Aina näihin aikoihin joku tulee kotiin kakaransa kanssa joka huutaa ja rääkyy rapussa kuin olisi teuraalle menossa

Voi pientä. On ollut pitkä päivä. :(

Meillä kans naapurin kakara kiljuu täyttä kurkkua rappukytävässä. En ymmärrä miksei voi opettaa ettei rapussa saa kiljua

No menkää sanomaan pelkurit.

Meidän rappuun on myös muuttanut tämmönen perhe, jossa lapsi karjuu rappukäytävässä. Miks näille ei opeteta, että siellä ei tarvii karjua. Onneksi ei olla ihan naapureita.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kans naapurin kakara kiljuu täyttä kurkkua rappukytävässä. En ymmärrä miksei voi opettaa ettei rapussa saa kiljua

Voi yrittää opettaa, mutta jos lapsi ei tottele, niin eipä sitä pakottaakaan voi, koska siitä tulee lasu.

Jos näet vanhempia tai toista vanhempaa niin kysy voitko joku kerta ärähtää lapselle kun kiljuu rappukäytävässä. Vanhemmat voivat pahastua tai olla jopa kiitollisia kun ulkopuolinen puuttuu tuohon kiukutteluun. Lapsi saattaa säikähtää tai hämmentyä sen verran että loppuu riehuminen rappukäytävässä. Vanhempien kanssa testaillaan rajoja ja vanhemmilla ei ole nykypäivänä keinoja. Ulkopuolisten kanssa ei testailla ja ulkopuolisia ei kiinnosta, siksi ulkopuolisen ärähdyksessä on voimaa.

Se on ymmärrettävää jos tapahtuu silloin tällöin, mutta että joka ikinen kerta kotiintullessa kun lähestytään oman kodin ovea jonka olettaisi olevan lapselle mieluisa paikka mennä. 

Se opetus ei jollekin 1-3-vuotiaalle mene perille vain yhdellä sanomisella. Pienellä ihmisellä on aika rajattu kapasiteetti asioiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen. Ymmärtäisit sen, jos olisit ikinä tekemisissä näiden pienten ihmisten kanssa. Jos lapsi ei osaa puhua, on ilmaisukykyä aika vähän, ja huutaminen voi kertoa väsymyksestä, pahasta olosta, nälästä tai märästä vaipasta. Mitään näistä ei saada kuntoon siinä rappukäytävässä.

Isommalla taas voi olla uhmaa, vanhemman testaamista. Sekään ei hoidu ihan hetkessä. Takaan tosin, että kun se lapsi on noin 7-vuotias, niin se ei enää normaalisti itke ja potki rappukäytävässä - kyseessä on sitten erityislapsi.

Voit muuten tässä kohtaa vapaasti verrata pientä ihmistä koiranpentuun. Pentu on parin kolmen kuukauden ikäisenä aika avuton verrattuna täysikasvuiseen koiraan. 3kk:n ikäinen pentu vastaa parivuotiasta lasta. Ehkä nyt ymmärrät, että se mini-ihminen ei ole vielä ehtinyt oppia kaikkea sitä, mitä aikuinen keksii siltä vaatia.

Selvästikään yhdelläkään teistä ei ole omia lapsia. Se lapsi rääkyy väsymystä vaikka sitä olisi kuinka opetettu. Ja sinulle ap mee ja tee vaan se lasu, niitä turhia lasujahan ei ole jo tarpeeksi. Sinun kasvatuksesi on ainakin mennyt vanhemmillasi pieleen.

Meillä sama, uusi kerrosnaapuri jonka kakarat kirkuu ja möykkää koko matkan alaovelta kotiin asti, jäävät vielä tuohon tasanteelle meluamaan, en tajua kuinka voi sisälle siirtyminen kestää niin kauan.

Eikä ole kyse väsymyksestä kun aamuisin sama homma. Olen kerran heille sanonut ettei saa huutaa rapussa kun kaikuu niin hirveästi, vanhemmat tuijottivat niin kuin eivät olisi lainkaan ymmärtäneet.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kans naapurin kakara kiljuu täyttä kurkkua rappukytävässä. En ymmärrä miksei voi opettaa ettei rapussa saa kiljua

Lapset ei oo pienikokoisia aikuisia jotka sisäistää asiat heti kun sanotaan miten tulee toimia. Lapset ovat paljon primitiivisempiä, eikä tunteiden hallinta ja säätely ole vielä kuin aikuisilla. Lapset opettelevat näitä asioita. Jos kaikki menee hyvin, he eivät isona mene huutamaan nettiin tai rappukäytävään miten muiden pitäisi elää tai kasvattaa lapsensa.

Kiljuit ihan varmasti itsekin ap kun olit pieni.

Kun omalla lapsella oli huutokausi, se oli ihan kamalaa. Hän oli iloinen, kun hain hoidosta, mutta alkoi huutamaan kotimatkalla ja se jatkui kotona. En muista, hiljenikö hän siksi aikaa kun oltiin rapussa. Se oli itsellekin ihan kamalaa ja sitä valitettavasti kesti varmaan kuukausia. Suljin hänet huoneeseena ja käskin pysyä siellä, kunnes on huutanut valmiiksi, en oikein keksinyt miten hiljentää lapsi, kun ei mikään kelvannut (ei ruoka, lelut, tv, ei sitten mikään) ja huusi vain huutaakseen.  Taisin itsekin sitten jo huutaa joskus. Ja tätä samaa ovat kärsineet tutukin. Eihän sitä tietenkään ole kiva kenenkään kuulla. 

Onneksi se meni aikanaan ohitse ja lapsesta on tullut ihan normaali, eikä enää huutele. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama, uusi kerrosnaapuri jonka kakarat kirkuu ja möykkää koko matkan alaovelta kotiin asti, jäävät vielä tuohon tasanteelle meluamaan, en tajua kuinka voi sisälle siirtyminen kestää niin kauan.

Eikä ole kyse väsymyksestä kun aamuisin sama homma. Olen kerran heille sanonut ettei saa huutaa rapussa kun kaikuu niin hirveästi, vanhemmat tuijottivat niin kuin eivät olisi lainkaan ymmärtäneet.

Miksei aamulla voi väsyttää?

Voin kertoa että ihan normaalia pienten lasten käytöstä. Terv. Lasten kanssa ammatikseen työskentelevä.

Ei ihme että vanhemmat tuijottivat noin tietämätöntä ihmistä. Ota asioista selvää ennen kuin alat päätäsi aukomaan.

Otan osaa, ap. Minulla on ollut kaksi uhmaiässä kovasti huutavaa lasta. Kotiinpaluutilanne oli toiselle muutaman kuukauden ajan todella raastava, huusi 45 min putkeen. Se oli ihan hirveää myös vanhemmalle. Kammoan kovia ääniä. Nyt 20 vuotta myöhemmin molemmista on kasvanut oikeinkin yhteiskuntakelpoisia nuoria aikuisia. Molemmilla oli myös helppo murrosikä.

Silloin 20 vuotta sitten tapasin ajatella, että ihminen on käynyt kuussa jo 60-luvulla mutta vieläkään, ei siis vielä tänäänkään tiedetä miten oman uhmaikäisen saa hiljenemään, vauvoista nyt puhumattakaan.

Ne, joille on sattunut helppo lapsi ja luulevat sen takia jotain tietävänsä toivotan pitkälle matkalle kohti kuun pimeää puolta.

On sulla ongelmat ap, ei kukaan jaksaisi sinunkaan pärstääsi katsella. Tuskinpa se lapsi siellä kauan rääkyy kuitenkaan. Kyllä ne vanhemmat haluaa sen lapsen ovesta sisään niin pian kuin mahdollista.

Syö pääsi ap.

Onko fyysinen ote?

Heippalappu on ainut ratkaisu. Aloitus toimii täydellisesti pohjana.

"Hyvät naapurit,

Älkää rääkykö rapussa kuin olisitte teuraalle menossa."

Oletko varma, että se on kakara? Mä tulen aina näihin aikoihin kotiin, kun olen hakenut mieheni miestarhasta, jossa se on av-trollaillut koko päivän kerho-sedän johdolla. Rappukäytävässä se sitten saa aina kirkumiskohtauksen. Huoh. No, kotona annan sille yhden beetasalpaajan ja Jägermeister-ryypyn ja pikkuhiljaa se sitten rauhoittuu karsinaansa ja pelailee Donkey Kong -elektroniikkapelillä loppuillan.

Lastensuojelun olisi aina hyvä tutkia tapaukset. Niihin saattaa liittyä lapsen retuuttamista  ja vangitsemista.