Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen jäykkyys ahdistaa (30v-kriisi..)
18.01.2021 |
Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa tästä mutta hän ei ymmärrä, ei sitten millään. Avaudun nyt tänne kun en muuallekaan osaa, minulla ei ole sydänystäviä.
Ollaan oltu 8-vuotta yhdessä. Molemmat 33-vuotiaita. Ei lapsia, yhteinen omakotitalo + lainaa.
Haluan muita miehiä koko ajan, olen jatkuvasti ihastunut johonkin, kohde vaihtuu tiuhaan. Niin julkkiksia kuin työkavereita. Haaveilen kiihkeästä seksistä jonkun kanssa, jonkun muun kuin mieheni. Haaveilen jännityksestä, uuden kokemisesta, tunteista, kaikesta siitä, mitä voin vielä tehdä kun olen "nuori ja kaunis" (nyt ei sitten neljäkymppiset loukkaannu, tällä hetkellä minä tunnen näin koko kropallani ja ajattelen näin vain itsestäni).
Miksi en saisi elää ja kokeilla vähän aikaa ja sitten palata tylsään elämääni? Tai sitten olla palaamatta tylsään elämääni. Nämä ajatukseni tulevat minulla kausittain, ja nämä kaudet ovat ihan äärimmäisen raskaita, milloin ne loppuu? Olen jo reilusti yli vuoden ajan ajatellut näin. Tuntuu kuin koko ajan tilanne vain "pahenisi", toivon ja haluan eroa vaikkei minulla ole mitään syytä erota, ihan hyvä mies tuo on vaikka hänen arjen hallinta taidottumuus raivostuttaakin minua.
Olen ehdottanut miehelleni avointa. Olen ehkä nyt jo kolme kertaa kysynyt, että voisimmeko olla hetken aikaa avoimessa. Saattaisihan olla jopa niin, etten oikeasti tekisi yhtään mitään muitten miesten kanssa, haluaisin vain tuntea itseni vapaaksi ilman, että kukaan omistaa eism. seksuaalisuuttani, ilman että joku toinen ihminen loukkaantuisi siitä, mitä minä teen. Haluaisin vain olla.. Tietenkään avoin ei käy miehelleni, hän katkerasti ajattelee asian pelkästään seksin määrän kautta, hänellä kuulemma varmasti kävisi vähemmän flaksi kuin minulla. Itselleni asia on ihan se ja sama, minä haluan jännitystä elämääni!
Ja en muuten todellakaan lähtisi baareista mitään yhden illan juttuja hakemalla hakemaan, vaan tarkoitan sitä, että jos esim festareilla kesäilta vie mennessään, niin en haluaisi tuntea siitä ihan älytöntä syyllisyyttä, olin vain ihminen joka teki kuten sillä hetkellä halusi, miksi joku toinen siitä loukkaantuu :( Asia ei liittyisi häneen mitenkään..
Joo olen todella kyllästynyt seksiin mieheni kanssa, miksi ihmisen pitäisi haluta samaa ihmistä koko elämänsä. Olin 25-vuotias kun aloimme suhteeseen, olin elänyt elämästäni vasta 20%.. ja nyt loppu 80% minun pitäisi olla saman tyypin kanssa.. itkettää. Ja silti en halua häntä loukata en mitään pahaa/ikävää en niin mitään. Mutta samalla "loukkaan" itseäni kun kärvistelen näiden ajatusten kanssa kuukausikaupalla... tai vuositolkulla.. en enää tiedä..
Kerrottakoon nyt vielä, että en ole tehnyt mitään, olen vain kysynyt mieheltäni lupaa saada mennä jos tilanne tulee vastaan. En saanut lupaa, nyt ahdistaa parisuhteen jäykkyys/vanhanaikaisuus...
Kommentit (129)
Jos festareilla kesäiltana käy flaxi niin senkun annat mennä vaan. Ei siitä tarvii ukolle mainita. Näin saat kaipaamaasi jännitystä, mutta myös sen tylsän parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika!
Ap se sika tässä on, senkin mies vihaaja!
Loukkaat joka tapauksessa teet sitten niin tai näin. Jos et ole nyt kiinnostunut miehestäsi niin se tunne tuskin tulee myöhemminkään. Olette kumpikin vielä nuoria, joten kannattaisi lähteä siitä suhteesta ennenkuin jompaa kumpaa sattuu pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika!
Ap se sika tässä on, senkin mies vihaaja!
Sarkasmi on vaikea laji, joillekin.
Ap, tuli vielä sellainen mieleen, että tuntuu ehkä hieman epäreilulta miestäsi kohtaan että avaudut asiasta hänelle niin paljon. Eikö riitä että hän tietää, että sinulla on ajoittain tällaista kriiseilyä? Mitä jos olisit puhumatta asiasta toistaiseksi, koska se tuskin ainakaan parantaa välejänne, ja miehesi voi uupua siihen. Kuulostele tykönäsi miltä tuntuu, tai käy puhumassa ammattilaiselle tai läheiselle ystävälle. Mieti mitkä ovat sinulle tärkeitä elämänarvoja. Esim itsellänikin on välillä hankalia oloja samanpituisessa parisuhteessa, mutta samalla tiedän, että arvostan turvallisuutta ja pysyvyyttä ja uskollisuutta todella paljon. Tunnen itseni, ja tiedän että ahdistusta ja kipuilua tulee niin sinkkuna kuin suhteessa. Olen myös ollut ihastunut todella moneen mieheen ennen nykyistä kumppaniani, ja yrittänyt jos jonkinlaisen tyypin kanssa rakentaa jotakin suhdetta - ja tiedän, että ei ole helppoa. Tsemppiä, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama olo oli 33 vuotiaana, olikin pieni sivusuhde silloin, ja menin ihastumaan tähän panoon. Kun pano lopetti suhteen, niin itkin 6kk salaa.
Nyt pari vuotta jälkeenpäin hävettää koko touhu. Olin valmis hylkäämään mieheni ja lapseni uuden elämän vuoksi.Mutta edelleen ihastun jatkuvasti :(
N35
Ounou, ilmeisesti suhteenne selvisi kriisistäsi? Joka ei ole vieläkään ohi? Tai enhän minä tiedä koetko muihin ihastumisen olevan osa sitä kriisiä. Tunnetko olevasi oikean ihmisen kanssa? Itse en kyllä kestä jos tätä vielä vuosia jatkuu :S Ja pelkään juurikin tuota tunnetta, että sitten kun sen ekan ihastuksen kanssa menee kuitenkin päin persettä, koska hänkin oli vain mielikuvitukseni luoma unelmien uros eikä mitenkään todellisuudessa sellainen, niin olisin oikeastaan entistä ahdistuneempi, koska sitten vasta tietäisin mitä tuli tehtyä...
-Ap
Ei ole olemassa mitään taloudellista vankilaa. Vai mikä muka on se konkreettinen mekanismi, joka taloudellisesti pakottaa sinut parisuhteeseen? Jännä kun kukaan muu, oli kuinka köyhä tahansa, ei ole samanlaisen pakon alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et rakasta miestäsi..kerro se hänelle..kämppä myyntiin.
Pelkäätkö väkivaltaa?
Kerro esim hyvälle tutulle että aiot erota ,
Kun eroat pidä piilotettu puhelin avoinna , tuttu kuulee jos mies käy käsiksi...ja soittaa poliisit.
Jos kaiki menee ookoosti laitatte asunnon myyntiin ja ootte kämppikset.
Laita vaikka lukko omaan huoneeseesi ..
Sitten elät sinkkuelämää
Ap oletko huonosta kodista?
Onko tämä mies kiltti ja turvallinen?
Onko hänen sukunsa ihana?
Homma ei toimi...olen itse ollut kiltti miehen kanssa..
Nykyisin tosi rakkauden kanssa.
Sun on pakko erota..olen pahoillani.
Voimia sinne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo kuulostaa ihan samalta kuin mun kolmenkympin kriisi. Ajattelin ihan noita samija asioita. Olin vankilassa, tällastako tää elämä on, haluaisin vielä naida kaikkia miehiä kun on hetki aikaa olla nuori. Olin muutaman vuoden nuorempi kuin sinä. Olin saanut juuri lapsen joten ajattelin, että hormonit on jotenkin sekaisin kun mietin ihan hulluja. Toisaalta suhteeni oli kamala ja oli ihan syytäkin erota. Tämä homma vain päättyi valitettavasti siihen että petin.
Nyt olen yhdessä tuon uuden kanssa eikä tee mieli mitään vaihtelua tilanteeseen. Ap:llä on hieman eri tilanne, mutta ihmeen samoja ajatuksia oli silloin, juuri tuo höpö höpö että ei muka ole vapaa, ei saa päättää omasta seksuaalisuudesta jne. Sanoisin että kyllä se joku ikäkriisi on ja menee ohi.
Ei kaikille sovi pitkät parisuhteet. Kannattaa erota ja pysyä sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika!
Ap se sika tässä on, senkin mies vihaaja!
Sarkasmi on vaikea laji, joillekin.
Täällä pyörii niin kummallista porukkaa, että on vaikea sanoa, oliko tuo kommentoija tosissaan vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Ap, tuli vielä sellainen mieleen, että tuntuu ehkä hieman epäreilulta miestäsi kohtaan että avaudut asiasta hänelle niin paljon. Eikö riitä että hän tietää, että sinulla on ajoittain tällaista kriiseilyä? Mitä jos olisit puhumatta asiasta toistaiseksi, koska se tuskin ainakaan parantaa välejänne, ja miehesi voi uupua siihen. Kuulostele tykönäsi miltä tuntuu, tai käy puhumassa ammattilaiselle tai läheiselle ystävälle. Mieti mitkä ovat sinulle tärkeitä elämänarvoja. Esim itsellänikin on välillä hankalia oloja samanpituisessa parisuhteessa, mutta samalla tiedän, että arvostan turvallisuutta ja pysyvyyttä ja uskollisuutta todella paljon. Tunnen itseni, ja tiedän että ahdistusta ja kipuilua tulee niin sinkkuna kuin suhteessa. Olen myös ollut ihastunut todella moneen mieheen ennen nykyistä kumppaniani, ja yrittänyt jos jonkinlaisen tyypin kanssa rakentaa jotakin suhdetta - ja tiedän, että ei ole helppoa. Tsemppiä, ap.
Nojuu on varmasti ollut epäreilua avautua miehelle niinkin paljon, minulla kun ei tosiaan ole sitä sydänystävää ja ennen mieheni oli paras ystäväni. Nykyään hän ei oikein tunnu siltäkään.. Ammattilaiselle olen puhunut puolitoistavuotta sitten kun ekan kerran ihastuin muihin miehiin.. Ja siitä miten en halua omaa miestäni. Hän jotenkin vihjasi asiasta tyyliin "ei ole olemassa haluttomia naisia, on vain vääriä miehiä". Ei kai suoraan kehdannut kehottaa eroamaan.
Minullakin on ollut elämä ennen miestäni, minulla oli paljon ihastuksia ennen häntä, niistä yksikään ei johtanut mihinkään. Sinkkuelämän sekoilut ei minua oikein houkuttelekaan, mutta tämä nykyinen tylsyys tappaa minut.
Joo on kyllä kertakaikkiaan viheliäinen kriisi, tämänkin aloitukseni aikana olen jo 2 kertaa tullut erilaiseen "lopputulokseen" :D
Ensin olin, että tietenkin tämä suhde oli nyt taputeltu. Ja toinen oli, että niin mutta ei se kaipaamani elämä olisi kuitenkaan sitä mitä haluan ja tämä on hyvä näin...
Kiitos tsempeistä <3
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rehellinen ero ja sen jälkeen elämään sitä "uutta" elämää. Mies ei selvästikään myönny avoimeen suhteeseen ja on aina väärin yrittää painostaa toista. Jompi kumpi, tai molemmat, vain ahdistuu ja katkeroituu tuosta tilanteesta eikä välillänne vaikuta olevan sitä liimaa, joka pitäisi suhteen voimissaan. Yhteinen laina ainoana yhdistävänä tekijänä on erittäin onneton syy jatkaa yhdessäoloa.
Olet oikeassa, meillä ei ole tällä hetkellä mitään muuta yhdessä pitävää kuin tuo laina... Sekin tuntuu vankilalta.. Voi kunpa vain osaisin tyytyä siihen mitä minulla on.. Miehenikin näin sanoo.. En ymmärrä itseäni ja ainut tapa helpottaa ahidtusta on puhua siitä.. Miehelle puhuisin vielä enemmän jos hän ymmärtäisi mitä tarkoitan. En missään tapauksessa halua loukata häntä. Sisälläni myllertää paha olo "vankilan" takia, haluan omistaa itse itseni.. Taloudellinen tilanne on ihan sietämättömän huono, elätän miestä, ehkä sekin on jotenkin syönyt hänen seksikkyyttään...
Voih kun en millään jaksaisi eroprosessia miten rankkaa se on mutta kun tämänkin on ihan hirveetä kausittain kriiseillä tästä asiasta.
-Ap
Ihminen voi tyytyä sitten kun hänestä itsestä siltä tuntuu, ei kenenkään painostuksesta tai neuvosta saati käskystä. Mä viiletin sinkkuna 8 vuotta ennen kuin 35-vuotiaana menin nykyisen mieheni kanssa yhteen. Tuon 8v jälkeen olin totaalikyllästynyt, ja nimen omaan halusin itse vakaan parisuhteen, ja tehdä vastedes asioita mieheni kanssa, rakentaa yhteistä elämää. Sana tyytyä on siitä huono, että tarkoitan sillä sitä että olen tyytyväinen. Tottakai olen myös tyytynyt mieheeni, koska jos en olisi, tarkoittaisi se sitä että hakisin koko ajan jotain "parempaa". En ole tämän 5v yhdessäolon aikana kertaakaan ihastunut kehenkään, enkä jaksa edes ajatella sellaista mahdollisuutta. Ehkä ep et ole miettänyt tarpeeksi omaa aikaasi itsenäisesti, ilman kumppania, kun tällaiset asiat tulevat nyt mieleesi? Itse en olisi voinut kuvitellakaan koskaan asettuvani yhden miehen kanssa aloilleni, kun aina niissä on jotain vikaa ja ruoho vihreämpää aidan toisella puolelle, ihania uusia tuttavuuksia ja uusia juttuja toisensa perään. Mutta niin vain siihen kyllästyin, eli sain tarpeekseni :D
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa ihan samalta kuin mun kolmenkympin kriisi. Ajattelin ihan noita samija asioita. Olin vankilassa, tällastako tää elämä on, haluaisin vielä naida kaikkia miehiä kun on hetki aikaa olla nuori. Olin muutaman vuoden nuorempi kuin sinä. Olin saanut juuri lapsen joten ajattelin, että hormonit on jotenkin sekaisin kun mietin ihan hulluja. Toisaalta suhteeni oli kamala ja oli ihan syytäkin erota. Tämä homma vain päättyi valitettavasti siihen että petin.
Nyt olen yhdessä tuon uuden kanssa eikä tee mieli mitään vaihtelua tilanteeseen. Ap:llä on hieman eri tilanne, mutta ihmeen samoja ajatuksia oli silloin, juuri tuo höpö höpö että ei muka ole vapaa, ei saa päättää omasta seksuaalisuudesta jne. Sanoisin että kyllä se joku ikäkriisi on ja menee ohi.
Kiitos!!! Tiesin, etten voi olla ainut, joka näin ajattelee. Itse siis tässä täsmälleen samassa kriisissa petit ja erosit? Ja nyt olet tyytyväinen ratkaisuusi?
On ihanaa saada erilaisia näkökulmia ja kuulla miten muilla on mennyt, voikunpa tähän olisi jokin kaava :D Tyyliin: Nyt seuraavaksi muutatte vuodeksi omillenne, viettätte sinkkuelämää ja sitten palaatte siihen taloon ja teette ne lapset. Ihan sama kunhan joku vaan kertois et mitä seuraavaks, olen veivannut jo niin kauan etten enää jaksa. Jäädä vai lähteä? Joka päivä tätä samaa...
En ehtinyt lukea kaikkea. Aina löytyy toisinajattelijoita. Sinä vaan et ole mennyt yhteen toisinajattelijan kanssa vaan sellaisen, joka jakaa valtavirran käsityksen suhteen laadusta. Sinun pitää etsiä toinen toisinajattelija niin sitten voitte olla yhdessä avoimessa suhteessa ilman rajoituksia. Tai sitten et vaan ole parisuhdeihminen lainkaan?
Vierailija kirjoitti:
Ap oletko huonosta kodista?
Onko tämä mies kiltti ja turvallinen?
Onko hänen sukunsa ihana?
Homma ei toimi...olen itse ollut kiltti miehen kanssa..
Nykyisin tosi rakkauden kanssa.
Sun on pakko erota..olen pahoillani.
Voimia sinne
En omasta mielestäni ole huonosta kodista, mutta varmasti joku voisi masentuneen eroäidin luona kasvamisen sellaiseksi kokea. Yhteishuoltajuus oli vanhemmillani, mutta joka toinen viikonloppu näin isääni, jolla oli kyllä rahaa, mutta katkeruuden takia siitä vain puhuttiin, pääasia oli, ettei meidän köyhä äiti päässyt "huvittelemaan" hänen rahoillaan.
Mies on kiltti ja kai turvallinenkin. Osaan kyllä luetella huonoja ja hyviä puolia hänestä. Hoitamaton ADD/ADHD yksi raskaimpia puolia.
Hänen sukunsa on ihan ok, suorittaa välttelevää kiintymyssuhdemallia. Kulissia on jonkun verran. Itse en lähtenyt siihen mukaan, olen ehkä vähän outo niiden silmissä.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulostaa ihan samalta kuin mun kolmenkympin kriisi. Ajattelin ihan noita samija asioita. Olin vankilassa, tällastako tää elämä on, haluaisin vielä naida kaikkia miehiä kun on hetki aikaa olla nuori. Olin muutaman vuoden nuorempi kuin sinä. Olin saanut juuri lapsen joten ajattelin, että hormonit on jotenkin sekaisin kun mietin ihan hulluja. Toisaalta suhteeni oli kamala ja oli ihan syytäkin erota. Tämä homma vain päättyi valitettavasti siihen että petin.
Nyt olen yhdessä tuon uuden kanssa eikä tee mieli mitään vaihtelua tilanteeseen. Ap:llä on hieman eri tilanne, mutta ihmeen samoja ajatuksia oli silloin, juuri tuo höpö höpö että ei muka ole vapaa, ei saa päättää omasta seksuaalisuudesta jne. Sanoisin että kyllä se joku ikäkriisi on ja menee ohi.
Kiitos!!! Tiesin, etten voi olla ainut, joka näin ajattelee. Itse siis tässä täsmälleen samassa kriisissa petit ja erosit? Ja nyt olet tyytyväinen ratkaisuusi?
On ihanaa saada erilaisia näkökulmia ja kuulla miten muilla on mennyt, voikunpa tähän olisi jokin kaava :D Tyyliin: Nyt seuraavaksi muutatte vuodeksi omillenne, viettätte sinkkuelämää ja sitten palaatte siihen taloon ja teette ne lapset. Ihan sama kunhan joku vaan kertois et mitä seuraavaks, olen veivannut jo niin kauan etten enää jaksa. Jäädä vai lähteä? Joka päivä tätä samaa...
Kyllä, petin ja erosin. Olin vuosia ihastunut työkaveriin. Meillä on aivan sairasta himoa toisiamme kohtaan. Ei hän toki täydellinen ole, mutta kannatti vaihtaa. Tosiaan mun tilanne oli aiemmassa suhteessa siinä mielessä erilainen, että yritin erota mutta ex oli niin hyvä puhumaan ja manipuloimaan että jäin aina.
Vierailija kirjoitti:
Et rakasta miestäsi..kerro se hänelle..kämppä myyntiin.
Pelkäätkö väkivaltaa?
Kerro esim hyvälle tutulle että aiot erota ,
Kun eroat pidä piilotettu puhelin avoinna , tuttu kuulee jos mies käy käsiksi...ja soittaa poliisit.
Jos kaiki menee ookoosti laitatte asunnon myyntiin ja ootte kämppikset.
Laita vaikka lukko omaan huoneeseesi ..
Sitten elät sinkkuelämää
Noniin, saatiinhan siitä miehestä sitten väkivaltainen hullu, koska ollaan AV:lla. :D
Aina on mahdollisuus myydä asunto pois.