Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun lapsella on haasteita elämässä ja palaute hänestä on lähes aina negatiivista
20.01.2021 |
Lapsella (9v) on kielihäiriö ja myös nepsytyypillisiä piirteitä, ei kuitenkaan mitään diagnoosia niihin liittyen. Arki hänen kanssa kotona on haastavaa verrattuna sisaruksiinsa, mutta olemme toki tottuneetkin siihen ja löytäneet hyviä toimintapoja, arki on pääsääntöisesti sujuvaa, ajoittain se voi kyllä olla todella raskasta.
Lapsi käy koulua normaaliluokassa, hänellä on erityinen tuki, joka siis käsittää lähinnä kuvakorttien käyttöä yms. pientä "näpertelyä". Oppitunnit kai sujuu pääsääntöisesti hyvin kun on open lähellä, välitunnit ym. on vaikeita, koska esim. sosiaalisiin suhteisiin tarvitsee todella paljon aikuisen tukea. Koulusta tulee tasaisin väliajoin esim. wilmaan huomatuksia lapsen huonosta käytöksestä, haasteista ja toilailuista. Jotka toki aina käydään kotona läpi. On kuitenkin aika rankkaa saada aina sitä huonoa palautetta jatkuvasti, etenkin kun omat mahdollisuudet vaikuttaa lapsen käytökseen koulun päässä on aika rajalliset.
Toinen raskas asia on tuen, terapioiden jne hakeminen. Joudun jatkuvasti yhä uudestaan kertomaan, yhä uusille ihmisille siitä miten lapseni on vaikea, mitä haasteita hänellä on, miten hän tekee kaikkien lähellä olevien elämästä raskasta jne. Siis ihan todella alkaa välillä itsestäkin tuntumaan siltä ettei lapsessani ole juuri mitään hyvää. Hän on vaikea taakka muille.
Yksilöllinen huomiointi, positiivisuuden kautta katsominen ja yhdenvertaisuus on tälläisen lapsen kanssa pelkkää sanahelinää. Hänen elämässään ja kohtelussaan ei ole juuri mitään yhdenvertaista, verrattuna ns. terveisiin ja normaalisti kehittyneisiin ikätovereihinsa. Hän aloittaa juoksunsa 10 m. taaempaa kuin muut, vaaditaan aina tekemään omaan tasoon nähden huippusuoritus, ja tulos on silti usein pannukakku. En vaan tiedä kuinka pitkälle minun tsempit enää kantaa, koska lapsella on jo nyt melko negatiivinen käsitys itsestään ja hän tietää että on erilainen kuin muut, vaikka asiaa miten yrittäisi sokerikuorruttaa.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, olisiko kenenkään mielestä parempi, jos erityistä tukea tarvitseva lapsi olisi erityisluokalla, jossa olisi pienempi ryhmä ja erityisopettaja, jolla on koulutusta ja osaamista erityistä tukea tarvitsevan lapsen tukemiseen?
Ryhmät voisivat myös automaattisesti pieniä ja aikuisten määrä riittävä aina tapauskohtaisesti. Harva lapsi hyötyy nykyisistä isoista kouluista ja luokista. Inkluusion hengessähän näin tulisi olla, vaan ei ole, sillä kunnan talous määrittää oikeastaan kaiken kasvatukseen ja opetukseen liittyvän. Rahoituksen tulisi tulla suoraan valtiolta ja resurssien tulisi olla lakimääreisiä.
Erityisluokka voi myös lisätä käytöshäiriöitä ja syrjäytymistä. Nämä lapset kasvavat isoina osaksi yhteiskuntaa ja tulevat olemaan ihan aikuisia ihmisiä. Heitä ei voi enää silloin "lakaista" pois, joten parempi olisi varmaan alusta alkaen olla osa normaalia koulua ja elämää - tuki huomioiden. Tämän useimmat huutelijat unohtavat. On helppo huudella ratkaisuja, kun ei mieti pitkän välin seurauksia.
Jos haluaa olla osa ns. normaalia elämää ja koulua, niin sitten pitää hyväksyä se, että siellä normit ovat omanlaisensa. Ei voida lähteä siitä, että luokan kannalta hankalaa käytöstä kiitellään siksi, että oppilas on erityinen.
Ei niin, mutta normaali ryhmä voi olla kaikille paremman kokoinen, jolloin erityisenkin vaikea käytös helpottuu huomattavasti. En sanonut, että kaikkien pitää mennä erityisen tahtiin, vaan ihan lainkin mukaan tuen tulee mennä erityiselle kouluun, esim. pari kertaa viikossa erityisopetusta jos on oppimisvaikeuksia, koulunkäyntiavustaja kun on toiminnanohjauksessa haasteita. Yksi koulunkäyntiavustaja voi helposti tukea useampaakin erityistä luokassa ja tämän lisäksi myös muita oppilaita.
Tarkoitan vain, että koko ajatus, että esim. 20-30 alakoululaiselle (jotka ovat kaikki vielä jossain määrin kypsymättömiä) riittäisi vain yksi aikuinen on vinksallaan. Lapset ovat lapsia ja tarvitsevat aikuisia. Ihan jokainen hyötyisi siellä riittävästä aikuisresurssoinnista ja aivan varmasti tulokset näkyisivät tulevaisuudessa. Kiusaaminen vähentyisi huomattavasti. Samoin koulussa voisi olla myös muuta ammattikuntaa saatavilla paremmin.
Hyvin moni peruskoululainen omaa mielenterveyden ongelmia olematta mitenkään erityislapsia. Sanoit, että jos haluaa olla osa normaalia koulua niin pitää olla osa normia. Ihan opettajana sanon, ettei kukaan "normaalikaan" lapsi ole mikään ns. standardilapsi, joka käyttäytyy aina hyvin ja samalla tavalla. Lapset ovat kasvuiässä ja koulussa näkee aivan kaikkea mahdollista. Käytöstä vaaditaan ja opetellaan, mutta ihminen saa olla sisimmässään oma itsensä. Tuntuu että et ymmärtänyt kirjoitukseni pointtia. Huomattavan iso osa lasten ja nuorten ongelmista vähenisi, jos resurssit olisivat riittävät. Takuuvarmasti myös erityislapset häiritsevät muita vähemmän kun tuki on oikea ja mallina on muita lapsia. Näiden erityisten kanssa sinunkin lapsesi aikuisuutensa elää samassa yhteiskunnassa. Eikö olisi kaikkien etu, jos kasvaisivat enemmän oikeaan kuin väärään? Minä väitän, että ihan normaaliluokassa tulee parhaat tulokset kun tuki ja resurssit on kohdallaan. Paljon paremmat kuin erityiskoulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Jos haluaa olla osa ns. normaalia elämää ja koulua, niin sitten pitää hyväksyä se, että siellä normit ovat omanlaisensa. Ei voida lähteä siitä, että luokan kannalta hankalaa käytöstä kiitellään siksi, että oppilas on erityinen.