Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen jäykkyys ahdistaa (30v-kriisi..)
18.01.2021 |
Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa tästä mutta hän ei ymmärrä, ei sitten millään. Avaudun nyt tänne kun en muuallekaan osaa, minulla ei ole sydänystäviä.
Ollaan oltu 8-vuotta yhdessä. Molemmat 33-vuotiaita. Ei lapsia, yhteinen omakotitalo + lainaa.
Haluan muita miehiä koko ajan, olen jatkuvasti ihastunut johonkin, kohde vaihtuu tiuhaan. Niin julkkiksia kuin työkavereita. Haaveilen kiihkeästä seksistä jonkun kanssa, jonkun muun kuin mieheni. Haaveilen jännityksestä, uuden kokemisesta, tunteista, kaikesta siitä, mitä voin vielä tehdä kun olen "nuori ja kaunis" (nyt ei sitten neljäkymppiset loukkaannu, tällä hetkellä minä tunnen näin koko kropallani ja ajattelen näin vain itsestäni).
Miksi en saisi elää ja kokeilla vähän aikaa ja sitten palata tylsään elämääni? Tai sitten olla palaamatta tylsään elämääni. Nämä ajatukseni tulevat minulla kausittain, ja nämä kaudet ovat ihan äärimmäisen raskaita, milloin ne loppuu? Olen jo reilusti yli vuoden ajan ajatellut näin. Tuntuu kuin koko ajan tilanne vain "pahenisi", toivon ja haluan eroa vaikkei minulla ole mitään syytä erota, ihan hyvä mies tuo on vaikka hänen arjen hallinta taidottumuus raivostuttaakin minua.
Olen ehdottanut miehelleni avointa. Olen ehkä nyt jo kolme kertaa kysynyt, että voisimmeko olla hetken aikaa avoimessa. Saattaisihan olla jopa niin, etten oikeasti tekisi yhtään mitään muitten miesten kanssa, haluaisin vain tuntea itseni vapaaksi ilman, että kukaan omistaa eism. seksuaalisuuttani, ilman että joku toinen ihminen loukkaantuisi siitä, mitä minä teen. Haluaisin vain olla.. Tietenkään avoin ei käy miehelleni, hän katkerasti ajattelee asian pelkästään seksin määrän kautta, hänellä kuulemma varmasti kävisi vähemmän flaksi kuin minulla. Itselleni asia on ihan se ja sama, minä haluan jännitystä elämääni!
Ja en muuten todellakaan lähtisi baareista mitään yhden illan juttuja hakemalla hakemaan, vaan tarkoitan sitä, että jos esim festareilla kesäilta vie mennessään, niin en haluaisi tuntea siitä ihan älytöntä syyllisyyttä, olin vain ihminen joka teki kuten sillä hetkellä halusi, miksi joku toinen siitä loukkaantuu :( Asia ei liittyisi häneen mitenkään..
Joo olen todella kyllästynyt seksiin mieheni kanssa, miksi ihmisen pitäisi haluta samaa ihmistä koko elämänsä. Olin 25-vuotias kun aloimme suhteeseen, olin elänyt elämästäni vasta 20%.. ja nyt loppu 80% minun pitäisi olla saman tyypin kanssa.. itkettää. Ja silti en halua häntä loukata en mitään pahaa/ikävää en niin mitään. Mutta samalla "loukkaan" itseäni kun kärvistelen näiden ajatusten kanssa kuukausikaupalla... tai vuositolkulla.. en enää tiedä..
Kerrottakoon nyt vielä, että en ole tehnyt mitään, olen vain kysynyt mieheltäni lupaa saada mennä jos tilanne tulee vastaan. En saanut lupaa, nyt ahdistaa parisuhteen jäykkyys/vanhanaikaisuus...
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina kaikissa parisuhdeketjuissa mukana. Tämä on ensimmäinen kerta, kunnminulla ei ole mitään muuta kirjoitettavaa kuin tämä: eroa ennen kuin mokaat kaiken.
Oho, oliko niin ilmeinen vastaus? Olisi mukavaa kuulla jos on omakohtaista kokemusta?
Toisaalla olen lukenut, että tämä liittyy 30-kriisiin ja parin vuoden päästä olisin tyytyväinen kun en eronnut. Olen ihan hukassa. Haluaisin vain mennä ja tulla loukkaamatta ketään, ihan hetken aikaa vain tuntea "jotain".. Tai sitten 30v kriisin sijaan tää onkin erokriisi -Ap
En ole koskaan kuullut mistään kolmekympin kriisistä ja huonosti kyllä menee, jos ikään liittyvän kriisin tässä iässä saa. Keski-iän villityksetkin on vain keino oikeuttaa hulluttelua, jollaista normaalit ihmiset ei muuten harrastaisi. Itsekin olen kolmekymppinen ja nyt sitä vasta haluaakin vakiintua niin, että voi kuvitella viettävänsä loppuikänsä saman ihmisen kanssa. Ja ollaan siis oltu jo 10 vuotta yhdessä entuudestaan, johon mahtuu ylä- ja alamäkiä. Nyt meille syntyi pari kk sitten lapsi, jonka kautta yhteen kuuluvuuden tunne on vain vahvistunut. Voihan se olla, että tämä johtuu vauvahormoneista ja kohta on taas sitä samaa harmaata arkea kuin aina ennenkin, mutta enpä toisaalta kaipaakaan enempää.
Sinun tilanteesi taas kuulostaa siltä, että olet hoksannut olevasi polyamorinen (jos ei ole oikea termi, niin korjatkaa), koska normaalissa tyydyttävässä parisuhteessa oleva ihminen ei mielestäni katsele muita ainakaan jatkuvalla syötöllä, saatikka haaveille pettämisestä ja avoimista suhteista. Fiksuinta mitä voit tässä tilanteessa tehdä, on antaa miehesi mennä ja etsiä itsellesi samanhenkisiä kumppaneita, joille on ok olla avoimessa suhteessa.
Minäkin halusin vakiintua silloin 28-vuotiaina kun ostimme tämän talon. Talorempan aikana aukesi silmät mutta niin oli jo vankila luotu. Sanon tätä vankilaksi, koska elätän miestäni ja talon myynnistä hän syylllistää ankarasti ja rankasti, hän haluaisi tämän omakseen muttei rahattomuuden vuoksi pysty. Nyt vaan elämä on mennyt niin hankalaksi, miehen kanssa on hankala dynamiikka. Emme ymmärrä toisiamme, pysymme sovussa silloin kun emme yritä puhua yhtään mistään. Meillä riidellään paljon ja olen väsynyt. Minua syyllistetään paljon. Kuulemma nytkun minulla on asiat kunnossa ja kokopäivätyö jne niin nyt voin lähteä sopivasti kun hän menetti työnsä viime vuonna. Kaikki on minun syytäni. Syyllisyydestä tässä odottelen, että hän saisi töitä ja minä pääsisin vankilasta.
Jos vain saisin sen avoimen niin jaksaisin miehen syyllistämistä paremmin. Joten ei, en ole hoksannut olevani polyamorinen. Ehkä en sitten enää rakasta miestäni sillälailla kuin puolisoa pitää rakastaa. Välitän hänestä kyllä ihmisenä. Mutta elän vankilassa. Olen yrittänyt päästää miestä menemään, hän ei suostu lähtemään. Eikä hän suostu sopimaan erosta jos sen aina välillä huudan tapahtuvan. Kuulemma saan hoitaa koko homman YKSIN, jos niin käy. Hän ei aio osallistua talon myyntiin eikä uuden asuntonsa hankintaan eikä mitään. Minua kiristetään jäämään ja samalla huudetaan painumaan helvettiin.
(Nyt olo on todella epätoivoinen, aikaisemmin vastailin eri mielellä enkä halunnut tunnustaa riitoja)
-Ap
Et sinä mikään "polyamorinen" ole. Olet tyytymätön nykynainen, joka miestään paremman asemansa vuoksi haluaa "paremaa" miestä. Tämä menee ihan red pill teorioiden mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap maksaako mies asuntolainan lyhennystä?
Entä sähkölaskua?
Elätätkö häntä täysin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex-vaimo vaati avointa suhdetta niin eropäätös oli kohtalaisen helppo vaikka oli pienet lapsetkin. Vanhempi alkaa olemaan siinä iässä että ymmärtää ettemme ole enää yhdessä ja en kyllä mitenkään aio salata eron syitä jos lapsi niitä joskus kysyy. Äiti halusi enemmän harrastaa seksiä muiden kanssa kun pitää perheen koossa
Voipi kääntyä itseäsi vastaan laverrella tuollaista lapsille tai kenellekään muullekaan kuin luottoystävälle.
Toiset voivat pitää sinua epäreiluna, kun puhut henkilökohtaisia asioita. Voivat pitää sinua niin tunnekylmänä, että vaimon oli lähdettävä muualle jne. Et sinä automaattisesti saa kaikkien sympatiaa mustamaalaamalla exääsi, vaikka niin nopeasti saatatkin kuvitella.
Höpsis. Älä usko tuota. Joku paniikissa omaa epävarmuuttaan tuollaista höpöttää.. Varmaan itse petturi.
Voit olla varma et sun ex-vaimo syyttää kuitenkin sua ja levittää ties mitä juttuja. Jos olet hiljaa, kaikki menee sun piikkiin ja exää uskotaan. Minä tekisin samoin: kertoisin totuuden. Totuus voittaa aina lopulta.
Onko miehesi käynyt terapiassa? Onko suhteenne ennen ollut hyvä? Onko mies ennen käyttäytynyt syyllistävästi ja ahdistavasti? Voisiko miehen käytös johtua vain työpaikan menetyksen tuomasta stressistä jota ei osaa käsitellä ja purkaa sen sinuun? Jos kyse on tästä, voisiko miehen terapiassakäynti auttaa?
Olette olleet pitkään yhdessä ja jos suhde on oikeasti ollut ennen hyvä ja vasta nyt työttömänä tuollainen puoli on tullut esiin voi miehesi olla myös esimerkiksi masentunut. Vaikka diagnoosia löytyisi taustalta ei hänen käytöksensä tietenkään ole kuitenkaan oikein, mutta jos hän on sairas niin yrittäisin vielä pelastaa suhdetta jos mies suostuu terapiaan ja myöntää käytöksensä.
Jos mies on ollut samanlainen jo ennen työttömyyttä niin siinä vaiheessa eroaisin ilman suurempaa miettimistä.
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi käynyt terapiassa? Onko suhteenne ennen ollut hyvä? Onko mies ennen käyttäytynyt syyllistävästi ja ahdistavasti? Voisiko miehen käytös johtua vain työpaikan menetyksen tuomasta stressistä jota ei osaa käsitellä ja purkaa sen sinuun? Jos kyse on tästä, voisiko miehen terapiassakäynti auttaa?
Olette olleet pitkään yhdessä ja jos suhde on oikeasti ollut ennen hyvä ja vasta nyt työttömänä tuollainen puoli on tullut esiin voi miehesi olla myös esimerkiksi masentunut. Vaikka diagnoosia löytyisi taustalta ei hänen käytöksensä tietenkään ole kuitenkaan oikein, mutta jos hän on sairas niin yrittäisin vielä pelastaa suhdetta jos mies suostuu terapiaan ja myöntää käytöksensä.
Jos mies on ollut samanlainen jo ennen työttömyyttä niin siinä vaiheessa eroaisin ilman suurempaa miettimistä.
Kylläpä miehessä onkin nyt vikaa ja oikein terapian tarpeessa on. Voi luoja mun usko kanssasiskoihin vetelee ihan viimeisiään nyt...
Haluaisin todella nähdä ketjun joka johtaa tällaisiin kommentteihin, kun aloitus on et mies haluaa luvan parisuhteen ulkopuolisiin seksisuhteisiin ja jännitystä samalla nykyisen parisuhteen säilyttäen. Että mikähän siinä vaimossa tosiaan vikana kun ei käy! Ja kehtaa vankinakin pitää ja syyllistää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina kaikissa parisuhdeketjuissa mukana. Tämä on ensimmäinen kerta, kunnminulla ei ole mitään muuta kirjoitettavaa kuin tämä: eroa ennen kuin mokaat kaiken.
Oho, oliko niin ilmeinen vastaus? Olisi mukavaa kuulla jos on omakohtaista kokemusta?
Toisaalla olen lukenut, että tämä liittyy 30-kriisiin ja parin vuoden päästä olisin tyytyväinen kun en eronnut. Olen ihan hukassa. Haluaisin vain mennä ja tulla loukkaamatta ketään, ihan hetken aikaa vain tuntea "jotain".. Tai sitten 30v kriisin sijaan tää onkin erokriisi -Ap
En ole koskaan kuullut mistään kolmekympin kriisistä ja huonosti kyllä menee, jos ikään liittyvän kriisin tässä iässä saa. Keski-iän villityksetkin on vain keino oikeuttaa hulluttelua, jollaista normaalit ihmiset ei muuten harrastaisi. Itsekin olen kolmekymppinen ja nyt sitä vasta haluaakin vakiintua niin, että voi kuvitella viettävänsä loppuikänsä saman ihmisen kanssa. Ja ollaan siis oltu jo 10 vuotta yhdessä entuudestaan, johon mahtuu ylä- ja alamäkiä. Nyt meille syntyi pari kk sitten lapsi, jonka kautta yhteen kuuluvuuden tunne on vain vahvistunut. Voihan se olla, että tämä johtuu vauvahormoneista ja kohta on taas sitä samaa harmaata arkea kuin aina ennenkin, mutta enpä toisaalta kaipaakaan enempää.
Sinun tilanteesi taas kuulostaa siltä, että olet hoksannut olevasi polyamorinen (jos ei ole oikea termi, niin korjatkaa), koska normaalissa tyydyttävässä parisuhteessa oleva ihminen ei mielestäni katsele muita ainakaan jatkuvalla syötöllä, saatikka haaveille pettämisestä ja avoimista suhteista. Fiksuinta mitä voit tässä tilanteessa tehdä, on antaa miehesi mennä ja etsiä itsellesi samanhenkisiä kumppaneita, joille on ok olla avoimessa suhteessa.
Minäkin halusin vakiintua silloin 28-vuotiaina kun ostimme tämän talon. Talorempan aikana aukesi silmät mutta niin oli jo vankila luotu. Sanon tätä vankilaksi, koska elätän miestäni ja talon myynnistä hän syylllistää ankarasti ja rankasti, hän haluaisi tämän omakseen muttei rahattomuuden vuoksi pysty. Nyt vaan elämä on mennyt niin hankalaksi, miehen kanssa on hankala dynamiikka. Emme ymmärrä toisiamme, pysymme sovussa silloin kun emme yritä puhua yhtään mistään. Meillä riidellään paljon ja olen väsynyt. Minua syyllistetään paljon. Kuulemma nytkun minulla on asiat kunnossa ja kokopäivätyö jne niin nyt voin lähteä sopivasti kun hän menetti työnsä viime vuonna. Kaikki on minun syytäni. Syyllisyydestä tässä odottelen, että hän saisi töitä ja minä pääsisin vankilasta.
Jos vain saisin sen avoimen niin jaksaisin miehen syyllistämistä paremmin. Joten ei, en ole hoksannut olevani polyamorinen. Ehkä en sitten enää rakasta miestäni sillälailla kuin puolisoa pitää rakastaa. Välitän hänestä kyllä ihmisenä. Mutta elän vankilassa. Olen yrittänyt päästää miestä menemään, hän ei suostu lähtemään. Eikä hän suostu sopimaan erosta jos sen aina välillä huudan tapahtuvan. Kuulemma saan hoitaa koko homman YKSIN, jos niin käy. Hän ei aio osallistua talon myyntiin eikä uuden asuntonsa hankintaan eikä mitään. Minua kiristetään jäämään ja samalla huudetaan painumaan helvettiin.
(Nyt olo on todella epätoivoinen, aikaisemmin vastailin eri mielellä enkä halunnut tunnustaa riitoja)
-Ap
Parisuhteenne ei ole terve eikä varsinkaan onnellinen. Mieshän on henkisesti väkivaltainen. Älä anna miehen uhkailla tai kiristää.
Eron hoitaminen ei ole vaikeaa, varsinkaan kun ei ole lapsia. Ei miehellä ole vaihtoehtoja, jos sinä päätät erota.
Olet kyllä harvinaisen hölmö jos uskot tuohon mitä sanoit.
Lue huolella ap:n kommentit, joissa ajatus vaihtuu tuuliviirin lailla. Aluksi ei halunnut erota kun on hyvä suhde, sitten muuttuikin uhriksi, jota syyllistetään ja pidetään vankina, koska ukko ei anna käydä naiskentelemassa ympäriinsä. Itsekin myönsi, että on muuttanut mieltään jo useamman kerran tämän aloituksen aikana. Haloo!
Olen 100 % varma, et jos joku tuossa suhteessa käyttää henkistä väkivaltaa, niin se on ap!
Kaikilla mahdollisilla tavoilla kerjää sympatiaa kääntelemällä ja vääntelemällä itsensä uhriksi.
Selvä narsisti.
Olen sanonut miestä hyväksi mieheksi, koska hän ei ole väkivaltainen, ei peli- tai päihdeongelmainen. Eli periaatteessa ihan hyvä kilttis. Ymmärrän hänen syyllistämistänsä tavallaan.. En hakenut uhriasetelmaa siinä, mutta ymmärrän kyllä jos se näyttää siltä. Meidän suhde tosiaan on mennyt jo ehkä liian toksiseksi ja aivan varmasti molemmat käyttävät henkistä väkivaltaa.
Tein aikaisemmin tämän aloituksen siksi, koska halusin keskustelua parisuhteen jäykkyydestä tässä seksimielessä. Onhan miehenikin joskus sanonut, että pelkää menevänsä pian vierasiin, kun meillä on toisinaan aika hiljasta vällyjen välissä ja siksi aloin joku aika sitten painostamaan tuota avointa suhdetta. Ilmeisesti tuo pettämis uhkaus mieheltä olikin vain joku epätoivoinen yritys saada minut tajuamaan, että nyt pitää panna useammin. Mutta, aloitukseni lähti lapasesta ja aloin avautumaan parisuhteestani muutenkin. Ja tapanani on olla todella sekava tuuliviiri (voikunpa joku tulis ja kertois mitä tehdä :D) ja siskipä aikaisempiakin aloituksiani on ahkerasti haukuttu trolliksi. Toisella hetkellä olen järkevä aikuinen ja toisella kimmastunut teinityttö. Sellainen taidan olla muutenkin. Persoonallisuushäiriöinen satavarmasti, mutta terapeuttini mukaan (kävin puoltoista vuotta sitten) en kuitenkaan narsisti. Minulla on myötätuntoa ja empatiaa muita ihmisiä kohtaa, siksipä syyllistynkin mieheni syyllistysyrityksistä niin kovasti ja haluaisin vain, että kaikki voittavat.
Vierailija kirjoitti:
Ap maksaako mies asuntolainan lyhennystä?
Entä sähkölaskua?
Elätätkö häntä täysin?
Ei kykene maksamaan mitään laskuja, saa 250e opintotukea. ei edes opintolainaa kun ne on jo kaikki nostettu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole lukenut koko ketjua läpi, mutta vastaan aloitusviestiin:
Minulle alkoi tulla samanlaisia tunteita noin kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen. Olin nuorempi, se ei siis ollut mikään kolmenkympin kriisi, mutta yhtä kaikki - mietin samalla tavalla, että tässäkö se elämä oli, enkö enää koskaan saa kokea alkuhuumaa, tutustua intiimisti muihin ihmisiin jne. Ihastuin myös suunnilleen jokaiseen vastaantulijaan.
Noita tunteita oli todella vaikea käsitellä, sillä olin yhdessä ensirakkauteni kanssa, ja olin siinä nuoruuden rakkaudenhuumassa päättänyt, että tämän miehen kanssa olen koko loppuelämäni. Suhteen alkuaikoina vanhemmat ja kokeneemmat myhäilivät, että senhän näkee sitten aikanaan, ja minua lähinnä suututti se että ympäristö tuntui olevan niin varma siitä, että muutamme mieltä vielä joskus.
Mutta niin siinä tosiaan sitten kävi, että se mieli alkoi vähitellen muuttua.
Vuosi siinä kipuiltiin ja mietittiin eri ratkaisuvaihtoehtoja. Lopulta päädyimme eroon.
Näin jälkikäteen ajatellen oli hyvä, että erosimme. Rakastan häntä edelleen paljon, mutta vähän kuin veljeä. Näin vuosia myöhemmin näen myös, että olimme turvallisia ja tärkeitä toisillemme, mutta emme ehkä sitten kuitenkaan niin yhteensopivia.
En ole sittemmin löytänyt sitä oikeaa, jonka kanssa kaikki tuntuisi varmalta. Olen kuitenkin oppinut olemaan omillani, kantamaan vastuun omista päätöksistäni ja luottamaan siihen, että elämä järjestyy, vaikkei aina päätyisi siihen turvalliseen ratkaisuun. En ehkä edes usko enää rakkauteen samalla tavalla kuin tuolloin. Toivoisin vielä tapaavani jonkun, jonka kanssa palaset loksahtavat paikoilleen. Eläväni sen hyvän ja seesteisen vaiheen ja kumppanuuden vaiheen sitten, kun omat itsenäistymis- ja kasvamistarpeet on täytetty. Koska siitä uskon suurimmassa määrin omassa tapauksessani ainakin olleen kyse - minun täytyi vielä kasvaa hetki itsekseni, oppia tietämään, kuka olen ihan minuna.
Voisikohan ap:n tapauksessa ole kyse jostain vastaavasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap maksaako mies asuntolainan lyhennystä?
Entä sähkölaskua?
Elätätkö häntä täysin?
Ei kykene maksamaan mitään laskuja, saa 250e opintotukea. ei edes opintolainaa kun ne on jo kaikki nostettu
No vähemmästäkin alkaa tekemään mieli vierasta munaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainiin kuulemma hänellä on ollut 2vuotta sitten kaikessa hiljaisuudessa samanlainen kriisi :( kiva saada tietää siitä jälkeenpäin ilman että asiasta on puhuttu mitään. Itselläni on sellainen olo ettei tämä kyllä jauhamatta unohdu!
--------------------
Miehesi voitti kiusauksensa ja valitsi sinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina kaikissa parisuhdeketjuissa mukana. Tämä on ensimmäinen kerta, kunnminulla ei ole mitään muuta kirjoitettavaa kuin tämä: eroa ennen kuin mokaat kaiken.
Oho, oliko niin ilmeinen vastaus? Olisi mukavaa kuulla jos on omakohtaista kokemusta?
Toisaalla olen lukenut, että tämä liittyy 30-kriisiin ja parin vuoden päästä olisin tyytyväinen kun en eronnut. Olen ihan hukassa. Haluaisin vain mennä ja tulla loukkaamatta ketään, ihan hetken aikaa vain tuntea "jotain".. Tai sitten 30v kriisin sijaan tää onkin erokriisi -Ap
Paras ystäväni pitää miestään löyhässä hirressä ja on vannonut olevansa valmis jättämään tämän heti kun parempi löytyy. Suhdetta heillä takana 9 vuotta. Mies on hyvin kiltti ja heillä ei ole ollut mitään läheisyyttä vuosiin. En pysty käsittämään miksi ei voi kumpikin kunnioittaa toistaan luopumalla tästä suhteesta mikä ei selvästi tuota enää iloa tai rakkautta kummallekaan. Mielestäni on paljon pahempaa viedä toisen aikaa mahdolliselta tulevalta onnelliselta suhteelta oman turvallisuudentunteen tms takia. Omakohtaista kokemusta ei ole, sillä olen edelleen hyvin rakastunut mieheeni ja olemme olleet yhdessä 15 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina kaikissa parisuhdeketjuissa mukana. Tämä on ensimmäinen kerta, kunnminulla ei ole mitään muuta kirjoitettavaa kuin tämä: eroa ennen kuin mokaat kaiken.
Oho, oliko niin ilmeinen vastaus? Olisi mukavaa kuulla jos on omakohtaista kokemusta?
Toisaalla olen lukenut, että tämä liittyy 30-kriisiin ja parin vuoden päästä olisin tyytyväinen kun en eronnut. Olen ihan hukassa. Haluaisin vain mennä ja tulla loukkaamatta ketään, ihan hetken aikaa vain tuntea "jotain".. Tai sitten 30v kriisin sijaan tää onkin erokriisi -Ap
En ole koskaan kuullut mistään kolmekympin kriisistä ja huonosti kyllä menee, jos ikään liittyvän kriisin tässä iässä saa. Keski-iän villityksetkin on vain keino oikeuttaa hulluttelua, jollaista normaalit ihmiset ei muuten harrastaisi. Itsekin olen kolmekymppinen ja nyt sitä vasta haluaakin vakiintua niin, että voi kuvitella viettävänsä loppuikänsä saman ihmisen kanssa. Ja ollaan siis oltu jo 10 vuotta yhdessä entuudestaan, johon mahtuu ylä- ja alamäkiä. Nyt meille syntyi pari kk sitten lapsi, jonka kautta yhteen kuuluvuuden tunne on vain vahvistunut. Voihan se olla, että tämä johtuu vauvahormoneista ja kohta on taas sitä samaa harmaata arkea kuin aina ennenkin, mutta enpä toisaalta kaipaakaan enempää.
Sinun tilanteesi taas kuulostaa siltä, että olet hoksannut olevasi polyamorinen (jos ei ole oikea termi, niin korjatkaa), koska normaalissa tyydyttävässä parisuhteessa oleva ihminen ei mielestäni katsele muita ainakaan jatkuvalla syötöllä, saatikka haaveille pettämisestä ja avoimista suhteista. Fiksuinta mitä voit tässä tilanteessa tehdä, on antaa miehesi mennä ja etsiä itsellesi samanhenkisiä kumppaneita, joille on ok olla avoimessa suhteessa.
Minäkin halusin vakiintua silloin 28-vuotiaina kun ostimme tämän talon. Talorempan aikana aukesi silmät mutta niin oli jo vankila luotu. Sanon tätä vankilaksi, koska elätän miestäni ja talon myynnistä hän syylllistää ankarasti ja rankasti, hän haluaisi tämän omakseen muttei rahattomuuden vuoksi pysty. Nyt vaan elämä on mennyt niin hankalaksi, miehen kanssa on hankala dynamiikka. Emme ymmärrä toisiamme, pysymme sovussa silloin kun emme yritä puhua yhtään mistään. Meillä riidellään paljon ja olen väsynyt. Minua syyllistetään paljon. Kuulemma nytkun minulla on asiat kunnossa ja kokopäivätyö jne niin nyt voin lähteä sopivasti kun hän menetti työnsä viime vuonna. Kaikki on minun syytäni. Syyllisyydestä tässä odottelen, että hän saisi töitä ja minä pääsisin vankilasta.
Jos vain saisin sen avoimen niin jaksaisin miehen syyllistämistä paremmin. Joten ei, en ole hoksannut olevani polyamorinen. Ehkä en sitten enää rakasta miestäni sillälailla kuin puolisoa pitää rakastaa. Välitän hänestä kyllä ihmisenä. Mutta elän vankilassa. Olen yrittänyt päästää miestä menemään, hän ei suostu lähtemään. Eikä hän suostu sopimaan erosta jos sen aina välillä huudan tapahtuvan. Kuulemma saan hoitaa koko homman YKSIN, jos niin käy. Hän ei aio osallistua talon myyntiin eikä uuden asuntonsa hankintaan eikä mitään. Minua kiristetään jäämään ja samalla huudetaan painumaan helvettiin.
(Nyt olo on todella epätoivoinen, aikaisemmin vastailin eri mielellä enkä halunnut tunnustaa riitoja)
-Ap
Parisuhteenne ei ole terve eikä varsinkaan onnellinen. Mieshän on henkisesti väkivaltainen. Älä anna miehen uhkailla tai kiristää.
Eron hoitaminen ei ole vaikeaa, varsinkaan kun ei ole lapsia. Ei miehellä ole vaihtoehtoja, jos sinä päätät erota.
Olet kyllä harvinaisen hölmö jos uskot tuohon mitä sanoit.
Lue huolella ap:n kommentit, joissa ajatus vaihtuu tuuliviirin lailla. Aluksi ei halunnut erota kun on hyvä suhde, sitten muuttuikin uhriksi, jota syyllistetään ja pidetään vankina, koska ukko ei anna käydä naiskentelemassa ympäriinsä. Itsekin myönsi, että on muuttanut mieltään jo useamman kerran tämän aloituksen aikana. Haloo!
Olen 100 % varma, et jos joku tuossa suhteessa käyttää henkistä väkivaltaa, niin se on ap!
Kaikilla mahdollisilla tavoilla kerjää sympatiaa kääntelemällä ja vääntelemällä itsensä uhriksi.
Selvä narsisti.
Olen sanonut miestä hyväksi mieheksi, koska hän ei ole väkivaltainen, ei peli- tai päihdeongelmainen. Eli periaatteessa ihan hyvä kilttis. Ymmärrän hänen syyllistämistänsä tavallaan.. En hakenut uhriasetelmaa siinä, mutta ymmärrän kyllä jos se näyttää siltä. Meidän suhde tosiaan on mennyt jo ehkä liian toksiseksi ja aivan varmasti molemmat käyttävät henkistä väkivaltaa.
Tein aikaisemmin tämän aloituksen siksi, koska halusin keskustelua parisuhteen jäykkyydestä tässä seksimielessä. Onhan miehenikin joskus sanonut, että pelkää menevänsä pian vierasiin, kun meillä on toisinaan aika hiljasta vällyjen välissä ja siksi aloin joku aika sitten painostamaan tuota avointa suhdetta. Ilmeisesti tuo pettämis uhkaus mieheltä olikin vain joku epätoivoinen yritys saada minut tajuamaan, että nyt pitää panna useammin. Mutta, aloitukseni lähti lapasesta ja aloin avautumaan parisuhteestani muutenkin. Ja tapanani on olla todella sekava tuuliviiri (voikunpa joku tulis ja kertois mitä tehdä :D) ja siskipä aikaisempiakin aloituksiani on ahkerasti haukuttu trolliksi. Toisella hetkellä olen järkevä aikuinen ja toisella kimmastunut teinityttö. Sellainen taidan olla muutenkin. Persoonallisuushäiriöinen satavarmasti, mutta terapeuttini mukaan (kävin puoltoista vuotta sitten) en kuitenkaan narsisti. Minulla on myötätuntoa ja empatiaa muita ihmisiä kohtaa, siksipä syyllistynkin mieheni syyllistysyrityksistä niin kovasti ja haluaisin vain, että kaikki voittavat.
Jos sulla olis sitä empatiakykyä, sä syyllistyisit siitä mitä ITSE teet toiselle. Etkä ulisis koko ajan mitä toinen tekee väärin.
Noihin ongelmiin, joita teillä on, ei pelkät seksiseikkailut riitä. Jos vielä haluat yrittää ratkaista ongelmianne, pariterapia olisi oikea osoite. Jos et, voit hankiiutua eroon miehestä ja "vankilasta" ja alkaa deittailemaan vapaana naisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avoimista suhteista sen verran, että ei se melkein koskaan toimi niin, että ensin aloitetaan yksiavioinen suhde, ja sitten jonkun tuollaisen kriiseilyn takia yritetään muuttaa sääntöjä. Toimiva avoin suhde on yleensä avoin alusta asti, koska molemmat osapuolet aidosti haluavat nimen omaan sellaisen suhteen.
Omat parisuhteeni (2kpl) ovat teinivuosien jälkeen olleet alusta asti avoimia, eikä niissä ole ollut mitään mustasukkaisuus- tai turhautumisongelmia. Mutta on melkoisen varmaa, että jos yksiavioista suhdetta lähtökohtaisesti haluava jotenkin suostutellaan avoimeen suhteeseen paremman puutteessa, niin siitä tulee kaikenlaisia ongelmia. Parempi vain erota suosiolla, ja jos haluat avoimen suhteen, niin aloitat sen sellaisen ihmisen kanssa, joka myös aidosti haluaa sitä.
Me oltiin 6 vuotta yhdessä ennen kuin suhde muutettiin avoimeksi ja yksi lapsikin oli. Tehtiin toinenkin, elettiin pikkulapsiaika taas ihan perinteisesti yksiavioisesti. Hyvin on toiminut suhde nyt 17 vuotta. Ei haluta erota, meillä on toimiva parisuhde (myös seksielämä) ja ihana perhe. Mutta avoin suhde muuten, eipä ole ollut kuin positiivista sanottavaa. Että en yleistäisi.
Sanon tätä vankilaksi, koska elätän miestäni ja talon myynnistä hän syylllistää ankarasti ja rankasti, hän haluaisi tämän omakseen muttei rahattomuuden vuoksi pysty.
--------------
No hei, talo on sun, rahat on sun, työtöntä miestä elätät.
Sen kun lähdet avaraan maailmaan. Ota ero.
Et ilmeisesti saa parisuhteelta sitä mitä kaipaat, mutta silti tutusta ja turvallisesta on vaikeaa luopua.
Mitä jos kokeilisitte asumuseroa? Kevät ja kesä on tulossa, pidät hauskaa ja tutustut itseesi uudellen. Ehkä palaatte yhteen miehesi kanssa tai sitten huomaatte että ero on paras ratkaisu. Se on sinun päätettävissä miten käytät tämän ainutkertaisen elämäsi.
Sanon tätä vankilaksi, koska elätän miestäni ja talon myynnistä hän syylllistää ankarasti ja rankasti, hän haluaisi tämän omakseen muttei rahattomuuden vuoksi pysty. Nyt vaan elämä on mennyt niin hankalaksi, miehen kanssa on hankala dynamiikka. Emme ymmärrä toisiamme, pysymme sovussa silloin kun emme yritä puhua yhtään mistään. Meillä riidellään paljon ja olen väsynyt. Minua syyllistetään paljon. Kuulemma nytkun minulla on asiat kunnossa ja kokopäivätyö jne niin nyt voin lähteä sopivasti kun hän menetti työnsä viime vuonna. Kaikki on minun syytäni. Syyllisyydestä tässä odottelen, että hän saisi töitä ja minä pääsisin vankilasta.
Jos vain saisin sen avoimen niin jaksaisin miehen syyllistämistä paremmin. Joten ei, en ole hoksannut olevani polyamorinen. Ehkä en sitten enää rakasta miestäni sillälailla kuin puolisoa pitää rakastaa. Välitän hänestä kyllä ihmisenä. Mutta elän vankilassa. Olen yrittänyt päästää miestä menemään, hän ei suostu lähtemään. Eikä hän suostu sopimaan erosta jos sen aina välillä huudan tapahtuvan. Kuulemma saan hoitaa koko homman YKSIN, jos niin käy. Hän ei aio osallistua talon myyntiin eikä uuden asuntonsa hankintaan eikä mitään. Minua kiristetään jäämään ja samalla huudetaan painumaan helvettiin.
(Nyt olo on todella epätoivoinen, aikaisemmin vastailin eri mielellä enkä halunnut tunnustaa riitoja)
-Ap
--------------
Ottaa äijän luonnolle kun on köyhä ja työtön, pelottaa lähteä tyhjän päälle.
Yksin sun kai pitää talo myydäkin, jos se on sinun. Sitten kun olette eronneet ja talo on myyty ja uudet asukkaat tulevat paikalle, niin pakkohan sen miehen on lähteä, poliisit vie, jos ei lähde.
Menkää pariterapiaan. Sinne voi mennä myös yksin.
Aina paranee nuo APn jutut. Miten hän sai asuntolainaa, jos hänellä on ihan nollatulot?
Onko talo siis yksinomaan rouvan nimissä?
Kuka maksoi remontin?
Kun köyhyys astuu ovesta sisään, niin rakkaus lentää ikkunasta ulos.
Olet kyllä harvinaisen hölmö jos uskot tuohon mitä sanoit.
Lue huolella ap:n kommentit, joissa ajatus vaihtuu tuuliviirin lailla. Aluksi ei halunnut erota kun on hyvä suhde, sitten muuttuikin uhriksi, jota syyllistetään ja pidetään vankina, koska ukko ei anna käydä naiskentelemassa ympäriinsä. Itsekin myönsi, että on muuttanut mieltään jo useamman kerran tämän aloituksen aikana. Haloo!
Olen 100 % varma, et jos joku tuossa suhteessa käyttää henkistä väkivaltaa, niin se on ap!
Kaikilla mahdollisilla tavoilla kerjää sympatiaa kääntelemällä ja vääntelemällä itsensä uhriksi.
Selvä narsisti.