Mikä olisi rakentava lähestymistapa (mies jättää aamupalatarpeet pöydälle)?

Taas kerran mies lähti töihin jättäen keittiön pöydälle juuston, voin, avoimen leipäpussin. Lisänä on vielä sottainen kauha, millä eilen illalla nosteli yöpalaa itselleen, sekä likaiset astiat. Minä olen kotona etätöissä, mutta toisen jälkien siivoaminen (usein!) saa minut näkemään punaista. Minua ei siis haittaa muuten talon perussiivous ja tavaroiden järjestely, pöytien pyyhkiminen yms. mutta minusta jokaisen kuuluisi siivota omat päivittäiset sotkunsa kuten roskat, astiat, likapyykit.

Asiasta on yritetty puhua ties millä tavoin, hetkeksi käytös voi muuttua mutta aina palataan vanhaan. Sotku häriritsee sekä minua että lapsia. Jos jätän siivoamatta, me joudumme koko päivän työskentelemään likaisessa keittiössä. Mies on sitä mieltä, että hän ei sotke, hän on uhri joka elää meidän sotkuissamme (!) mutta on hajamielinen ja joskus unohtaa. Hänestä se siivoaa, jota asia häiritsee. Sitäpaitsi hän siivosi kerran kahvikuppini pöydältä, joskus joulukuussa, joten kai on reilua että minä siivoan hänen jälkensä. Se on arjen auttamista ja tasapuolisuutta. Miten tällaista asiaa voi lähestyä? Onko kenelläkään muulla tällaista? En haluaisi sanoa, koska en halua nalkuttaa. Olen opetellut elämään kaikenlaisten minua häiritsevien asioiden kanssa talossani, olen aika zen enkä tahdo alkaa siivousmarttyyriksi. Mutten jaksaisi kantaa vastuuta ihan perusasioista, missä toinen heittäytyy vaan osaamattomaksi.