Rehenteletkö rahoillasi?
Tuli vaan tämmönen mieleen kun jotkut kauhistelee sitä, että ostetaan lainalla taloja ja ei oo yhtään omarahoitusosuutta " kun heillä itsellä on omarahoitusosuus 150 000 euroa ja lainaa otetaan 100 000 (mikä on jo yli yli YLISUURI laina) ja tulot vain 4000 euroa käteen kuussa" .
No, mahdollisimman vähän kannattaa tietenki ottaa lainaa mutta kaikilla ei oo mahiksia säästää ensin 100 000 euroa ja sitten miettiä talon ostoa. Alkaa eläkeikä jo kolkuttaa ennen sitä.
Kommentit (16)
ostin 23-vuotiaana. 25-vuotiaana kun eka lapsi oli vuoden ikäinen, tuli ahdasta ja muutettiin pois.
Kaikkein hauskinta on tehdä sillee, että ei lainaa pulassa olevalle kaverille rahaa. Sanoo vaikka että ei ole. Seuraavan päivänä soitan ja kerron mitä kaikkea kivaa mä oon taas ostellut.
että jos ei ole omaisuutta, se on ainut tapa saada hyvä talo. Itsekin ensin ostin kerrostaloasunnon, ja vasta myöhemmin omakotitalon. Kaksikymmentäneljä olin kun ostimme ensimmäisen asunnon, ja esikoinen syntyi sinne. Jotenkin tuntuu tuo ajattelutapa muuttuneen.
Olen suht. ylpeä saavutuksistani, joita hankkiessa ei todellakaan ole ainakaan kotitausta auttanut.
Itse olen opiskellut ja tehnyt töitä päästäkseni tähän asemaan. Nyt on kaikki hienosti ja elämä tuntuu juhlalta. Kai sillä nyt vähän saa rehennellä.
Vierailija:
Mies tienaa 10000000000000000
Ollaan meinaan suht varakkaita ja täysin velattomia.
Miehelläni on tyylinä jokapaikassa nostaa itsensä hiukka muita korkeammalle, suhtautuu ylimielisesti ihmisiin kaupoissa, pankeissa yms.
Onhan se toki mukavaa katsella omaa näyttävää ja varakasta miestä...
Vierailija:
Kaikkein hauskinta on tehdä sillee, että ei lainaa pulassa olevalle kaverille rahaa. Sanoo vaikka että ei ole. Seuraavan päivänä soitan ja kerron mitä kaikkea kivaa mä oon taas ostellut.
En koskaan halua vastata omaa talouttamme koskeviin kysymyksiin, jotka koskevat palkkaa, säästöjä, lainoja, ostamiemme tavaroiden hintaa. Ainoa poikkeus on se, että jos olen löytänyt jonkin erittäin laadukkaan tavaran alennuksesta, niin siitä kerron mielelläni.
Täällä netissä voi tienata niin paljon kuin haluaa kun kukaan ei tiedä totuutta. Täällä voi muutenkin elää virtuaalielämää.
Lällällää, saan vähän alle 300 ¿/kk! T. Kotihoitotukea saava
Eikä mitään ihmeellistä perintöä tai huippuvirkaa tarvitse olla. Omissa tuloissani paljon ole rehentelemistä.
Nykyajan nuoret ovat vaan näköjään tulleet hiukan kaheleiksi, kun heti pitää päästä kiinni siihen omaan omakotitaloon.
Mun nuoruudessani ostin mieheni kanssa 35 m2 kerrostalokaksion - maksettiin muuten korkoa siihen aikaan yli 13%:a. Siitä sitten pikkuhiljaa lainaosuuden vähentyessä ja omarahoitusosuuden kasvaessa muutettiin suurempaan asuntoon ja ostettiin kesämökki yms.
Me hiukan vanhemmat muistamme hyvin 90-luvun alkupuolen laman ja sen seuraukset - siksi hiukan pelonsekaisin tuntein katselemme nykynuorison asunnonostohuumaa ja siitä aiheutuvaa (ehkä arvotonta) asuntohintojen nousua.
Meillä oli ehkä 10 000e säästöä etukäteen, loput on pistetty palkasta rakentamiseen. Meillä on arviolta reilut 1300 e/kk pistetty rakentamiseen viiden vuoden ajan. Siitä kertyy noin 80 000 e. Tällöin ei tosin ole ollut rahaa (eikä aikaakaan) juuri matkustella. Mutta ikää ei ole paljon yli 30v eikä lainaa liikaa. Ja omarahoitusosuutta kertynyt.
Mistäkö tiedän paljonko on mennyt? Seuraamalla kustannusarviota. Exceliin on päivitetty talon kustannusarvio, ja sitä mukaa kun sinne kertyy kustannuksia, on ne lähtenyt palkkatililtä. Tietty se laina on mennyt myös. Sieltä näkee että esim. 230 te on mennyt, lainaa otettu 150 te. Siis omarahoitusosuus on 80 te. Ja tämän voi jakaa rakennusajalle, jolloin näkee keskimääräisen kuukaudessa rakentamiseen kuluneen rahan.
Mua oikeasti ihmetyttää, että miten esim. meidän nelilapsinen perhe voisi asua pienessä kaksiossa, tai siis tilapäisesti toki, mutta että omistusasunnoksi ostettaisiin. Se se vasta kahelia olisi...
Vierailija: