vaikeistakin ajoista. Ei suhde itsessään silti koskaan tuntunut työltä, vaikka elämässä olisi ollut vaikeuksia. 

Vierailija kirjoitti:

"Toisen huomioonottaminen, läheisyys ym "

Tuo on juuri sitä "työtä". 7v ei vielä kerro juuri mitään, jos se aika on tanssittu ns. ruusuilla, eikä mitään ongelmia ole ollut. Se muuttuu "työksi" sitten kun eteen tulee ongelmia.

Oikean ihmisen kanssa pitkäkin parisuhde on ihan mukavaa ja leppoisan hyvää eloa ja oloa. Ongelmat ratkeavat ja on hyvä olla ilman vääntöä. Toista ei voi syyttää omista virheistään ja hankalasta luonteestaan, joten sanoisin, että jotkut joutuvat tekemään ennemminkin töitä itsensä kanssa kuin parisuhteensa eteen.

Jos on saanut jo lapsuudenkodissaan terveen mielen ja arvostaa itseään, niin ei puolison valinnassakaan välttämättä mene niin pieleen. Jos lapsuudenkodista ei ole tullut mitään hyvää mukaan, niin metsään mennään. Kannattaa tutustua toiseen hyvin ennen kuin lähtee mihinkään virityksiin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Hyvässä ja toimivassa suhteessa ei ole näin.

Ei tässä puhuta kai pelkästään hyvistä ja toimivista suhteista. Aika harva parisuhde kai sellainen on, eivätkä nekään harvat aina.

Parisuhteessa et voi tehdä työtä kuin omasta puolestasi ja jos toinen henkilö on vaikea, tai hänellä on vaikeaa, esim. masennusta, se toinenkin joutuu tekemään "työtä"

Lisänä on sitten lasten syntyminen ja sen vaikuttaminen parisuhteeseen. 

Oma ex-puolisoni oli diagnosoimaton adhd ja jouduin jatkuvasti tekemään työtä ja myös miettimään, missä menevät omat rajani sen suhteen, kuinka paljon olen valmis paikkaamaan toisen tekoja ja joustamaan omista oikeuksistani. Tämä suhde on tosiaan jo ex, ja syynä juurikin tuo liian suureksi kasvanut työmäärä. Ja vielä työ, jota lähinnä minä tein.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen aihe. Kuulisin mielelläni lisää näkemyksiä. Itse olen parhaillaan eroamassa, ja läpikäyn tunteita, mikä meidän suhteessa meni pieleen.

Ota huomioon, että vaikka itse olisit tämän kaiken "työn" tehnytkin itse, suhteeseen tarvitaan aina kaksi.

Lumen kolaamista ja nurmikoleikkuutakin pidetään monesti työnä, mutta ei ne sitä minulle ole. 

Jollekin jatkuva toisen huomioiminen ja läheisyys voi käydä työstä, vaikka joku siitä nauttisikin. 

Ainakin kotitöitä on moninkertainen määrä. Enemmän neliöitä kuin itsemurhakuutiossa ja joka helvetin viikko pitäisi olla siivoamassa.

Ei sen arjen kuulukaan olla työtä. Työtä on siinä kohtaa, kun tulee niitä vastoinkäymisiä eteen. Välillä voi olla toisen tehtävä kannattaa myös sitä kumppania.

Ajattelen, että parisuhteesta ei lähdetä (muutamia poikkeuksia, kuten väkivaltaa lukuunottamatta) heti, kun parisuhteessa ei olekaan enää kivaa, vaan tehdään töitä, jotta se kiva yhdessäolo saadaan takaisin. Ikinä ei voi etukäteen tietää millaisia kriisejä matkalle osuu ja voi olla, että kaikesta ei selviä yhdessä vaikka töitä sen eteen olisikin tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen aihe. Kuulisin mielelläni lisää näkemyksiä. Itse olen parhaillaan eroamassa, ja läpikäyn tunteita, mikä meidän suhteessa meni pieleen.

Ota huomioon, että vaikka itse olisit tämän kaiken "työn" tehnytkin itse, suhteeseen tarvitaan aina kaksi.

Lumen kolaamista ja nurmikoleikkuutakin pidetään monesti työnä, mutta ei ne sitä minulle ole. 

Jollekin jatkuva toisen huomioiminen ja läheisyys voi käydä työstä, vaikka joku siitä nauttisikin. 

Jos nuo paskahommat ei ole työtä, niin mitäs sitten?

Eihän se sanamuoto ole parisuhde on työtä (kuten joku kommentoi) vaan parisuhteen eteen tehdään töitä. Mä kyllä luulen että moni ei ymmärrä että esim keskusteleminen ja asioista sopiminen on sitä työtä.

Yhteinen vai omat tilit, oma vai vuokra-asunto, lapsia vai ei jne. Mä koen työnä (verrattuna yksinelämiseen) sen että keskustellaan ja sovitaan asioista. Jokaisessa parisuhteessa ei voi olla niin että kaikesta ollaan aina samaa mieltä joten kompromisseja vaaditaan = työtä.

Tule sitten kommentoimaan kun takana on 30-vuotta, siinä ajassa ehtii sattua ja tapahtua.

Aivan kauheesti vaatii työtä. Mies kuitenkin pettää vaikka mitä tekisit.

Vierailija kirjoitti:

"Toisen huomioonottaminen, läheisyys ym "

Tuo on juuri sitä "työtä". 7v ei vielä kerro juuri mitään, jos se aika on tanssittu ns. ruusuilla, eikä mitään ongelmia ole ollut. Se muuttuu "työksi" sitten kun eteen tulee ongelmia.

En ymmärrä miksi jotkut ovat tuollaisia saarnaajia ja jankuttajia. Jos toisilla menee hyvin, niin sehän on vain kiva ja ei ole saarnaajalta millään tavoin pois. Saarnaajan ei tarvitse alkaa uhkailemaan millään lailla, sillä hän on oman tiensä valinnut ja muut kulkevat omilla teillään. Elämät ja parisuhteet eivät ole samanlaisia.

Tai sanohan saarnaaja milloin meidän suhteessamme tuo "ruusuilla tanssiminen" loppuu? Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja vieläkin meillä menee todella hyvin. Tai sitten vanhemmillani, jotka ovat olleet yhdessä yli 50 vuotta ja ovat vieläkin kuin kyyhkyläiset. Odotan vastausta... :)

Vierailija kirjoitti:

Ei sen arjen kuulukaan olla työtä. Työtä on siinä kohtaa, kun tulee niitä vastoinkäymisiä eteen. Välillä voi olla toisen tehtävä kannattaa myös sitä kumppania.

Ajattelen, että parisuhteesta ei lähdetä (muutamia poikkeuksia, kuten väkivaltaa lukuunottamatta) heti, kun parisuhteessa ei olekaan enää kivaa, vaan tehdään töitä, jotta se kiva yhdessäolo saadaan takaisin. Ikinä ei voi etukäteen tietää millaisia kriisejä matkalle osuu ja voi olla, että kaikesta ei selviä yhdessä vaikka töitä sen eteen olisikin tehty.

Juuri näin. Jostain syystä moni on ymmärtänyt asian niin että parisuhteen kuuluisi olla (tai se saisi olla) jatkuvaa työtä. Mutta sellainenhan vain uuvuttaa. 

Kyllähän siitä parisuhteesta suurin osa pitäisi olla helppoa ja mukavaa ja sitten vain niinä harvoina vaikeina hetkinä mietitään että miten tästä päästän eteenpäin.