Millainen ruokavalio oli 90-luvulla? Miten ihmiset olivat niin hoikkia?
Tässä olen nyt katsellut tuon ajan sarjoja. Ihmiset keskimäärin huomattavasti hoikempia kuin nykyaikaan, mitä ihmettä tuolloin syötiin?
Kommentit (353)
Vierailija kirjoitti:
Ainakin 80-luvulla limupullojen standardikoko oli 0,33 litraa. Lapset jakoi sitten sen keskenään suunnilleen millilitran tarkkuudella. Kaksi lasta sai kumpikin yhden lasillisen ja tätäkään ei edes usein tapahtunut.
Puolen litran pullot olivat isoja ja yleistyi vasta 90-luvulla.
Nykyään virvoitusjuomat ostetaan 1,5 litran pulloissa ja marketissa niitä ei osteta yhtä pulloa kerrallaan vaan vähintään 6 kpl. Lapset ei ole kuulleetkaan ajoista, kun mukulat mittasi hartaudella juomalasien sisältöä.
Eivät kaikki jakaneet pulloa, oli omat Tampereella. Karkkipussin sisältökin oma, paitsi jos oli kaverin kanssa ostettu kaupasta jaettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallista samaa ruokaa kuin nykyäänkin. Erona on, että ei ollut niin paljon ruutuaikaa, kun ei ollut tietokonepelaamista kuten nykyään, eikä kännyköitä. Ihmiset istuivat vähemmän paikoillaan.
Kyllä me pelattiin tosi paljon tuolloin.
Sama.
Ihmettelen aina näitä käsityksiä, että pelaaminen olisi jokin uusi juttu. Pelattiin jo kasarilla Commodore64:lla ja ysärillähän ihan jokaisella oli kotona Nintendo tai Sega, vuosikymmenen lopulla tuli ekat Pleikkarit yms. Todellakin istuttiin sisällä peliohjaimen varressa ihan kuten lapset nykyäänkin, tai nythän ne sentään pääsee liikkumaankin sen ruudun kanssa.
Juuri näin, itse olen syntynyt 1984 ja pelaaminen on tosi vahvasti meidän sukupolven lapsuutta - varmasti vanhempienkin. C64, NES, SNES, Mega Drive ja PC olivat kovassa käytössä isossa kaveripiirissäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin 80-luvulla limupullojen standardikoko oli 0,33 litraa. Lapset jakoi sitten sen keskenään suunnilleen millilitran tarkkuudella. Kaksi lasta sai kumpikin yhden lasillisen ja tätäkään ei edes usein tapahtunut.
Puolen litran pullot olivat isoja ja yleistyi vasta 90-luvulla.
Nykyään virvoitusjuomat ostetaan 1,5 litran pulloissa ja marketissa niitä ei osteta yhtä pulloa kerrallaan vaan vähintään 6 kpl. Lapset ei ole kuulleetkaan ajoista, kun mukulat mittasi hartaudella juomalasien sisältöä.
Eivät kaikki jakaneet pulloa, oli omat Tampereella. Karkkipussin sisältökin oma, paitsi jos oli kaverin kanssa ostettu kaupasta jaettavaksi.
Puhun perheen sisällä tapahtuvasta jakamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annoskoot olivat pienempiä. Ihan kaikessa ruoassa. Karkkipussit, keksipaketit, jopa ruokalautaset olivat pienempiä.
Omassa nuoruudessani 80-luvulla kaikkea oli vähemmän. Kaupoissa oli vähemmän tavaraa, mainoksia oli vähemmän, pikaruokaravintoloita oli hyvin vähän.
Ei ihme, että ihmiset olivat hoikempia. Ihan itse me itsmme tuhoon ajamme, kun sallimme amrkkinävoimien päättää siitä, etä mitä syömme.
Tämä. Lisäksi televisiosta tuli ohjelmaa noin 6 tuntia päivässä, kanavia oli noin neljä (kaksi ylen kanavaa, Kolmostelevisio ja PTV josta myöhemmin tuli Nelonen). Lisäksi kaupat oli auki ma-pe 8-18, la 8-15 ja sunnuntaisin kiinni. Isoissakin marketeissa kuten Citymarketeissa oli paljon vähemmän tuotteita tarjolla kuin nykyään. Kukaan ei kuskannut terveitä lapsia kouluun autolla, ja myös harrastuksiin kuljettiin enimmäkseen itse (pyörällä, bussilla).
Ysärillä tuli esim. salaiset kansiot klo 22.30 ja sitten oltiin koulussa väsyneitä. Myös South Park tuli myöhään. Kipeänä kotona joutui tosin katsomaan jotain Ricky Lake Showta puolen päivän aikaan. Huomenta Suomesta piti katsoa aina piirretty, joskus katsoin myös SVT:ltä vaaleanpunaisen pantterin. Jyrkin jälkeen laitettiin pyörimään MTV joka vielä näytti musiikkivideoita, tosin eka reality Real World oli sairaan hyvä. Kuvittelin sen takia, että voisin isona muuttaa Amerikkaan ja elää kuten Melrose Placessa tai Beverly Hills 90210'ssa :D Toisin olisin se "grunge" ja cool, skeittaava tyyppi
Monilla menee tosiaan vuosikymmenet sekaisin, muistelut kuulostavat enemmän 70- ja 80-luvuilta kuin ysäriltä.
Minä olin ysikytluvulla 6-16-vuotias eli lapsi ja teini enkä muista tällaista reippailukulttuuria, mitä täällä osa muistelee. Ysärillä nimenomaan lapset pelasivat paljon, katsoivat telkkaria, söivät karkkia ja joivat limsaa - meitä läksytettiin tästä tosi paljon, paikallisesti ja myös mediassa. Teininä käytettiin paljon alkoholia, poltettiin paljon tupakkaa ja sekoiltiin muutenkin vaarallisesti. Tässä iässä tytöt välttelivät syömistä, pojat monesti vetivät isot määrät hiilarihöttöjä.
Asenne liikuntaa kohtaan oli varmaan kielteisempi kuin nykyään - naureskeltiin sauvakävelijöille ja pidettiin kuntosalilla käyviä vähän yksinkertaisina pumppaajina (tämä tosin alkoi muuttua ysärin ihan lopulla). Mutta ehkä se vastahakoisesti suoritettu arkiliikunta ja älylaitteettomuus tosiaan pitivät sitten nykyaikaa hoikempana, enemmistön siis, olihan ysärilläkin nimittäin lihavia ihmisiä.
Asuin pienessä länsisuomalaisessa kunnassa, mutta keskustelujeni perusteella suurin piirtein samanlaista on ollut muidenkin ysärilasten lapsuus.
Tuntuu että olen elänyt ihan eri todellisuudessa kuin ketjuun kirjoittaneet 😂 Kyllä niitä lihavia oli Suomi väärällään myös 90-luvulla ja silloin oli jo kyllä megapusseja ja isoja limupulloja toisin kuin ketjussa väitetään. Samaten pikaruoka oli rittäin suosittua.

Lihavuus on kyllä merkittävästi yleistynyt 90-luvulta. Tosin ylipaino ja lihavuus alkoi yleistyä jo 1970-luvulta lähtien. 90-luvulla harvempi oli silti lihava kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olen elänyt ihan eri todellisuudessa kuin ketjuun kirjoittaneet 😂 Kyllä niitä lihavia oli Suomi väärällään myös 90-luvulla ja silloin oli jo kyllä megapusseja ja isoja limupulloja toisin kuin ketjussa väitetään. Samaten pikaruoka oli rittäin suosittua.
Pikaruoan suosio minusta räjähti juuri ysärillä eikä myöhemmin, kuten täällä osa muistelee. Hamppariketjut kuten Rolls levisivät silloin pikkukuntiin asti ja asiakkaitahan riitti.
Kauheen moni muistelee jotain kasaria tai jopa 70-lukua. Tosin varmaan eroa onko elänyt maalla tai kaupungissa. Tässä oli vielä ysärillä suuri ero, muistan kun kävin Etelä-Pohjanmaalla joskus teininä ja siellä pukeuduttiin joihinkin reisitaskuhousuihin jotka oli jo niin last season -98 😂😂🤦🏼♀️ olin siis niinkin isosta Citystä kuin Turusta. (Ja siis hymiöissä nauran nololle teinidiivamenneisyydelleni)
Vierailija kirjoitti:
Monilla menee tosiaan vuosikymmenet sekaisin, muistelut kuulostavat enemmän 70- ja 80-luvuilta kuin ysäriltä.
Minä olin ysikytluvulla 6-16-vuotias eli lapsi ja teini enkä muista tällaista reippailukulttuuria, mitä täällä osa muistelee. Ysärillä nimenomaan lapset pelasivat paljon, katsoivat telkkaria, söivät karkkia ja joivat limsaa - meitä läksytettiin tästä tosi paljon, paikallisesti ja myös mediassa. Teininä käytettiin paljon alkoholia, poltettiin paljon tupakkaa ja sekoiltiin muutenkin vaarallisesti. Tässä iässä tytöt välttelivät syömistä, pojat monesti vetivät isot määrät hiilarihöttöjä.
Asenne liikuntaa kohtaan oli varmaan kielteisempi kuin nykyään - naureskeltiin sauvakävelijöille ja pidettiin kuntosalilla käyviä vähän yksinkertaisina pumppaajina (tämä tosin alkoi muuttua ysärin ihan lopulla). Mutta ehkä se vastahakoisesti suoritettu arkiliikunta ja älylaitteettomuus tosiaan pitivät sitten nykyaikaa hoikempana, enemmistön siis, olihan ysärilläkin nimittäin lihavia ihmisiä.
Asuin pienessä länsisuomalaisessa kunnassa, mutta keskustelujeni perusteella suurin piirtein samanlaista on ollut muidenkin ysärilasten lapsuus.
No itse olin 90-luvulla ala- ja yläkoulussa ja muistot perustuvat sille ajalle. Herkkuja ja pikaruokaa syötiin, mutta paljon pienempiä määriä kuin nykyään. Liikuntaa "vihattiin" mutta silti pyöräiltiin kavereille ja hilluttiin tuntikausia kaupungilla.
Telkkua katottiin, mutta ei koko päivää (koska sisältö oli surkeaa - iltapäivällä tuli Jyrki joskus 5 maissa, ja ehkä 9-10 aikaan joku jännäri). Tietsikkaakin pelattiin, mutta ei koko päivää koska ne pelit ei olleet niin kummoisia silloin ja ne maksoivat paljon joten valikoimaa ei ollut tuhansittain vaan muutamia kymmeniä.
Kyllä mäkin muistan olleeni nihkeä teini joka oli väsynyt ja halus hengata sohvalla, mutta käytännössä kuitenkin olin pääsääntöisesti jossain menossa kavereita tapaamassa. Rakastin hampurilaisia, mutta söin kerralla juustoaterian (en mitään XXLburger-ateriaa). Karkit oli hyviä mut niitä ei ollut päivittäin tai hirveästi vaan joskus ostettiin kaverin kaa puoliks joku 200g MissäX-pussi.
Tupakka piti laihana. Äiti nautti aina "supermallin aamiaisen" tupakkaa ja mustaa kahvia.
Vierailija kirjoitti:
90 luvulla oli lama.
Mutta ennen kaikkea ei ollut kaiken maailman ruuan kotiinkuljetusta, ei ollut jättikoon karkkipusseja ja suklaalevyjä muualla kuin tax freessa (nykyään joka kaupan normi), ei ollut maccarissa xxl-limuja ja tuplajuusto oli vain pari kertaa vuodessa. Pizzaa ja kebabbia sai toki joka nurkalta silloinkin. Hesen soossit sai vain turusta, ja eikä niitä muitakaan ulkomaan majoneeseja ja sokeroituja chilikastikkeita saatu kaupasta. Ei ollut raakakakkuja, prinsessatorttuja, sushia, ei myyty siideriä ja limuviinoja kuin ihan vähän vaan.
Kaikkea sitä ylimääräistä höttöä mitä nykyään myydään ei kertakaikkiaan ollut saatavilla Suomessa. Toki oli jauhoja, sokera ja voita yllin kyllin, mutta ei niitä jaksettu niin sekoittaa joksikin himoa herättäväksi tuotteeksi pullan ja munkkien lisäksi.
Lihiksiä söin koko 80 ja 90-luvun. Olin silti hoikka. Jos piti laihduttaa syötiin raejuustoa ja tonnikalaa.
Kaikesta ylimääräisestä ja yltäkylläisyydestä se lihavuus johtuu.
Sushi oli suurinta huutoa ysärillä! Olin 16 ja oltiin niin kansainvälisiä ja aikuisia kun käytiin syömässä sushia napapaidat ja minihameet päällä ja sanottiin toisistamme "daaahling" muikistaen samalla ruskealla huultenrajauskynällä rajattuja huuliamme toisten poskia vieressä. 1996 myös Hesburger myös avasi ekan ravintolansa Virossa, joten eiköhän kerrossaterioita saanut Suomessakin jo Lappia myöden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annoskoot olivat pienempiä. Ihan kaikessa ruoassa. Karkkipussit, keksipaketit, jopa ruokalautaset olivat pienempiä.
Omassa nuoruudessani 80-luvulla kaikkea oli vähemmän. Kaupoissa oli vähemmän tavaraa, mainoksia oli vähemmän, pikaruokaravintoloita oli hyvin vähän.
Ei ihme, että ihmiset olivat hoikempia. Ihan itse me itsmme tuhoon ajamme, kun sallimme amrkkinävoimien päättää siitä, etä mitä syömme.
Tämä. Lisäksi televisiosta tuli ohjelmaa noin 6 tuntia päivässä, kanavia oli noin neljä (kaksi ylen kanavaa, Kolmostelevisio ja PTV josta myöhemmin tuli Nelonen). Lisäksi kaupat oli auki ma-pe 8-18, la 8-15 ja sunnuntaisin kiinni. Isoissakin marketeissa kuten Citymarketeissa oli paljon vähemmän tuotteita tarjolla kuin nykyään. Kukaan ei kuskannut terveitä lapsia kouluun autolla, ja myös harrastuksiin kuljettiin enimmäkseen itse (pyörällä, bussilla).
Ysärillä tuli esim. salaiset kansiot klo 22.30 ja sitten oltiin koulussa väsyneitä. Myös South Park tuli myöhään. Kipeänä kotona joutui tosin katsomaan jotain Ricky Lake Showta puolen päivän aikaan. Huomenta Suomesta piti katsoa aina piirretty, joskus katsoin myös SVT:ltä vaaleanpunaisen pantterin. Jyrkin jälkeen laitettiin pyörimään MTV joka vielä näytti musiikkivideoita, tosin eka reality Real World oli sairaan hyvä. Kuvittelin sen takia, että voisin isona muuttaa Amerikkaan ja elää kuten Melrose Placessa tai Beverly Hills 90210'ssa :D Toisin olisin se "grunge" ja cool, skeittaava tyyppi
Salaiset kansiot alkoi Tulosruudun jälkeen ja yksi jakso kestikin 23.15 asti jos oikein muistan. Aamulla herätys 6.30 kouluun oli hyvin raskas varsinkin talvella, bussi meni jo klo 7.
Muistan myös että tosi myöhään tuli Roseanne ja Jerry Springer Show ysärillä. Jälkimmäinen oli tosi outo mutta tuli niin myöhään (24 maissa?) että sitä näki vain jos tv oli jäänyt auki ja oli nukahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90 luvulla oli lama.
Mutta ennen kaikkea ei ollut kaiken maailman ruuan kotiinkuljetusta, ei ollut jättikoon karkkipusseja ja suklaalevyjä muualla kuin tax freessa (nykyään joka kaupan normi), ei ollut maccarissa xxl-limuja ja tuplajuusto oli vain pari kertaa vuodessa. Pizzaa ja kebabbia sai toki joka nurkalta silloinkin. Hesen soossit sai vain turusta, ja eikä niitä muitakaan ulkomaan majoneeseja ja sokeroituja chilikastikkeita saatu kaupasta. Ei ollut raakakakkuja, prinsessatorttuja, sushia, ei myyty siideriä ja limuviinoja kuin ihan vähän vaan.
Kaikkea sitä ylimääräistä höttöä mitä nykyään myydään ei kertakaikkiaan ollut saatavilla Suomessa. Toki oli jauhoja, sokera ja voita yllin kyllin, mutta ei niitä jaksettu niin sekoittaa joksikin himoa herättäväksi tuotteeksi pullan ja munkkien lisäksi.
Lihiksiä söin koko 80 ja 90-luvun. Olin silti hoikka. Jos piti laihduttaa syötiin raejuustoa ja tonnikalaa.
Kaikesta ylimääräisestä ja yltäkylläisyydestä se lihavuus johtuu.
Sushi oli suurinta huutoa ysärillä! Olin 16 ja oltiin niin kansainvälisiä ja aikuisia kun käytiin syömässä sushia napapaidat ja minihameet päällä ja sanottiin toisistamme "daaahling" muikistaen samalla ruskealla huultenrajauskynällä rajattuja huuliamme toisten poskia vieressä. 1996 myös Hesburger myös avasi ekan ravintolansa Virossa, joten eiköhän kerrossaterioita saanut Suomessakin jo Lappia myöden.
En kyllä sanoisi että sushi oli suurinta huutoa, kun se eka buumi alkoi Helsingissäkin vasta joskus 2001-2003. Ehkä ihan ensimmäinen sushiravintola avasi jo ennen tätä, mutta ei kyllä ollut yleisessä suosiossa vielä, joten ehkä olitte joku poikkeus sääntöön.
Minusta 80-luvulta 90-luvulle tapahtui enemmänkin se iso hyppäys. Joskin tämä vaihtelee paljon sen mukaan minkä ikäinen on ollut ja missä asunut. Mutta meillä 80-luvulla pizza tarkoitti sitä, että veli teki kotona yhden pellillisen pizzaa ja siitä syötiin koko perhe. Yhden kerran 80-l. lopussa kävimme muistaakseni päiväriparin yhteydessä syömässä porukalla pizzaa. Luulen, että ne pizzat olivat nykymittapuulla normaaleja, silloin olimme ihan aidosti ihmeissämme, miten kukaan voi syödä noin paljon, eikä kyllä syötykään. Sitä kyllä olen miettinyt, että ennen Mäkkäreitä oli paljon grillikioskeja, mutta eivät niissä tainneet perheelliset juuri käydä. Kerran kesässä sain hot dogin, kun olimme mökkimatkalla.
Mutta sitten 90-luvulla kävimme kyllä pizzalla ja kebabilla. En oikein usko, että kovin monella vaikuttaa merkittävästi se, miten kaupat ovat auki. Tuntuu utopistiselta lähteä kahden aikaan yöllä ostamaan karkkia. Siis varmaan jotkut näin tekevät, mutta kansanterveydellisellä tasolla se tuntuu minusta aika merkityksettömältä. Minusta 90-luvulla oli kutakuinkin samat mahdollisuudet ostaa ja lihoa kuin nykyisinkin. Netti ei ollut sillä tavalla käytössä kuin ehkä sitten loppuvuosina, mutta eivät ihmiset silti hiki päässä juosseet ulkona. Minä esimerkiksi luin paljon ja TV:stä tuli muistaakseni hyvin ohjelmaa.
Ehkä se isoin muutos on jatkuva syöminen. Lastenikin (nyt teinejä) koulussa jos oli aamupäivällä urheilupäivä, sai ottaa mukaan eväitä. Siis että jaksoi aamiaisesta n. klo 11.30 olevaan lounaaseen. Ja aiemmin avoimessa kerhossa oli vehnäleipä- ja keksitarjoilu, että jaksoi tuon saman välin. Esikoiseni alkoi n. 12-vuotiaana kieltäytyä aamupalasta ja se valitettavasti tuli puheeksi terveydenhuollossa ja kyllä huolestuttiin. Lapselle piti hankkia jotain vanhusten todella kalliita energiajuomia, mutta taisi olla että vain yhtenä aamuna sai sen alas ja sitten oli koulussa ennen lounasta hirveä nälkä. Muuten ei ollut ikinä nälkä ennen lounasta ja jaksoi hyvin. Luojan kiitos, on nyt jo sen ikäinen, että saa itse päättää ruokailurytmistään. Siis en pidä aamiaisen syömistä mitenkään outona, itsekin syön, mutta Suomessa on ihan natsimeininki, että pitää syödä muutaman tunnein välein, muuten ne energiat jotenkin mystisesti loppuu. Kai sen nyt ihminen itse tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon -84. Kun olin lapsi ja teini 90--luvulla,
äiti teki aina itse ruuat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Karkkia syötiin vain synttäreillä ja jouluna. Limua kun sai, se oli mökkimatkan huoltsikalta sellanen Laitelan pieni pullo 🙂 eli herkut oli tosiaan luksusta! (Välillä jopa nopeuteen asti, kun kaverit ihmetteli että miksi meillä ei oo karkkipäivää...)
Sain ekan puhelimen muistaakseni -98, eikä vanhemmillakaan ollu muuta kuin lankapuhelin. Päikkärin ja koulun jälkeen leikittiin pihalla ja puistossa, ei näprätty niitä saakelin puhelimia!
Ja tuntuu että vanhemmatkin kunnioittivat enemmän ruokaa kuin monet nykyään? Hienojen älylaitteiden sijaan sain arvokasta aikaa ja sydämellä tehtyä, peruskotiruokaa.
Vaikka silloin harmitti kun ei mentykkään mäkkäriin eikä saanu sitä karkkipussia, osaan arvostaa sitä todella! Summa summarum: terveellistä kotiruokaa, ei turhia kikkailuja, ei ruuruaikaa juurikaan mutta laatuaikaa sitäkin enemmän. Moni muukin jo sanonut ❤Jännä. Olen sua viisi vuotta vanhempi ja meidän teiniporukoissa elettiin pelkällä karkilla. Koulu- ja kotiruoka skipattiin täysin, mutta välitunnilla ja koulun jälkeen haettiin aina lähimarketista limsaa, pullaa, karkkia yms. Syötiin pelkkää sokeria. Laihoja oltiin silti, en tiedä miksi.
Lisäksi tuo, mitä edellä on jo sanottu alkoholista, tupakasta, pelaamisesta ja kännyköistä. Todellakaan elämä ei ollut kaikilta osin terveellisempää eikä ruudutonta. Kun sain ekan kännykkäni 1997, näpyttelin sitä jatkuvasti. Tekstarit lentelivät ihan kuten whatsapitkin nykyään.
Mun vanhemmilla oli todella pienet tulot. Äiti kielsi jo eskarissa sokerin syönnin paitsi jouluna ja synttäreillä. Silloinkin "kohtuudella"=tasan 50g irtokarkkia/ 2 Budapestia jouluna. Nykyään kauhistelee jos olen syönyt yli 40% margariinia tai munakkaan lounaaksi. Koska kolesteroli... 🙄
Varmaan selittää jonkin verran, että äidilläni on syömishäiriö ja sen olen melkein perinyt, ikävä kyllä
Sorry nyt meni vähän ot
Kunnon kotiruokaa. Välipalana ruisleipää juustolla, kahvi.
Olin yheksäkyt-luvulla lapsi. Kerran viikossa karkkipäivä, viikolla ei tasan tarkkaan yhtään karkkia. Joskus oli kotona piparia tai pullaa ym. Ikinä ei käyty hakemassa noutoruokaa, kotona oli kotiruokaa vain. Ei syöty huvikseen vaan silloin kun oli nälkä.
Päivät meni ulkona ja metsissä leikkien ja römyten ja kesäisin päivät pitkät onkien. Meinaa ihan tippa tulla linssiin lapsuutta muistellen, niisk. <3
Vierailija kirjoitti:
Nykyihminen on ihan he...... laiska. Moni ei viitsi edes tehdä itse ruokaa.
Laiskuus on hyve. Se lisää luovuutta ja jää aikaa tärkeämmille asioille.
Olet väärässä. Karkkipussit ovat pienentyneet ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Suurimmillaan ne olivat ihan 2000-luvun alussa.