Mitä nuoret aikuiset tyttärenne ajattelevat prisuhteista? Kerron oman mietteet.

Olen itse 30 ja pitkälti samat kokemukset. Monilla nuorilla miehillä ei ole mielenkiintoja tai intohimoja, ollaan passiivisia ja omaa persoonaa ei kehitetä. Kaikki on "ihan sama" ja päivät menevät omalla painollaan. Nekin jotka istuvat tietokoneen ääressä pelaamassa tekevät sitäkin lähinnä aivottomana viihteenä eivätkä esimerkiksi haasta itseään ja osallistu peliyhteisöön aktiivisesti tutustuakseen uusiin ihmisiin. Sitten kun niitä edes jotain harrastavia miehiä tulee vastaan heillä homma meneekin jo niin pahasti yli että millään muulla ei ole väliä, esimerkkinä salimaket joille raudan pumppaaminen ja prodejauheiden vertailu on tärkeämpää kuin parisuhde, perhe tai oikeastaan mikään muu. 

Veikkaan että johtuu niistä suuren ikäluokan mörrikkä-isähahmoista jotka vain haahuilivat kotona murahtelemassa eivätkä osallistuneet lastensa elämään. Siinä sitä miehen mallia. Usein mielenkiintoisilla miehillä on myös lapsistaan kiinnostunut ja puhelias isä.

Koska naisilla on usein sisäistetty halu kehittää itseään ja tulla paremmaksi ihmiseksi, sillä sitä vastuuta heiltä odotetaan jo lapsesta lähtien. Miehiltä ei. Siksi nainen tahtoisi myös puolisoltaan samanlaista panostusta. Kunnianhimoinen ja uusista asioista kiinnostunut nainen ei tahdo vätysmiestä joka haluaa loikoilla sohvalla tuhlaamassa elämäänsä.

Eli toisin sanoen naisille elämä on suoritus jonka tulee tähdätä täydellisyyteen, koska he ovat lapsesta asti kasvatettu siihen? Aikuisena ei voi oppia muita tapoja ja tehdä elämästään sellaista kuin itse haluaa, eikä sellaista kuin vanhempasi halusivat sinusta tulevan?

Mun mielestä tää on aika ikävä ajatus jos ei koskaan pysty olemaan tyytyväinen itseensä vaan jatkuvasti pitäisi suoriutua kaikesta paremmin. Palstanaisten perusteella ilmeisesti sitten on olemassa vain vätysmiehiä (joista valtaosa käy kuitenkin töissä, hoitaa elämänsä jne suurinpiirtein kohtuullisesti) ja pieni joukko kiinnostavia jotka ovat kaikin puolin täydellisiä, kuvastaakin täysin reaalimaailmaa, eiku.

Taisin löytää juuri selityksen sille miksei meidän ikäiset pariudu ja tee lapsia. Mahdoton ilmapiiri löytää molempia osapuolia tyydyttävää parisuhdetta, koska toinen haluaa suorittaa ja toinen olla vain tyytyväinen elämäänsä. Surullista ja ajatus tästä saa minut entistäkin pessimistisemmäksi pariutumiseen liittyen. Palstalla on toki internetin lainalaisuudet, mutta lienee näissä jatkuvissa saman aiheen keskusteluissa totuuden siemenkin.

M26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on monissa miehissä se että he ovat tottuneet passaamiseen eivätkä ole itsenäisiä, esim. suhteessa joutuisin varmasti tekemään työtä enemmän kuin mies, Jos lapsi hankitaan niin ongelmia tulee siinäkin ettei mies auta lapsen hoidossa tai tee kotitöitä. 

Entinen eksäni oli tosi mukava ja hauska mies mutta hirveän laiska kotitöissä ja loppujenlopuksi olin hänellekkin itsestään selvyys.

Haluaisin poikien äitien selittävän tämän yhtälön. Mikä on poikien äideillä syynä tuottaa niin huonoa aviomiesmateriaalia?

Miksi pitäisi tuottaa aviomiesmateriaalia jos naiset eivät edes halua avioon. Kaikille parasta että myös ne miehet kasvatetaan itsenäisiksi että he eivät naista rinnalleen kaipaa passaamaan tai passattavaksi.

Miesten pitäisi sitten myös luopua seksistä haaveilemisesta. Mitenköhän mahtaisi onnistua näiltä "seksi on jokaisen ihmisen perustarve!!!" -sankareilta? Heillä ei usein tunnu olevan omaa halua oppia hyväksymään asiaa ja elämään sen kanssa, katkeroituminen lienee yleistä.

N29

Käsi toimii useimmilla oikein hyvin. 

Siitähän te naiset valitatte nykyään, porno ja runkkaaminen vieroittaa miehet pillun vallasta... Eikös pitäisi olla siis tyytyväisiä?

Kuka valittaa, kuka ei. Itselle ei tulisi mieleenkään kieltää mieheltäni runkkaamista ja pornon katselua. Katsomme pornoa myös yhdessä.

Eikö miehiä häiritse olla "pillun vallassa"?

N29

Minua häiritsisi, suurin osa ei tosiaan ymmärrä asiaa.

Mutta siitähän se katkeroituminen johtuu, ymmärrätkö? Jos jollain asialla ei ole väliä niin miten se voisi katkeroittaa?

En ole itse asiassa kovinkaan paljon jutellut tästä aiheesta oman tyttäreni kanssa. Hänelle kävi niin, että tutustui poikaan lukiossa ja jämähti sitten siihen. Menivät naimisiin kolmen vuoden seurustelun jälkeen ja ovat nyt reilun vuoden olleet naimisissa. 

Kyllä vähän mietin että voiko tällainen teiniavioliitto kestää ja pitikö sitä nyt ensimmäisen poikaystävän kanssa mennä naimisiin. Mutta sitten toisaalta kun katsoo tätä nykyajan sekoilua missä on kaiken maailman tapailumiehiä ja yritetään tekstiviesteistä lukea salattuja merkityksiä hymiöistä ja tähän päälle kaikki Tinder-pervot, niin ehkä tässä ei sittenkään niin huonosti käynyt?

Vierailija kirjoitti:

En ole itse asiassa kovinkaan paljon jutellut tästä aiheesta oman tyttäreni kanssa. Hänelle kävi niin, että tutustui poikaan lukiossa ja jämähti sitten siihen. Menivät naimisiin kolmen vuoden seurustelun jälkeen ja ovat nyt reilun vuoden olleet naimisissa. 

Kyllä vähän mietin että voiko tällainen teiniavioliitto kestää ja pitikö sitä nyt ensimmäisen poikaystävän kanssa mennä naimisiin. Mutta sitten toisaalta kun katsoo tätä nykyajan sekoilua missä on kaiken maailman tapailumiehiä ja yritetään tekstiviesteistä lukea salattuja merkityksiä hymiöistä ja tähän päälle kaikki Tinder-pervot, niin ehkä tässä ei sittenkään niin huonosti käynyt?

Minulla on aika samanlainen tilanne kun tytölläsi, paitsi emme mieheni kanssa tutustuneet lukiossa vaan kavereiden kautta, koska mieheni on minua 6v vanhempi joten hän ei enää ollut missään koulussa. Aloimme seurustelemaan kun olin 16v (ja nyt kohta olen 21v). Kesällä vietämme toista hääpäiväämme, ja voisin uskaltaa todeta että tämä oli minulle erittäin hyvä päätös elämässä. Koskaan ei voi tietää mitä joskus tulevaisuudessa tapahtuu, mutta meillä on hyvä tässä ja nyt, vaikka ulkopuolisia ihmisiä tämä meidän suhde selkeästi närkästytti. Osa ilmeisesti luuli että olen raskaana ja menemme naimisiin ns.pakon edessä, mistä ei kumpikaan ollut totta. Mentiin naimisiin koska se nyt vaan tuntui oikealta ja ollaan tosi hyvä pari, sovitaan hyvin yhteen.

Tosin, olen varma että samanikäisen kanssa en varmasti olisi löytänyt kestävää suhdetta. En haluaisi yleistää, mutta kaikki tuntemani oman ikäiseni miehet ovat vielä hyvin kiinni omissa vanhemmissaan, eivätkä oikeasti edes pärjää omillaan. Juovat kaikki rahat kurkusta alas, eivät osaa laittaa ruokaa tai siivota, ja äidiltä pyydetään apua kaikessa. Samaa olen nähnyt monissa naispuolisissa, eikö nykyään vaadita lapsilta itsenäistymistä?

Minua hävettäisi olla täysi-ikäinen ihminen, jonka koti näyttää kaatopaikalta ja ruokaakaan ei osata tehdä muuta kun sitä makaronimössöä. Sitten kylillä ajellaan pillurallia yömyöhille asti, ja ihmetellään miksi suutun kun minulle keskellä yötä soitetaan kännissä että "voitko tulla kuskiksi?" Joo en voi, meillä on töitä heti aamusta. Joko minä olen tosi tylsä nuori, tai sitten osa nykynuorisosta on vain kasvatettu siihen, että mistään ei tarvitse ottaa vastuuta.

Niin, ja olen huomannut osan naispuolisista kavereista olevan tosi pinnallisia kumppanin valinnassa. Minulle on yksi kaveri joskus ihan luetellut että millainen kroppa hänen miehellään tulisi olla, vaikka itse oli aivan päinvastaisen näköinen ja ei-urheilullinen.

N21

Ylempään viestiini vielä lisäyksenä, että olen myös miettinyt vaikuttaako tuohon itsenäistymiseen se, miten nuorena muuttaa omilleen. Muutin itse kotoa heti yläasteen jälkeen, joten kerkesin elää sitä huoletonta opiskelijaelämää jo silloin 16 vuotiaana, eikä se enää täysi-ikäisenä kiinnostanut. Kaverini ketkä muuttivat omilleen vasta täysi-ikäisenä, käyttäytyvät nyt niikuin minä silloin 16 vuotiaana.

N21