Ongelmana lemmikki sängyssä
Onko teillä muilla ollut ongelmaa siitä, että puoliso haluaa antaa lemmikin (koira/kissa) tulla vapaasti sänkyynne? Minulla miehenä lopahtaa seksihalut kun lemmikki "katselee" vieressä ja pahimmillaan kesken aktin nuolaisee naamaa/takapuolta tai haluaa painautua selkää/jalkaa vasten.
Vaimon kanssa meillä on suhteen alusta asti ollut (minun toiveestani) sopimus siitä, että öisin koira ei tule makuuhuoneeseen viereemme nukkumaan, kutren vaimolla oli tapana ennen suhdettamme, mutta päivisin päivänokosilla ja aamuvarhaisella jommankumman käytyä vessassa hauva tulee sieltä makuuhuoneen oven takaa itkemästä yleensä vaimon päästämänä. Vaimoani asia ei häiritse seksuaalisessa mielessä, mutta minua häiritsee ja seksistä ei meinaa tulla mitään, jos suloinen lemmikki tuijottaa puolen metrin päästä tai kuvittelee kyseessä olevan leikin ja haluaa osallistua vaikkapa hyppimällä selän päällä.
Olen itse eläinrakas kyllä, mutta en halua eläintä viereeni silloin kun haluan läheisyyttä vaimon kanssa. Hauska yhteensattuma on se, että edelliset tyttöystävätkin olivat eläinrakkaita ja eivät oikein ymmärtäneet, että miksi haluni lopahtivat "jonkun eläimen takia". Ilmeisesti osa naisista kuvittelee, että miesten libidoa ei häiritse mikään ja normimies panee tilanteesta riippumatta, mutta näin en usko asian yleisesti olevan. Nykyisin sanon vaimolle suoraan kun koira vieressä, että "en halua seksiä eläimen jaatessa sänkymme". Vaimo siitä kuitenkin aina loukkaantuu (varsinkin kun on juuri tehnyt aloitteen seksiin), vaikka sinänsä ymmärtää minua.
Kokemuksia aiheesta? Miten olette ottaneet asian puheeksi ja onko tilanne muuttunut?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon nainen enkä todellakaan tajua noita koiranaisia. Tuntuvat olevan joku ihan oma lajinsa. Koirien annetaan pyöriä sängyssä täysin vapaasti, koira on aina kaikessa ykkönen ja jos ei voi edes seksin ajaksi häätää niitä mamin kultamussukoita muualle niin voi luoja. Multa ainakin menee halut jos joku lemmikki tuijottaa vieressä.
Yleensä nämä koirahullut ovat juuri naisia. Miksi? Yksi entinen tyttöystävä perusteli koiransa kaikessa ykkösenä olemista sillä, että "toisin kuin miehet koira ei valehtele, petä tai jätä". Samaa perustelua voisi toki käyttää lemmikkikultakalasta tai mistä tahansa eläimestä. Ymmärrän toki eläinrakkauden ja olen itsekin eläinrakas, mutta en minä ihan aikuisten oikeasti voisi sanoa, että koira on ykkönen ja sitten vasta tulee vaimo/tyttöystävä. Täysin kaistapäinen ajatuskin.
Onneksi meille molemmille on kissa tosi tärkeä. Mies jopa nukkuu ennemmin itse huonosti kuin laittaa kissan siirtymään valitsemaltaan paikalta. Toki meillä ei ole noin naurettavia perusteluita. Kissani kanssa olen asunut 17 vuotta ja mieheni 7 vuotta. En todellakaan olisi ottanut miestä joka olisi kuvitellut että hän kun muuttaa sisään niin kissa muuttaa ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin naisten poikkeava suhtautuminen koiriin johtuu zoofiliasta. Opettavat ne nuolemaan ja astumaan itseään, niin ei miestä tai sauvaa tarvitse hommata.
Tämä lienee kuitenkin sangen harvinaista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi meille molemmille on kissa tosi tärkeä. Mies jopa nukkuu ennemmin itse huonosti kuin laittaa kissan siirtymään valitsemaltaan paikalta. Toki meillä ei ole noin naurettavia perusteluita. Kissani kanssa olen asunut 17 vuotta ja mieheni 7 vuotta. En todellakaan olisi ottanut miestä joka olisi kuvitellut että hän kun muuttaa sisään niin kissa muuttaa ulos.
En minäkään halua rouvan koirasta ja kissasta eroon ja koen ne kuuden vuoden jälkeen perheenjäseniksi. En vain halua niitä seksisessioita tuijottelemaan.
Ap
Mies rakastaa meidän hauvoja.. mutta kyllä se seisokki häipyy, kun nuo tai joku alkaa luvomaan tai raapimaan. Ei vaan voi kaikelle mitään. Elämä on. Onneksi miehellä seisoo :D
Hyvä, että pystyy valitsemaan, pahinta on pähkäily, ottaako koiran vai miehen viereensä parisänkyyn.
Molempia ei minusta voi ottaa.
Makuuhuoneen oven voi sulkea seksin ajaksi ja päästää elukan nukkumaan vaimon viereen sitten, kun oikeasti ruvetaan nukkumaan.
Oma suhteeni kariutui heti alkuunsa, kun naisystäväni päästi kaksi koiraa parisänkyymme keskellä yötä, koska koirat vinkuivat. Nukuin (valvoin) sitten loppuyön lyhyellä sohvalla.
Koirat ovat ihan ok, mutta ei parisängyssä.
Koirillani on peruskäytöstavat ja ovat pennusta asti nähneet kaikenlaista. Ei tulisi kuuloonkaan että ne "osallistuvat" sen enempää seksiin kuin siihen että venyttelen tai treenaan kotona tai siivoan jotain listaa.
Miehellä ei koirat vaivaa varmaan juuri siksi että eivät ne ole lähietäisyydellä jos harrastamme seksiä. Seksiä ja kaikenlaista leikkipainia ja läpsimistä ja kourimista tulee harrastettua myös muissa huoneissa kuin makkarissa niin koirat pitäisi sitten bänniä kaikkialta jos pyrkisivät aina iholle.
Vierailija kirjoitti:
Oma suhteeni kariutui heti alkuunsa, kun naisystäväni päästi kaksi koiraa parisänkyymme keskellä yötä, koska koirat vinkuivat. Nukuin (valvoin) sitten loppuyön lyhyellä sohvalla.
Koirat ovat ihan ok, mutta ei parisängyssä.
Teillä oli jo heti suhteen alussa yhteinen parisänkyNNE?
Meillä ei ole vielä aviossakaan, omat makkarit ollut aina niin kummallakin saisi olla vaikka kymmenen kissaa ja koiraa omassa parisängyssään jos sellainen miellyttäisi.
Jos naisella on lemmikki, niin kyseessä on varmasti aika itsekäs nainen, jota ei toinen osapuoli kiinnosta
Vierailija kirjoitti:
Makuuhuoneen oven voi sulkea seksin ajaksi ja päästää elukan nukkumaan vaimon viereen sitten, kun oikeasti ruvetaan nukkumaan.
Putsaako koira myös paikat tultuaan niin ettei tarvitse erikseen pesulla käydä?
Juu en anna lemmikin nukkua perillä ...joskua tämäula sisasiisti kissa on nukkunut perillä on se karvoja ja likaa täynnä..en päästäisi leikkiä pertiin kissalle oma koppa ja vanha matto pediksi
Vierailija kirjoitti:
Jos naisella on lemmikki, niin kyseessä on varmasti aika itsekäs nainen, jota ei toinen osapuoli kiinnosta
Perusteluja olisi kiva kuulla tälle. Itse en ole huomannut korrelaatiota mihinkään suuntaan.
Potkase menemään. Ei varmaan tuu loputtomiin. Ei ne paskaperseet sänkyyn eikä makkariin kuulu muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Potkase menemään. Ei varmaan tuu loputtomiin. Ei ne paskaperseet sänkyyn eikä makkariin kuulu muutenkaan.
Ei ole paskaa miehen eikä koiran perseessä tässä huushollissa. Johan ne kannattaa jonnekin lekuriin kiikuttaa tai ruokaremppa ainakin laittaa. Sänkyyn en silti kumpaakaan laske.
Vierailija kirjoitti:
Oon nainen enkä todellakaan tajua noita koiranaisia. Tuntuvat olevan joku ihan oma lajinsa. Koirien annetaan pyöriä sängyssä täysin vapaasti, koira on aina kaikessa ykkönen ja jos ei voi edes seksin ajaksi häätää niitä mamin kultamussukoita muualle niin voi luoja. Multa ainakin menee halut jos joku lemmikki tuijottaa vieressä.
Juu nain Joensuussa yhtä yhden yön juttua jonks sängys oli kaksi koiraa liukkaille sit tulivat. Yhden yön juttu ja kaksi punkkia toinen munissa toinen kyljessä seuraavana päivänä.
En oo sen jälkeen siellä käynä
Ei koirilla tai kissoilla ole mitään asiaa sänkyyn/sohvalle tms kun siellä seksiä harrastetaan. Ja muutenkin jos häiritsevät jotenkin, niin ulos huoneesta ja ovi kiinni. Hyvin on jokainen eläin tässäkin taloudessa oppinut jo pitkistä suudelmista häipymään omatoimisesti näkyviltä. Vaikka kuinka eläinrakas olenkin, harrastan ja työskentelen niiden kanssa, niin ei ne kaikkeen kuulu.
N36
Siis olen oikeasti aivan koirahullu. Siinä määrin että se on seuraa hakiessa mainittava jo, koska koirapelkoinen tai allerginen mies EI pärjää menossa mukana edes seksisuhteen verran. Valtavan isoja työkoiria on useampi.
Silti ja siksikin ne eivät kyllä minnekään sänkyyn kuulu tai muissakaan huoneissa seksin aikana iholle pyörimään. Elämä koirien kanssa olisi hyvin raskasta jos niillä ei olisi rajoja. En kestäisi itsekään mitään mukasöpöä että koira nuuskii tai nuolee tai raapii tassulla ihmisiä. Eli kun jotain säpinää on niin koirat heti väistävät ilman erillistä pyyntöä. Ei niitä tarvitse erikseen komentaa tai edes häätää huoneesta, eivät tule pällistelemään.
Muistaa muutaman vuoden takaa naisen,heitin mälliä ja se ei saanut . Mallit vaan valui pillusta,siin oli hevosen kokoinen koira,nainin kysyi saako. Sanoin että sunhan se on
Koita alkoi nuolemaan innokkaana ja hyppäsi ja alkoi innokkaana jäpimään ja nainen alkoi huutamaan jäi paikalleen ja jäi koiraan kiinni.Silleen nalkkiin. Oli siinä puoli tuntia ja irtosi.Minä katsoin suu auki,ja totesin että ei tainnut olla ensimmäinen kerta. Ei ollut hän hän sanoi .
Toki kuuluvat normaalielämään ja kommelluksille on kiva nauraa, mutta ainakin minun seisokkini katoaa täysin jos koira tulee nuolemaan poskea kun rakastelemme eli on fyysisesti mahdotonta jatkaa seksiä. Vaimokin, joka on juuri virittäytynyt tunnelmaan turhautuu tietenkin kun sessio keskeytyy. Eikä ainakaan meillä ole hirveästi aikaa uusintoihin kun molemmat tekevät 10-12 tuntisia työpäiviä. Kyllähän elukat on pois makuuhuoneesta kun menemme nukkumaan, mutta siinä vaiheessa ei enää ole juuri energiaa seksiin.
Ap