Millainen ruokavalio oli 90-luvulla? Miten ihmiset olivat niin hoikkia?
Tässä olen nyt katsellut tuon ajan sarjoja. Ihmiset keskimäärin huomattavasti hoikempia kuin nykyaikaan, mitä ihmettä tuolloin syötiin?
Kommentit (353)
Joskus 6-luokalla sai pc:lle system shockin ja sitä tuli pelattua kaikki vapaa-aikaa, viikonloppuisin en välttämättä käynyt kertaakaan ulkona ja kaupasta ostin usein kolme litraa tuoremehua pelijuomaksi.
Kohta siitä pitäisi tulla remake, otan ainakin viikon lomaa pelaamiseen. Mikään ei ole muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90 luvulla oli lama.
Mutta ennen kaikkea ei ollut kaiken maailman ruuan kotiinkuljetusta, ei ollut jättikoon karkkipusseja ja suklaalevyjä muualla kuin tax freessa (nykyään joka kaupan normi), ei ollut maccarissa xxl-limuja ja tuplajuusto oli vain pari kertaa vuodessa. Pizzaa ja kebabbia sai toki joka nurkalta silloinkin. Hesen soossit sai vain turusta, ja eikä niitä muitakaan ulkomaan majoneeseja ja sokeroituja chilikastikkeita saatu kaupasta. Ei ollut raakakakkuja, prinsessatorttuja, sushia, ei myyty siideriä ja limuviinoja kuin ihan vähän vaan.
Kaikkea sitä ylimääräistä höttöä mitä nykyään myydään ei kertakaikkiaan ollut saatavilla Suomessa. Toki oli jauhoja, sokera ja voita yllin kyllin, mutta ei niitä jaksettu niin sekoittaa joksikin himoa herättäväksi tuotteeksi pullan ja munkkien lisäksi.
Lihiksiä söin koko 80 ja 90-luvun. Olin silti hoikka. Jos piti laihduttaa syötiin raejuustoa ja tonnikalaa.
Kaikesta ylimääräisestä ja yltäkylläisyydestä se lihavuus johtuu.
Sushi oli suurinta huutoa ysärillä! Olin 16 ja oltiin niin kansainvälisiä ja aikuisia kun käytiin syömässä sushia napapaidat ja minihameet päällä ja sanottiin toisistamme "daaahling" muikistaen samalla ruskealla huultenrajauskynällä rajattuja huuliamme toisten poskia vieressä. 1996 myös Hesburger myös avasi ekan ravintolansa Virossa, joten eiköhän kerrossaterioita saanut Suomessakin jo Lappia myöden.
En kyllä sanoisi että sushi oli suurinta huutoa, kun se eka buumi alkoi Helsingissäkin vasta joskus 2001-2003. Ehkä ihan ensimmäinen sushiravintola avasi jo ennen tätä, mutta ei kyllä ollut yleisessä suosiossa vielä, joten ehkä olitte joku poikkeus sääntöön.
Kiinalainen ruoka tosin oli aika suosittua. Oli niitä buffet tyylisiä kiinalaisia ravintoloita ja niissä kyllä ihmiset söivät paljon. Mutta kuten sanottua kiinalainen ja japanilainen ruoka ei ole sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveellinen kotiruoka, liikuttiin enemmän.
Onko sinulla jotain lähdettä tuohon terveelliseen kotiruokaan ja enenmpään liikkumiseen? Vai onko se pelkkää omaa harhaasi?
En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta mulla on lähteenä oma elämä. 😊Se miten kaikki on muuttunut. Hyvä esimerkki on tuokin että tarvitsisi oikein lähde olla.
Yksinkertaistettuna: syötiin kun oli ruoka-aika, ja todella liikuttiin enemmän.
Sen huomaa viimeistään intissä varusmiesten kunnosta ja ulkonäöstä-sama koskee myös naisia, jopa pieniä lapsia ja katukuvaa ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Kai se suurin ero on siinä että silloin ei ollut kolossaalinen ahteri ihanteena.
Sementtiähän ne sinne ahteriinsa jostain brasiliasta hankkii, jotkut henkensä kaupalla. Kuolleitakin on useampia, mutta saihan kuolla suurella persiillä joka mielestään kaunis on.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olen elänyt ihan eri todellisuudessa kuin ketjuun kirjoittaneet 😂 Kyllä niitä lihavia oli Suomi väärällään myös 90-luvulla ja silloin oli jo kyllä megapusseja ja isoja limupulloja toisin kuin ketjussa väitetään. Samaten pikaruoka oli rittäin suosittua.
Muutin Suomesta pois vuonna 2000 joten kaikki asumismuistot mitkä minulla sieltä ovat, ovat lähinnä 80 ja 90- lukua. Kyllä silloin oli lihavia, mutta nykyisin heidän kokoiset lasketaan vähän pyöreiksi. Saavuttuani sitten käymään useamman vuoden päästä, huomasin heti kuinka ihmiset olivat lihoneet. Lähes kaikille tutuille oli tullut lisää kiloja, mutta ne nuoret lihavat olivat lihoneet muutamassa vuodessa todella paljon ja sen kyllä huomasi katukuvassa heti.
Menin diskoon missä aiemmin ollessani omasta mielestä ollut keksiverto kokoa, niin yhtäkkiä tunsin oloni laihaksi ja pieneksi.
Sanoisin, että ainoastaan urheilevat ovat pysyneet samankokoisina, kaikki muut kaverit, tutut, naamatutut ovat lihoneet. En usko, että tämä ilmiö on vain ja ainostaan juuri niissä minun tutuissani, koska puhumme kymmenistä ellei sadoista ihmisistä, joita tunnen.
Silloin ei mätetty mäkkärissä montakertaa päivässä jotain mässyä kokakolalla ryyditettynä.Nykyäänhän ne nuoret montakertaa päivässä vetää rasvaisia mässyjä ja karkkeja jättipussit päälle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ysärillä oltiin hoikempia. Ylipainoisuus on kokoajan lisääntynyt, jopa vaatekokoja on jouduttu muuttamaan suurempaan 2000-luvulla.
Muistan lapsuudesta, että meidän luokalla oli 1 lihava 30 oppilaan joukossa. Ja kun luokkakuvia katsoo, poika ei ollut nykymenoon verrattuna lihava, vain hieman pullea.
Lapset liikkuivat enemmän, tietokoneetkin yleistyivät vasta myöhemmin. Vanhan ajan karvalakki kännykköjä ei kukaan jaksanut tuijottaa montaa tuntia päivässä, yleensä oltiin aina menossa. Koska tekstarit oli kalliita, ei viestitelty kokoajan kavereiden kanssa kuten nykyään wappissa, vaan lähdettiin soittamaan kaverin ovikelloa. Ja karkkia ja sipsiä ei mennyt niin paljon, pakkaukset olivat pienempiä jne.
Nykyään myös kaikenlainen läskiaktivismi normalisoi ylipainoa. Siitä ei kukaan ollut kuullutkaan ysärillä.
Vaatekoot on tarkistettu takaisin suomalaisille sopiviksi. Välillä myytiin kinttanoita, ulkomaisiin kokotaulukoihin perustuvia vaatteita.
Mitä ihmeen pula-aikaa täällä muistellaan ysärinä? Kyllä 90-luvulla syötiin karkkia, vanukkaita, sipsejä ja limuja ihan yhtä lailla kuin nykyisin, kyseessä oli suorastaan roskaruoan nousukausi. AP kysyi että miksi 90-luvun sarjoissa ihmiset ovat niin hoikkia ja vastaus siihen on se, että tuohon aikaan ihannoitiin sairaalloista laihuutta. Etenkin ysärin lopulla hyväksyttiin vain ja ainoastaan anoreksiaa lähenteleviä vartaloita, normaalipainoisuus oli yhtä kuin läskiys. Jopa lapsia kytättiin ja huomauteltiin heti jos oli jopa viiden kilon päässä normaalipainon ylärajasta. Todella moni teinityttö sairastui tuohon aikaan syömishäiriöön ja kaikki laulajattaret ja näyttelijättäret olivat oikeasti hyvin, hyvin laihoja.
Itsepetosta jauhaa jostain "terveellisestä kotiruoasta" (eli hiilarihötöstä ja jauhelihasta) ja fantasioida siitä miten lapset ja teinit liikkuivat runsaasti nykypäivään verrattuna. Ne ysärillä teini-ikänsä eläneet aikuiset jotka nyt kauhistelevat lastensa luokkakuvien "läskejä" varmaan ovat juuri niitä jotka pitivät aikoinaan normaalipainoisia pulskina.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen pula-aikaa täällä muistellaan ysärinä? Kyllä 90-luvulla syötiin karkkia, vanukkaita, sipsejä ja limuja ihan yhtä lailla kuin nykyisin, kyseessä oli suorastaan roskaruoan nousukausi. AP kysyi että miksi 90-luvun sarjoissa ihmiset ovat niin hoikkia ja vastaus siihen on se, että tuohon aikaan ihannoitiin sairaalloista laihuutta. Etenkin ysärin lopulla hyväksyttiin vain ja ainoastaan anoreksiaa lähenteleviä vartaloita, normaalipainoisuus oli yhtä kuin läskiys. Jopa lapsia kytättiin ja huomauteltiin heti jos oli jopa viiden kilon päässä normaalipainon ylärajasta. Todella moni teinityttö sairastui tuohon aikaan syömishäiriöön ja kaikki laulajattaret ja näyttelijättäret olivat oikeasti hyvin, hyvin laihoja.
Itsepetosta jauhaa jostain "terveellisestä kotiruoasta" (eli hiilarihötöstä ja jauhelihasta) ja fantasioida siitä miten lapset ja teinit liikkuivat runsaasti nykypäivään verrattuna. Ne ysärillä teini-ikänsä eläneet aikuiset jotka nyt kauhistelevat lastensa luokkakuvien "läskejä" varmaan ovat juuri niitä jotka pitivät aikoinaan normaalipainoisia pulskina.
Syötiin toki, mutta aika paljon vähemmän kuin nykyään! Tai en tiedä sinun perheestäsi, mutta oma perheeni oli semmoinen normaalikokoinen - ei oltu himourheilijoita eikä myöskään toisesta ääripäästä. 90-luku oli roskaruoan nousukausi, kyllä, mutta tarkoittaen sitä ettei se ollut vielä "uusi normaali" vaan useimmat kyllä söivät kotona pääasiassa tavallista ruokaa. Toki roskaruokia tuli enemmän ja enemmän silloin, mutta niitä ei syöty jatkuvasti eikä hirveitä määriä. 90-luvulla lapset sai mäkkäriin mentäessä lastenaterian, nykyään näyttävät syövän kerrosaterioita. Pizzat mahtuivat lautaselle, nykyään pursuavat yli (vaikka lautaset isompia).
Liikuntaa oli todellakin enemmän, vaikkei ollutkaan mitään himourheilua. Ala-astelaiset käveli 1-2km kouluun ilman mitään lasuja, ja välitunneilla pelattiin ja leikittiin eikä istuttu pelaamassa kännykällä. Tv ja tietsikat oli tylsempiä kuin nykyään ja vaikka niitä katottiin ja pelattiin jonkun verran niin ei läheskään yhtä paljon kuin nykyään.
Ei 90-lukua voi verrata liikunnaltaan ja ravitsemustottumuksiltaan menneisiin vuosikymmeniin, mutta ero on suuri jos vertaa nykyaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se syömisestä ollut kiinni, vaan liikunnasta. Ei röhnötetty ruudun ääressä, vaan tehtiin fyysisiä asioita. Käytiin kaupungilla, liikuttiin metsissä tai muualla ulkona, tehtiin pihatöitä, oltiin aktiivisia ystävien kanssa kodin ulkopuolella. Toki siinä sivussa tuli syötyä harvemmin, kun ei jatkuvasti istunut 10 metrin säteellä jääkaapista läppäri sylissä ja puhelin kädessä.
Vielä suurempi ero seitkytlukuun ja kahdeksankymmenlukuun. Lenkkeily, usealla oli Karhun lenkkarit jotka kesti eikä tarvinnut ostaa kaksia joka kesä ja hiihtäminen esimerkiksi Järvinen-pipoineen muotia laskettelun sijaan jossa hissillä ylös ja äkkiä lasketellen alas baariin afterskille. Fillarit oli käyräsarvisia kymmenvaihteisia joilla usea polki työmatkat, ei se muotia ollut jossa tarvitaan erikoiset vaatteet joilla näyttäydytään ja huudetaan jalankulkijoita pois alta vaan hyödyllistä arkiliikuntaa.
Suomalaiset menestyi urheilukilpailuissa.
Sitten videonauhurit yleistyi, lopulta kännyt korvanneet vierailemiset.
Olisiko masennuksen lääkehoidossa tapahtunut jokin muutos? Jotkin masennuslääkkeethän lihottaa ihan merkittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallista samaa ruokaa kuin nykyäänkin. Erona on, että ei ollut niin paljon ruutuaikaa, kun ei ollut tietokonepelaamista kuten nykyään, eikä kännyköitä. Ihmiset istuivat vähemmän paikoillaan.
Olin vähävarainen opiskelija silloin. Siihen aikaan ei puhuttu superfoodeista jne eikä niitä ollut edes kaupassa. Juuri eilen laskin yhden bloggarin pirtelön kalorit, joita tuli 500 yhteen pirtelöön.
Kun halusin soittaa niin kävelin lähimmälle puhelinkioskille koska en omistanut puhelinta. Opiskelijana tein osa-aikatöitä siivoojana. Siinä sai liikuntaa luonnostaan koska pyöräilin kohteiden välit kesät talvet.
Syön nykyään terveellisemmin kuin ysärillä. Silloin teininä vetelin usein eineksiä, roiskeläppiä, hampurilaisia, sokerimuroja jne.
Mutta totta on myös se, että itse piti kävellä tai pyöräillä joka paikkaan, ja harrastuksetkin oli liikuntapainotteisia: tanssia, lenkkeilyä, uintia, hiihtoa, luistelua, suunnistusta jne. Ei paljon ehtinyt notkua sohvalla, toisin kuin nykyään ehdin vähän liiankin paljon.
Olin lihava kaksikymppinen ysärillä. Nyt olen lihava viisikymppinen.
90-luvulla ei ollut kaupoissa proteiinipatukoita ym lisäravinnejauhoja joiden huonohko laatu sotkenut monen elimistöä? Muutama juttu aiheesta.
https://www.bodylab.fi/shop/onko-bcaa-si-1349c1.html
https://www.pispalanwoima.info/40850
https://thefeed.com/blogs/news/what-does-pharmaceutical-grade-mean
Ei ollut varaa ostaa sipsejä ja limsaa.
Vierailija kirjoitti:
Olin lihava kaksikymppinen ysärillä. Nyt olen lihava viisikymppinen.
Näetkö enää lihavia 70kymppisiä? On varmaan raskasta olla lihava 30 vuotta ja etteenpäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lihava kaksikymppinen ysärillä. Nyt olen lihava viisikymppinen.
Näetkö enää lihavia 70kymppisiä? On varmaan raskasta olla lihava 30 vuotta ja etteenpäin?
Miksi kirjoitat tuon luvun 'seitsemänkymmentäkymppinen' Se lyhennetään 7-kymppinen!
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan ei koko ajan istuttu nenä kiinni ruudussa.
Jotkut tyypit paukutti pleikkaa ja katsoi TV:tä kaiken vapaa-aikansa. Tietokonepelit (Commodore-pelikoneet) tulivat jo 80-luvulla. Kyllä niistä jo silloin puhuttiin nuorison terveyden pilaajina. Vanhemmat muistelivat, kuinka 60-luvulla kaikki nuoret reippailivat ulkona joka viikonloppu, säällä kuin säällä!
Mä ainakin harrastin niin paljon seksiä että ei ehtinyt syömään.
Naiset oli kauniita...oli otsatukkaa ja tarja smuraa, aerobickiä ja muuta kuuminta hottia....
Kasari ei ollu vielä termi ja niin edespäin.
Ainiin...ja 4-1 Globenissa...nevöforget