Te joiden mielestä parisuhde vaatii työtä niin kertoisitteko mitä se työ on?

Nosto

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Ei vaadi työtä eikä vaivaa, jos molemmilla on samat arvot ja periaatteet. Ei suhteella ole mitään toivoa selvitä vuosikymmeniä, jos suhde on pelkkää taistelua ja joustoa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Varmasti joillain noin. Sitten taas jos on valinnut kumppanin, jonka kanssa ollaan aika tasa-arvoisia siinä mielessä, että kumpikaan ei pyri dominoimaan eikä toisaalta myöskään alistumaan, ja ollaan riittävän samanlaisia, niin tuota joustamista ja puolien pitämistä ei joudu paljonkaan tekemään. Koska homma toimii luonnostaan.

Minusta kommentistasi jotenkin paistaa että olet ehkä sellainen tyyppi, joka suostuu liikaa asioihin vaikkei haluaisi. Siihen ei auta kuin kumppanin vaihtaminen tai yksinolo.

Mielenkiintoinen aihe. Kuulisin mielelläni lisää näkemyksiä. Itse olen parhaillaan eroamassa, ja läpikäyn tunteita, mikä meidän suhteessa meni pieleen.

Sisältää eri tavoin toisen huomioon ottamista (ihan totta...).

Toisissa suhteissa se vaatii enemmän "työtä", toisissa vähemmän.

Kun katsoo avioerotilastoa, niin voisi kuvitella, että työstä on laistettu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Kotitöitä on paljon vähemmän kun kumppani tekee niistä puolet. En ole joutunut juuri joustamaan, eikä miehenikään. Ollaan tosi sopuisia. Jos en jotain jaksa, mies ei kävele ylitseni vaan kannattelee ja auttaa.

En ole mitenkään sidottu, jos haluan esim pitää tyttöjen illan niin voin sen pitää. Meillä ainakin molemmat on huomioivia, ymmärtäväisiä ym. Yksin saa olla aina halutessaan. Sosiaalisiin kuvioihin ei ole pakko osallistua.

Jatkuvaa kompromissien tekoa ja toisen tarpeiden huomioimista. Yksin on paljon yksinkertaisempaa.

Miten työn käsitteen kukakin sitten näkee ja määrittelee? Itse ajattelen että se on valmiutta mennä myös epämukavuusalueelle, eikä olettaa että kaikki on aina helppoa. Esimerkiksi valmius ja halu keskustella vaikeammistakin asioista, ristiriitojen kohtaaminen ja selvittäminen, oman toiminnan rehellinen reflektointi.

En itse ajattele parisuhdetta työn tekona, omani on miltei 20 vuotta sujunut hyvin ihan omalla painollaan, kun pohjalla on vahva rakkaus. Kuitenkin matkan varrelle on osunut monia haasteita, joista on luovittu läpi juuri hyvällä ja avoimella keskustelulla ja kohtaamisella.

Yllättävän monessa parisuhteessa ristiriidat jätetään ratkomatta, koska se tuntuu ikävältä ja vaikealta. Ajan (usein vuosien) myötä kerääntyneet asiat purskahtavat jossain kohdin pintaan, eikä tilanteen korjaaminen silloin enää olekaan kovin helppoa. Tuolloin sanoisin että töitä ei tehty, silloin kun sille olisi ollut tarvetta.

Mä ajattelen niin, että itsensä kehittäminen on se työ. Ihan kaikissa ihmissuhteissa, ja oikeastaan koko siinä tavassa ja asenteissa, millä toimin yhteiskunnassa, on joka päivä hommaa, jos haluaa pysyä suht ihmismäisenä. Kun tulee palautetta, se käsitellään ja muutetaan omaa käyttäytymistä. Kun kiinnittää paljon huomiota siihen, miten kohtelee itseään ja muita, voi olla siinä parisuhteessa kunnioittava ja aloitteellisesti aktiivinen. Eli se työ ei liity siihen toiseen ihmiseen, vaan omaan selkärankaan. Yhteensopivuus parisuhteessa mielestäni pitäisi olla valmiina jo ennen kuin on tavannut toisen, itseä ei pidä muuttaa. Oma nyrkkisääntöni on, että (omien tärkeiden asioiden) uhraus is never worth it.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Hyvässä ja toimivassa suhteessa ei ole näin.

Niin. Ei se rakkaus ole uhrautumista, jatkuvaa joustoa ja tekoja, vaikka sitä asiantuntijatkin virheellisesti selittävät.

Vierailija kirjoitti:

Miten työn käsitteen kukakin sitten näkee ja määrittelee? Itse ajattelen että se on valmiutta mennä myös epämukavuusalueelle, eikä olettaa että kaikki on aina helppoa. Esimerkiksi valmius ja halu keskustella vaikeammistakin asioista, ristiriitojen kohtaaminen ja selvittäminen, oman toiminnan rehellinen reflektointi.

Juuri tuota reflektointia hain. 10

Minä ainakin joudun tekemään ruokaa paljon enemmän ja sellaista, mistä puolisokin tykkää. Huomenna leivon korvapuusteja, kun tiedän puolison niistä tykkäävän. Mies tykkää kuumasta pullasta kylmän maidon kanssa.

On ollut suhteita, joissa on ollut vaikeampaa yhteensovittaa molempien tarpeita ja on joutunut todella tekemään "työtä". Mutta sitten taas tämänhetkinen parisuhde tuntuu ihanan vaivattomalta, kun selkeästi tykkäämme samoista asioista ja molemmat myös kunnioittavat toisen mielipiteitä. Eikä kumpikaan ole sellainen tyyppi, jonka pitäisi saada tehdä sataprosenttisesti oman tahdon mukaan, silloin kun yhdessä olemme. Erillistä aikaakin on riittävästi :)

Vanhassa liitossani tehtiin molemmat koko ajan työtä oikein oikeaoppisesti, siltä se tuntikin, silti mikään ei parantunut.

Nykyisessä onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa työtä on lähinnä se, että järjestää aikaa toiselle.

Jos rakkaus tuntuu työltä, se ei ole rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Eipä kuulosta kovin hyvältä parisuhteelta. En kyllä tuollaisessa jaksaisi olla. 

Ja tietysti asioista KESKUSTELEMINEN on työtä, varsinkin jos siihen ei ole tottunut. Siinä aina joutuu vähän laittamaan omaa egoa syrjään, mikä meille ihmisille on monesti vaikeaa. Mutta se työ on pelkästään positiivista.

Jos suuret linjat, tavoitteet ja arvot ovat samanlaiset, niin yksityiskohdista sopiminen on helppoa. 

Kumpikin kunnioittaa toista ja erimielisyydet ratkaistaan rakentavasti. 

En koe parisuhdettani "työnä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se työtä vaatii. Paitsi tietysti konkreettisia kotitöitä enemmän, niin oman elämän yhteensovittamista. Loputonta joustamista toisen hyväksi ja sitten täytyy pitää omiakin puoliaan. Jos ei jaksa niin se toinen kävelee kyllä yli hetkessä.  Siis ylipäätään se kun et voi elää kuin puoliksi ja toinen puoli on sidottu toiseen ihmiseen ja sitä pitää miettiä. Välttämättä siltä toiselta ei tule mitään takaisin ei joustoa, ei huomiota, ei ymmärrystä, ei mitään niin sitten vielä se yksinäisyys kaiken päälle. Sitten se oman ajan puute, että ei saa olla yksin ikinä. Sekin syö, sosiaaliset kuviot mitä liittyy parisuhteisiin, on sukua ym. Siis todella raskas tapa elää.

Varmasti joillain noin. Sitten taas jos on valinnut kumppanin, jonka kanssa ollaan aika tasa-arvoisia siinä mielessä, että kumpikaan ei pyri dominoimaan eikä toisaalta myöskään alistumaan, ja ollaan riittävän samanlaisia, niin tuota joustamista ja puolien pitämistä ei joudu paljonkaan tekemään. Koska homma toimii luonnostaan.

Minusta kommentistasi jotenkin paistaa että olet ehkä sellainen tyyppi, joka suostuu liikaa asioihin vaikkei haluaisi. Siihen ei auta kuin kumppanin vaihtaminen tai yksinolo.

Olet ihan oikeassa. Minä olen se joka joustaa ja on diplomaattinen. Teen paljon asioita vaikka olisin täysin loppuun uupunut, jotta arki sujuisi.  Minä suoritan parisuhdetta ja annan siitä itselleni arvosanan ajoittain ja kysyn miten olen suoriutunut. Parannan jos koen tarvetta suorituksen parantamiseen.Valitettavasti muut ihmiset ei ymmärrä, että eivät ole elämässä ja lomailemassa vaan heilläkin on se suorittamisen velvoite suorittaa parsuhde mahdollisimman hyvin.  Siksi olenkin valinnut yksinolon muutaman parisuhteen jälkeen.